"Kyllä tekee hyvää!" Timo Soini lomaili AC/DC:n keikalla Keskiviikko 22.7.2015 klo 21.00
AC/DC:n loppuunmyydylle keikalle Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistoon oli saapunut 55 000 katsojan ohella myös ulkoministeri Timo Soini.
Timo Soini pitää AC/DC:stä, mutta Status Quo on hänen lempibändinsä. (VILLE HARTIKAINEN)
- Kyllä mä tykkään yhtyeestä, mutta ikisuosikkini on silti Status Quo, Soini kertoo suhteestaan vuonna 1973 perustettuun australialaisorkesteriin.
- En ole aiemmin nähnyt yhtyettä livenä ja siksi oikeastaan tulinkin. Saattaa nimittäin olla viimeinen mahdollisuus Suomessa.
Anniskelualueella illan keikkaa odotellut Soini ei juuri saanut rauhaa kaverikuvaa pyytäviltä katsojilta. Ulkoministeriä suosio ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan. Hän kertoo aloittaneensa edellisenä päivänä kahden viikon kesäloman.
- Ensimmäinen lomapäivä sitten joulukuun 30. päivän. Kyllä tällainen tekee hyvää, Soini sanoo ja nauraa.
Heinäkuun suunnitelmat ovat hänen osaltaan selvät.
- Mökillä ajattelin olla kaksi seuraavaa viikkoa ja Kuninkuusraveissa käydä. Siis jos ei mitään pahempaa tapahdu maailmalla.
Homoliittojen vastustaja suuressa suosiossa
helluntailainen-bi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708