koti tarjolla

Hei!

Olen kovasti vailla konnakaveria. Taustalla seitsemän vuoden kokemus nelivarvas- ja kreikkalaisista maakilpikonnista, eli sitä kyllä löytyy. Hintaa ei opiskelijalla kamalasti ole (alle 100e), mutta ehdottoman hyvä koti, tietoa, kokemusta ja rakkautta.

Otan myös mielelläni vastaan esim. huonosti kohdellun, hyljätyn, tms konnan eli jos tiedossa niin ilmoittakaa. Aikaisempi nelivarpaani oli tällainen tapaus.

soittakaa tai laittakaa sähköpostia

044-5017501

Asun Turussa
3265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Konnathan ovat pitkäikäisiä, eli mitä aikaisemmille konnillesi sitten tapahtui?

Äänestä
  • Todella ikävästi eli olin kesällä reilun viikon ulkomaanmatkalla ja annoin ne hoitoon avopuolisoni perheelle maalle. Hänen pikkusiskonsa (yläasteikäisiä) olivat nähneet konnien hoitoa ja tiesivät niistä aika paljon, joten uskalsin ne sinne jättää.

    Olivat sitten rakentaneet hienon ison aitauksen, jykevän ja katollisen. Laitoivat siihen myös reunoille levennykset. Olivat kuitenkin aliarvioineet konnien kaivamiskyvyn ja asateisen yön jälkeen konnat olivat kaivaneet itsensä vapaaksi.

    Oli sitten hienoa palattuani juoksennella viikko siellä maita ympäriinsä, mutta eihän niitä maalta löytänyt löytynyt. Ympärillä pelkkää metsää. Kaupungissa olisi ollut mahdollisuuskin.

    Nelivarvas oli minulla kahdeksatta vuotta ja kreikkalaiset olivat olleet vasta vuoden. Toinen niistä oli vielä täysin väärin ruokittu-> pahasti laahaava kuori, todella heikot ja rikkinäiset leuat. Ei millään selviäisi yksin.

    Kamalimpia kokemuksia sinänsä, että konnat oli puoli elämää ja omistivat silloin olkineen ja lämpölamppuineen puolet huoneestanikin :) Pidin niistä todella paljon.

    Tämä on siis syy miksi kaveria kaipailen ja enpähän jätä enää kenellekään hoitoon...

    Äänestä

moi! voisiko sinne lahjoittaa konnan?
ku me oltais luopumassa omasta.
se on punakorvakilpikonna eli asuu vedessä.
sen mukana tuis akvaario,valo,suodatin ja lämmitin.
se on poika noin 12 vuotias ja on noin aikuisen kämmenen kokoinen (niin että sitä pidetään kilvestä kiinni eli kilvev suuruus)
et jos sen vois tuoda sinne me asutaan taivassalossa ja mut saa kiinni numerosta 0405780955

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katja kirjoitti:

Hei!

Olen kovasti vailla konnakaveria. Taustalla seitsemän vuoden kokemus nelivarvas- ja kreikkalaisista maakilpikonnista, eli sitä kyllä löytyy. Hintaa ei opiskelijalla kamalasti ole (alle 100e), mutta ehdottoman hyvä koti, tietoa, kokemusta ja rakkautta.

Otan myös mielelläni vastaan esim. huonosti kohdellun, hyljätyn, tms konnan eli jos tiedossa niin ilmoittakaa. Aikaisempi nelivarpaani oli tällainen tapaus.

soittakaa tai laittakaa sähköpostia

044-5017501

Asun Turussa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu