Väärä diagnoosi.

J.K.83_

Minut leimattiin mielisairaaksi 2002 syksyllä. Masennuslääkkeet kirjoitettiin ja hoettiin vain kuinka olen masentunut. Itseäni ihmetytti koska en tuntenut oloani lainkaan masentuneeksi, en edes alakuloiseksi. Sekoiluni alkoikin heti kahden viikon kuluttua lääkityksen aloittamisesta. itsemurhayrityksen takia päädyin törnävän mielisairaalaan. Muutaman vuoden aikana söin lääkkeitä välillä ja sekoilin. Kun lopetin lääkityksen kaikki sujui hyvin. Elin hulluksi leimattuna noin kymmenisen vuotta kunnes viimein paljastui että minulla on asperger-oireyhtymä. Psykologin mukaan on hyvinkin mahdollista ettei minulla masennusta koskaan ole ollutkaan vaan ulkoisesti vaikutan ilmeettömänä ja eleettömänä sellaiselta. Kun tämä masennusdiagnoosi tehtiin, olin 19-vuotias teini enkä uskaltanut kuunaan väittää vastaan lääkärille joka oli päättänyt että minulla on masennus. Olisinpa avannut suuni, ei olisi väärillä lääkkeillä pää sekaisin tullut nolattua itseäni. Elämäni ei koskaan enää muutu hyväksi niin on maineeni iäti pilalla, se on vain päivä kerrallaan kestettävää.
Te muut jotka mahdollisesti saatte jonkin diagnoosin mutta teitä epäilyttää asia, sanokaa siitä ääneen. Lääkäritkin ovat vain ihmisiä ja kiireessä varsinkin erehtyvät siinä missä muutkin.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ilimajoenakseli

      Nii, muttei sua kukaan Siel Seinäjoella usko kato kateelliset eepeen ihmiset suorastaan pettyy kun sä et ookaan hullu vaan joku assu. Ja kun tohon vielä lisää sen jotta joku tohtori pelästyy helposti kun se ois sulle väärän diagnoosin tehny ja lääkkeet siksi päin vittuja niin nyt kukaan ei ainakaan myönnä mitään vaan se on kuule ikuusesti sun syytäs. Mitä et sanonut ettet tunne itseesi ollenkaa masentuneeksi. Voimia. Oon itte ollut aikanaan naapuripitäjässä joukkuvihan uhrina jotta tiedän vähän mitä oot mahtanut kokea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4128
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      26
      3000
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe