Jämpti, haukkuu kun isäntäväki nousee autoon..

Hei. Meillä tämmöinen outo ongelma jämtalanninpystykorvamme kanssa. Aina kun nousemme autoon ja lähdemme pihasta, koira nostaa kauhean metelin ja juoksee tarhan reunaa edestakaisin. Ei koskaan hauku kun tulemme takaisin eikä hauku vieraita autoja vaikka lähtevät pihasta.. aika paljon kulkee mukanamme kun isäntä käy juoksuttamassa metsästys kautta varten ja muutenkin tutustuttamassa metsään. Koira täytti siis vuoden vasta hiljattain. Kävi mielessä olisiko sitä että haluaisi mukaan kun usein pääsee juoksemaan kun tulee auton kyytiin..? Onkohan mitään konstia millä saisi loppumaan..?
4158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Varmaankin se haluaisi mukaan, kukapa ei? Voisiko sen haukkumisen estää sillä että veisi sen sisälle? Ehkä ei, mutta silloin naapurit ainakin saisivat rauhan eikä teidänkään tarviisi miettiä milloin on myrkytetty tai ammuttu koiranraato aitauksessa odottamassa.

Äänestä
  • Niin itsekin uskon. Ihan ulkokoira on, ei siis viihdy sisällä paksun turkin takia. Onneksi ei naapureita ole hirveän lähellä, mutta itseä kyllä hieman häiritsee ja tie menee turhan lähellä tarhaa niin kyllä koiran haukkumisen huomaa etäisempikin naapuri. Pitää kai koittaa antaa joku pieni sitkeä herkku aina lähtiessä että jäisi sitä syömään aina kun lähdetään. Tajuaisi sen hyväksi jutuksi. Ja alkaa kaavailemaan uutta tarhaa takapihan puolelle...

    Äänestä

Koirabisnes on lopetettava, ja koiravero tulee ottaa takaisin käyttöön. Koiranomistajan ajokortti kaikille koiran omistajille. Ajokortin aloitusehto kyseisen koirarodun hankinnalle on, että ensin on kasvatettava kyseisen rodun narttukoira jolla näytetään kanssaihmisille koiran hallinta ja johtajuus, jos se ei täyty, niin et saa ottaa uroskoiraa. Tämä poistaisi myös pätemisentarpeen ja ahaa-elämykset sekä antaisi koiralle paremmat mahdollisuudet hyvään ja turvalliseen elämään. UROSKOIRAT tarvitsevat määrätietoisen ja vankkumattoman laumanjohtajan (ei löysäpöksyistä riehujaa).

Äänestä

Kaksi neuvoa joko hyödyntää petcorrectoria haukun lopetamiseksi tai "turruttaa" sytykeelle asteitain. Haukun alkaessa lopettaa toimintonsa ja seistä patsaana kunnes hiljenee. Tätä toistetaan siihen asti ettei lähtö aiheuta enää haukkua. Vaatii aikaa ja mahdollisesti useamman toiston jos corrector ei tuota tulosta ensin. Hiljaisuudesta toki aina palkkana huomio/nami,haukusta patsas efekti ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jämpti kirjoitti:

Hei. Meillä tämmöinen outo ongelma jämtalanninpystykorvamme kanssa. Aina kun nousemme autoon ja lähdemme pihasta, koira nostaa kauhean metelin ja juoksee tarhan reunaa edestakaisin. Ei koskaan hauku kun tulemme takaisin eikä hauku vieraita autoja vaikka lähtevät pihasta.. aika paljon kulkee mukanamme kun isäntä käy juoksuttamassa metsästys kautta varten ja muutenkin tutustuttamassa metsään. Koira täytti siis vuoden vasta hiljattain. Kävi mielessä olisiko sitä että haluaisi mukaan kun usein pääsee juoksemaan kun tulee auton kyytiin..? Onkohan mitään konstia millä saisi loppumaan..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu