Jo yksinomaan Sipilän olemus herättää luottamusta. Se on enemmän kuin oleellista näin pienessä maassa, jossa pitäisi osata puhaltaa yhteen hiileen.
En tiedä mitä HV:ni kuvittelee saavuttaneensa yli kymmenen vuoden lokaamisyrityksellään Keskustan suuntaan?
Nyt surkimus nostelee nimeä kun ei muuhun pysty.
Sipilä herättää luottamusta
16
56
Vastaukset
- JojombebebekooDD
***Meillä keskustapalstalla on sentään johtaja joka käyttää useita nimimerkkejä ja miltei aina hänen kirjoituksensa liittyvät erääseen 80-vuotiaaseen kapi nikkiä käyttävään eläkeläiseen. Esimerkiksi "jompenHVjohtaja" tai jokin muunnos siitä on yksi hänen useista nimimerkeistään.
Tämän 80v eläkeläisen kirjoituksia tämä johtaja näkee joka paikassa, jopa muilla palstoilla nykyään. Useimmiten kaikissa hänen kirjoitustensa motiivia epäilevien taustalla hän myös näkee tuon eläkeläisen käden jäljen. Sillä ei ole merkitystä, että kapi saattaa viikkokausia olla matkoillaan maailmalla naisensa kanssa, johtaja näkee hänet kymmenissä nikeissä siitä huolimatta.
Johtaja aloittaa aamuisin ja lopettaa myöhään iltaisin ja kirjoittaa kymmeniä kirjoituksia joissa vakuuttaa olevansa aito johtaja jonka erityisalaa on ihmisten arvioiminen. D D D. Toisaalta tätä "taitoaan" hän ei ikinä käytä muuhun kuin kapi-eläkeläisen herjaamiseen.
Jos johtaja sattuu tämänkin avauksen näkemään on hän varma, että kapihan tämän on kirjoittanut. D D*** LOL LOL- JonbenrakasHVjohdolta
Minä en herjaa vaan kerron tosiasioita omasta näkövinkkelistäni. Ei ole mitään syytä kohdella silkkihansikkain tyyppiä, joka nostelee toisen nimeä ihan vittumaisuuttaan sekä puhuu jonkun mielenterveydestä esikuntakuhmun pätevyydellä.
- Muutto_kohti_Ruotsia
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1434437213397.html
Ei nyt laisinkaan. Sipilä lomailee tuppisuuna vaikka 477400 henkilöä vailla oikeaa työtä. Kekkonen olisi julistanut jo hätätilan, mutta nyt vain järjestellään yhteiskuntasopimuksen turvin lisää työttömiä ja syydetään vastuu vielä tekosista veronmaksajille.
Maasta muuttaa koulutettu väki muualle ja maahan muuttaa... - expersu
En luota tähän hallitukseen pätkän vertaa köyhiä kurjistetaan
ja tuloeroja kasvatetaan vaikka eroja pitäisi kaventaa ei tästä
hyvää seuraa todelliset tunarit on vallassa. - yrittäminen_valokeilaan
En tiedä luottaako vai ei-luottaa. Vaikuttaa omituiselta tuo työaikojen pidentäminen. Yrityksillä on kyllä kohtalaisen hyvin varoja. Tämä ilmenee yritysten voitoista, jotka sitten jaetaan osinkoina omistajille. Jos jättäisi nämä osingot jakamatta, voisivat yritykset alentaa tuotteidensa hintoja ja näin pärjätä paremmin kansainvälisillä markkinoilla. Yhteisöveron alennus vuoden 2014 alusta 24 prosentista 20 prosenttiin on luonnollisesti suurentanut yritysten voittoja. Näitä voittoja voi siis käyttää hintojen alentamiseen, mikä dynamisoi lisää työtä. Ja jos ei kaikkea käytä hintojen alentamiseen, voisi osan käyttää työn jakamiseen useammalle eli sillä tavalla työllistämiseen, eikä vaatia nykyisiä työntekijöitä tekemään pitempää päivää.
- raha_tuottamaan
Näin on! Suomessa on erittäin tyhmä ja laiska rahavalta. Ei ole montaa vuotta kun yhteisöveroa alennettiin reippaasti. Perusteluna oli sen dynaamiset vaikutukset. Ja paskanmarjat! Ei mitään dynamisia vaikutuksia. Yritysten omistajat käärivät vai aina keväällä suurempia ja suurempia osinkoja.
