hänet jo kotona opetettiin vihaamaan suomen kieltä, no tämähän on tuttua.
Kysymys kuuluukin että kuinka suuri osa on sellaisia suruja, joille omat vanhemmat ovat opettaneet halveksimaan suomen kieltä?
Eräs suru tuolla siis tunnusti että
13
<50
Vastaukset
- eipäs_liioitella
Kirjoittaja on todennäk. vanhemman polven edustaja, koska oppi suomenkin vasta myöhemmin. Minä tunnen naisen (synt. 1947), joka myös oppi suomen vasta murroikäisenä, eikä tiennyt edes suomen kielen olemassaolosta varsinaisesti, mutta ei häntä halveksumaan ole opetettu mitään kieliä. Eli kyllä tämä kirjoittaja on yksittäistapaus, jonka perusteella on turha vetää vääriä johtopäätöksiä.
- OmaKokemus
Jahas, kyllä juttu on niin, että ainakin Uudellamaalla ruotsinkieliset lapset opetiin vihaamaan suomenkielisiä ja suomenkieltä, ainakin vielä 1970 luvulla.
- Nylänning
OmaKokemus kirjoitti:
Jahas, kyllä juttu on niin, että ainakin Uudellamaalla ruotsinkieliset lapset opetiin vihaamaan suomenkielisiä ja suomenkieltä, ainakin vielä 1970 luvulla.
Minä olin nuori 70-luvulla Uudellamaalla, eikä kukaan opettanut minua vihaamaan suomenkielisiä. Kusipäisiä suomenkielisiä olen oppinut tuntemaan vasta tällä palstalla
- östnyland
Nylänning kirjoitti:
Minä olin nuori 70-luvulla Uudellamaalla, eikä kukaan opettanut minua vihaamaan suomenkielisiä. Kusipäisiä suomenkielisiä olen oppinut tuntemaan vasta tällä palstalla
Jag har heller aldrig lärt mig att hata finskspråkiga människor,tvärtom har jag och många av mina jämnåriga skolkamrater gift oss med finskspråkiga.Inga språkstrider varken i äktenskapet eller bland finskspråkiga arbetskamrater,grannar eller vänner.
- Nettisuomal-nettifenno
Tapaus on tämä VSt 20.7. 9:37. http://www.hs.fi/talous/a1437273656983 Hän halveksui typerää suomen kieltä, jota kuitenkin tarvittiin, jos joutui juttusille suomenkielisten moukkien kanssa. Jos suomenkielinen puhui ruotsia, tämä ei ilmeisesti enää ollutkaan moukka. Näin hän kirjoittaa: "– – kyllä minutkin kasvatettiin [ruotsinkielisessä perheessä] halveksimaan typerää suomen kieltä jota kukaan maailmassa ei tarvinnut mihinkään muuhun kuin jos joutui suomenkielisten moukkien kanssa tekemisiin, he kun eivät osanneet mitään muuta. HE puhuivat mitä osasivat, ME puhuimme mitä halusimme."
Tämä ruotsinkielinen kirjoittaja (VSt) paljastaa juuri sen, mihin häntä oli kasvatettu, mutta josta hän onnekseen pääsi kuitenkin eroon. Täällä on aivan riittämiin niitä svekoja, nettisvekoja ja "netti svekoja" sekä svekomielisiä fennoja, joilta se ei ole onnistunut ja jotka elävät mielellään siinä luulossa, että on moukka, jos ei osaa ruotsia. - näinoli_jaon
Nylänning kirjoitti:
Minä olin nuori 70-luvulla Uudellamaalla, eikä kukaan opettanut minua vihaamaan suomenkielisiä. Kusipäisiä suomenkielisiä olen oppinut tuntemaan vasta tällä palstalla
Olin lapsi 70-luvun Espoossa, jossa oli paljon ruotsinkielisiä. Olimme kaikki kavereita, tuolloin ei Suomessa enää kukaan halveksunut toista kielen perusteella. Eikä minkään muunkaan. Tuli peruskoulu ja kaikki.
- kaksinaamaisuus
Kyllä TÄLLÄ palstalla nettisurut esiintyvät mielellään niin suomalaisystävinä, että oikein kyynel tulee silmään! ;-)
MUTTA totuushan on tullut esille surumedian yleisönpalstoilla ja uutiskommentoinneissa. Suomalaisinho rehottaa vielä hyvin yleisenä, kun niitä lukee.
Näet monet surut luulevat, että suomalaiset eivät lue surumediaa. Mutta onneksi valppaat kieliaktiivit lukevat ja totuus tulee ilmi.- sdsdsddsdsds
Juuri niin, tekopyhyys paistaa aina läpi surujen jutuissa.
"MUTTA totuushan on tullut esille surumedian yleisönpalstoilla ja uutiskommentoinneissa. Suomalaisinho rehottaa vielä hyvin yleisenä, kun niitä lukee."
Kumma juttu ettette koskaan postaa niitä lukemianne "suomalaisinhojuttuja" tänne RKP-palstalle? Kaikki vähänkään meitä ruotsinkielisiä koskevat negatiiviset jutut kyllä tuotte tänne prinsessa Madeleinesta alkaen mutta ette niitä juttuja joissa teitä muka räävitään ruotsinkielisillä keskustelupalstoilla. Miksi jätätte käyttämättä tuhannen taalan paikan herättää oikein kunnon suruvihaa?
Kertokaapa millä palstoilla teitä inhotaan?
Kertokaapa miten se suomalaisinho ilmenee?
Minä väitän että te puhutte silkkaa paskaa!! Te ette ole nähnyt ensimmäistäkään inhokirjoitusta! Me surut emme harrasta vihakirjoittelua suomenkielisistä, me emme koe mitään tarvetta laskeutua tasollenne!!
Me emme vihaa suomenkielisiä me elämme suomenkielisten parissa ja he ovat tuttujamme, ystäviämme, perheenjäseniämme ja työtovereitamme.
Sorry bara mutta me emme ole kaltaisianne!!!
- neiti_nettifennolle
Nettifenno tyypillisesti taas kieltää historian ikävät tosiasiat omalta kohdaltaan: Saamelaiset pakotettiin suomen kielen käyttäjiksi - ja ketkäköhän pakottivat? Traumaa kärsitään edelleen, ja lehdissä on kauhukertomuksia yksikielisyys-pakosta, johon fenno saamelaiset motitti.
Ja niin on herkkä hipiä neiti-nettifennolla, että pari ruotsin tuntia aiheuttaa identiteettikriisin ja muiden kielten oppimattomuuden. Ja kappas vaan, kun saamelaiset ja surut oppivat valtakielen ilman ongelmaa.- Nettisuomal-nettifenno
"neiti_nettifenno" kirjoitteleikse näin: "Ja niin on herkkä hipiä neiti-nettifennolla, että pari ruotsin tuntia aiheuttaa identiteettikriisin ja muiden kielten oppimattomuuden. Ja kappas vaan, kun saamelaiset ja surut oppivat valtakielen ilman ongelmaa."
Riippumatta siitä, miten herkkä hipiä ja millainen oppimiskyky fennoilla on, englanti ja pakkoruotsi Suomen nykyisenä pääasiallisena kielivarantona on moninkertaisesti vähemmän arvoinen kuin se kielivaranto, mikä syntyisi siitä, että englannin ohella voisi opiskella pakkoruotsin sijasta toisena (kolmantena, neljäntenä, viidentenä) kielenään mitä tahansa tarjolla olevaa vierasta kieltä, ruotsi yhtenä tarjokkaana muiden joukossa. Tätä selvää tosiasiaa pakkoruotsin kannattajat eivät paksuhipiäisyyttään pysty päästämään aivosoluihinsa asti, mikä on koitunut suureksi vahingoksi koko maalle. - hyvä_vaan
Nettisuomal-nettifenno kirjoitti:
"neiti_nettifenno" kirjoitteleikse näin: "Ja niin on herkkä hipiä neiti-nettifennolla, että pari ruotsin tuntia aiheuttaa identiteettikriisin ja muiden kielten oppimattomuuden. Ja kappas vaan, kun saamelaiset ja surut oppivat valtakielen ilman ongelmaa."
Riippumatta siitä, miten herkkä hipiä ja millainen oppimiskyky fennoilla on, englanti ja pakkoruotsi Suomen nykyisenä pääasiallisena kielivarantona on moninkertaisesti vähemmän arvoinen kuin se kielivaranto, mikä syntyisi siitä, että englannin ohella voisi opiskella pakkoruotsin sijasta toisena (kolmantena, neljäntenä, viidentenä) kielenään mitä tahansa tarjolla olevaa vierasta kieltä, ruotsi yhtenä tarjokkaana muiden joukossa. Tätä selvää tosiasiaa pakkoruotsin kannattajat eivät paksuhipiäisyyttään pysty päästämään aivosoluihinsa asti, mikä on koitunut suureksi vahingoksi koko maalle.Se, että tästä ruotsista koitunut "suuri vahinko koko maalle", on omaa keksintöäsi. Me lukuisat pakkoruotsin lukijat emme kärsi mistään traumasta tämän asian suhteen. Päinvastoin, ruotsi on ollut hyvä lisä minulle 3 muun "vieraamman" kielen joukossa - kaikista on ollut hyötyä. Harvassa maassa tuetaan kielenopiskelua, kuten Suomessa (- asia joka unohtuu usein nettifennoilta), ja se on etuoikeus, ei taakka.
Siinä olet oikeassa, että pakkoruotsi voidaan poistaa ihan hyvin. - Nettisuomal-nettifenno
hyvä_vaan kirjoitti:
Se, että tästä ruotsista koitunut "suuri vahinko koko maalle", on omaa keksintöäsi. Me lukuisat pakkoruotsin lukijat emme kärsi mistään traumasta tämän asian suhteen. Päinvastoin, ruotsi on ollut hyvä lisä minulle 3 muun "vieraamman" kielen joukossa - kaikista on ollut hyötyä. Harvassa maassa tuetaan kielenopiskelua, kuten Suomessa (- asia joka unohtuu usein nettifennoilta), ja se on etuoikeus, ei taakka.
Siinä olet oikeassa, että pakkoruotsi voidaan poistaa ihan hyvin."Siinä olet oikeassa, että pakkoruotsi voidaan poistaa ihan hyvin."
Kerrankin olemme yhtä mieltä. Pakkoruotsin tilalle voidaan ottaa englanti ja sen rinnalle valinnaisesti mitä tahansa kieliä, ruotsikin oman maun mukaan. Silloin ainakaan fennojen enemmistön ei tarvitse kärsiä pakkoruotsin haitoista millään koulutuksen asteella. Ainoastaan svekot joutuvat Nylanderin mukaan pulaan pakkoruotsiköyden katkettua. Joutuvatko? Suomi joka tapauksessa hyötyy kielivarannon monipuolistumisesta, ja se on viiden miljoonan fennon etu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703