Suomalaiset lässyttää keskustelupalstoilla.....

Mitä ihmettä näillä keskustelupalstoilla on merkitystä loppujen lopuksi? Ei mitään. Jonninjoutavaa lässytystä vuodesta toiseen. Olipahan aihe sitten maahanmuutto tai mikä tahansa, niin ei se täällä mikskään muutu.
Suomalaiset ovat tänäpäivänä niin vetelää sakkia, että pitäs peiliin vilikasta. Säästä valittajia, niinkun pikkupennut. Voi, voi kun vettä sattaa, ei tuu hellettä. Kyl mää lähden ainakin etelän lämpöön, en mää kestä tätä Suomen kesää. Tuo vain pienenä esimerkkinä. Sama juttu, olipa asia mikä hyvänsä. Eduskuntaa ja hallitusta haukutaan, vaikka on äänioikeus. Teidän edustajannehan ne siellä ovat, mitä sitä naukumaan. Oisitte tehny päätöksen siellä kopissa.
Suomalainen ihminen on niin median läpisyöttämä otus tänäpäivänä, että sillä ei ole enää omia aivoja eikä ajatuksia. Korkeakoulun käyneet kansanvalistajat ovat pehmentäneet tavallisen pulliaisen hiiren tasolle. Televisiotoimittajat on koulutettu alistamaan Tauno Tavallisen mielipiteet ja mollaamaan hänet toisten edessä, jotka sitten taputtavat käsiään onnellisina. Menipä tuokin nyt nolaamaan ihtesä, oikein televisioon. Voi vittu tätä maailman menoa ja ihmisen tyhmyyttä. Vaikka Suomessa tapahtuis mitä, niin kansa ei nouse barrikaadeille, ei ole siihen tästä porukasta. Eikä tule.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

no jos jokainen suomalainen esim velvoitettaisiin käymään itäkeskuksessa viikonloppuiltana, niin voisi silmät avautua sen verran, että kynnys niille barrikadeille menemiseen ei olisi enää kovin suuri. Pienemmässä mittakaavassa tästä on hyvä esimerkki juuri Lieksa, johon ympätty tuhat somalia. Siinä monikin alkaa ajattelemaan ihan omilla aivoillaan, vaikka media ja poliitikot paskapropagandaa kansalle kylvävätkin.

Äänestä
  • paskapropagandasta esimerkkinä tämän palstan ripulipersehomo, joka on aivan selvästi S24 ylläpidon maksettu trolli. Sama juttu jollain NATO palstalla tiltut. Nämä trollit yrittävät joko tukahduttaa asiallisen keskustelun tai levittää valheellista propagandaa. Ikävä juttu, että S24 on mukana tässä maanpetoksellisessa toiminnassa.

    Äänestä

  • old_profile_88921 kirjoitti:

    paskapropagandasta esimerkkinä tämän palstan ripulipersehomo, joka on aivan selvästi S24 ylläpidon maksettu trolli. Sama juttu jollain NATO palstalla tiltut. Nämä trollit yrittävät joko tukahduttaa asiallisen keskustelun tai levittää valheellista propagandaa. Ikävä juttu, että S24 on mukana tässä maanpetoksellisessa toiminnassa.

    Olen havainnut saman asian ja olen aivan samaa mieltä. Palstalta poistetaan vain asiallisia aloituksia ja viestejä. Kaikki paskajutut säilyvät. Olen aivan varma, että Lieksan paskajutuissa on S24 hyvin vahvasti mukana.

    Äänestä

Juuri niin. Kansan pitäisi piirittää eduskunta ja hallitus, poliisi ei mahda mitään kymmenelletuhannelle, ja sitten maanpetturit ja kansanhäpäisijät lyhtypylväisiin tai montulle.

Mutta rahvas vaan somettaa ja kahtoo potkupallova. Ja kirjuttaa internaaliloihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rosppuuttos kirjoitti:

Mitä ihmettä näillä keskustelupalstoilla on merkitystä loppujen lopuksi? Ei mitään. Jonninjoutavaa lässytystä vuodesta toiseen. Olipahan aihe sitten maahanmuutto tai mikä tahansa, niin ei se täällä mikskään muutu.
Suomalaiset ovat tänäpäivänä niin vetelää sakkia, että pitäs peiliin vilikasta. Säästä valittajia, niinkun pikkupennut. Voi, voi kun vettä sattaa, ei tuu hellettä. Kyl mää lähden ainakin etelän lämpöön, en mää kestä tätä Suomen kesää. Tuo vain pienenä esimerkkinä. Sama juttu, olipa asia mikä hyvänsä. Eduskuntaa ja hallitusta haukutaan, vaikka on äänioikeus. Teidän edustajannehan ne siellä ovat, mitä sitä naukumaan. Oisitte tehny päätöksen siellä kopissa.
Suomalainen ihminen on niin median läpisyöttämä otus tänäpäivänä, että sillä ei ole enää omia aivoja eikä ajatuksia. Korkeakoulun käyneet kansanvalistajat ovat pehmentäneet tavallisen pulliaisen hiiren tasolle. Televisiotoimittajat on koulutettu alistamaan Tauno Tavallisen mielipiteet ja mollaamaan hänet toisten edessä, jotka sitten taputtavat käsiään onnellisina. Menipä tuokin nyt nolaamaan ihtesä, oikein televisioon. Voi vittu tätä maailman menoa ja ihmisen tyhmyyttä. Vaikka Suomessa tapahtuis mitä, niin kansa ei nouse barrikaadeille, ei ole siihen tästä porukasta. Eikä tule.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu