ELÄMÄN ELIITTIÄ ON.....

Veit sanat suustani. :)

Tää on kommentti ihmisen suusta, joka sinnittelee rakkaudettomassa liitossa lasten takia.

Komppaan kevätkuiskaukselle! Lapset ovat tärkeitä, lapset ovat rakkauden ilmentymä, kun heillä on rakastavat vanhemmat, lapset ansaitsevat ja tarvitsevat rakkautta. Kun parisuhde voi hyvin, voi lapsetkin hyvin. Ja jokainen lapsi ansaitsee rakkaudellisen kodin, jossa isä ja äiti rakastavat toisiaan, voivat hyvin, koska silloin lapsetkin oppivat/osaavat rakastaa itseään ja muita. Liian usein näkee perheissä tilanteen, jossa parisuhde on unohdettu täysin, ja sitten ihmetellään, kun koko perheen vene keikkuu tuulessa ja tuiskussa. Ensin pitää olla perustukset kunnossa, muuten varmasti uppoaa koko vene meren syvyyksiin. Ei parisuhde saa olla yhtä kitumista, koska silloin kituu koko perhe.

Olisi hyvä jos aikuiset ihmiset, naiset ja miehet olisivat niin kypsiä, että osaisivat arvioida itseään ja elämäntilannettaan ja parisuhteensa niin, että ovatko aidosti valmiita ja tarpeeksi kypsiä kantamaan vastuuta pienistä ihmeistä. Ja nimenomaan lapsen näkökohdista katsoen. Tottakai elämässä tulee aina yllätyksiä, ja koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu, mutta suunnitellaanhan pienempiäkin asioita, niin miksi sitten ei pikkuisen tärkeimmistä asioissa käytäisi vähän tarkemmin läpi niitä lähtökohtia, joissa olla ja elää, jättäen oma itsekkyys vähän vähemmälle. Ei lapsia pidä hankkia sen takia, että just minä haluan nyt lapsen, olin valmis siihen tai en, halusi toinen sitä tai ei, oli tilanne mikä hyvänsä. Olen joskus jopa kuullut erään vaimon sanoneen, että "taidanpa pyöräyttää lapsen, niin saan välivuosia työelämästä". Miettikää, mistä lähtökohdista tässä tapauksessa lasta halutaan? Joku haluaa sitoa toista, näitä esimerkkejä on pilvin pimein. Ja en suinkaan halua, enkä missään nimessä tuomitse äitejä. Kukaan meistä ei ole täydellinen, ei edes äidit. Ymmärrän myös, että lapsia ei vain hankita, niitä annetaan, mutta kyllä aikuisen ihmisen pitää kantaa vastuuta siitä, onko valmis vastaanottamaan lapsen vai ei. Ovatko ne syyt ja motiivit itsekkäät vai aidosta rakkaudesta kumpuvia?

Tiedän siinä suhteessa, mistä puhun, koska olen itse saanut kasvaa rakkaudellisessa kodissa, rakastavien vanhempien kanssa, ja sitä lähtökohtaa ei voi olla korostamatta, koska se on lapselle kaikista tärkein asia kasvualusta elämää varten. Ja se heijastuu koko lapsen elämän ajan. Kaikille tämä ei ole suotu, mutta olen onnellinen, että vanhempani ovat osanneet rakastaa toisiaan ja lapsiaan. Jos rakastetaan vain lapsia, mutta ei omaa puolisoa, se on kuin ajaisi autoa toinen ajovalo pimeenä. Puolitehoisella valaistuksella ei millään näe niin hyvin kuin, että kaikki lamput valaisee. Puhumattakaan, jos tulee eteen syksyinen myrskysää. Keskellä kesää voi vielä selvitä ilman ajovaloja, mutta syksyn ja talven tullen ei enää selviäkkään.

Juuri niin eliittiä...ja paskanmarjat. Kyllä siinä eliitit unohtuu, jos elämä satuttaa sillä pahimmalla tavalla. Eiköhän se kuitenkin ole elämä itse, joka on sitä eliksiiriä. Toisaalta valitkoon kukin minkä eliitin haluaa ihan omien arvojensa mukaan.