NASA: löytynyt maapallon kaksoiskappale.

Mainio uutinen. Nyt voimme lähettää persut sinne.
2361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ihanaa, nyt Suomen ongelmat ratkeavat. Pääsemme perussuomalaisista eroon.

Äänestä
  • Kyllä moni perussuomalainen on tutkimusmatkailija henkinen eikä ole tottunut istumaan valmiiseen pöytään.

    Uuden pallon asuttaminen olisi pioneerityötä, suuri projekti jossa päämäärällä olisi suurin vaikutin, ei ajalla.

    Äänestä

  • VastuullisestiAjanKanssa kirjoitti:

    Kyllä moni perussuomalainen on tutkimusmatkailija henkinen eikä ole tottunut istumaan valmiiseen pöytään.

    Uuden pallon asuttaminen olisi pioneerityötä, suuri projekti jossa päämäärällä olisi suurin vaikutin, ei ajalla.

    Toivoisin vain, että pioneeritpersut eksyisivät matkalla uudelle planeetalle.

    Äänestä

Jumala on luvannut uudeet taivaat ja uuden maan! (Ilmestyskirja)

Mutta tuskin Hän sallii NASAn sitä löytää.

Äänestä

Ehdotan, että persupioneerimatkailijoiden matkakustannukset maksetaan soini-säätiön rahoilla.

Äänestä

Kahtokaakin, että Timo Soini on ensimmäisessä lähetyerässä sinne kuuhun.

Kehtasikin mokoma leikata asumisentuen meiltä pieneläkeläisiltä.

Äänestä
  • -Joko se asumistuki on leikattu ? - hä

    Äänestä

  • Aika iso raketti tarvittaisiin häntä varten...

    Äänestä

  • ...toisaalta jos hänen yhden vuoden konjakkipierunsa säilöttäisiin saatettaisiin kyseisellä energiamäärällä sinne jo päästä?

    Äänestä

  • . . .toisaalta jos hänen yhden vuoden konjakkipierunsa säilöttäisiin saatettaisiin kyseisellä energiamäärällä sinne jo päästä?

    Äänestä

  • Ja Suomi24 bugailee.

    Äänestä

Uutinen kertoo, että tuo maan kaksoiskappale on itse asiassa antimaa. Jos maa ja antimaa kohtaavat, kuuluu tussahdus ja mitään ei jää jäljelle. Jos sinne lähetetään persuja, löytyy antimaasta vastaavat antipersut. Seurauksena on, että kummatkin katoavat.

Äänestä

Moniosaajat sinne ilman disko- ja elektroniikkarahaa

Äänestä
  • Oonko sielä Pottia, eise aika muuten kulu.

    Äänestä

  • Muhammad kirjoitti:

    Oonko sielä Pottia, eise aika muuten kulu.

    Ei saakeli... illan naurut.

    Äänestä

Uudesta planeetasta tulee persuparatiisi. Jumalana isä-timo ja, jessenä työmies.

Äänestä
  • Näen jo silmissäni uusia koulutehtäviä: Jos persujen peniksen tyvestä pers'reiän suulle on n. 15cm, niin kuinka monta persua tarvitaan, että uuden planeetan voisi kiertää pisimmällä mahdollisella ympyräjunalla, jos planeetan säde on x?

    Äänestä

Siellä persut saavat harrastaa kaikkia kivoja persujuttuja, Soini sallii ja antaa synnit anteeksi.

Äänestä

Ihanaa, nyt tiedän että universumissa on ainakin yksi persuvapaa vyöhyke.

Äänestä

Niin mutta persuthan olisi siellä mamuja? Kestäisikö persun itsetunto mamuna kokemusta? Ja miten alkuperäisväestö? Eikö persumamu olisi vähän liikaa mille tahansa väestölle?

Äänestä

Persut sais sinnekin jotenkin mamuja ja rakentas niitten kaa moskeijoita ja persut onnistus pilaamaan senkin planeetan kuten yrittävät pilata suomen mut täällä ihmiset onkin fiksumpia ja persujen kannatus syöksyy.

Äänestä
  • Ei syöksy, vaan romahtaa.

    Äänestä

  • jörgens kirjoitti:

    Ei syöksy, vaan romahtaa.

    Poikkeaa radaltaan yhteismassan kasvaessa, kun Soini astuu sen pinnalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jörgens kirjoitti:

Mainio uutinen. Nyt voimme lähettää persut sinne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu