Kyösti lähinnä pohtii sitä, saako Astana tehtyä vierasmaalia vai ei. Etukäteen vaikuttaisi siltä, että Klubi lähtee puolustamaan erittäin huolellisesti, jotta oma maali pysyisi koskemattomana. 1-0 tai 0-0 ovat Kyöstin mielestä todennäköisimmät tulokset. 2-0 olisi loistava tulos Klubille, 1-0 ihan hyvä, 0-0 välttävä torjuntavoitto ja 1-1 olisi pettymys. Tappio olisi tietysti katastrofi.
Kazakhstanilaiset pelaajat eivät ole tuttuja Kyöstinkään tasoiselle huippubetsaajalle, mutta Astanan joukkueessa näkyy olevan pari ulkomaalaistakin. Ghanan poika Patrick Twumasi on ollut tehokkain, tosin hän ei viimeisissä seitsemässä pelissä ole maalannut kuin kerran.
Ei Astana vaikuta miltään ylikylän joukkueelta, joten näillä näkymin Kyösti varmaankin betsaa Klubia, koska siitä saa noin 2.40-2.50. Tuskinpa Klubi mihinkään perseraiskaukseen pystyy, joten myös Klubin tasan yhden maalin voitto kertoimella 4.00 voisi olla ihan hyvä haku. Veikkauksen kerroin pitkävedon puolella maalittomalle nysväykselle on 7.40 ja Nordicbetin 7.85, mikä saattaa olla hyvä kerroin. Kyöstillä on sellainen bärstuntuma, ettei tulosvedosta saa juurikaan korkeampaa kerrointa.
Mitä tulee tähän matsiin penkkiurheilumielessä, niin Kyöstiähän ei Klubin menestys tietystikään kiinnosta pätkääkään, mutta hän toivoo, että Klubi pärjäisi Euroopassa, mikä varmaan heikentäisi sen mahdollisuuksia uusia Veikkausliigan voitto, kjäh kjäh.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Siis vittuiletko sä Kokkolan mahtitietiäjälle?
vähämaalinen nyhjäys tiedossa. alle 2.5 maalia joka peliin tänään ja x ekalle puoliajalle.
tykkään muuten katsella kun rönkä panee kotakorpea. rönkä...onpa siinä kaunis suomalainen nimi! röyhkä on vielä komeampi, kummatkin kerun kimpussa tekisi terää
HJK - A Stana 0-2
A Stana - HJK 4-1
Hyvä Kyösti. Samoilla linjoilla, mutta kun taavetti haluaa mielummin varmemman kohteen, sitä ei veikkausliigan joukkue pysty tarjoamaan sitä varmuutta siis.
Eilen olis kannattanu lyödä Monacoa.. varmaan niin teitkin..??
Hyvin tiedetty. Monaco ollut loisto kohde jo pidemmän ajan... Onneks tarjotaan huippukertoimia vielä, mutta tulee Monacon kertoimet alas jossain vaiheessa voittoputken takia.
Kuinka hyvä bärstuntuma Kyösti on Bärys Astanasta?
620 Rapid Wien - Ajax 2,05 3,20 3,10
Taavetti ihmetteli miten kertoimet näin? Ajax on se jolla enemmän kokemusta europeleistä ja pitäisi tästä edetä jatkoon... Tosin mitä sitä vieraspeliä voittamaan, kun voi kotona tehdä sen 2-0 lukemat. Sitä vaan et kertoimet pitäisi olla vähintään 2,45 3,10 2,45
Tässä vaan pientä pohdintaa ei muuta.
0-0 bookkerit ties aika hyvin mitä tuleman pitää.
Klubille bye bye.