Sota huumeita vastaan pitää lopettaa, koska se on hävitty, tuhoisa ja turha
PÄÄKIRJOITUS 26.7.2015 1:59 Päivitetty: 26.7.2015 11:39
KOLUMNI
Jussi Pullinen HELSINGIN SANOMAT
Kirjoittaja on HS:n uutispäällikkö.
Bussin tielle oli parkkeerattu maastoautoja, ja kuljettajan oli pakko pysähtyä. Naamioituneet asemiehet käskivät miesmatkustajat ulos bussista ja käskivät näitä muodostaman parit. Sen jälkeen heille ojennettiin nuijat.
Tappakaa toisianne, kuului asemiesten käsky. Henkiin jääneet pääsevät mukaamme.
Oli maaliskuu 2011 Koillis-Meksikon San Fernandossa.
Toisaalla joukko miehiä ei kyennyt olemaan ajattelematta tynnyriä.
Sen sisältö tekisi miehistä rikkaita. Sisällön arvo katukaupassa oli satumainen. Yritys oli laiton mutta riski pieni: olihan suojelijana korkea-arvoinen huumepoliisi.
Oli huhtikuu 2011 Tuusulassa.
Ensimmäinen kohtaus on italialaisen tähtitoimittajan Roberto Savianon huumekauppaa kartoittavasta tuoreesta Zero Zero Zero -kirjasta.
Zetas-jengin toteuttama San Fernandon joukkomurha on vain pieni yksityiskohta kirjassa, mutta se on yksi kammottavimmista.
Zetat pysäyttivät bussin toisensa jälkeen. Tarinat kaksintaisteluista levisivät, mutta tapahtumia peittää huumesodan sumu. Viranomaiset kaivoivat joka tapauksessa alueen joukkohaudoista 193 ruumista. Moni oli kuollut nuijaniskuista.
Toinen kohtaus on Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltävistä syytteistä. Niiden mukaan Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio olisi ollut organisoimassa tynnyriliigaa, joka salakuljetti Suomeen yli 800 kiloa hasista Hollannista.
Jos syytteet ovat totta, Suomen poliisista oli tullut osa kansainvälistä huumeverkostoa. Samaa, johon kuuluvat myös kokaiinin vuoksi silmittömästi murhaavat Zetat.
Nämä ovat esimerkkejä siitä, miten perinpohjaisesti huumeiden vastainen sota on epäonnistunut. Sota on tuottanut lähinnä korruptiota, joka syövyttää valtioita sisältä.
Suuri osa pelätyistä zetoista on entisiä ammattisotilaita. Poliisit sotkeutuvat kauppaan kaikkialla. Rahanpesun avulla huumeet uivat pankkeihin, pörsseihin ja kiinteistöihin ja korruptoivat nekin.
Olisikin ihme, jos näin ei kävisi.
Laittomana kokaiini on maailman tuottoisin sijoituskohde. Jos vuoden 2012 alussa olisi "sijoittanut" 1 000 dollaria kokaiiniin, sijoituksen arvo olisi ollut vuoden lopussa 182 000 dollaria, Saviano kirjoittaa.
Pelkästään Meksikon vuonna 2006 alkaneessa huumesodassa arvioidaan kuolleen noin satatuhatta ihmistä – kateissa on tuhansia.
Sota ei myöskään ole lopettanut huumeiden käyttöä.
YK:n mukaan noin viisi prosenttia maapallon asukkaista (eli vajaan parin Venäjän verran) käyttää huumeita joka vuosi. Määrä on kasvanut kuudessa vuodessa hieman, kertoo YK:n tuore raportti World Drug Report. Kokeilijoiden ja entisten käyttäjien määrä on suurempi.
Jokainen tuntee huumeidenkäyttäjän, Saviano kirjoittaa.
Sodan lopusta on merkkejä.
Yhdysvaltain osavaltioissa kannabiksen laillistaminen etenee, Coloradossa ainetta myydään jo. Presidentti Barack Obama armahti tässä kuussa 46 huumevankia, jotka hänestä eivät kuuluneet vankilaan. Yhdysvallat on käyttänyt huumesotaan miljardeja ja täyttänyt vankilansa nuorilla miehillä – ja epäonnistunut. Sodan runtelemassa Latinalaisessa Amerikassa ja Euroopassakin löysäämistä pohditaan tosissaan, HS kertoi kesäkuussa.
Nyt seurataan, mitä tästä seuraa.
YK:n raportin mukaan noin 200 000 ihmistä kuolee vuosittain huumeisiin (alkoholiin kolme miljoonaa, tupakkaan kuusi). Kaikki päihteet myös ajavat ihmisiä kurjuuteen, erityisesti huumeet. Laillistaminen rumentaisi lukuja.
Toisaalta laillistaminen voi vähentää tappavia laatuvirheitä ja tehdä hoidon hakemisesta helpompaa.
Savianolle kyse on vain yhdestä asiasta: moraalista. On väärin, että miljoonat elävät pelossa ja tuhannet kuolevat, koska Kampissa halutaan kokaiinia. On väärin, että siksi valtiot mätänevät ja Meksiko on muuttunut murhapelloiksi.
HS:lle Saviano totesi toukokuussa näin: "Kansainvälinen huumekauppa kaikkine taloudellisine ja poliittisine kytköksineen voidaan saada kuriin vain äärimmäisin keinoin. On itse asiassa vain yksi keino. Myös kovat huumeet on laillistettava. Jokainen huumetaistelu tähän mennessä on epäonnistunut."
On aika lopettaa sota.
Huumesota lopetettava
81
<50
Vastaukset
- faktaa
Niin on. Ainoa oikea ratkaisu on kaiken laillistaminen. Jo ajatuksena tuo kielto on täysin naurettava. Ihan kuin ihmisellä ei olisi omaa tahtoa sanoa ei, jos jotain ainetta ei kerran halua itseensä tunkea. Toiseksi, mitä jotkut lain säätäjät on päättämään mun kehosta, teen sille mitä tykkään eikä se kuulu kerrekkään. Onhan tosta jo monia todisteita kuinka laillistaminen EI todellakaan lisää käyttöä vaan päin vastoin.
- Jorrma_Peter
Olen samaa mieltä.
- VäxVäll
Taitaa olla Suomessa ihan ensimmäinen pääkirjoitus isossa lehdessä, jossa hyvin selkeästi toivotaan epäonnistuneen huumesodan loppumista. Paljon on ihmisiä ja rahaa uhrattu toimimattoman päihdepolitiikan johdosta.
- Noppea
Niin ne ajat muuttuvat. Että nyt jo ihan Helsingin Sanomatkin ottavat selkeästi kantaa huumesodan epäonnistumiseen. Hienoa!
- Tillustin
Noppea kirjoitti:
Niin ne ajat muuttuvat. Että nyt jo ihan Helsingin Sanomatkin ottavat selkeästi kantaa huumesodan epäonnistumiseen. Hienoa!
Asiakeskustelun aika päihdepolitiikan suhteen tulee myös Suomeenkin, vaikka kuinka sitä jotkut yrittäisivät estää. Hienoa, että Helsingin Sanomatkin avaa osaltaan keskustelua.
- Rappisko
Huumesota on ihmiskunnan historiassa yksi suurimpia ja kalleimpia epäonnistumisia. Silläkin rahalla, mitä huumesotaan on kulutettu, olisi voitu maailmaa parantaa aika tavalla.
- swerdg
Huumeiden vastustamisellahan on hyvä tarkoitus, mutta siinä vaiheessa kun kuvaan liittyy poliisi niin se ei toimi enää ollenkaan, mitenkään. Huumeita voidaan vastustaa antamalla totuudenmukaista tietoa, mutta sekään keino ei ole kauhean tehokas koska totuus on että esim. alkoholi on useimpia huumeita vaarallisempaa.
Monesti ns. "tavallinen ihminen", ei ole tietoinen mitä huumeidenvastainen sota ilmiönä tarkoittaa kokonaisuudessaan.
Ensinnäkin se on kalliimpaa kuin mikään oikea sotiminen. Sillä rahalla voitaisiin ruokkia vaikka koko maailman köyhät.
Toisekseen huumesota tekee kunkin valtion omista kansalaisista valtion vihollisia. Tämä on ihan tarpeetonta. Kyse on kansanterveydellisestä ongelmasta eikä rikollisuudesta.
Huumekauppiaat ovat riippuvaisia saamastaan rahasta. Huumeet ovat heille vain keino tehdä rahaa. Huumekauppiaalla ei ole mitään ideologista syytä puolustaa huumeidenkäyttöä. Rikolliset eivät halua että huumeet olisivat laillisia koska se veisi heiltä heidän rahasamponsa.
Maailmalla on hyvin yleistä että poliisit ovat täysin huumerahan korruptoimia ja he ovat osa huumekauppaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Meiltä kotoisana esimerkkinä Jari Aarnio.
Tarkoitus oli hyvä, mutta nyt on onneksi huomattu että asiaa ei voida näin hoitaa. - Raitisuskovainen
Kaikki huumeet on pidettävä laittomina ja alkoholi ja tupakka ja suurin osa lääkkeistä myös laittomiksi. Kieltolaki ei edellisellä kerralla toiminut, koska rangaistukset oli löysiä. 50 vuotta vankeutta ja pakkotyötä kaivoksissa jos ei pysty elämään raittiina!
- weFGWE
Olet tietämätön ja lisäksi tyhmä. Otapa asioista selvää. Kovemmat rangaistukset eivät huumeidenkäyttöä lopeta vaan nostavat hintoja ja rikastuttavat huumediilereitä. Ihmisten pitäminen vankilassa on liian kallista ja vankiloissa niitä huumeita vasta onkin tarjolla.
- aar5563
weFGWE kirjoitti:
Olet tietämätön ja lisäksi tyhmä. Otapa asioista selvää. Kovemmat rangaistukset eivät huumeidenkäyttöä lopeta vaan nostavat hintoja ja rikastuttavat huumediilereitä. Ihmisten pitäminen vankilassa on liian kallista ja vankiloissa niitä huumeita vasta onkin tarjolla.
sieläpähän narkkaavat. pointti on että narkit pois kaduilta!!vankilaan joutais joka ikinen pössynarkki
- Raitisuskovainen
aar5563 kirjoitti:
sieläpähän narkkaavat. pointti on että narkit pois kaduilta!!vankilaan joutais joka ikinen pössynarkki
Upeaa, että olet kanssani samaa mieltä. Kaikki päihdeongelmaiset ja heidän omaiset vankilaan! Kaikki alkoholiakin nauttivat sinne vaan raitistumaan. Olet sieluntoveri!
- w3rw23
Semmoinen laki että jos joku edes kaljan auki sihauttaa niin ammutaan koko suku. Myös kaikki kipulääkkeet pitää kieltää. Jos ei kipua kestä niin saunan takana on tilaa!!
- vedanlattyyn
w3rw23 kirjoitti:
Semmoinen laki että jos joku edes kaljan auki sihauttaa niin ammutaan koko suku. Myös kaikki kipulääkkeet pitää kieltää. Jos ei kipua kestä niin saunan takana on tilaa!!
Ei kipulääkkeitä saa kieltää missään nimessä. Sano aika ja paikka niin tulen hakkaamaan sun naamaa 2 tuntia yhteen menoon. Olet vajaaälyinen jolla ei ole tilaa tässä yhteiskunnassa.
- aaaqse34
kuulin jostain et ensi vuonna tai jotain ottavat käyttöön käytännön et juoksu kaljan hakijat eivät saa enää sakkoja(mitä eivät muutenkaan maksa) vaan vankila aikaa. koskee kaikkia varkaita ihan jopa tavallisia ruokavarkaita jotka kaupasta hakevat ilmaiset ruuat urheilumielessä XD toivottavasti huumelakia myös kiristetään. sakot h-merkin,korttipois ym ovat liian helppopala purtavaksi. narkeilla ei yleensä ole edes korttia. h-merkin ei meinaa mitään koska eivät edes yritä haketa töitä ym joten vankilaa vitun pössypäille ja muille narkeille!!!
- Raitisuskovainen
Toivottavasti myös kaikki alkoholia nauttivat pistetään vankilaan, omaisuus takavarikkoon ja jaettavaksi meille raittiille uskovaisille. Kuulemma 90% suomalaisista nauttii alkoholia, joten meistä tulee vielä rikkaita sieluntoverini!
- w4tw4
Narkkarit voitaisiin määrätä uskovaisille seksiorjiksi!!
- Eumush
w4tw4 kirjoitti:
Narkkarit voitaisiin määrätä uskovaisille seksiorjiksi!!
Monilla uskovaisilla on monta kertaa ne omat lapset, jotka ovat lahkon käytössä seksuaalisesti. Narkkareita ei kaivata lainkaan.
- rtyuhgf
Eumush kirjoitti:
Monilla uskovaisilla on monta kertaa ne omat lapset, jotka ovat lahkon käytössä seksuaalisesti. Narkkareita ei kaivata lainkaan.
Todelliset narkit tekevät aineen puutteessa mitä vain. Uskovaiset hihhulit käyttää lapsia hyväkseen ihan selvinpäin. Kummat siis ovat pahempia?
- Gologate
Asiallista tekstiå. Huumesodalle loppu!
- Jorrma_Peter
Olen samaa mieltä.
- Hoiturri
Hyvä kirjoitus. Kyllä järki vielä voittaa kieltolakisekoilun.
- Huumeetvapaiksi
Näin on! Järki voittaa. Useassa maassa on jo voittanut. Suomessa ehkä viimeisenä maailmassa.
- Ersek
Huumeetvapaiksi kirjoitti:
Näin on! Järki voittaa. Useassa maassa on jo voittanut. Suomessa ehkä viimeisenä maailmassa.
Kyllä kannabis laillistuu Suomessakin. Ehkä viimeisenä maailmassa kuten toteat, mutta laillistuu kuitenkin.
- Rovmita
Laadukas ja asiallinen kirjoitus! Hienoa!
- Jorma_Peter
Olen samaa mieltä.
- Mrrrki
Huumesota on järjettömyyden multihuipentuma. Kallis ja epäonnistunut.
- Seurailijalija
Portugalissa on suhteellisen onnistunut lakisysteemi, siellä rangaistuksen sijasta viedään hoitoon. Huumetilastotkin kaunistuu, kun ei lievempiä huumekäyttöjä enää tilastoida eikä yleensäkään enää noteerata.
Ei hassumpi ajatus, että myös Suomeen tulisi samanlainen laki. - moiasoitjaösdgy8qt
Uskoisin, että sota huumeita vastaan on loppumassakin. Asiaa on mukava seurata. http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/crime/11810347/Taking-drugs-is-a-human-right-say-MPs-and-peers.html
- Seurailijalija
Ihmisiä orjuuttaviin aineisiin on aina suhtauduttava varauksellisesti.
Eikä aina ole kysymys "orjuuttamisesta", vaan jos aine on sen laatuinen, että se muuttaa ihmisen ajattelutavan sen laatuiseksi, että se vahingoittaa pidemmällä juoksulla luonnollisen elämän luonnottomaksi, ja että se myös muuttaa ihmisen geeniperimää vahingolliseksi, niin ei se hyvältä näytä.
Huumepolitiikan pitää olla sen kaltainen, että nuoriso, jossa on sentään tulevaisuutemme, eivät kasvuvaiheessaan pilaisi tulevaisuuttaan eivätkä pilaisi geenijärjestelmäämme vahingolliseen suuntaan.
Jos joku, joka on ohittanut sen ikävaiheen, että jatkaisi sukuaan, niin pilatkoon elämänsä huumeilla, mutta hedelmällisyysiässä olevilta huumeitten käyttö on kiellettävä. - Jukka_Kukkapenkki
"Eikä aina ole kysymys "orjuuttamisesta", vaan jos aine on sen laatuinen, että se muuttaa ihmisen ajattelutavan sen laatuiseksi, että se vahingoittaa pidemmällä juoksulla luonnollisen elämän luonnottomaksi, ja että se myös muuttaa ihmisen geeniperimää vahingolliseksi, niin ei se hyvältä näytä."
Tarkoitat varmaan alkoholia. Sehän tuhoaa siittiöitä, surkastuttaa kivekset ja kasvattaa miehellekin rinnat. On myös monen syöpäsairauden taustavaikuttaja. Alkoholia tuhoaa muutenkin ihmistä erittäin tehokkaasti, mm. aivoja. Mikään muu huumehan ei ole niin vaarallinen aivoille kuin alkoholi, koska alkoholi rasvaa liuottavana solumyrkkynä kirjaimellisesti sulattaa aivoja. - Kopparus
Jukka_Kukkapenkki kirjoitti:
"Eikä aina ole kysymys "orjuuttamisesta", vaan jos aine on sen laatuinen, että se muuttaa ihmisen ajattelutavan sen laatuiseksi, että se vahingoittaa pidemmällä juoksulla luonnollisen elämän luonnottomaksi, ja että se myös muuttaa ihmisen geeniperimää vahingolliseksi, niin ei se hyvältä näytä."
Tarkoitat varmaan alkoholia. Sehän tuhoaa siittiöitä, surkastuttaa kivekset ja kasvattaa miehellekin rinnat. On myös monen syöpäsairauden taustavaikuttaja. Alkoholia tuhoaa muutenkin ihmistä erittäin tehokkaasti, mm. aivoja. Mikään muu huumehan ei ole niin vaarallinen aivoille kuin alkoholi, koska alkoholi rasvaa liuottavana solumyrkkynä kirjaimellisesti sulattaa aivoja.Alkoholi tuhoaa DNA:ta:
http://www.studio55.fi/terveys/article/tiesitko-naihin-asioihin-alkoholi-vaikuttaa-elimistossasi-negatiivisesti/4323812
Alkoholi aiheuttaa syöpää:
http://gains.fi/syopa-ja-hyva-paha-punaviini/ - Seurailijalija
Alkoholi väärikäytettynä on vahingollista, mutta oikeinkäytettynä jopa terveellistä.
http://www.iltalehti.fi/elintavat/2013092017514090_el.shtml - Jukka_Kukkapenkki
Seurailijalija kirjoitti:
Ihmisiä orjuuttaviin aineisiin on aina suhtauduttava varauksellisesti.
Eikä aina ole kysymys "orjuuttamisesta", vaan jos aine on sen laatuinen, että se muuttaa ihmisen ajattelutavan sen laatuiseksi, että se vahingoittaa pidemmällä juoksulla luonnollisen elämän luonnottomaksi, ja että se myös muuttaa ihmisen geeniperimää vahingolliseksi, niin ei se hyvältä näytä.
Huumepolitiikan pitää olla sen kaltainen, että nuoriso, jossa on sentään tulevaisuutemme, eivät kasvuvaiheessaan pilaisi tulevaisuuttaan eivätkä pilaisi geenijärjestelmäämme vahingolliseen suuntaan.
Jos joku, joka on ohittanut sen ikävaiheen, että jatkaisi sukuaan, niin pilatkoon elämänsä huumeilla, mutta hedelmällisyysiässä olevilta huumeitten käyttö on kiellettävä.Joukonkin kannabisjutut olisivat vähän enemmän uskottavia, jos suvussa kulkevaan skitsofreniaan sairastunut poika olisi käytellyt aikoinaan vähän vähemmän LSD:tä. Tai jos perhepiirissä olisi vähän vähemmän riehuttu kännissä nyrkit pystyssä. Perheväkivalta on omiaan aiheuttamaan mielenterveydellisiä ongelmia, jokainen varmaan sen myöntää. LSD ei kuitenkaan ole lainkaan sopiva huume sellaiselle, jonka suvussa on rasitteena mielenterveysongelmia.
- Jukka_Kukkapenkki
Seurailijalija kirjoitti:
Alkoholi väärikäytettynä on vahingollista, mutta oikeinkäytettynä jopa terveellistä.
http://www.iltalehti.fi/elintavat/2013092017514090_el.shtmlKuinkahan monta kertaa sinullekin pitää todeta se sama asia, että punaviinissä terveyttä ei tuo lainkaan alkoholi, vaan flavonoidit ja antioksidantit. Samoja saat mehuistakin, ilman alkoholin aiheuttamia haittoja.
- Jukka_Penkkikukka
Seurailijalija kirjoitti:
Alkoholi väärikäytettynä on vahingollista, mutta oikeinkäytettynä jopa terveellistä.
http://www.iltalehti.fi/elintavat/2013092017514090_el.shtmlAlkoholi on kuitenkin Suomessa merkittävin yhteiskuntaa tuhoava kova huume, jonka kustannukset ovat useita miljardeja euroja joka vuosi. Viidenneksen verran koko maan vuosibudjetista menee alkoholihaittoihin. Se on todella suuri määrä rahaa, jolle olisi paljon muutakin käyttöä.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tutkijat-suomessa-meneillaan-alkoholikatastrofi/1889630 - Sontavuori
Seurailijalija kirjoitti:
Alkoholi väärikäytettynä on vahingollista, mutta oikeinkäytettynä jopa terveellistä.
http://www.iltalehti.fi/elintavat/2013092017514090_el.shtmlJos sinunkin mielestäsi alkoholi on väärinkäytettynä erittäin vahingollista ja tuhoavaa, niin miksi perustamasi Irti Huumeista Oy ei ole siitä ja sen "oikeinkäytöstä" lainkaan valistanut. Alkoholi on kuitenkin eniten Suomea tuhoava kova nestehuume, josta olisi myös ollut syytä edes vähän jonkun valistaa. Johtuuko valistuksen täydellinen puute siitä, että olit itse niin rakastunut alkoholiin, että et halunnut sanoa siitä mitään pahaa?
- Niin_Nähtyä
Kopparus kirjoitti:
Alkoholi tuhoaa DNA:ta:
http://www.studio55.fi/terveys/article/tiesitko-naihin-asioihin-alkoholi-vaikuttaa-elimistossasi-negatiivisesti/4323812
Alkoholi aiheuttaa syöpää:
http://gains.fi/syopa-ja-hyva-paha-punaviini/Yleistyvä alkoholidementia vaatii tulevaisuudessa paljon laitospaikkoja. Siellä sitten ollaan laitoshoidossa koko loppuelämä, ja osa potilaista on laitokseen tullessaan hädin tuskin täyttäneet 30 vuotta. Aivot on kuitenkin jo siinä iässä ryypätty siihen kuntoon, että ei muisteta edes missä on se oma huone. Hoitaja sitten taluttaa joka kerta omaan huoneeseen.
http://www.ilkka.fi/mielipide/yleisöltä/yleistyvä-alkoholidementia-vaatii-tulevaisuudessa-laitospaikkoja-1.624869 - Houreus
Sontavuori kirjoitti:
Jos sinunkin mielestäsi alkoholi on väärinkäytettynä erittäin vahingollista ja tuhoavaa, niin miksi perustamasi Irti Huumeista Oy ei ole siitä ja sen "oikeinkäytöstä" lainkaan valistanut. Alkoholi on kuitenkin eniten Suomea tuhoava kova nestehuume, josta olisi myös ollut syytä edes vähän jonkun valistaa. Johtuuko valistuksen täydellinen puute siitä, että olit itse niin rakastunut alkoholiin, että et halunnut sanoa siitä mitään pahaa?
En se minä ollut, se oli Jukka...
https://www.youtube.com/watch?v=imP6EC27MfQ - cxcccxxxc
Sontavuori kirjoitti:
Jos sinunkin mielestäsi alkoholi on väärinkäytettynä erittäin vahingollista ja tuhoavaa, niin miksi perustamasi Irti Huumeista Oy ei ole siitä ja sen "oikeinkäytöstä" lainkaan valistanut. Alkoholi on kuitenkin eniten Suomea tuhoava kova nestehuume, josta olisi myös ollut syytä edes vähän jonkun valistaa. Johtuuko valistuksen täydellinen puute siitä, että olit itse niin rakastunut alkoholiin, että et halunnut sanoa siitä mitään pahaa?
ei kukaan rakasta alkoholia. kuten ei myöskään kukaan rakasta kannabista. riippuvuuksia molemmat. helppoa mielihyvää hakevat. siinä kaikki.
- uuhjaooh
cxcccxxxc kirjoitti:
ei kukaan rakasta alkoholia. kuten ei myöskään kukaan rakasta kannabista. riippuvuuksia molemmat. helppoa mielihyvää hakevat. siinä kaikki.
Onko mielihyväkin paha asia? Kauheeta kun harrastan toistuvasti seksiä ihan pelkän nautinnon, mielihyvän takia. Samasta syystä poltan toisinaan kannabista.
Liekkö sitten riippuvuutta vai niin nautinnollista etten malttanut jättää yhteen kertaan? - Utelus
cxcccxxxc kirjoitti:
ei kukaan rakasta alkoholia. kuten ei myöskään kukaan rakasta kannabista. riippuvuuksia molemmat. helppoa mielihyvää hakevat. siinä kaikki.
Miksi sinun mielestäsi mielihyvän hakemisen pitäisi olla vaikeaa?
- Awerus
Jukka_Kukkapenkki kirjoitti:
Kuinkahan monta kertaa sinullekin pitää todeta se sama asia, että punaviinissä terveyttä ei tuo lainkaan alkoholi, vaan flavonoidit ja antioksidantit. Samoja saat mehuistakin, ilman alkoholin aiheuttamia haittoja.
Joukolla ei vaan mene millään perille se, että punaviinissä alkoholi ei ole se terveyttä tuova asia. Aina laittaa saman linkin alkoholin "terveellisyydestä". Jankkaaja.
- MattiAntti
Nyt on "hesari" hyvällä asialla
- Lmöys
Vähän tuntuu siltä, että asiat tulevat muuttumaan. Hesarilta hieno kannanotto asiaan.
- almamedia
- Moobax
Asiallinen kirjoitus.
- SotaSINUAvastaan
Sota huumeita vastaan on sota omia kansalaisia vastaan. Sota tavallisia ihmisiä vastaan, sota taiteilijoita vastaan, sota ajattelijoita vastaan, sota työmiehiä vastaan, sota opiskelijoita vastaan, sota kaikkia vastaan.
- Hjbbll
Ja ne poliisit esim. siellä USA:ssa jotka sitä sotaa huumeita vastaan käyvät, käyttävät itsekin huumeita ja ovat sekaantuneet siihen monesti itse. Meilläkin Suomessa oli ihan poliisipäällikkökin samassa juonessa järjestäytyneen rikollisuuden kanssa ja tämä tulee aivan varmasti vielä toistumaan ellei sota lopu. Sellaisia ihmiset ovat, kaikkialla maapallolla. Ja on homoja ja on eri uskontoja jne.. Sen kanssa pitää vaan oppia elämään että täällä ei asu 8 miljardia Päivi Räsästä tai Timo Soinia.
- Hrsmees
Sota huumeita vastaan on ollut koko maailman epäonnistunein sota. Onneksi se on päättymässä.
- Lunabig
Huumesota on hulluutta.
- Tiijiki
Nixon ehkä omassa narsismissaan kuvitteli että voi komentaa koko maapalloa ja halusi tietysti nähdä itsensä jonkinlaisena sankarina ja messiaana joka vapauttaa maailman pahasta..Sulkemalla viattomia vankilaan pikkurikkeistä. Kuitenkin puhutaan erilaisten kansojen ikiaikaisista kulttuuriperinnöistä.
- Gyvibk
"Jotkut luulevat että vankiloissa ei ole tilaa, me teemme sitä lisää!" - George Bush
- Huvjkb
Kyllähän minä muuten amerikkalaisista tykkään, mutta ulkopolitiikkansa takia he ovat kohta riidoissa koko maailman kanssa. Tämä huumeiden käytön lisääntyminenkin on heidän syytään. Kun aineet kiellettiin syntyivät pimeät markkinat. Isis taas syntyi siksi kun käytiin pommittamassa ihan hyvin pärjäilevä Irak takaisin keskiajalle. Hemmetti onhan Ranskallakin joukkotuhoaseita eikä sinne silti hyökätä.
- Jbjbkjb
Sisäpolitiikassa puhumattakaan kun tämä oikeusvaltio on tuominnut mm. ihmisen 10 vuoden vankeuteen kahdesta marihuanasavukkeesta. Pikkujuttu sanoo joku, mutta kun se oli sen ihmisen ainut elämä. Varmasti olisi mielekkäämpää joutua vaikka yllättäen jonkun ampumaksi kuin joutua syyttömänä istumaan 10 vuotta. Semmoinen valtio joka tämmöistä tekee ei voi syyttää mitään muutakaan valtiota mistään. Esim. Venäjä meni Ukrainaan. Ei sen kummempi juttu kun USA:n omatkaan toilailut. Suomi saa kyllä vapaasti paheksua muita kun täällä on oltu sentään kohtalaisen kunnolla.
- Beliiver
Gyvibk kirjoitti:
"Jotkut luulevat että vankiloissa ei ole tilaa, me teemme sitä lisää!" - George Bush
Yksityinen vankilabisnes on Yhdysvalloissa ison luokan toimintaa, ja jollain tavallahan yksityisiin vankiloihin on saatava enemmän ja enemmän vankeja. Kätevää on, jos vaikkapa kannabiksen vähäisestäkään käytöstä saisi heti kymmenen vuotta vankeutta, taposta taas paljon vähemmän. Tyhmät veronmaksajathan kaiken tämän pölhöilyn maksavat, joten mitä väliä millään muulla.
- Gkbnl
Ihmiset ovat aika kamalia olentoja sekä toisiaan että muita eläimiä kohtaan kautta maapallon, joten ymmärrän hyvin hippien vanhan psykedeelinen vallankumousajattelun, että jos maailman vaikutusvaltaisimmat ihmiset saataisiin ottamaan LSD:tä niin maailmasta voisi tulla parempi paikka. JFK otti ja se tapettiin ja tilalle astui sadistinen Nixon.
- Naamious
Hienoa, että maailmassa aletaan tajuta laajemminkin se, että huumeiden kieltolaki ei toimi.
- Erkkis
Maailmalla asia on tajuttu jo kauan sitten. Ihmetyttää että YK ihmisoikeustarkkailija sanoi jo 2010 että kieltolaki aiheuttaa niin paljon ihmisoikeusrikkomuksia että kaikki huumeet on välittömästi dekriminalisoitava. Hän katsoi että on pienempi paha että "valvonta" lopetetaan.
- Erkkis
Siis ihmetyttää jos mitään muutosta ei tapahdu.
- Manitieto
Muutos vastaan isot rahat. Siinä syy miksi huumesota on saanut jatkua. Raha.
- jeespoksholiday
Tuo on kyllä totta. Raha puhuu aina kuuluvimmalla äänellä.
- Uhuujin
No USA:ssa on nyt miljonäärejä jotka haluavat kannabiksen lailliseen kaupalliseen myyntiin. Kun rahamiehet alkavat jotain asiaa ajaa niin siinä alkaa lainsäädännötkin muuttua. Köyhien puheet ovat vain huminaa tuulessa.
- manipuhuu
Uhuujin kirjoitti:
No USA:ssa on nyt miljonäärejä jotka haluavat kannabiksen lailliseen kaupalliseen myyntiin. Kun rahamiehet alkavat jotain asiaa ajaa niin siinä alkaa lainsäädännötkin muuttua. Köyhien puheet ovat vain huminaa tuulessa.
Kun tuottaja saa 4000 taalaa kilo kun myy kauppiaalle ja kauppias myy vähintään tuplahinnalla kuluttajille niin siinä liikkuu isot rahat. Tyhmähän se on mikä ei halua mukaan tuottoisaan bisnekseen.
Rahamiehillä on se etu että voivat vaikuttaa ja tehdä bisneksestä laillisen. Parempi niin koska muuten sekin raha menisi rikollisille. Se kun on nähty että kauppa käy joka tapauksessa vaikka riskinä olisi pitkät vankilatuomiot tai jopa henki. - 123412
Jep, rahamiehiä ei kiinnosta ne laittoman huumekaupan pikkurahat ja vaan ne laillisen kaupan jättiläismäiset markkinat. Ajatelkaapa vaikka ihan jo siemenkauppaakin. Laiton kannabis maksaa noin 10-20€ gramma(?). Montako siementä on grammassa siemeniä? 30? 5 laillista siementä maksaa sanotaan vaikka 30€. Silloin gramma siemeniä maksaa 180€, täysin laillisesti.
- 23423
Joku älypää (anteeksi sanavalinta) voisi laskea että mitä Suomen valtio tienaisi jos se verottaisi kaikkea laillista kannabiksen myyntiä sen geneettisten valioyksilöiden siementen myyntiä. Kyllä sillä rahalla yksi lama selätettäisiin.
- 12312322
tietysti kaikki oheiskrääsä ja tavara joka jotenkin aihepiiriin liittyy. Markkinat ovat valtaisat ja nykymaailmassa Suomi voi alkaa viemään myös ulkomaille esim. postimyyntinä. Ei se ole mistään muusta kuin yrittäjän taidoista kiinni viedä Suomi tässäkin asiassa maailman kartalle. Kelatkaa nyt jos kannabis olisi laillista ja maailmalla puhuttaisiin että paras kannabis tulee Suomesta, vaikka ei uskoisi.
- 234r23
Miettikää millaista tiliä lääkeyhtiöt tekevät ihan laillisesti. Joku yksittäinen lääke, sanotaan nyt vaikka esimerkkinä psykoosilääke Seroquel, joka on AstraZenecan lääke (Suomessa Ketipinor). Sillä yhdellä lääkkeellä on tehty rahaa monta miljardia ja uusia kalliita lääkkeitä tulee kokoajan joilla korvataan niitä vanhoja lääkkeitä joissa patentti on mennyt umpeen ja joilla ei voi enää niin hyvin rahastaa. Ja yhtiöt lahjovat lääkärit ja mielipidevaikuttajat ja asiantuntijat jotta lääkkeestä tulee uusi virallinen "se lääke" jota määrätään. Parin vuoden päästä se lääke taas korvataan jollain uudella kun ensin on käyty pakolliset oikeudenkäynnit siitä kaikesta murheesta jota tämä lääke aiheutti (kun sitä EI olisi saanut määrätä siihen vaivaan, mihin lääkärit sanovat TÄTÄ nimenomaan suostumme määräämään eikä mitään muuta).
- Moolari
Asiallinen kirjoitus. Loppu kieltolaille!
- Whartti
Hienosti ottaa iso lehti kantaa ajankohtaiseen asiaan.
- LexPuthor
Aika on tosiaan lopettaa toimimaton kieltolaki.
- awertf
Niin, on mielenkiintoinen ajatus että mitäs jos kaikki ihmiset eläisivät rinnakkain sulassa sovussa? Jos ketään ei pistettäisi vankilaan (puhun koko maailmasta)? Mitä tapahtuisi? Säästyisikö rahaa, lisääntyisikö onnellisuus, lisääntyisikö bruttokansantuote?
- Kannattaja
Hyvä kannanotto. Kannatetaan.
- Iwan
Asiallinen kirjoitus isolta lehdeltä.
- Ghjkvkb
Huumeethan tekevät ihmisistä mahdollisesti vaikeampia hallita, sen lisäksi että niissä piilee terveyshaittoja. On helpompi hallita kansaa joka käyttää pelkkää alkoholia. Ihmiset ovat näin ennalta-arvattavampia ja vähemmän pelottavia. Älyllisesti suuntautuneilla huumeidenkäyttäjillä voi olla taas kaikenlaisia maailmaa syleileviä vouhotuksia kuten luonnon suojeleminen.
- kansakyykkyyn
Juu me ollaan täällä byroossa pohdittu luontoa. Suunnitelma on päästä siitä pikaisesti eroon.
- wwqwqwqwwqwq
älyllisesti suuntautuneita on niin harvassa. suurinosa käyttää huumeita koska ovat laittomia ja näin lisää jotain vitun katu-uskottavuutta ei muuta. tietty terveys menee vituks.mitenköhän kävis jos kaikki huumeet laillistetaan. olis varmaan kova paikka liivehörhöille ym hörhöille jotka kuvittelee olevansa jotain XD voisin kuvitella maailmassa missä kaikki aineet on laillisia mutta se tapahtuu vasta tulevaisuudessa ja se pitää tehdä valvotussa ympäristössä. hallitus kustantaa sairaalan tapaisia laitoksia missä hörhöt saa vapaasti piikikkää ja vetää nokkaan niin paljon kuin haluaa vaikkka kuolemaan asti. itsemurhasta on tullut laillinen bisnes ennensitä.
- 2wa43tr5
"hallitus kustantaa sairaalan tapaisia laitoksia missä hörhöt saa vapaasti piikikkää ja vetää nokkaan niin paljon kuin haluaa vaikkka kuolemaan asti. itsemurhasta on tullut laillinen bisnes ennensitä."
Ihan hyvin ajateltu, mutta en näe syytä miksi vaikkapa heroinistin pitäisi olla suljetussa laitoksessa käyttämässä. Tietysti jos pelätään että se tarjoaa muillekin.. Hörhöthän ovat yleensä ihan rauhanomaisia ja tyytyväisiä olemiseensa kunhan on mitä ottaa. Vähän niinkuin keski-ikäinen juoppokin joka juo vajaan korin bisseä päivittäin.- Q3R3W2
Jos taas hörhöt laitetaan korvaushoidon omaiseen ruotuun niin että hän voi hakea annoksensa, niin ei se silloin varmaan kovin pahasti voi levitä koska ainetta on "potilaalla" hallussaan kerralla niin vähän, mutta riittävästi ettei tarvitse laittomia keinoja käyttää hankkimiseen. Keskiverto ihminen kyllästyy varmasti aika nopeasti siihen että pitäisi käydä joka päivä apteekissa. Se on jo kyllin vaivalloista että mieluummin jättää riippuvuuden saamatta. Alkoholille pitäisi tehdä sama juttu. Samana päivänä ei voi ostaa tiettyä rajaa enemmän alkoholia ja alkoholin ostokerrat näkyisivät jossain Kelan tiedoissa. Näin voidaan "potilaan" tiedoista nähdä onko hänelle kehittymässä alkoholismi.
- Giinnos
Asiallista kannanottoa hesarilta.
- Cjjvkvbk
On mielenkiintoista että ensimmäiset narkomaanit olivat nimenomaan lääkäreitä. Sigmund Freud oli tunnettu kokainisti ja morfiinikoukku oli monella lääketieteen ammattilaiselle arkipäivää. "Herrojen elkeet, tarttuvat renkiin."
- silkkisin69696969
Tästä linkistä saat parhaan mahdollisen verkkokaupan ihan itelles!
Tor verkon kautta http://silkkitiehdg5mug.onion/rekisteroidy/pVbA
niin pääsee tilaamaan turvallisesti humehia ja vaikka mitä!
lataa ensin torproject.org
torselain
sitten vaan tillaamaan! Kaikkea kivvaa löytyy ja turvallisesti kotiin tulee nopeasti :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708