Olen sopinut puitesopimuksella yritykselleni isot urakat tälle kesälle ja tilaaja sanoi että tilaussopparit tulevat heti kun suunnittelu on valmiina. Suunnittelu tulee siis kolmannelta osapuolelta.
Tilaajan johtokuntaan kuuluva henkilö antoi kuitenkin hyvin selkeästi tiedoksi että urakat alkavat touko-kesäkuussa ja toiset kesä-heinäkuussa, joten ryntäsin pankkiin lainoittamaan kalusto-ostoja urakoita varten. Näistä keskusteluista on sähköpostit jemmassa.
Nyt tilanne on sellainen että n.120 000 arvosta lainoitettua konekalustoa seisoo paikoillaan ja toinen toimeton kuukausi tulee täyteen viikonloppuna. En ole voinut ottaa kyseisille koneille muilta urakoita, kun joudun varpaillaan odottelemaan näiden luvattujen alkamista. Minulta on mennyt liikevaihtona hukkaan näiden kahden kuukauden aikana noin 208 000e ja tilaaja vain valittelee että valitettavasti suunnittelu on myöhässä.
Voinko periä edes 10% menetetystä liikevaihdosta vedoten hyvään liiketoimintatapaan tai johonkin vastaavaan ja toivoa, että maksavat tai laittavat tratan kimmokkeella tähän suunnittelufirmaan, mikä ei selvästikään osaa asioitaan?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos puitesopimuksessa on maininta urakan aloittamisen viivästyssanktioista tilaajasta johtuvista syistä, voit laskuttaa sen mukaan. Muuten riski jää yksin sinun maksettavaksesi.
No höh.
Hiosta niitä joka päivä puhelimella.
Varmasti siinä puitesopimuksessa on mainittu asiat ja sen mukaan mennään.
Muussa tapauksessa tilaushan syntyy kun yhteisön sääntöjen mukaan sitä edustamaan oikeutettu henkilö, joka on merkitty kaupparekisteriin tekee tilauksen. Tilaus voi olla suullinenkin mutta sinun täytyy se voida todistaa.
Hyvin usein puitesopimus tarkoittaa että yritys A voi tilata yritys B:ltä tiettyjen sovittujen hintojen ja ehtojen mukaisesti. Mutta puitesopimus ei sisällä velvoitetta tilata yhtään mitään. Siitä tässäkin lienee kysymys?
>> ...tilaushan syntyy kun yhteisön sääntöjen mukaan sitä edustamaan oikeutettu henkilö, joka on merkitty kaupparekisteriin tekee tilauksen...>>
Valtaosan tämän maan tilauksista tekee jokin muu henkilö, kuin kaupparekisteriin merkitty nimenkirjoittaja. Firmassa työskentelevälle henkilölle syntyy aina ns. asemavaltuutus. Mikäli hän tekee tilauksen, jonka arvo/koko on suhteessa henkilön asemaan, niin tilaus on pätevä ja firmaa sitova. Työmaapäällikkö voi tilata tarvikkeita työmaalle, myymälänhoitaja voi tilata mansikoita myymälään, terästukkurin myyjä voi liikutella satojen tuhansien teräseriä, jne. Mutta esim. vahtimestari ei voisi tällaisia tilauksia tehdä.