naapuri paiskoo ovia et lasit kilisee

Normaali elämisen äänet ei häiritse,mutta naapuri paiskoo ulkoovia ja keittiökaapin ovia et astiat kilisee kaapissa! Sanomassa olen käynyt kolme kertaa ja ei apua. Mitä tehdä? Onko muilla samanlaisia kokemuksia
111184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jos olet jo käynyt sanomassa asiasta niin eipä sille voi paljoa tehdä. Naapurisi on yksinkertaisesti tomppeli.

Äänestä
  • Mun alakerran naapuri on kanssa samanlainen täyspässi.
    Hänestä oli aikanaan todella paha riesa, kun aloitti aina yöllä huudattamaan stereoita ym häiriökäyttäytymistä. Lisäksi uhkaili puukottamisella ja muulla mukavalla, kun hänelle sanoi asiasta. Sinänsä ihme, että hän edes asuu täällä enää, kuitenkin häädön ehdot täyttyivät moneen kertaan tuon parin vuoden aikana. Ja tosiaan valituksia tehtiin kyllä todella monta riittävän lyhyellä aikaa ja poliisit kävi hänen kämpillään pahimpaan aikaan viikoittain, parikin kertaa yön aikana. Jätkä on kyllä sosiaalitapaus, että onko sitten juju siinä.. Noilta osin kyllä on jo rauhoittunut, että onko sitten rajoittanut huumeidenkäyttöään ja saanut vielä mielisairauslääkityksen toimimaan.
    Mutta tosiaan, hän taitaa olla tällainen nukkuu päivät valvoo yöt-tapaus ja hän usein aloittaa tiskaamisen(tai siltä se kuullostaa ainakin) siinä klo 23-24. Eikä siinä mitään muuten, mutta siinä tiskatessaan paiskoo astioita helvetin kovaa ja välillä kiroilee samalla. Meillä vielä on vanha kerrostalo, joten ei varmaan tarvitse sanoa, kuinka hyvin tuollaiset kuuluu naapureihin. Ihmetyttää myöskin, että mikä helvetin pakko niitä kattiloita on paiskoa suurinpiirtein seinille jne..
    Välillä myös järjestellään huonekalujen järjestystä yms ja yöllä tottakai.
    Mutta eipä tuossa kai ole oikein muuta vaihtoehtoa, kuin häiriöilmoitusta isännöitsijälle. Vaatii kyllä jonkun naapureista kaveriksi, mutta kuitenkin. Tarpeeksi monta valitusta kun tulee, isännöitsijän on puututtava asiaan. Muistaakseni 2 kirjallista varoitusta ja kolmannesta häirikkö pihalle. Tosin häiriön tasokin vaikuttaa, että mahtaako tuollainen ovien paiskominen riittää häätöön..? Mutta periaate on tosiaan se, että jatkuvaan, säännölliseen häiriöön isännöitsijän kuuluu puuttua ja laittaa häirikkö häädön uhalla ojennukseen.

    Äänestä

Nauhoita niitä ja nosta kanne kotorauhan rikkomisesta.

Äänestä

Jos sanominen ei auttanut niin silloin se on tahallista häiriöntuottamista ja voit nostaa kanteen kotirauhan rikkomisesta.

Äänestä

Poliisille vaan, kotirauhan häirinnästä kyse niin sakkoa tai linnaa sekopäiselle akalle. Vastaava tilanne täällä, yksi varoitus on akalla jo alla mutta niin tyhjäpäinen on, että jatkaa pauketta.

Nyt arvon vain häädämmekö vai mennäänkö poliisin kautta.

Äänestä

No eihän ovien paukuttaminen häätöön riitä sorry!

Äänestä
  • Kyllähän riittää sillä yksi varoitus on vastaavasta häiriköinnistä jo eräälle apina-akalle hankittu.

    Että silleen, 25ff. Söri niin maan pirusti, not.

    Äänestä

Itseasiassa riittää jos se on tahallista.

Äänestä

On, olen monesti aatellut laittaa asiasta heippalapun tuulikaapin lasiseinään, eipä ole vielä tullut laitettua.

Äänestä

Nyt on kaks kertaa hallituksen puheenjohtaja käynyt sanomassa kun valitin. Nyt muutama viikko hiljaista ollut... Katsotaan ottiko opiksi ! Toivottavasti!

Äänestä

Samat on ongelmat täälläkin. Talo on erittäin huonosti tehty, keittiöt vastakkain, ei eristystä ja kaikki rakenteet kuin liimattu toisiinsa varaston ovesta aina terassin kaiteeseen asti. Kaikki ovet kolisee ja resonoi asuntojen välillä. Minusta on törkeää että tämmöinen paskaläävä saa edes olla olemassa. Kun kävin tätä katsomassa, niin ketään ei ollut kotona naapureissa ja kaikki näyttää kiiltokuva pinnoilta ja uusituilta maaleilta ja kaapeilta, eli kaikki näytti hyvältä.
Kun olin saanut rojut muutettua ja aloin purkamaan, niin naapurit tuli kotiin rymistelemään. Pettymys oli niin karmea että lopetin tavaroiden järjestelyn siihen paikkaan ja purkamatta ne on edelleen vaikka siitä on jo kuukausia. Ei ole vaan uutta löytynyt. Pettymystä pahensi vielä se että edellisestä muutto oli juuri samasta syystä. Miten voi sama paska sattua samalle ihmiselle ja tämä on vielä huonompi kuin entinen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sauhara kirjoitti:

Normaali elämisen äänet ei häiritse,mutta naapuri paiskoo ulkoovia ja keittiökaapin ovia et astiat kilisee kaapissa! Sanomassa olen käynyt kolme kertaa ja ei apua. Mitä tehdä? Onko muilla samanlaisia kokemuksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu