Minä olin suuressa ihmisjoukossa aloitteellinen. Siinä oli mukana ulkomaalainen ja kaikki. Hiljaisuus vallitsi. Pieraisin äänekkäästi. Muutkin tuhnuttelemaan. Mutta ajatelkaa nuoria daameja stringeissä ja trikoissa. Pierun marginaalinen oheiskakka värjää perän toisin kuin miehekkäissä lökäpöksyalushousuissa, joihin mahtuu vaikka 2 ruokalusikallista kusta. Sitten kun ne vaikka istuvat taksin takapenkille, jää muistoksi haiseva rusehtavankellertävä kirkkoveneen kuva. Kikkareet tarttuvat myös karvoihin ja koko römpsä menee luotaantyöntävään moodiin. Naiset jäävät vanhoiksipiioiksi ja turhautuvat. Niin siinä käy.
Aloitteellisuus, onko pahasta ?
5
<50
Vastaukset
- Nyrkkiposti
Nyt selvisi sekin, miksei pankkopojat saa naista. Ne ei huoli. Alattele ny omalle kohalles, ensikosketus hameenhelmaiseen nuorikkoon tanssilavalla. Kouraiset ja käsi onkin kakassa. Tulee siinä elinikäinen trauma. Jos olet nuori nainen tanssilavalla, älä pieraise, tai et pääse kuunaan miehelään.
- Eksyvä_ei_kysy
Katoavaa kansanperinnettä, suolihuuhtelu. Olin pesutuvassa. Olo tuntui tukkoiselta ja suoritin suolihuuhtelun. Unohdin suoleni soikkoon ja kävin murkinoimassa. Ei suolia, ei ruuansulatusta. Äkkiä takaisin pesutupaan ja tunkemaan vastapestyt suolet takaisin vatsaan. Avitin harjanvarrella ja hyvin meni. Suolien huuhtelu unohtui ja perästä tulee saippuakuplia jo kuudetta viikkoa. Tai oikeammin ne on pierukuplia, sitkeitä limapintaisia pingispallon kokoisia palleroita. Mikä neuvoksi ?
- Olen.Mykistynyt
Aloittaja vei kaikki kanat suustani. Mahtavaa voimallista folklorea.
- Oboensoittaja
Minusta pitäisi haja-asutusalueella jokaisen kantaa mukanaan ämpäriä ja kukkalapiota. Milloin ikinä kakka tuleekin, voi sen nostaa ämpäriin ja kuljettaa sysimetsän siimekseen. Sitten kukkalapiolla reikä maahan, kakka sinne ja maata päälle. Asfalttiviidakossa reijän voi tehdä kiviporalla tai moskalla. Järven jäällä voi kikkareen jättää esille liukumiinaksi moottorikelkkailijalle.
Piereminen on paha tapa mutta siitä voi oppia eroon. Laitetaan pieruaddiktille pilli persauksiin niin luulisi hävettävän niin että paha tapa piankin poistuu. Ei mikään kukkopilli vaan junailijan pilli tai vaikka oboe, jollei muuten tokene. - saakohanhamputviilata
Minäkin nyt kirjoittelen tänne 2 palstalle. Sinappikoneeni ei millään opi sisäsiistiksi vaikka täyttää kohta jo vuoden. Ruskeaa vanaa seuraten löytyy kyllä taapero, mutta mikä neuvoksi ? Ja lisäksi ne hampaat, teräviä ovat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692