Tänään tulee televiosta (nelosella) taas yksi näitä elokuvia joissa feministit, jotka laeistakin päättävät, levittävät miesvihaansa ja pilluvastenpillua- aatettaan.
Mies muka on sairaalloisesti ihastunut.
Todellisuus on toista. Esimerkiksi minusta, kun olin opiskelemassa, teki nainen ilmoituksen jossa hän väitti minun olleen hänen avopuolisonsa ja häiriköineen häntä.
Ensin en edes tiennyt kenestä oli kyse, nimikään ei sanonut mitään.
Lopulta selkisi että kyseessä on sama nainen joka oli minua kuukausia aiemmin kiusannut (jälkikäteen ajateltuna) "en kestä enää, tapan itseni" jutuillaan mistä syystä olin pyrkinyt häntä sanallisesti lohduttamaan. Koskaan en ollut mennyt hänelle juttelemaan, joka kerta hän tuli puhumaan minulle.
Kaikki naisen valheet menivät erinomaisesti läpi. Menitin kaiken mitä menetettävissä oli, naisen antaman huonon maineen takia en tule enää töissä olemaan, autot on hajotettu parkkipaikalla jne. Minua kuultiin mutta sanomisiani ei kirjattu ylös kuten sanoin.
Ketään muuta ei kuultu vaikka ehdotin että asiassa voitaisiin kuulla lukuisia todistajia jotka tiesivät asioiden laidan.
Lakikin kun menee niin että naista uskotaan vaikka todisteita ja todistajia hänen valehtelustaan olisi - niitä ei tarvitse millään tavoin ottaa huomioon.
Onhan kyseessä nainen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
voi hyvä lapsi. Jos sinulle on käynyt noin, ei se tarkoita että kaikki naiset kaikkialla maailmassa keksisivät valheita (ja tekisivät sen siksi, että vihaavat miehiä). Otapa iltalääkkesi ja mene nukkumaan, aamulla tuntuu taas paljon paremmalta.
Pillulla saa ja hevosella pääsee....
Naiset ovat kylmiä laskelmoivia synnytysautomaatteja, jotka aina saavat haluamansa tavalla tai toisella (toiset eivät tosin osaa ´sitä haluamaansa ottaa).
Kunnet sinäkään kerran taida mikään pelimies olla, niin olisi ollut järkevämpää jättää hullu nainen oman onnensa nojaan. Ensi kerralla ole tarkempi.