Immosen kotikaupunki sanoutui irti rasismista: ”Tämä on kaikkien meidän koti”
Oulussa tukitapahtuman järjestämisestä päätettiin vain vuorokausi ennen tapahtumaa.
– Moni perussuomalainen on ollut huolissaan puolueen maineesta, mutta minä olen huolissani Suomen maineesta! paukautti eurokansanedustaja Liisa Jaakonsaari (sd) Oulun Meillä on unelma -tukitapahtumassa.
Jaakonsaari on vakuutellut Brysselissä jo pitkään, että perussuomalaiset on maltillinen puolue verrattuna esimerkiksi Ranskan äärioikeistoon.
– Tällaista puhetta ei saa seurata sivusta hiljaisuudessa – se on nationalismin ja rasismin hyväksymistä, Jaakonsaari painotti.
Oululaiset irtisanoutuivatkin joukolla kotikaupunkinsa kansanedustajan, Olli Immosen (ps), näkemyksistä rakkaudellisuutta ja hyväksymistä painottavien puheiden ja esitysten kautta tiistaina täydellä Rotuaarin aukiolla.
– Keskitetään kaikki voimavarat yhteistyöhön. Oma haaveeni on, että maailma olisi niin tasa-arvoinen paikka, ettei asiaa tarvitsisi nostaa erikseen esille, kertoi Oulun apulaiskaupunginjohtaja Piia Rantala-Korhonen.
Immosen purkaus monikulttuurisuudesta painajaisena otettiin Oulun kansainvälisessä yhteisössä vastaan tyrmistyneesti, kertoo Oulun kaupungin monikulttuurisen työn koordinaattori Priyanka Sood.
– Oulu on kansainvälinen kaupunki, ollut aina. Tämä on kaikkien meidän koti.
Oulussa tukitapahtuman järjestämisestä päätettiin vain vuorokausi ennen tapahtumaa. Mukaan oli tulossa välittömästi enemmän puhujia kuin oli mahdollista ottaa lavalle.
Soodin mukaan tämä on selvä merkki siitä, että vaikka kansanedustaja ja Oulun kaupunginvaltuutettu Immonen pääsee asemansa puolesta esille, moni oululainen ajattelee monikulttuurisuudesta hyvin eri tavalla kuin hän.
Suomalaisen miehen puolisona ja puoleksi suomalaisen tyttären äitinä Soodin oma reaktio Immosen viestiin oli ristiriitainen.
– Olin ensin vihainen, sitten surullinen ja sitten avuton: mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä. Meillä ja lapsillamme tulee olla tasa-arvoiset oikeudet, sen sanoo jo lakikin.
Heidi Hietala / Oulu
Lähde Iltasanomat 29.7.2015
Tästä voisi Lieksakin ottaa mallia!
Toivotaantoivotaan
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743