Osaako joku oikeasti arvioida,mikä olisi VIISAINTA

Epätietoinen_

Väyrysen kansalaisaloitteen on voinut allekirjoittaa viime viikon torstaista lähtien. Jos allekirjoituksia tulee vähintään 50 000, aloite käsitellään eduskunnassa.

Väyrynen on tehnyt komissiolle myös kysymyksen euroalueen kriisin ratkaisemisesta. Kirjallisen kysymyksen perusteluissa Väyrynen toteaa perimmäisen syyn euroalueen kriisiin olevan sen, että yhtenäisvaluuttaan kuuluu liian erilaisia kansantalouksia. Hänen mukaansa ongelma voitaisiin korjata siirtymällä yhtenäisvaluutasta yhteiseen valuuttaan, jonka rinnalla kaikilla jäsenmailla olisi myös kansallinen valuutta.

Väyrynen kysyy komissiolta, onko se tunnistanut ongelman ja onko se valmis harkitsemaan siirtymistä yhtenäisvaluutasta yhteiseen valuuttaan.#

En tiedä oikein, onko viisasta jatkaa Väyrysen kansalaisaloitteen kannattamista, hän ei itse tajunnut tai huijasi tietoisesti. Nyt pitäisi olla tarjolla konkreettisesti toinen, aito eurosta ulos haluva kansalaisaloite, kun ihmiset ovat innostuneet sinne aloitteisiin kannattamaan.

Yliopiston tutkija (ekonomisti) Tuomas Malisen blogia voi lukea, siinä on jotain.

Sami Miettisen ja Vesa Kanniaisen jutut paneutuvat kotimaan vaihtoehtoihin.

Sami Miettinen: Markan toinen tuleminen

http://www.libera.fi/blogi/markan-toinen-tuleminen/

Vesa Kanniasen toimittama: Euron tulevaisuus - Suomen vaihtoehdot (s. 129- )

http://libera.fi/libera-uusi/wp-content/uploads/2014/05/Euro_140506a.pdf

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huugo--

      Kannattaisin allekirjoitusta!

      Euroalueesta eroaminen lienee vähintään vaikeaa, ellei madotonta. Pidän tärkeänä, että kansalaisten kanta asiaan tiedetään. Eduskunnassa ei kannattaisi tätä asiaa käsitellä muuta kuin tietona kansalaisten mielipiteestä.

    • MummeliMinä
      • Makriina.ek

        Kiitos vinkistä. Toivottavasti allekirjoittamista harkitsevat lukevat asiantuntijalausunnot ja myös ymmärtävät lukemansa.
        Vaatimusten esittäjillä pitää olla kirkkaana tieto, mihin haluttu tulos johtaisi. Olisiko se yhtä hyvä vai parempi kuin nykyinen?
        Itse en halua nimeäni adressiin. Nämäkin talousmurheet riittävät, uusia en kaipaa.


    • Kat-leija

      Kyllä jotain kaikuja on alkanut jo kuulua, josko eurolla Euroopassa olisi jotain roolia euroalueeseen kuuluvien maiden erityisesti Suomen talousvaikeuksiin.
      Mielestäni asia on tutkimisen ja keskustelun väärti.
      Yksi mittari on valtioiden lainojen kasvu. Entäs onko Venäjä oikeassa kun ei luota länsimaisiin luottoluokittajiin.

    • kysyn.vaan

      Väyrysen idea rinnaisvaluutasta on harhaan johtava se vie ojastaallikkoon, aloite saa varmasti 50 000 kannattajaa ei mitään miljonaa kuin joku väitti. Väyrysen ajatus häipyy vähitellen unholaan, kreikassa sitä mietittiin mutta totesivat sen vievän tilanteen tosi huonoksi.
      Venäjällä on pitkä lama ainoa mikä sillä kannattaa on energia sekin on hiipunut, omat luokittajat niitä ei länsimaissa noterata, omilla toimillaan tupeksinut.

      • nyt-järki-voittakoon-

        Kyllä miljoona ääntä tulee,
        euro on huono yhteisvaluutta tässä muodossa, kuten olemme nyt saaneet karvaasti kokea,
        ehdottomasti asia pitää panna uuteen käsittelyyn,


    • tätä-mieltä-

      Vahvasti tätä mieltä,
      asia pitää ja kannattaa ottaa uuteen käsittelyyn,
      viisaampien todeliseen matemaatiseen tietoon pohjautuen,
      -- euro semmosenaan oli suuri fiasko,
      ei tullu perusteelisesti laskettua ja harkittua kuinka voi eirlaiset valtioitten taloudet toimia samassa yhteisvaluutassa,
      -- nyt on karvaasti koettu euron haittapuoli,
      esm. kreikka on ollu suuri pettymys yhteisvaluutassa,
      kreikka ei ole ollu r e h e l l i n e n valtio,
      kreikan toiminta on ollu verrattavissa suureen h u i j a u s pisnekseen,
      kreikka on sumeilematta huijannu muita eu maita,
      -- nyt viimeistään on pohdittava kuinka tästä selvitään,
      tässä muodossa euro on erittäin huono yhteisvaluutta,
      -- voi olla, Paavo Väyrysen esittämä rinnakkais valutta on tuleva hyvä ratkaisu, pelastus koko eu alueelle,
      -- mutta mutta mutta, se vaatii suurta egonomista laskutaitoa eri kantilta katsottuna, ennenkuin ajatus on valmis otettavaksi koko eu alueen käyttöön,
      -- kreikan ero olisi varmasti yksi erittäin hyvä ratkaisu,
      pitää olla eu mailla rohkeutta tehdä se.
      --
      jatkuva kreikan rahottaminen tulee varmasti eu maille kalliimaksi, kuin kreikan ero eurosta kokonaan,
      mitä tästä olemme oppineet ????? sen ainaki,,
      -- eu maissa EI ole ollu ainuttakaa päteviä egonoomeja missää maassa jotka olisivat kyseisen asian osanneet ennakolta laskea,
      harmi,
      -- on ollu vaan kiihkeitä fanatikko politikkoja, omanedun tavottelijoita, jukisuuden kipeitä, johtajuuteen pyrkyreitä, joilta on puuttunu tarvittava koulutus, älykkys ja viisaus,
      -- joten asia pitää ottaa uudelleen käsittelyyn.

      kirj.vierheitä en korjaa. sori.

      • hukassako

        Tämä on sinun mielipide.


      • JUURI..niin

        Virheistä ei väliä.
        Kirjoituksesi on o i k e a ja HYVÄ.

        Sinulla on älliä,
        ilman jonkinlaista muutosta j u m i t a m m e tässä tilanteessa vielä
        viiden vuoden / 10 vuodenkin jälkeen, maksamme ja kärsimme.


    • luettua.tietoa

      Venäjällä erikoinen lakihanke 'mahdollistaisi mielivallan' montahan ääntä siihen tarvitaan.

    • naapurin-mies

      Naapurin ukko hätisti tuollaiset yskimällä ja manaamalla tuberkkeliaan.

      • Lipposen_aikaansaama

        Emme tarvitse ruotsinkieltä kuin korkeintaan Haaparannan Ikeassa ja sielläkään ei nykyään. On täyttä turhuutta opetella pakkoruotsia. Kaikki ruotsalaiset osaavat englantia, joten sen hyvä ja lisätty opetus riittää meille. Tämä pakkoruotsi on vain eliitin ja valtaapitävien bättre folkin suomalaisen kansan alistamista. Vihdoinkin vapautius tästä turhuudesta kiitos!

        Kuudesluokkalaisten aikaistettu Paavo ja Päivi Lipposen pakkoruotsalaistaminen on aivan sairasta touhua !!!

        SAIRAAN Lipposen ideat roskiin!


      • huomasin
        Lipposen_aikaansaama kirjoitti:

        Emme tarvitse ruotsinkieltä kuin korkeintaan Haaparannan Ikeassa ja sielläkään ei nykyään. On täyttä turhuutta opetella pakkoruotsia. Kaikki ruotsalaiset osaavat englantia, joten sen hyvä ja lisätty opetus riittää meille. Tämä pakkoruotsi on vain eliitin ja valtaapitävien bättre folkin suomalaisen kansan alistamista. Vihdoinkin vapautius tästä turhuudesta kiitos!

        Kuudesluokkalaisten aikaistettu Paavo ja Päivi Lipposen pakkoruotsalaistaminen on aivan sairasta touhua !!!

        SAIRAAN Lipposen ideat roskiin!

        Oletko lukenut Olli Immmosen fase julistuksen ja mitä olet mieltä.


      • Lippose_ideat

      • pane-linkki-kerro-
        huomasin kirjoitti:

        Oletko lukenut Olli Immmosen fase julistuksen ja mitä olet mieltä.

        EN OLE,
        mistä sen voi lukea,
        mitä asiaa juttu kosketti ????


      • piikki-perseeseen-ja-
        huomasin kirjoitti:

        Oletko lukenut Olli Immmosen fase julistuksen ja mitä olet mieltä.

        ja hullut nukkumaan, loppuispa tyhmien puhuminen, ja mollaus jutut,

        ----
        Juuu, kävin lukemassa ,
        se on taas VAIN perussuomalaisten panettelua,
        eikä yhtää mitään muuta,
        jos joku on suomessa rasismin kohteena
        niin se on p e r u s s u o m a l a i s e t , ketä tässä maassa on enempi mollattu kuin perussuomalaisia ?????????
        oppositio ja kaikki muutkin saisivat h ä v et ä omien kansalaisten mollausta, huh huh,
        eiköhä OLISI JO viisainta lopettaa oman kansan mollaaminen kokonaan,
        tuollehan nauraa jo aijan seipäätki,
        suomen kansan olisi VIISASTA puhaltaa nyt yhteen hiileen eikä kokoaikaa repiä ja riidellä keskenään,
        mollaaajat taitaa olla hourulasta karaneita hulluja,


      • Perussisut
        piikki-perseeseen-ja- kirjoitti:

        ja hullut nukkumaan, loppuispa tyhmien puhuminen, ja mollaus jutut,

        ----
        Juuu, kävin lukemassa ,
        se on taas VAIN perussuomalaisten panettelua,
        eikä yhtää mitään muuta,
        jos joku on suomessa rasismin kohteena
        niin se on p e r u s s u o m a l a i s e t , ketä tässä maassa on enempi mollattu kuin perussuomalaisia ?????????
        oppositio ja kaikki muutkin saisivat h ä v et ä omien kansalaisten mollausta, huh huh,
        eiköhä OLISI JO viisainta lopettaa oman kansan mollaaminen kokonaan,
        tuollehan nauraa jo aijan seipäätki,
        suomen kansan olisi VIISASTA puhaltaa nyt yhteen hiileen eikä kokoaikaa repiä ja riidellä keskenään,
        mollaaajat taitaa olla hourulasta karaneita hulluja,

        Ei hourulasta tarvitse karata. Nykyisin ollaan avohoidossa, ja sen kyllä huomaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2217
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1786
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1547
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1289
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1277
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1102
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1033
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      994
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      708
    Aihe