Katsoin tanssinetistä ja huomasin että Backaksen kartanon tanssilavalla tanssitaan elokuun alusta kolmet tanssit viikossa. Avajaisissa 3.8 näytti olevan Pekka Niskan Pojat! Soitin kaverilleni ja pyysin mukaan. Hän on kova PNP fani, oli ollut viime torstaina Backaksessa ja siellä oli kuulutettu maanantain avajaisista. Avajaisista lähtien tanssin opetukseen ja tansseihin pääsee joka kerta 20 tanssitaidotonta ilmaiseksi. Tanssit ovat sitten kolme kertaa viikossa. Maanantai, torstai ja lauantai. Taidankin pyytää tanssitaidottomia kavereita mukaan. Ehkä heistä tulisi tanssijoita? Huomaisivat että naisia tansseissa riittää!
Backas aloittaa maanantai tanssit, 20 ilmaiseksi!
Backasessatunnelmaa
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lässynlässynläääääää,,,tätä samaa baskasta vaan
Hieno juttu. Saadaan uusia tanssijoita!
Omaa kilpeänsä koittaa kiillottaa Kaltiainen eikä muuta.
Ei se mikään hyväntekijä oikeasti ole,persiinnuolija.
Tuo kuitenkin maksaa Sepolle kolmensataa euroa (300 €) mainoskikka. Buffettiin saattaa tulla jopa 20 ostosta enemmän, joten Sepon tuotot voivat sitä kautta kasvaa. Herrasmiesten tapauksessa buffettiin tulee jopa 40 ostosta enemmän.
Sultako se on pois? Kamalaa kateutta. Kyllä tanssikulttuurin edistäminen on hieno asia.
Jos sinne tulee 20 sellaista naista, joista yhdenkin kanssa kaupungilla liikkuessa mies tarvitsee jatkuvasti mellakkapoliisin apuja, niin buffetin pöytiin kannattaa laittaa lappuja, joissa todetaan, että tämäkin pöytä on varattu BUFFETTIIN maksaville asiakkaillemme eikä ilmaisen vesimukillisen kanssa hölmöileville miehille!
Olisikin aidosti edistämässä,,vaan ainoa asia jota edistää on eurot omaan taskuunsa!
Mitenkä minä sen totteen näytän etten ossoo tanssia . Piäsöökö sitä ihtesä Baskaksen johtajan kanssa kokkeilemmaaaaa taetojaa ? Suapiko
sitä sitte yksityisopetuksen tokkiisa.
Etkö tiennyt, että tanssinharrastajissa ei todellakaan ole ketään sellaista, joka olisi valmis myöntämään, ettei osaa tanssia, vaikka hänelle maksettaisiin siitä?
Hyvä idea. Sinnehän voi ottaa mukaan jonkun tanssista kiinnostuneen, joka ei osaa tanssia. Innostus voi herätä helposti. Täytyypä alkaa kyselemään kavereilta halukkaita lähtijöitä Backakseen.
Täyttä baskasta taas tuokin juttu.
Ilmeisesti on ollut täyttä kun tanssipäiviä lisätään, täälläkin on turha enään muuta mukista, parkit/WC eivät ole olleet ihmisille negatiivisia asioita myöskään, vanhan lämmittämättömäntilan tuoksusta puhumattakaan.
Pitäähän sen vuokransa maksaa,joten pakko lisätä.