- JombekokoKoDD
Johtaja istutetaan pyöreään huoneeseen ja hänelle kerrotaan, että jombe istuu nurjassa. Voilá, ikiliikkuja on keksitty :D
- Tutkijankanta
Hämäri kehuu erityisesti pääministeri Juha Sipilää (kesk.), joka on noussut esille sillanrakentajana ja kompromissin takaajana.
- tämäontotuus
Olet aloittaja nyt tässä asiassa ihan väärässä!
Sipilän iloinen ja ystävällisen näköinen olemus herätti luottamusta vaalien aikaan. Monet luulivat, että lestadiolaisuus takaa rehellisyyden ja perheen suru lisää empaattisuutta. Oltiin monet tyhmiä, kun ei osattu lukea ennen vaaleja Sipilän ympäripyöreistä ja kiertelevistä vastauksista sitä, mikälainen tämä mies on pohjimmiltaan!
Sipilä on raudanluja varakas oikeistolainen liikemies, jolta ei sääliä eikä minkäänlaista ymmärrystä heru yhteiskunnan vähäosaisimmille. Kyllä Sipilää äänestäneet ihan vasmasti pettyivät, kuten pettyivät Soininkin kannattajat. Stubb ei pettänyt porvareita, mutta yllättyi varmaan siinä, miten porvarismielisiä hallituskumppanit ovat. Luulenpa, että Stubb on kuitenkin näistä kolmesta inhimillisin. Jos Sipilä ja Soini olisivat niin halunneet, olisi Stubb taipunut pehmeämpään linjaan ja antanut myönnytyksiä köyhimmälle kansanosalle verohelpotusten muodossa. - Maireena
Sipilää tukee kokoomus ja suuriraha ja syystä. Niiden taskuja täyttää ja ryöstää köyhiltä ja eläkeläisiltä!
- 8065
Toista mieltä siitä että Sipilän olemus herättää luottamusta . Eihän Sipilä riepu ota kantaa juuri mihinkään sellaiseen asiaan joka voisi vaikuttaa nekatiivisesti kepun kannatukseen . Rintamakarkuri Sipilä ,teetättää kaiken likaisen ja ikävän kertomisen Stupilla ja Soinilla . No , nämä kaksi ainakin uskaltaa tuoda esiin ikäviäkin asioita , toisin kun Sipilä !!!!
- päkmanni
Pälylevä katse, pakoileva käyttäytyminen. Kyllä, voidaan luottaa, että helppo käskyttää ulkoapäin. Ja näin EK tekeekin.
- Passarise
Nöyrä kokoomuksen juoksupoika Sipilä!
- ghjccjj
Eiköhän hallituksen kannattaisi kääriä hihat sosiaali- ja terveystoimen rakennemuutosten tekemiseen, eihän siitä ole päästy puusta pitkään kevättalven puoluejohtajasopimuksen jälkeen. Siinä on työsarkaa tarpeeksi, eli aivan turha hakea lyhytaikaisia säästöjä muualta ja lykätä rahat pohjattomaan soteen, laittaisivat nyt sen homman kuntoon ensiksi kuten lupasivat. Missä on sosiaali- ja terveystoimen ministerit kakkaroineen ja pääministeri se piti olla se tärkein asia mikä vaatii uudistukset ja hallituksen paukut. Homma on ihan lässähtänyt alkuunsa ja otettu käyttöön taas juustohöylä ensimmäisten budjettipäätösten perusteella, rahaa lapataan uppoavaan sotelaivaan. Sote-rahoituskanavat uudistus, yhtenäiset tietojärjestelmät, yhden luukun periaate, ennakointi ei mitään, vaikka hallituskauden eka päivästä piti alkaa tapahtumaan.
Oikeassa olet tuossa ensimmäisessä virkkeessäsi. Sote-uudistusta ei kuitenkaan ehditä toteuttaa pariin, kolmeen vuoteen, kuten jo Kataisen hallituksen aikanakin todettiin. Yksinkertaisesti syystä, että se muuttaa hallinnon rakenteita niin radikaalisti, että käytännön toteutus vie aikansa. Säästöjä tarvitaan kuitenkin jo lähimpien vuosien budjetteihin ja ne joudutaan hakemaan perinteisin keinoin. Jospa sitten sote-uudistuksen toteuduttua valtion budjettia voidaan jälleen jopa kasvattaa.
- vdhejkdbdj
Loppuhallituskausi taitaa mennä päämisterillä persujen paimentamiseen. Soteen ei riitä paukut
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454970Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481069- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17977Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8867Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2822Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27703