Joko Maijan tarina satukirjan ylimielisesti

kirjoittanut ylimielinen Marin Leppänen on palauttanut palkinnon joka myönnettiin parhaimman vuoden uskonnollinen kirja palkinnolla. Kirjalla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, vaan uskonnollisen valheen ja siten uskonnon vastaisuuden kanssa.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Laitas makuulle taas.

Äänestä

Tulin totuuden tuntoon ja kippasin koko potin Jumalan valtakunnan kolehtiin.

Äänestä

Avaajan ja muiden vanhoillislestadiolaisten raivoisasta yrityksestä huolimatta "Maijan tarina" -kirjan tapahtumat pysyvät tosiasioina kertoen siitä, miten vl-nuorukaiset raiskasivat pienen Maija-tytön raukkamaisesti monta kertaa.

Edelleen pysyy tosiasiana se, että Kokkolan vanhoillislestadiolaiset yhteisvoimin suojelivat noita raukkamaisia pienen Maijan raiskaajia, jotta lain koura ei ylttyisi raiskaajiin.
Niin myös tapahtui.

Äänestä
  • Kai sä sen tiedät, että jumalattomilla teoilla, mm. tämänkaltaisilla teoillahan nk. uskovainen kieltää uskonsa, ja kuuluu samaan joukkoon ei -uskovaisten kanssa, ehkä samaan ryhmään, mihin em. artikkelin kirjoittajakin kuuluu. Sillehän ei voi kukaan mitään, jos joku pitää itseänsä lestadiolaisena.
    Teoillaan myös ihminen voi kieltää uskonsa. Ja varsin moni on valitettavasti näin tehnyt. Jos Jumala suo parannuksen armon ja myös hengen oikeat hedelmät alkavat näkyä, niin ei häneltä voi kieltää armahdusta. Uskoa seuraa myös asioiden korjaaminen niin uskovaisten kuin ei -uskovaisten parissa sekä myös lain edessä, mikäli teot ovat sen kaltaisia.
    Ilmeisesti ko. tapauksessa raiskaajat olivat uskon puolesta haaksirikkoutuneet ja teoillaan kieltäneet uskonsa. Jumala aikanaan kuitenkin Silloinhan ne kuuluvat ulkopuolella olevaan tai oleviin ryhmiin, kenties samaan mihin, em. artikkelin kirjoittajakin kuuluu, eli ei -lestadiolaisiin. Samoin asioiden suojelijatkin ovat toimineet väärin. Tällaisia on aina ollut uskovaisten joukossa ja on valitettavasti tänäänkin.
    Kaipa em. ovat korjanneet asiansa Jumalan ja ihmisten edessä. Mitä itse teit sen asian eteen?
    Jos Jumala ei avaa tuntoa, ei sille ihminen, ei herätysliike eikä mikään muukaan voi mitään.
    Valitettavasti se on näin.
    Kai laki on tuominnut asiat kuitenkin oikein. Minulla ei ole siitä tietoa.

    Äänestä

  • jokunen aika sitten oli ilmeisesti jonkun kokkolalaisen tai perholaisen uskovaisen lyhyt kirjoitus. Siinä sanottiin, että kaikki Kokkolan ja Perhon rauhanyhdistyksissä tietävät, että Maijan tarina on totta, mutta että "Maija" toivoo, että asian repostelu julkisuudessa loppuisi.

    Ei kait se ole "Maijankaan" kannalta mukavaa, että aina muistutetaan tästä.

    Jotenkinhan myös raiskaukseen aikanaan syyllistyneen olisi elettävä. Onhan hän nyt tämänkin palstan takia saanut melkoisen annoksen häpeärangaistusta. Niinkuin edellä nimimerkki "Palve2015" on selvittänyt, raskaatkin rikokset ja synnit on mahdollista saada anteeksi, jos on synnintunto.

    Tiedetoimittaja Jani Kaaron artikkelissa ansiokkaasti puhuttiin valemuistoista. Maijan tapauksessa valemuistoista siis ei ole kyse, mutta varmaan näitä valemuistajiakin on. Sehän on eräisen kieroutuneiden terapeuttien syy.

    Äänestä

  • Niitähän on vanhoillislestadiolaisuuden piirissä 50 vuoden aikana ollut 34 lasten seksuaalisen hyväksikäytän tapausta. Vastaavasti koko väestön piirissä 30 vuoden aikana lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia on ollut 18.600.

    Niin että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole lestadiolaisuuden ongelma.

    Äänestä

  • Jokainen tapaus on liikaa eli ongelmia piisaa.

    Äänestä

pelkkää valhetta

Äänestä

heillä on rakennettuna sädekehä

Äänestä

Tälläähän hyviä kysymyksiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TämäEiJääTähän kirjoitti:

kirjoittanut ylimielinen Marin Leppänen on palauttanut palkinnon joka myönnettiin parhaimman vuoden uskonnollinen kirja palkinnolla. Kirjalla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, vaan uskonnollisen valheen ja siten uskonnon vastaisuuden kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu