"Vieraanvaraisuutta pysäköinninvalvontaan"

Kyllä vain, eli suurempien tapahtumien aikana voitaisiin asiassa joustaa vaikka ihan aina ei pysäköinti olisikaan lai ja asetuksien mukainen. Voihan olla että se hyödyttäisi paikkakuntaa huomattavasti enemmän kuin ne sakot jotka ovat annettu väärin tehdystä pysäköinnistä.

Vieraanvaraisuutta pysäköinninvalvontaan

Viime viikkojen julkisen palautteen perusteella voi päätellä, että liian monet ovat pettyneet ja suuttuneetkin Joensuun tiukkaan pysäköinninvalvontaan etenkin kesän suurtapahtumien aikana.

Joensuu on saanut kolhuja iloiseen ja vierasystävälliseen maineeseensa. Maineen palauttaminen vaatii tekoja.

Seuraava testi on jo alkaneen viikon lopulla, kun Joensuuhun saapuu kymmeniätuhansia vieraita tuhansilla autoilla. Pysäköintimääräyksiä ja -sääntöjä täytyy noudattaa ja valvoa - se on selvää. Suurtapahtumien aikaan ihmis- ja automäärät ovat tilapäisesti poikkeuksellisia, samoin kaikki pysäköintiinkin liittyvät järjestelyt.

Siksi myös pysäköinninvalvonta voisi osoittaa vieraanvaraisuutta ja joustavuutta. Toki törkeisiin tapauksiin pitää puuttua välittömästi ja tiukastikin.

Asenteen kääntäminen uuteen asentoon on mahdollista jo Kuninkuusravien viikonlopuksi. Se on mahdollista myös siksi, että pysäköinninvalvonnalla ei ole budjetoitua tavoitetta, joka olisi vuosittain saatava sakotetuksi. Tehokas valvonta on tarpeen. Siitä kertoo parkkisakkojen määrä: noin 15 000 vuodessa. Joensuun kaupunki sai niistä viime vuonna yli 400 000 euroa.
170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Sanomalehti_Karjalainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu