Hulluus ei ole aina pahasta

AjatustaPäivään

Joskus hulluus ja epälooginen käytös on todellisuudessa ainoa mahdollisuus päästä eroon vanhoista toimintamalleista, joka sitten mahdollistaa lähteä uudelle tielle. Jos päästät positiivisen hulluuden voimavaran jyllätä itsessäsi, annat mahdollisuuden ajatella ja kokeilla epätavallisia/hulluja asioita elämässäsi. Tietysti monet hullut ja epäloogiset ajatukset ovat välillä täysin mahdottomia, joista ei tiedä yhtään mihin ne voivat johtaa, mutta en anna sen häiritä itseäni. Elämässä on asioita, joista kukaan ei tiedä mihin ne loppujen lopuksi johtavat.
Jokaiselle tulee elämässä eteen tilanteita, jonka kynnyksen ylittämiseen tarvitaan aimo annos "hulluutta", kynnys, jonka edessä ajattelet "tämä on epäloogista, ei mitään järkeä". Tämä vie aikaa ja resursseja, eikä silti ole minkäänlaisia takuita siitä, että johtaako se yhtään mihinkään.

Rohkeus usein liitetään hulluuteen. Rohkeus on olla ja elää itsensä näköistä elämää, välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Niin kauan kuin et loukkaa ketään valinnoillasi, voit elää ja olla juuri sellaisenaan kuin olet. Hulluus on edellytys uuteen elämään, keksintöön jne. Lampaat eivät ole koskaan vielä keksineet mitään uutta tähän universumiin, joten lampaiden varaan ei voida laskea

13

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hullumiäs

      älä hulluja puhu!

      • puhuinjo

        hihihihhihihahahhahahaha


    • eikukaantiedätotuutta
      • eiauennutkaan

        Unto Kupiainen -Soutaja

        Vieras on virta ja vieras on vene
        eivä ne unelmies uomia mene. Ilta on ihmisessä
        ja aamu on outo
        illasta aamuun on ihmisen souto.

        Illasta aamuun on yöllistä matkaa
        jos jaksat uskoa, jaksat jatkaa.

        Taaspäin tuijotat, soudat eteen
        outoa venettä, outoon veteen.


      • IlmanMarttyyrinViittaa

        Tottakai aina on se mahdollista, että loukkaa jota kuta ja yleensä loukkaakin, mutta puhun vähän erilaisesta loukkaamisesta. Tottakai, jos ajatellaan vaikka että pari, joka eroaa, toinen haluaa erota, toinen ei, niin tottakai se loukkaa sitä, kuka ei halua erota, sehän on selvä asia. Mutta jokaisella on kuitenkin oikeus ja kohtuus tehdä omia valintoja myös rakkaudessa, silläkin uhalla, että loukkaa jotakuta toista, mutta senkin voi tehdä niin, että tekee kaikkensa, että toinen loukkaantuisi mahdollisimman vähän. Loppujen lopuksi kuitenkin, jokainen on itse itsestään vastuussa. Eihän kukaan voi jäädä suhteeseen sen takia, että se toinen loukkaantuu. Ei se ole tarkoitus, eikä edes hyväksi kummallekaan, se olisi valhetta molempia kohtaan. Mutta eihän se tarkoita sitä, että pahuuttaan loukkaa, koska toden totta jokaisella on vastuu ensisijaisesti itsestään ja myös toisesta tietysti, muutoinhan kuka tahansa voisi kiristää ja puristaa toista, "että sinä loukkaat minua.". Kyllä loukkaan ja olen oikeutettu siihen, oman elämäni tähden. Sitä on aito ja terve itsekkyys. Ja kaiken tämän kun tekee kauniilla ja herkällä tavalla, niin jokainen loukkaantuu sitten omalla vastuulla. Mutta nämä on näitä kysymyksiä, että joku ihminen ymmärtää ja toinen taas ei.


      • eioleriittävänherkkää

        Millaisesta loukkaamisesta? Nämä palstat ( jokainen täällä toistamiseen) hokevat sitä, että jokainen vastaa lopulta itsestään.

        Jokainen on lopulta yksin ja täytyy osata seistä omilla jaloilla. Loputtomiin ei tarvitse kannatella toista, sitä on se terve itsekkyys. Mutta kukaan ei pärjää yksin. Toinen on heikompi toista. Ja loukatunkin tunteet täytyy osata kohdata. Ja tarvittaessa ohjata avun tielle. Mutta ehkä sun kommenttisi kuvaa sitä, miten itsekeskeisiä täällä on jokainen.


        "Kun aavehet mieltäsi ahdistaa
        nin lemmi, ja aavehet haihtuu.
        Kun murheet sun sielusi mustaks saa,
        niin lemmi ja iloks ne vaihtuu.

        Ja jos sua häpäisee vihamies, niin lemmellä katko sen kaunan ies,
        ja katso, hän kasvonsa kääntää pois,
        kuin itse hän hävennyt ois.
        Ei paha ole kenkään ihminen
        vaan toinen on heikompi toista.

        Paljon hyvää on rinnassa jokaisen vaik ei aina se sille loista.

        Kas hymy jo puoli on hyvettä
        ja itkeä ei voi ilkeä

        Mis ihmiset tuntevat tuntehin, kas
        siel lähel on Jumalakin"

        -Eino Leino


    • aivanuskomatonjutu

      Joo siis niin on. Olipa kerran suomalainen mies, joka lähti ruotsin risteilylle.
      Hän pääsi laivaan, meni hyttiinsä.

      Kuinkas ollakaan, hänet yllätti kauhea kakkahätä. Niinpä hän meni hytin vessaan ja väänsi sinne The ultimate Kingkongin.

      Pytty oli valmistettu niin, että kakki tippuu ensin posliinlle ja vasta voimakas tyhjennys vetäessä hävittää tuotoksen.

      No, pytyn nappi ei toiminutkaan. Haju oli kamala ja suomalainen mies ajatteli että ei se voi haista koko matkaa tuossa, saati että pytty ei toimi.

      Niinpä hän lähti etsimään hyttiemäntää.

      Hän löysi hyttiemännän ja yritti kertoa hänelle, että mikä oli hätänä. Kielimuuri -emäntä ei ymmärtänyt Suomea. Niinpä mies ajatteli näyttää hänelle mistä oli kysymys, joten hän sanoi emännälle:" Kom! Kom!" ja veti väkipakolla hyttiemännän hyttinsä ovelle.

      Hän työnsi vastahakoisen naisen hyttinsä vessaan, sanoi hänelle näyttäen tuotostaan:Titta Titta!

      Ja samalla laivan vessa toimi!

    • Kiittikunlaitoit

      Hyviä ajatuksia. Laittaa miettimään.

    • wcevqzrv

      Totta. Valitettavasti kun on hullun maineen saanut leima on otsassa loppuelämän ja asettaa rajoituksia sosiaaliseen elämään ihmiset kyttäilevät liikkeitäsi ja analysoivat kaikkia tekojasi. Käytännössä kyseinen ihminen ei enää kuulu yhteiskuntaan tasavertaisena jäsenenä jos on koskaan kuulunutkaan.

      • jokuhullu

        Näinhän se on. En kehtaa enää lähikauppaan mennä kun hävettää niin paljon. Itsemurhaa mietin, häpeän niin paljon!

        Olen hullu ja täysin vailla rajoja. Toivon itelleni jalkapuuta lähikaupan edessä.


      • karavaanikulkee

        sitten on nämä stalkkerit erikseen joita kiinnostavat enemmän muitten asiat kuin omat : )


      • kyselenhuvikseni

        kopotikop onhan siinä karavaanissa hevoset vetämässä?


      • HulluIhminen

        Suomessa joka toinen on hullu:) Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen jo niin hullu, että en ole koskaan edes pyrkinyt olemaan täysipäinen kansalainen, enkä ainakaan yhteiskunnan tasapäinen kansalainen, koska hulluna on hyvä olla, ja hullu ymmärtää toisen hullun, niin täällä pienessä pohjolassa sulautuu paremmin joukkoon, kun on hullu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe