Vihreät ajaa maan katoon

Jotai_tolkkua_asioihin

Pitäsi jo vihdoin alkaa kyhitysapuakin leikata, ainakin puoleen alkuun.
Silti jäisi yli puolimiljardia euroa. Nyt 1160 miljoonaa /v.



"Oletteko Vihreät koskaan miettineet mitä sillä valtavalla rahamäärällä olisi kotimaassa saatu aikaan jolla on tuettu monen Afrikan maan ja muun maan pysymistä avustusten varassa elävinä hitaan kehityksen maina. Hyvänä esimerkkinä auttamisen negatiivisestä vaikutuksesta on Zimbabwe jonka maareformia YK aikanaan tuki ja oli toteuttamassa. Valkoiset menestyneet viljelijät ajettiin pois ja maat tiloineen jaettiin mustille, seuraus oli että Afrikan entisestä "vilja-aitasta" eli Zimbabwesta tuli hetkessä yksi uusi valtavia rahamääriä nielevä avustuskohde YK:lle sekä muille avustusjärjestöille. Nyt Zimbabwen mustat päättäjät toivovat että hetki sitten vielä niin vihatut ja vainotut valkoihoiset maanviljelijät tulisivat takaisin ja nostaisivat taas maan viljan suhteen vähintään omavaraiseksi, ja vaikka jopa taas ainoaksi afrikkalaiseksi viljaa ulkomaille myyväksi valtioksi jota se ennen maareformia oli."

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kerro_omin_sanoin

      Mikä hinku vihervasureilla tämmöisille työntää velkarahaamme.

      Kerro sinä kaikkitietävä vihervasuri täällä.

    • JombenrakasHVjohdolta

      Omatoimisuus versoo vain annettujen mahdollisuuksien myötä. Kyllä etninen väestö pikkuhiljaa oppii huolehtimaan itsestään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe