piraattipuolue poistettava puoluerekisteristä!

mmies8383

Kusipäät yhden asian puolueessaan toivovat että toisten vaivalla tekemät musiikit, elokuvat, piirrokset olisi nettinörteille ilmaisia... Kyllä taiteilijoilla on oikeus saada rahaa korvaukseksi työstään. Tuollaisten varkaiden ei kyllä edes saisi pitää mitään puoluetta! Hävetkää.

20

804

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pöllöt

      Taiteijoiden kuuluu saada musiikistaan korvaus - sehän on aivan selvä asia. Saksassa piraatit ajavat myös kannabiksen vapauttamista sekä nettipornon vapaata levittämistä.

    • viHannes-Piraattipuolue

      Ne jotka Suomessa tekevät oikeasti esimerkiksi musiikkia tietävät, että tekijänoikeudet ovat käytännössä viety. Spotify, Google ja 360-paketit ovat tekijöille tätä päivää. Kyse on siitä valtavasta digitaalisesta murroksesta, joka tapahtuu juuri nyt. Piraattipuolue syntyi reaktiona em muurrokselle luokkaa 10 vuotta sitten. Piraattipuolue ei syntynyt tyhjästä ajamaan ilmaista waretusta. Tekniikka oli jo siinä vaiheessa olemassa. Jopa Napsteri oli jo kuopattu.

      Tärkeämpää kuin itkeä menneiden talvien lumien perään on vastata lainsäädännössä kehittyvään tekniikkaan. Muuten ei ole mitään jaettavaa kennelläkään. Siksi Piraattipuolueella on suurempi merkitys kuin äkkiseltään voisi ajatella. Maailma on digitaalinen.

    • Vastalotta

      K.o. puolueelle olisi hyvästä painottaa digitaalisen maailman vapautta kansalaisen yksityisyyden, tietosuojan ja -turvan näkökulmasta eikä niinkään piratismia. Piraattipuolueella on tilaisuus saada puolelleen vihreistä äänestäjiä, jotka eivät innostu vihreiden muusta agendasta.

    • k4rv1n3n

      Piraattipuolue ei ole tällä hetkellä puoluerekisterissä. Sieltä tippuivat viime vaalien jälkeen myös lähes kaikki muut eduskunnan ulkopuoliset puolueet ja todennäköisesti pysyvästi ainakin kolme. Kannatuskorttikeräyksen tilanteen ja osallistumisohjeet löydät osoitteesta http://allekirjoita.fi.

      Useimmille keskustelijoille puolueen agenda näyttää olevan tuntematon. Ennen asiattomia kommentteja kannattaa tutustua sisältöön, jotta ne ennakkoluulot katoaisi. http://piraattipuolue.fi/puolueohjelma.

    • Kaarlekustaakorkki

      Piraattipuolueen suurin este vaalivoitolle on sen nimi: "piraattipuolue"

      Piraatti, kun tarkoittaa aika monelle vanhemmalle ihmiselle merirosvoa tai väärennöstä. Ja nuoremmalle taas ensimmäisenä tulee mieleen nettiwaretus. Kuinkahan moni ottaa siksi vakavasti koko sakkia.

      Se on tosi harmi, koska Petrus Pennasen ajatukset esimerkiksi ovat harvinaisia fiksuja, raikkaita ja maanläheisiä.

      • 1-9

        Jos olisin piraattipuolueen jäsen, olettaisin, että saisin tietää keinot, joilla voin ladata elokuvia ja ohjelmia ilman maksua.


      • k4rv1n3n

        About kaikkeen ihmiskunnan keräämään tietoon pääset käsiksi internetin hakukoneella. Myös waretusohjeisiin.


    • arrrr

      Milloin on Ahvenanmaan tai Hiidenmaan valtaus? missä ilmoittautuminen? Onko piraattiasustus pakollinen vai voiko tulla verkkareissa?

    • sidonnaisuudet

      Bonnier omistaa: MTV:n, TV4:n, Expressenin, Tammi-kustannusyhtiön, WSOY:n Tieteen Kuvalehden, Tieteen Kuvalehti, Historian, SF Filmin, Dagens Nyheterin

      Sanoma (Erkkojen suku) omistaa: Nelosen, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Taloussanomat ja Metron.

      YLE:n kanavat on hallituksen ohjauksessa

      • vauva.fi

        Sanoma Oyj omistaa Meidän Perhe ja Vauva lehdet, ja on vauva.fi verkkosivujen sisällön tuottaja. Erkko säätiö on suurin omistaja.

        Osakkeenomistajat, joilla on yli kaksi prosenttia osakkeista, ovat vuoden 2017 maaliskuussa:[34]

        Jane ja Aatos Erkon säätiö – 24,46 %
        Antti Herlin (ja hänen määräysvallassaan olevat sijoitusyhtiöt) – 11,49 %
        Robin Langenskiöld – 7,54 %
        Rafaela Seppälä – 6,31 %
        Helsingin Sanomain Säätiö – 3,50 %
        Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen – 2,19 %


    • hannukolttalappilainen

      Mut hei,....pitäskös kuitenskii kokoomus ja sosdem-puolueet lakkauttaa, kun kahmivat vaan köyhiltä kaikki pois ja pitäs tulla toimeen alle tonnin kuukausituloilla? Siirtävät ihan luvalla Panamaan ja muualle paratiisisaarille maamme rahat ja sitten köyhälistö saa olla hampaattomana?

      • HyväPiraattipuolue

        Nuo ovat hyviä kohtia vaaliohjelmaan. Piraattipuolue oli SuomiAreenan ainoa pienpuolue. Tässä toimittaja Juha Ståhlen näkemys (SK 23.7.) Satakunnan piirin eduskuntapuolueista (lopussa) ja eduskuntapuolueiden puoluesihteereistä:
        Metrilakutapahtuma Suomi-Areena keräsi myös tällä kerralla politiikan kerman Milttonin minglaukseen, kaupungin vastaanotolle ja lukemattomille muille kokkareille ja lounaille. Stadin lobbarit jaksoivat yhä kiitellä landea paikkana, jossa lounastapaamisen järjestäminen päättäjien kanssa on helppoa kuin heinänteko. Yhtälö menee suurin piirtein näin: Jos Helsingissä lähetät kutsun elokuussa, se voi järjestyä helmikuuksi. Tapaamisen sopiminen Suomi-Areenan viikolle on helppo nakki.

        Areena näyttää vakiinnuttaneen paikkansa eliitin kokoontumisajoina, joiden kaikenkarvaisiin kihauksiin on pakko päästä. Areenalla on kahdet eri kasvot. Rahvaalle on tarjolla limittäin, lomittain ja päällekkäin hajuttomia ja turhan usein mauttomia teflonkeskusteluja, joissa on hyvin särmää, säröä ja rosoa. Kukaan ei haasta ketään.

        Onneksi sentään eliitti pääsee nauttimaan toistensa unohtumattomasta seurasta suurelle yleisölle suljetulla foorumilla, jossa voi tulla aamun tunteina pientä sanomistakin.

        Puoluesihteeerit narisivat Helsingin Sanomissa (20.7.), että heissä kytee tyytymättömyys Suomi-Areenaa kohtaan. Medianäkyvyys on kuulemma pienehkö panostuksiin nähden. Se on jo liian paksua. Mistähän se mahtaa johtua? Ettei vaan puolueista itsestään? Pitäisikö siis katsoa peiliin? Vastauksia on vain yksi: pitää. Esimerkiksi puolueiden puoluepäivät olivat valtaosin kuin sisäsiittoisista tupailloista, joissa puoluesihteeri tai joku muu puoluepamppu haastatteli omiaan jotka puhuivat omiaan. Senkö pitäisi kuulijoita kiinnostaa?
        Latteampia politiikan tapahtumia ei olisi ollut, ellei Satakunnan kansanedustajia olisi taas päästetty lauteille.

        Heille ei ollut ainoa syy siihen, miksi esimerkiksi kristillisdemokraattien tilaisuus ei täyttänyt Raatihuoneenpuistoa ääriään myöten. Aivan toisenlaista politiikan mediahulinaa olisi nähty, jos Satakunnan perussuomalaiset ja koodeet olisivat julistaneet solmineensa vaaliliiton, jonka kärkiehdokkaat ovat Kuukkarin suorasuu Laura Huhtasaari ja valtakunnan julkkis Aki Ruotsala. Kaksikko saattaisi siirtää vuoria jähmeässä Satakunnan vaalipiirissä siihen malliin, että keskustan taataosaston pitäisi alkaa katsoa Arkadianmäen suojatyöpaikan tilalle sopivaa palvelutaloa, kokoomuksen suoristaa rivinsä ja sinisten löytää itsensä. Loukkaantumisherkän Krista Kiurun (sd.) puntti alkaisi tutista. Nakkilan Pavarotille Jari Myllykoskelle (Vas.) jäisi aikaa perehtyä Satakunnan maakuntalauluun, jossa on enemmän sanoja kuin hän tiesikään.


    • 4-10

      Piraattipuolueen ja viskipuolueen pitäisi yhdistyä. Kummallakin puolella on hyviä ideoita. Yhdessä voisivat pärjätä. Yhdistyneelle puolueelle joku muu nimi kuin nykyisillä puolueilla on.

    • tuottava_taiteil1234

      Jos ja kun internet yhtäkkiä menettäisi vapautensa ja orjavaltioissa ("Kiinan Kansandemokraattinen Tasavalta") ympäristöä tuhoten valmistetut kulutusvimpaimet katoaisivat kaupoista, olisivat "piraatit" tyhjän päällä. Ideologia puuttuu lähtökohtaisesti ja keinot politiikan toteuttamiseen muuten kuin hiirtä klikkaamalla niinikään.

      • Puuhiilimikrofoni

        Kun internet sulkeutuu, mitä teette? Joka jäppinen nyt opiskelemaan radiotekniikkaa, lasinpuhaltajat valmistamaan EMPin kestäviä radioputkia, kuparilankaa ja posliinieristimiä kotimaiseen tuotantoon ja vesivoimaloita tuottamaan sähköä lähettimille. Jyrätään megawateillamme radioaallot tasaiseksi: säkkijärkipolkka esti miinojen pläjähdyksen ennenkin. Nythän kiinalaisvalmisteisista lyhytaaltoradioista kuuluu vain kiinaa ja kiinalaisia asemia.


      • Puuhiilimikrofoni kirjoitti:

        Kun internet sulkeutuu, mitä teette? Joka jäppinen nyt opiskelemaan radiotekniikkaa, lasinpuhaltajat valmistamaan EMPin kestäviä radioputkia, kuparilankaa ja posliinieristimiä kotimaiseen tuotantoon ja vesivoimaloita tuottamaan sähköä lähettimille. Jyrätään megawateillamme radioaallot tasaiseksi: säkkijärkipolkka esti miinojen pläjähdyksen ennenkin. Nythän kiinalaisvalmisteisista lyhytaaltoradioista kuuluu vain kiinaa ja kiinalaisia asemia.

        PMR-puhelin toimii, kun netti katkeaa.


    • fgigfgi

      Sinänsä vallankumouksellista, että piratismin avulla köyhäkin voi saada saman kuin rikas. Robin Hoodismia parhaimmillaan. Tämänhän pitäisi vain lisätä maailman hyvinvointia, tasa-arvoa ja tyytyväisyyttä. Väärin toki niitä kohtaan, joiden teokset eivät myy tarpeeksi, mutta tutkimuksienkin mukaan piratismia eniten harjoittavat myös ostavat eniten. Tulevaisuuden maailmassa kaikki jaetaan tasan ihan laillisestikin, koska se on avain onnelliseen ja turvalliseen yhteiskuntaan. Näin puute ja rikolisuus katoavat. Tajuatteko te arvon vanhassa ajassa elävät tätä ollenkaan? Haluatteko te elää nykyisen kaltaisessa maailmassa, jossa vain hyväosaiset ovat tyytyväisiä? Sekin hyvinvointi voi kuitenkin kadota, kun maailma saastuu ja rikollisuus lisääntyvät.

      • > Sinänsä vallankumouksellista, että piratismin avulla köyhäkin voi saada saman kuin rikas.

        Saada voi sellaista, joka on olemassa, so. jonka joku on valmistanut, aikaansaanut. Yleensä silloin suoritetaan korvaus jossakin muussa hyödykkessä kuten rahassa. Valmistus loppuu, jollei se kannata eli jollei hyödykkeestä saa vastahyödykettä.

        > Tulevaisuuden maailmassa kaikki jaetaan tasan ihan laillisestikin, koska se on avain onnelliseen ja turvalliseen yhteiskuntaan. Näin puute ja rikolisuus katoavat.

        Onko linkkiä esimerkiksi johonkin tutkimukseen, joka todistaa tämän?


    • fdasfdsfds

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3735
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      118
      2767
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      628
      2420
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      20
      2087
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      86
      2024
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      44
      1731
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      22
      1703
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1655
    9. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      97
      1516
    10. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1486
    Aihe