Joku yrittäjä narisi, ettei kukaan tule töihin 10:n euron tuntipalkalla. Jutussa ei kerrottu kuinka paljon kyseisestä työstä jää nettona kuukaudessa käteen, kun vähennetään verojen lisäksi muut työnteosta aiheutuvat kulut, kuten esimerkiksi liikkuminen työpaikan ja asunnon välillä.
Elämisen kulut maksetaan kuitenkin yleensä kuukausittain nettotuloista, joten keskustelun painopiste tulisi siirtää yhden bruttotuntipalkan sijaan käteen jäävään kuukausipalkkaan.
Yksi tapa lisätä satunnaisten matalapalkka-alojen suosiota olisi velvoittaa työnantaja järjestämään tai korvaamaan töissäkäyntikulut. Siten osa-aikatyön kannattavuus paranisi ja tekijöitä löytyisi helpommin. Tapa olisi myös oikeudenmukainen, koska työnantajien jotka tarjoavat vakituista kokoaikatyötä täysin työtunnein ei tarvitsi kyseisiä kuluja maksaa.
Varman työpaikan seurauksena ihmisten olisi helpompi suunnitella tulevaisuuttaan ja muuttaa lähemmäs työpaikkaa, jos kokevat sen mielekkäämmäksi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Se yleensäkin on aina ratkaisevinta mitä jätetään kertomatta. Tuntipalkka olkoon vaikka 10 tai 20e mutta jos niitä työtunteja ei ole kuin 10 viikossa tai jopa niitä kirottuja nollatuntisopimuksia niin eihän sillä elä kukaan.
Jos saa kokoaikaisen vakituisen työpaikan 10 euron tuntipalkalla niin se on jo parempi tilanne, palkan lisää voi saada esim. ylitöillä ja vuorolisillä.
On erittäin vahingollista jälleen kerran tavallisille kansalaisille että työssäkäyntikulujen verovähennysoikeutta on heikennetty, mikä siinä on että aina pilataan tavallisen kansalaisen elinehtoja mutta julkinen sektori senkun pöhöttyy olipa lama tai nousukausi!!
Ei meillä kunnan hommissa ole tälläisiä ongelmia, palkka juoksee minä en on meillä motto! No kunnalla pienet palkat tosin hyvät loma edut ja saikut pyörii lomautuksista ei tietookaan! Kivaa kesää!