Illan tullen
.
Siihen asti, tuonne viljapellon laitaan,
hikeä otsalta pyyhkien vaaleaan pellavapaitaan.
Satoa kasvaa monta pitkää sarkaa,
tänne se suven sulo kultajyväsinä karkaa.
.
Monta iltaa, kolean kasteista nurmea,
varpaiden väleissä viiltoheinän kuivunutta arpea.
Takaisin tultu niin usein samoja teitä,
varjo uskollinen seuraa kotikulmiltaan lähteneitä.
.
Valkea vielä tämä karu iltahetki,
muistoihin jää taas tämäkin paimenpojan retki.
Uupumus kutsuu laskevan auringon myötä,
silmät sammuen kohden hyvää yötä.
.
Siihen asti, tuonne viljapellon laitaan,
hikeä otsalta pyyhkien vaaleaan pellavapaitaan.
Satoa kasvaa monta pitkää sarkaa,
tänne se suven sulo kultajyväsinä karkaa.
.
Monta iltaa, kolean kasteista nurmea,
varpaiden väleissä viiltoheinän kuivunutta arpea.
Takaisin tultu niin usein samoja teitä,
varjo uskollinen seuraa kotikulmiltaan lähteneitä.
.
Valkea vielä tämä karu iltahetki,
muistoihin jää taas tämäkin paimenpojan retki.
Uupumus kutsuu laskevan auringon myötä,
silmät sammuen kohden hyvää yötä.
Vastaukset 103
Vanhimmat
Yöperho
Yöperho kirjosiipineen yöhön lensi,
iltaan hämärään joutuen riensi.
Ei valon ole tuo pieni hento,
pimeyteen vain tuo heikko lento.
Valoa karttaen lentäen yössä,
pieni olento ilmoihin liitäessä.
Aamun säteiltä piiloon metsään,
aamukasteen pisaroita siivissään.
Yön muisto
´
Siinä seisoessani katse yli maiseman kulki,
aamuinen raukeus vielä hetkeksi silmät sulki.
Oliko se totta mitä unten vielä unen saarelta näin,
sitä kummaa tapahtumaa miettimään jäin.
´
Sattumaa vaiko tahteja suuremman sävelen,
yksinkö silloin siellä satumaassa kävelen?
Yöperhosen laillako jostain valoa etsien,
nekin löytävät jotakin tummuudesta metsien.
Haaveissa
Satumaasta usein haaveilen
kostealla polulla hiljaisesti mennen
minne kuljen?
Varpaani kastuvat
satumaan valot unista esiin palautuvat
epätodellisuuden tuntu.
valon kylpiessä
maailmani huntu.
Vapauden kaipuu
,
Etsisinkö toisenlaista elämää,
uutta kaunista pysyvää.
Lintujen lailla kulkisin,
esteittä elämää eläisin.
,
Sydämeni kaivaten vapautta,
missä ei valtaa ahneutta.
Vain rakkaudesta syntyvää kultaa,
auraisin ajan tuomaa kultaa.
Oi voi,piti kirjottaa,
auraisin ajan tuomaa multaa.
Aamun viestejä
´
Se on töihin kutsu tuo aamuinen kurjen juoksu,
ääni kimakka kirkas, pannussa tuoreen kahvin tuoksu.
Ajatus harhailee vielä, miettii niitä ja näitä,
katse tavoittaa ikkunasta pörröisiä ohdakkeen päitä.
´
Portaan pielessä vielä yksi päivänkakkara nukkuu,
toinen nyhdettynä, joku kai siinä nyt onneensa hukkuu.
Paljasjaloin kasteisen pihan poikki, vielä aitan vierestä,
ne terälehdet kun eivät vain siinä kaikkoa mielestä.
Tuoksuva romantiikka
Kukat tuoksuu:
aivan ihanasti
juuri nyt,
poimin muutaman
asetan maljakkoon
niissä on
kaunis.Romantiikka
Kesän muisto
,
Sinä paimenpoika,ystäväiseni
soitteletko vielä
niityillä kukkaisilla soitintasi,
auringonsäteiden kultaessa
rehevät niityt,korpimetsän ympärillä?
,
Muistatko suloinen ystävä,
kuinka juoksin
poluillani,sinua tervehtien,
melkein hengästyen
että ehtisin,kuulla soittosi heleän?
Aamuaurinko
´
Aamun aurinko kuivattaa kasteista verhoa,
vieno tuuli liehittelee torkkuvaa perhoa.
Pientareen pää ovat apilat jo vähän apeina,
kukkasten terälehdet yön tummuudesta kapeina.
´
Siihen aikaan ja paikkaan maailma herää,
aikainen rastas siitä heti matoset kerää.
Valon säteen kedon taas loistamaan saa,
sellainen on kauniiden kukkasten maa.
Aivan ihania runoja tuolla paomenpojalla, ilo on kyllä lukea :)
Uusi aamu
´
Taivaanranta avautuu ylös kirkkain valkein,
tuuli puhaltelee vielä hennoin palkein.
Tämä on hetki jolloin päivä koittaa,
yön kasteen kosteuden ja varjot valo voittaa.
´
Tuntuu lämpönä iholla, tuoksuna kedon puntarpäissä,
pillin soinnut ovat juuri ne jotka heräävät näissä.
Väri taivaan ja muhkean mustikkakesän,
ajan kulusta kertoo luona hiljenneen kyyhkysen pesän.
Syksyn aikaa
,
Pisarat viuhtoo syksyn säässä,
vaan se vielä on ajan päässä.
Vielä on matkaa hallain ruskaan,
ennen kuin ehtii maa kylmään routaan.
,
Ikimetsän on puolukat punertumassa,
sadot pelloilla vielä tuleentumassa.
On elämänvoimaa ja lauhkeat tuulet,
vielä kukoistaa kukat kaunoiset.
,
Kylmä ja kuollut vasta silloin on maa,
kun suvi sulonsa viimein luovuttaa.
Auringon säteet ne vielä viipyen,
ei hetkeen poistu kylmään antautuen.
Aamupäivä
´
Hetki päästää pois henget utusauhujen,
valo väistää harhat öisen unikauhujen.
Huoli huomisen on jättänyt jo lehteen arven,
sitä viestii myöskin levottomuus rastasparven.
´
Tämä aikaa on pellonreunan hahtuvatukkojen,
neitoperhosten, sirkkojen ynnä kuoriaiskukkojen.
Vaikka ilmassa leijuu kesäkyyneleen tuntu,
metsämättäitä somistaa uusi sini-puna huntu.
Syksyinen meri
,
Meren laineet lämpöiset virtojen,
tuskin kaipailee rantaa railojen.
Aallot kaukaa hiljaa keinuen,
ulapalta rantaan iltaan tyyntyen.
,
Rannan kaislat ystävät laineiden,
hiljaa huokaavat pois kellastuen.
Vielä lämpöön aaltojen sinisten,
nukahtavat usvaan varret taipuen.
Hetki päivällä
´
Päivänkorennot liitävät kuin leikkiä lyöden,
lennon taitaja kulkee vauhdilla veden pintaa myöden.
Laineilla liikkuu myös kohtalon oma,
ruovikon kaukainen vieras, pullea ja soma.
´
Auringon paisteessa vielä moni voimiaan kerää,
siihen samaan taivaalle haukkakin herää.
Joku syntynyt on tähän suven suloon,
aatokset kantavat vain seuraavan hetken tuloon.
Syksyn tuulet
,
Syksy on tullut,sen myötä myös tuulet,
puhurit puhaltaa,vinkuvat portin pielet.
Ei syksyn tuuli helli,mun kukkain maita,
lämpöä ei suosi,nyt vihloo luita.
,
Puuskat hurjat helmoissa,syksyn ajan,
tyyntyen välillä,kuin tietäen rajan.
Tuuli kulkunsa luo puiden,itseään viihdyttää,
kunnes oksat syliinsä,sen raivon hiljentää.
Iltapäivä
´
Kääntyy iltaan päivä vielä parhain,
siitä haikeus näkyy jo varhain.
Puhuvat lehdet puissa sen kieltä,
ohra keltainen on aivan samaa mieltä.
´
Huomista i ehdi silti nyt suremaan,
ajan hammas on murehtijaa ahnas puremaan.
Kun iltapäivä ihan lämmöllä vielä halaa,
kesän tuntu vielä mieleen palaa.
Kuun kulku
Iltataivaalla kuu taas möllöttää,
patjoillaan uniset jo möllöttää.
Outoa ois väsyneitten luulla,
että helppoa on yöllä kuulla.
Pimeällä taivaalla saa aina roikkua,
ei päivää ei yötä voi nukkua.
Raskas on kulku täydellä kuulla,
valaista ja kulkea oudoilla mailla.
Kulkien kuitenkin ikuisesti aina,
monien tuikkivien tähtien luona.
Hitsin hitsi taas,siis näin,
patjoillaan uniset joKÖLLÖTTÄÄ
Ilta
´
Aurinko antaa vielä lämmön tulla illan säähän,
vaikka kesä onkin kulkenut melkein matkansa päähän.
Sumut ovat siihen usvaviittansa luoneet,
varjot laakeat suudelman kostean suoneet.
´
Usva leijuva hukuttaa uneen niittypellon,
illan askareisiin siirtää tummuvan aurinkokellon.
Siellä kulkee vielä joku omaa hämärän retkeään,
niin elävät kuin aina vain yhtä hetkeään.
Syksyn koleus
Syksyn koleus päätti paikkansa hakea,
huuruisesta säästä vihdoinkin nauttia.
Lämpimastä liikaa sai kesällä potea,
koleus aikoi niveliinsä tuulta tunkea.
Jäisillä pisaroilla lenteli ilmoilla,
suudellen huulillaan hukuttavilla.
Väliin kuitenkin aurinko lämmöllään,
sulattaen jääkukkaset säteillään.
Iltayö
´
Kun illan tuuli hämärän helmaan vaikeaa,
pimeyden tulo on kesän jälkeen aina niin haikeaa.
Kun varjokin jättää ystävänsä yksin,
mielen valo käy kulkijan kanssa käsityksin.
´
Illan kostea viileys tuo iholle kylmänväreen,
aika sytyttää tuli vasta veistetyn honkapäreen.
Ajan kulku on jonkin suuren odotusta,
jostain vain tulevaa kuin liekin savu musta.
Syyshuurre
Pian syksyn huurre on taas toimissaan,
valkopartaansa esittelee ihan innoissaan.
Värit kaikki saa vaippansa valkoisen,
huurre hurmaa taas syksyn ankeuden.
Peittäen maiseman valkoinen kauneus,
jääkiteillään tuikkien aikainen lumous.
Huurre katoaa taas jälkensä jättäen,
aamun kukkasen allensa taittaen.
Etsijä
Jotakin etsin, etsin kauan
yritin tavoittaa ihmislauman,
jossa ois joku yksi tai kaksi
varten mua, mä harmaahapsi.
Etsimään lähdin, lähdin myöhään
huomasin, aika tekee työtään.
Ohi on minulta onnen aika,
ihmisrakkauden kaihoisa taika.
Yön tulo
´
Kun yö vielä omia satujansa salaa,
hentoinen liekki pärepitimessä loppuun palaa.
Mennyt on sudenhetken hiljaa viiltävä rauha,
langennut laaksoon ruskon tulipunainen nauha.
´
Päivän työt ovat kaikki jo takana,
levolle kutsuu viileydestä kostea lakana.
Silmä sammuu ikkunan vaivaiseen valoon,
unien aika on hiipinyt taloon.
Syksyn aikaa
Nyt aika on jättää kesä niittyineen,
ottaa vastaan vaan syys sateineen.
Syksyn tullen väistellään lätäköitä,
illan tullen ihaillaan tähtivyötä.
,
Lahojen mäntyjen narisevat nivelet,
tuulessa soivat viimeiset sävelet.
Ei aika pimeinkään tarjoa tuskaa,
nauttiessamme syysajan ruskaa.
Syys yö
´
Yön tummuudessa ei juuri valoa lain,
kaikki on yhtä hämärää varjoa vain.
Siinä henkii jokin suuri salaisuus,
tahdonvoiman unessa synnyttävä tilaisuus,
´
Lavitsan lämmössä on niin herttaista maata,
uneksiessaan ei uupunut vielä herätä saata.
Tunne ei aikaa, näkee vain siitä kuvan,
antaa silloin myös hennoille tunteille luvan.
PÄIVÄN HÄMÄRÄSSÄ
,
Aurinko ei juurikaan syksyllä paistele,
enää emme paljain jaloin sipsuttele.
Salaa vain ajatus keväästä jossain,
mielemme sopukoissa haaveissa kantain.
,
Pirtissä ajan hämärässä torkkupeiton alla,
kynttilöiden valossa tunteilua illemmalla.
Varjot seinillä luo aistikasta tunnelmaa,
pisarat ikkunoissa henkivät omaa tarinaa.
Unissaan puhuva
´
Hetki on harmaa joka sarastuksensa saa,
muutama uninen liike ja kirkastuu jo maa.
Kuuluiko jotain, ehkä unen muistoista lausuvan,
taas muutama sana lauseen lopussa vaikenevan.
´
Vierähti aikaa vielä muutaman tovin verran,
taisivat silmät käydä jo raollaankin kerran.
Siinä huoneessa heräävät haaveet halla öiset,
syksyn syliin kädet karheat puhdetöiset.
Illasta aamuun
,
Pumpulisen yöasun lämmössä unien maille,
vetoisista nurkista karkuun peiton alle.
Herätessä muistaa voi unien hetket,
untuvaisten kuvien makoisat retket.
,
Syksyinen aamu,kera tuoreen nisupullan,
aromisen kahvin,tuon aamun tuoksun.
Villasukat sykkyrässä,lämpimäisistä nauttien,
jostain mirrikin aamupalaansa vaatien.
Aamun askareissa
´
Verhojen raosta tulvii sisälle aamua arkaa,
usva öinen hiljalleen laaksoista karkaa.
Kun haihtuu yltään sumun pumpulipeitto,
alkavat aamun askareet ja kahvin keitto.
´
Niin se vaan rusko illalla aamun tiesi,
pientä ilmojen pohdintaa kun lämpenee liesi.
Vielä se hempeä hetki myös siinä unessa huumaa,
hellan levyltä kun noutaa kuppiin kuumaa.
Aamuun herääminen
,
Syksyinen aamu aikaan saa väristykset,
tuulisen sään tuomat puistatukset.
Vielä kaipais untuvaisen peiton alle,
päiväkin vielä kun on valoa vaille.
,
Varpaita lämmittävät villasukat mukavat,
aamun askareissa unet karisevat.
Kukonlaulun aikaan kahvi mukista maittaa,
sisällä lämpimässä tuulet ei haittaa.
Saapassukat
´
Niin se kului aika aamu kuuteen,
pukeutua täytyy päivään uuteen.
Saappaat ovat odottamassa liki oven pihtilautaa,
sukat kuivumassa vasten hellan suojarautaa.
´
Parsittuna on kantapää ja isovarpaan alta,
ovat lahja siltä öisen unen haltijalta.
Vaikka kuluneita, eivät silti jalkaa hankaa,
ihoa vasten hänen käsin kehräämäänsä villalankaa.
Loppusyksyn aika
,
Olisi syksyn suonut vielä lämpöä antavan,
pohjoinen jo uhkailee kylmyyttä kantavan.
Muistissa vielä jossain,kaunis eilisen aamu,
enteilikö sen usvan hetkessä,talven haamu.
,
Kyynelissäkö ruohikot,öisen kasteen alla,
kukat viimeisetkö,päivänsä syksyn mailla?
On alkutalven merkit jo tulleet ilmoille,
haikeana hyvästit jo muuttolinnuille.
Lippalakki
´
Kuin paras kaveri, iltaa istunut niin monen kerran,
kuunnellut tarinoita sadan romaanin verran.
Ollut mukana pitkät päivät, illalla puhdetöissä,
heinäpellolla kesällä, elokuun ohran heilimöissä.
´
Tupahan tullut, kodissaan ylös ylimmäksi korotettu,
melkein kunniavieraan tavoin takaisin odotettu.
Siinä nytkin odottaa luona saman pihtipielen,
niin tämäkin antaa syksyyn lämpöä ja hyvän mielen.
Villahousut
,
Villahousut jalassa ei palele ahteri,
vanhempana kun ei hyvin kierrä veri.
Toivon mukaan,pakkaset vielä jossain
pohjoisten nurkilla,tulemasta liian varhain.
,
Villahousujen tarina on pitkä ja soma,
villalangan pehmeys,hyvin lämpöä suova.
Auringossa kyllä vähän tukalan kuumat,
paljossa käytössä toki vähän nöyhtäytyvät.
Pärekattonaula
´
Teräväpäinen, eipä juuri nupia kummempi,
siloinen runko ehkä vähän sinkkiä tummempi.
Kenties jäänyt yli kattotalkoista halkovajan,
taikka kirvonnut kädestä lattialle väsyneen rakentajan.
´
Mistä sitten löytynyt ja lyöty seinää hamarapäällä,
niin se on tapana tehdä usein täällä.
Kantanut siinä sitten lahjaksi saadun enkelikuvan,
hartaana pitänyt ylhäältä henkeä tuvan.
Syysmyrsky
,
Syysmyrsky ampaisi taas hiljaisuudesta esiin,
ahtautuen pirunviulua soittelemaan metsiin.
Ilman kunnon myräkkätä ei syksystä selvitä,
tuskaista on meno,vedet tihkuen silmistä.
,
Myrsky käy riipien,raastaen,alistaen,
tuhoisista tekosistaan,viis veisaten.
Tuuli tunteeton kolistellen nurkkia,
ehkä piankin jo etsimme jostain turkkia.
Hmm,hmm,mis kummas,hmm,hmm,outoa,
Paimeeeeeeeeenpooooiiikaaaa,misssss??????????rrrrrrä.hmm...............
Pihlajanmarjat
,
Pihlajanmarjat kuin helmet tertussaan,
niin kutsuvana keikkuvat oksillaan.
Tuo hienostunut sievä sorea marja,
esi-isien perintönä,onneakin tuottava.
,
Marjoissa maku hapan ja karvas,
äiti hilloksi värväs,on sokerilla maukas.
Syksy hehkuen antejaan suo jokaiselle,
pihlaja onnen puu,pyhä ollut sen omistajalle.
Hämähäkki
´
Häviää jonnekin silmistä pois hirrenrakoon,
katseen alta kiiruhtaa äkisti pakoon.
Sulautuvat värit namioksi piilun särmään,
paljastuen seitin reuna aamun valon härmään.
´
Odottaen aikaa jähmettyy kuin kidejääksi,
kutomaansa lankaan kietoutunut pieni sääski.
Siellä huomaamatta pienen elämänsä salaten,
hämärän hyssyssä taas paikallensa palaten.
Täytyy tähän väliin laittaa,että kivasti oot Hämyrin
touhuja päässy seuraamaan,ei näissä kerrostaloissa paljoa
hämäreitä nää,jos nyt pari kärpästä kesällä.
Kannattaa joskus kurkistella lieden tai jääkaapipakastimen taakse, kattolamput ovat myös paikkoja tehdä ihmeellisiä löytöjä.
Hi hii,sielläkö niitä,een uskal jos ne vaikka puree,
oiskohan siellä niitä tupatonttujakin melskaamassa ja öykkäröimässä,heh.
T: OUTOA
Miksihän just mun nimimerkki on hävitetty,OUTOA on historiaa,mmrrr......
Talvea odotellessa
,
Tämä aika sateineen,sumuineen,kaikkineen,
kohta hukumme marraskuiseen pimeyteen.
Viimeiset kultalehdet vielä oksilla keikkuvat,
sitkeästi roikkuvat,talvea vastaan ottavat.
,
Niin kuulas hiljainen on järven selkä aamuinen,
illan hämärtäessä,metsätie sumuinen aavemainen.
Ilta-auringon säteillä vielä hetken hurmaa,
luoden metsään,satumaisen suloista taikaa.
Sarana
´
Kätkee sisälleen salattua takojan taikaa,
odottaa paikallaan tanassa pitkän aikaa.
Aikansa tullut on kun aamu alkaa sarastaen,
hiljaisuudesta omaan toimeensa narahtaen.
´
Niin moni sille selkänsä kääntää,
kuin huomaamatta arkisen lehtensä kääntää.
Katsomatta siirtää auki säpistä hakaa,
vaikka tuntee miten se kahdeksi maailman jakaa
´
...
Kalliosaari
,
Yksinäinen kalliosaari,keskellä meren selkää,
usein sen lujuutta koettelee myrskysää.
Kitukasvuisen männyn jurot juuret,
napakasti tarttuneet,uurteisiin kasvaneet,
kallion kourussa,elämästään taistelleet.
,
Joku joutessaan veneellä saarelle soutaa,
meren mainingeista nauttien,kivelle istahtaa.
Saaren suojana,kova graniitti vankkumaton,
kaiken tukensa antanut,velloessa myrskyjen,
siitä kiitoksen antaen,ystävyyden ikuisen.
Lukko
´
Tulkitsee tunteita, sanoitta salpaa kielen,
toiveiden täyttyessä se muuttaa mielen.
Kuin odottelisi jotain siinä uksen suulla,
tulijan tutun askeleet kai haluaa kuulla.
´
Monesti avattu on, kaikki eivät takaisin kulje,
kulunutta ovea perässään säppiin sulje.
Tarkoitettuna niille jotka eivät salassa palaa,
heille aukeaa jotka hymyillen halaa.
Luonnon taidetta
Jääriitteet alkutalven rantoja halaa,
yön pakkasen kuuraista taidetta valaa.
Outoja kuvioita,kidevälkettä heinikoissa,
luonnon grafiikkaa,tähtiä ikkunoissa.
Kuurankukat ei väreillään mahtailla voi,
siksi kai ne hurmaavan muotonsa loi.
Niin monien katseet seurata saattaa,
jäisten kukkien kauneutta rakastaa.
Kynnyspuu
´
Kuin odottelisi jotain sekin oven suulla,
kulkija sitä kumartaa, ainakin niin voi luulla.
Kai kohdalla ollut joskus avoinna onnellinen syli,
kulkenut kaksi niin lähekkäin sen yli.
´
Kestänyt kaiken vielä jälkeen monen vuoden,
askeleita ahkeria sisälle ja ulos tuoden.
Myös aika on monet kerrat ohi kulkenut,
lämpöä ja sydämiä sisään sulkenut.
Nimimerkkini on hävitetty"outoa"ei enää huolita????
mitä kummaa hmm....
Uksi
´
Lyöty kiinni, umpi apposeksi avattu,
silmästä silmään siinä moni tuttava tavattu.
Ulkona pysyneet talven peittävät tuiskut,
railoja raapineet siihen kotoiset hännän huiskut.
´
Talon parasta, sileäksi höylättyä puuta,
vieraalle merkkinä sitä vasten nojaava luuta.
Siinä se on, tuhansien tunteiden tuoja,
poissa pitävä tai kaivatun lohdutuksen suoja.
Miten hiilaisin taas itteni juoksuun
kun
Sointulan rannan varikset
nuokkuvat räntäsateessa
hämäriinsä nojaten?
Löytäisinpä hiljaisuuden &
lumenjälkiä takaisinpäin kävellen
palaisin kesään vailla sääskien ininää
että jokin olisi ja kykenesi
tulemaan juomatta vertani.
Kuivaksi valtimoitani imemättä.
Pää sylissäni leväten?
Ei kukaan.
Miten päästinkin tulemaan sen
mun eteen?
Nosti mukamas mun orjantappuraa.
Pyyhki jalkansa mun sieluun &
nyyhki silmänsä kun lähti.
(Kuten ruumisarkkukauppiaat).
Se antoi ymmärtää että se on
ruosteinen.
Kantoi tikaria nätisti vyöllään.
Se oli rautainen.
Kuollut se oli mikä lie?
Enemmän varmaan hullu.
Sillä oli omat alttarinsa.
Kuka ruusuposkisurusilmä
mua muka tahtois satuttaa?
Räntä yltyy tulee talvi.
Varikset liukastuvat &
Hukkuvat jokeen.
Ei heidän kuolemansa
päädy hautakiviin
Saati uutisiin?
Se oli loisteinen.
Toisaalta mua ihmetytti?`
Että se mun peileistä aina
katteli kuvaansa?
Sillälailla se mut sitte
orjasi iki-iki omakseen.
Vienosti sieluani surmaten
Vähitellen tappoi.
Olin Kunigatar hänen puheissaan.
Huora ajatuksissaan.
Huorien tuleva synnyttäjä.
Hautasin hänet mullan sekaan.
Laitoin keltaiset ruusut.
Jälkeenpäin yksinäni.
Hyljätyn väri & jäin henkiin.
Tiellä on monta nimeä.
On ruusun nimi.
On piikin nimi.
Nimiä monia yksinäisen
ruoskata.
En ole nimi.
En ole "ei kukaan".
Olen tie.
Elän ja kuljen.
"Kuolleita Variksia rantautunut
suunnaton määrä Mukajoessa.
Kirvan kunnan
kunnaneläinlääkäri Bertil Saakkonen
ei osaa selittää tapahtunutta"?
Lausunto: "Tapausta tutkitaan mitään
virallista dokumenttia ei ole
osattu vielä joukkokuolemista
antaa mutta ennakkokäsitysten
mukaan kyse lienee
Eräs hetki
´
Tihkusateen alla on villi metsän kansa,
suojassa mihin ei pysty metsämiehen ansa.
Kettu kai kolossaan tuuheaa turkkiaan haroo,
hirvi makuullaan silti vainoajaa varoo.
´
Jäljet kertovat mistä kukin kulkenut on,
jotospolku ja esiin kaivettu myyrä onneton.
Oli pyhä taikka arki ei mitään väliä sen,
vain tämä hetki, outoja murheet päivän kaukaisen.
´
Metsän henget ovat nyt hiiren hiljaa,
syksyinen aika on niittänyt niiltä elon viljaa.
Korpin korahtelu jostain metsän takaa,
saaliin rippeitä ne kiistellen jakaa.
´
Ensin vähän, pisarain seassa hileitä mataa,
kohta valkoisenaan märkää räntää jo sataa.
Muutosta ilmassa, on menneen kaipauksen tuntu,
pohjasta tulee tämä huuruinen huntu.
´
Vastaan on otettava mitä taivas antaa,
harmaata pilvistä kuin maailman huolia se kantaa.
Tämän haikean hetken aina joskus kohtaa,
uuteen valoon se silti vielä johtaa.
Kääk,mä en saa mitään aikaseks,jotenki keväällä kulki runoilu,
se on paljon mielialasta kiinni ja hermosta.
Mutta hieno runo sulla,vähän tuollasta metsähenkistä olin
ajatellu,tsa, sama maku,hih.
Miten,no joo antaa olla,keksin hienon käyttäjänimen,
toivottavasti sitä ei ryöstetä.
T: sinisiipitähtisilmä
Kuusimetsässä
´
Kuusimetsästä kantautuu haikeaa havinaa,
puron solina kertoo sekin omaa tarinaa.
Kuin salaa siellä haaveen ilmoilla ilakoi,
sinitintin sävel sitä niin kirkkaana soi.
´
Sammalpetillä tapaa hiljaisen metsänpeikon,
ketunleipää syömästä tapaa sen veikon.
Kastepisarat ovat juomana olion harmaan,
tuohiseen lippoon sitä keräännyt varmaan.
...
Sammalmetsän kutsu
,
Niin kaunista vihreyttä,sammalmetsän raikkautta,
ennen lumia metsän tarjoamaa sulokkuutta.
Pöllömuorin huhuilut,jossain sumuverhon varjossa,
pieni metsähiiri varuillaan kanervikossa.
,
Varjot villeimmätkin,luo mielikuvia sammalissa,
salaa liikkuvia maahisia aamun auringossa.
Kaiken hiljaisuuden,luonnon äänien keskellä,
tunnet olevasi turvassa,juuri sillä hetkellä.
,
Kutsuu metsä,saapua saat aina luoksein,
hiljaisuutta sinun ei sallita paeta,tule ystäväin.
Metsän sylissä,sielusi herkkä täällä lepää,
moni ikäväkin huoli,sydämestäs pois häviää.
Joutsenet
´
Lentävät haaveet kuin linnut taivasta halaten,
muuttavat parvet aina kotiinsa palaten.
Yli metsän, halki suurten salojen,
kohti taivaanrannan kirkkaimpien valojen.
´
Kutsuhuudot ylhäältä niin kauaksi kantavat,
toinen toisilleen näin suojaa antavat.
Niin valkoinen hanki kuin vain voi,
kaukaa valkeat joutsenet aurana toi.
kivoja runoja
Kiitos,kiitos "jeeeess"kiva kun maistuu,
etenkin tuon "paimenpojan"Hämähäkki runo
on kyllä ihan ihkua,on se aika väsäri.
Kiva kun tulit kylässä käymään.
Syvällä metsässä
,
Syvällä metsässä hiljaisuuden ääniä kohtaa,
kulkiessasi tunnet,kuinka varjot vaeltaa.
Edemmäksi rämpien,sinne metsän uumeniin,
joka risahdus pienikin,kaikaa maisemiin.
,
Vaikka tuntien,mystisen korpimetsän uhatkin,
yksin vaeltaessa,voi olla olo pelokaskin.
Metsässä hapuillen,näet hahmot monenlaiset,
sen asukit siellä,piilossa elävät,olevaiset.
Satumaa
´
Asuu luona kukkasen jo lakastuneen,
kolonsa suulla näet sienen pakastuneen,
sammalpeite ja marjanvarvut somat,
peni maailma ja sen salaisuudet omat.
´
Sinne vain tarujen tarinapolku johtaa,
himmeä on valo joka sisältä hohtaa.
Tullut on tutuksi silti niin monen kerran,
hahmossa tontun, peikon, keijun tai pienen pakkasherran.
Lauha talvi
,
Lauhalla ilmalla,jostain pientä viserrystä,
viherpeipolla kiva olo talven lämpimästä.
Kuusitiainen silmää vinkkaa latvuksesta,
aamuauringon säteistä,nauttii pieni olosta.
,
Missä lumi,minne pesä,ajatus on otso herran,
löntystellen miettien,outo on taas talvi kerran.
Kettu tarkkana piilossaan,saalistaan kurkkii,
jänis parka ilman turvaa,vika suojaan loikkii.
Salaisuus
´
Naavaparrat näet ja naurut suiden,
tuulessa heiluvat pisarat oksilla puiden.
Jotka paremmin tietävät kertovat muuta,
kirkkain silmin tonttuset kiertävät puuta.
´
Kikattaen hyörivät rallatellen leikkejä lasten,
välillä supattaen salaisuuksia poski poskea vasten.
Olethan sen nähnyt, kuiskeenkin sieltä kuullut,
ehkä tuulen hengeksi vain sitä luullut.
Mystiset otukset
,
Kaukana metsässä tontut palvovat kuuta,
mesiviiniä maistellen muikistavat suuta.
Metsien kätköissä niin paljon outoa,
ei väheksyä saa tonttujen olemassaoloa.
,
Ovat mystiset otukset aina jossain olleet,
tunteet aidot,mielille herkille tuoneet.
Niin ne pienet simasuut,salaa pujahtavat,
kenties sinullekin,pieniä lahjoja tuovat.
Iltatee
´
Naavakuusikon kätkösissä on tapana sanoa,
ohikulkijat ne vain tuntevat janoa.
Kotiin tullessa kun nappaa vihreän puolukanlehden,
hauduttamalla siitä maukasta teetä tehden.
´
Kennoista hunajaa, sitä pienten pörriäisten mettä,
kannussa lähteestä maan raikasta vettä.
Karhunsammal pehmeä ja kupissa kuumaa,
illan hämärässä on satumetsän huumaa.
Huurteiset puolukat
,
Polun varrella metsässä,huurteisia puolukoita,
vielä sinne jääneet,lintusilta huomaamatta.
Tuuletkaan ei ravistelleet,hentoista marjarypästä,
myöhään kai kypsyneet,piilossa etsijöiltä.
,
Metsän hedelmät punaiset,kangasmetsän kaunottaret,
kukkansa valkeat,viehkeät kellot niin somaiset.
Kasvaen ylpeänä,rinteillä sammalten lämmössä,
puolukka luontonsa hurjan,näyttää myös kylmyydessä.
Päiväuni
´
Puolukat punaiset ja suomättäällä karpalot karvaat,
tuoreena säilöttyinä luonnon antimista parhaat.
Survosta sekaan ja päälle vadelmaista mehua,
aromien määrää ei turhaan tarvitse kehua.
´
Hymyssä suin nauttivat sitä tonttujen pienoiset piltit,
lautanen tyhjäksi muistavat ohjeen lapsoset kiltit.
Täysi on vatsa ja silmät pientä unta nyt vailla,
näin eletään satumetsässä tonttusten lailla.
Tonttujen touhut
,
Kyllä tonttusilla hauskaa on joulun alla,
kun talvikin myöhässä ja pakkasia vailla.
Hieman ensin juhlivat omia öisiä juttujaan,
leväten ja uinaillen somassa talvimajassaan.
,
Töitä kyllä riittää,noilla pikku ressukoilla,
kaikki talot lähimaaston,bongataan porukalla.
Ei lapsukaiset tonttujen touhuja huomaa,
ovat sitten hiljaa,tai mellastavat ihan liikaa.
Tonttujen touhut
´
Maa kun valkoinen, silloin sinitinttiset sievät,
tärkeää viestiä tonttusten luokse vievät.
Aika on sopiva pukea ylle puuhkat ja nutut,
hämärän tullessa kuunnella viimeiset lapsosten jutut.
´
Jäljet hangella huomaa, vikkelät varjojen eleet,
ikkunan laidassa pienet huurun heleet.
Siellä ne ovat, supinat suusta suuhun kulkee,
unessakin joskus kun silmänsä sulkee.
Joulun ajan valoa
,
Jouluaurinko silloin tällöin,itseään paljastelee,
mieliä piristäen,harmauden aikana yllättelee.
Niin kaunista hohtoa,jälkeen sateen heloittaa,
kaamoksen keskellä,kultaista valoa rakastaa maa.
Keinovaloissa kylpien,ohi ajan ahdistavan kulkien,
uuteen vuoteen ehtien,auringon luo taas saapuen.
Kynttilöiden valossa kuitenkin,on aatokset lämpimät,
enempiä murehtimatta,rakkaiden sydämet sykkivät.
Oikein Hyvää Joulua Paimenpojalle!
Toivoen: Sinisiipitähtisilmä
Kynttilöiden loisteessa mennään.
Talikynttilä
´
Talikynttilät, lumenvalkoiseksi sydänlankaan valetut,
taivaan tähtösiltä tuikkeen saaneet salatut.
Liekki palaa, joskus lehahtaen hetken liikahtaa,
kuin tuulen henki sitä silloin varovasti puhaltaa.
´
Sydänlanka antaa vastaukseksi pienen merkin,
säkenen kirkkaan huomaa siinä katse herkin.
Rauhassa taas aatoksen lämpöisen hehku tuo,
joulurauhaa tuli eläväinen kotiin luo.
Kynttilöiden lämpö
Kynttilässä loiste kirkas,myös kuin ajatuskin,
mieli sentään herkistyy,keskellä pimeydenkin.
Eivät tuikut aina ikkunoissa turhaan loista,
ne voivat saattaa jonkun,poluilta harhailemasta.
Lämpöön kynttilän,kun saatat matkaajan,
sitä sydäntä hän arvostaa,lämmöllä auttavan.
Ei liekki sammu,ei tuulen tuiske tupaan käy,
ei halveksivaa katsetta suojassa näy.
Kipuna
´
Kynttilän sydämen se kipuna kiivas,
säkenen lento ylös sauhussa riivas.
Tunsi nyt, että oli lentänyt tähtenä juuri,
vapauttanut sen tuli lämpöinen suuri.
´
Tali sulanut kului alta liekin ahneen,
kuin taiottuna kuivui kadoten tuleen.
Sytytä uusi kun yksi on sulanut pois,
muuten täällä kylmä ja pimeä ois.
Pakkasukko
,
Pakkasherra päättänyt on paukutella päivät,
niin jonnekin vain ne lämpimät jäivät.
Ei pakkasukon toimet,huulille hymyä tuo,
vaan irvistyksen tiukasta pakkasesta luo.
,
Kireän pakkasen on kynnet pitkät pistävät,
niin jäiset ja ahneesti ne viiltävät.
Mutta kun tuulet etelän,puskevat salaa,
nurkat huuruiset taas iloksemme sulaa.
Talvisessa säässä
,
Taas narskuvat askeleet pakkasella,
yöllä heitellyt lunta kovin tohinalla.
Vain tuokion jostain pilvien rakosesta,
kalpea aurinko,esiin ajan kaamoksesta.
,
Minne laskeutuvat pienet jäähileet somat,
jotka kuin kristalleina ilmassa killuvat.
Säteestä auringon tuon hileen irisoivan,
ylhäältä tullessaan,antaa piristävän voiman.
Pakkanen
´
Nurkat paukkuvat, kimaltelevat kiteet huurrejäissä,
nenässä tuntuu, näkyy hehkuna poskipäissä.
Valo vielä vartoo kaamokseen vangittuna,
metsän takaa nousee päivään purppuran puna.
´
Luonto nukkuu hiljaa talvista untaan,
kuusen keräävät oksilleen valkeaa luntaan.
Arkana nukkuu puun juurella pupunen soma,
pieni piiri on sen maailma oma.
Talven tullen
,
Odottaneet emme talvea hankineen,
voisiko nyt joku tykästyä pakkaseen.
Pakkasherra ihmisen tuntoja ei käsitä,
kylmää puskee vaan,muusta ei välitä.
,
Ei värimaailmaa talvelle luotu koskaan,
silmiä siristäen vain hangille suksimaan.
Taas kun aurinko luvan tulla saa,
tuon ahdistavan vaipan pois sulattaa
Pakkasvahti
´
Kuului kerran, jossain napsahti kaksi,
se on talo joka muuttuu kaiketi puhuvaksi.
Kaikuen kertoo miten on asioiden laita,
töppöset jalkaan ja ylle lämmin villapaita.
´
Kuuran kukkasella on myös sellainen juttu,
tumppurasat käteen ja hartioille untuvanuttu.
Antaa silloin tulla vaan, ilmojen kipakkana kulkea,
tiedäthän myös miten lämmön voi syliin sulkea.
Lumihiutale
,
Siro lumihiutale,kevyesti leijui alas keinahdellen,
tietämättä kohtalostaan,vain puvussaan hienostellen.
Uniikkina ylpeillen,alas hiljalleen maahan kosteaan,
eli elämänsä pienen,suli maan syliin mustaan.
,
Kovin ollut ei pitkä,tuon hiutaleen kevyt lento,
lumihangesta vain haaveili,tuo hieno hento.
Talvesta muisto vain jäi,kaunis huurteineen,
niin yllättäin pois lähtikin,lumi omille teilleen.
Toiveita
´
Se lumi tuli taas toiveita tuoden,
valkeanaan maahan vaippansa luoden.
Pieni hentoinen päivät kiteenä kiilsi,
niin kauan kuin tuuli jäinen viilsi.
´
Sitä minne sen nyt maailma vei,
leuto lämpökään sitä arvannut ei.
Lähti vain matkaan pisarana pieni,
hiljalleen kuin kohtaloon taipuva tieni.
Sateinen talvi
,
Vesipisaroiden maine talvella on huono,
ajat sitten kun suli,mun lumiukon kuono.
Pieni siemen maan,kylmissään vaikertaa,
kaivaten lumivaipan lämpöistä suojaa.
,
Luonto viluissaan,suojaansa vailla,
pellot vesistä täyttyen,oras taipuen alla.
Kosteutta liikaa,maa suruissaan kantaa,
luminen talvi,hetken olikin vain lainaa.
Lumikeijut
´
Lumikeijut tanssivat lumoten porraspuulla,
herkällä korvalla niiden laulun voi kuulla.
Kuistin ikkunan kulmasta tavoittelee kuuran kukkaa,
päivän säteellä silittelee posken nukkaa.
´
Talvi ei vielä mennyt, jättänyt meitä jää,
liian lyhyeen loppui poutaisen päivän pää.
Tanssit jatkuvat, vielä pyörteessä heiluvat helmat,
keväästä kertovat nyt sateen kuvitelmat.
Korpin pesäpuuhat
,
Kevään tuoksut ja askareet jo näkyvissä,
arkiset touhut korpilla myös mielessä.
Pesäpuuhissa tohkeissaan,lintu kuin yö
metsähiiren huomas,sitä evääksensä syö.
,
Korppirouvalla eräs huoli on painava,
jospa pikkuiseni vie,tuo naksuttava orava.
Korpin tuomion,kai kurre aikanaan saa,
jos linnun mustan,pesää ahdistaa.
Yks pöllö
´
Kuuli sen tähtien alla taivas tumma,
mistä tulee tuo uusi sointu kumma.
Mikä saa kuusen latvan noin soimaan,
iltayöhön sulon kaipuun karkeloimaan.
´
Kuulta odottaen kysyy, mutta vastausta vailla,
ken kuulee sen nyt näillä sydänmailla.
Missä lienee joka kantaa helminauhaa,
tuuditellen, tunnustellen kaipaa metsän rauhaa.
Noitien juhlat
,
Taas lentävät noidat,luudat ojossa,
kyöpeliin menossa,mukana pannu ja kissa.
Rääkyvät kuorossa,meno on hulvatonta,
akkojen juhlissa on taikaa tauotonta.
,
Hameen helmat mustat,tuulessa paukkuvat,
kun väkäleuat yössä,luudillaan meuhkaavat.
Nuo vanhatpiiat pahat,takkutukat sottaiset,
manaavat loitsuillaan,keitokset pirulliset.
Trulli
´
Tulivat taiat esiin uumenista vuoren,
padan lämmöstä noidan vielä niin nuoren.
Helmat heiluen mukana pannu ja luuta,
musta kissa lensi matkassa ilman muuta.
´
Virpoen, varpoen vaivat terveeksi noitui,
silti tulinen hehku illalla sille kohtaloksi koitui.
Savuna haihtui tarun henkinen valta,
naurava iloinen ilme paljastui naamion alta.
Kevätpäivä
,
Kevätsateiden myötä,suli järvien jäät,
laulujoutsenen ääneen aamusella heräät.
Aikaiset leskenlehdet,kevättä nuuhkien,
auringon helliessä,yllä somaisten kukkien.
,
Maasta pieni korvasieni,hatun esiin työnsi,
päivän lämpöön,myöskin perho keikkuen lensi.
Niin suurta voimaa,elämän valon hurmaa,
kun vakoon siemenen,kylvää taas saa.
,
Pienet sinivuokot herttaiset,nuo kaunoiset,
alta syksyisen peiton,avaavat silmänsä pienet.
Keväisestä rakkaudesta,siitä rastas laulaa,
pitkän sinisen päivän,laulua ammentaa.
Sirosiivin
´
Lentää korkealla, ylinnä taivaan sineen,
päivän päällä oli yksin unelmineen.
Näkymättömistä vielä kaunis laulunsa kantoi,
kunnes illan rusko rauhan antoi.
´
Korkeimmalla sitä tienoon ylintä puuta,
taivaan rajassa sadoin sävelin vasten kuuta.
Mitä mietti siellä kun laulujaan ilmoille laittoi,
sitä kai, missä morsio nyt siipensä uneen taittoi.
´
Ei uskaltanut vielä esiin sinisiipi,
yön kylmät varjot kun esiin hiipi.
Oma aikansa onneen on poutapäivien päässä,
lentää sirosiivin kesän kultaisessa säässä.
Kylmän kynsi
,
Yllättäen iski kylmä pohjoinen kyntensä,
linnut lumet takatalven otti siipiinsä.
Ei laulua säveliä,päivän päästä kuulunut,
rastaankin ääni suloinen,hetkeks vaiennut.
,
Sen hetken hurmaa,luonto kevään kun loi,
aikaisesta lämmöstä,usein väärin arvioi.
Poutapilvet vain ohi kiitävän ajan,
asetti luoja sille sen määrätyn rajan.
Hetken tie
´
Valuen alas, taivas vapautta vaatien,
pienet pisarat omat lakinsa laatien.
Kastavat kedon, puun ja pensaan juuren,
sanansaattajat voiman nähneet ovat suuren.
´
Muuttavat maan taas vihreäksi kerran,
sitä odottanut on perhonen koko talven verran.
Tahtoo päästää vapauteen siipensä sorjat,
lentää kauneuteen elämän nuoret ja norjat.
Valkovuokot
,
Kukat muikeina kylpevät vuokot valossa kevään,
ne kasvaneet on joukolla siristellen silmiään.
Valkolakit keikkuen tuulessa hentona,
sirosti vartensa kantaen,hieman rentona.
,
Lehtomaiden kukka tuo kaunein on aikainen,
kuihtuessa vuokon,antaen maalle sen siemenen.
Kimpun valkoisen kai jonkun armas äiti saa,
siitä vuokko päiväänsä,elämän tarkoituksen saa.
Hurmiossa
´
Puhdasta, kirkasta niin huumaavaa vettä,
kastehelmet ovat sitä elämän mettä.
Silloin kuulee, näkee ja tuoksut muistaa,
syntyvät kun aamu kasteen päältä puistaa.
´
Kevät jo kukki ja maa kesää odottaa,
tuskin malttaa se silmiään ummistaa.
Herää aamuhuutoon, päivällä käki kukkuu,
vielä iltamyöhään tienoo rastaan lauluun hukkuu.
Haaveissa
,
Kukkapenkistä taitan ruusuni kauneimman,
rakkaudesta ystävälle,sen kaikkein tummimman.
Tumma ruusu vahvistaa,rakkauttani sinuun,
joka päivä toivon,josko tykästyisit minuun.
,
Toiveeni ehkä sisälläin on jotain kovin suurta,
kaipaan rakkauden sanoja,sun suppusuusta.
Illan koittaessa,yksi kukka vasta auennut,
tämän kukan juurikin,olen sulle mä valinnut.
Miksi et rekisteröi nimimerkkiä?
Pilvien pisarat
,
Avautuvat pilvet,antaen vesien valua,
kohti keväistä maata,hiljalleen solua.
Voimasta sateen,kevät kauneutta kasvaen,
vehreyttä kesään,sade pisaroillaan antaen.
,
Sadepilvet taas ohi kulkevat kerran,
väistyvät pois,edestä valon herran.
Kevät kukoistaa taas,alla kostea maa,
siitä kaikki eläväiset,janoonsa juoda saa.
Luonnon juhlaa
´
Linnun lauluun pitkä päivä hukkuu,
sirkut, rastaat, jossain vielä käki kukkuu.
Korkealla keinuu koti peipon kehdon,
puhtahina loistavat värit kukkalehdon.
´
pellon mullassa jo uusi siemen itää,
hennoin juurin maasta kiinni pitää.
Näin se alkoi lämmin kesä juuri,
luonnon juhla, kaunis, suuri.
Linnun lyhyt onni
,
Kyyhkyn laulua jostain kaukaa,
sen ääni lempeä, aamusta alkaa.
On äännellessään sillä, ilo sydämellään,
onneakin on emo jossain pesällään.
,
Voi pientä somaa kyyhkyläistä,
et osaa pieni, varoa metsämiestä.
Yksi laukaus vain, kuule lauluas en,
taas surua toi, ahneus ihmisen.
ET-Lehdestä. Päivää!
SielläKIN on kivoja runoja,hih.
Rodih ildu. Lämmin, melgi muzavansiniine.
Tuase istuin stolan vieres.
Stolal oldih kaksi kuppii čuajuu,
kuavoin jo sinulgi hiilavua vetty, valmehekse.
Toinah tänäpäi illal
tulet järilleh täh kodih
kudai on meijän kodi...
Ihania runoja paimenpojalla. Harmi ettei enään kirjoittele..vai kirjoittaako?