Kun ajattelee että kuinka paljon maailmassa on niin paljon eri lahkoja. yli 3000kpl.. ja esikoiset aikoinaan piti itseään ainoina oikeina. Että vihollinen on vahva ja voimakas, Kavalakin.
On sillä pyhällähengellä vähäinen voima..
14
<50
Vastaukset
- teuta
Ramaamatun mukaan , Pyhä Henki ja Jeesus oli mukana mukana LUOMISESSA.
Koska JUMALA, kysyi 1Moos 1:26 , Tehdäänkö IHMINEN keneltäpä Hän kysyi .
Tietenkin 2. ja 3. persoonalta , Jeesukselta ja Pyhältä Hengeltä. Jotka oli mukana .
.
Isää ei ole kukaan tehnyt,eikä luonut , eikä synnyttänyt .
.
Poika on ainostaan Isästä ,ei tehty ,eikä luotu ,vaan syntynyt,
.
Pyhä Henki on Isästä ja pojasta ,ei tehty ,eikä luotu ,eikä syntynyt ,vaan heistä lähtevä.
.
Niin myös Isä on HERRA ,Poika on HERRA , Pyhä Henki on HERRA . eikä kuitenkaan ,ole kolmea HERRAA , vaan yksi HERRA,- jsjxjsjwj
höpöhöpö
Taas teutan piti saada pilkata Jeesusta!!!
teuta kumartaa kirkon herraa herra epäjumalineen!!!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Herra
Herra on suomen kielessä esiintyvä saksalaisperäinen lainasana, jota keskiajalla käytettiin ritareiden ja pappien arvonimenä.
HERR A < > A ERRHE tarkoittaa "Jumalan erehdys/virhe". Sitä titteliä ei tunneta Sielujen Valtakunnassa. Taivasten Valtakuntaa ei nimittäin ole (Tuomaan Evankeliumi) vaan oikeaoppisesti on Sielujen Valtakunta. Piru osoittelee taivaalle missä ei ole mitään, ja tyhmä uskoo näkevänsä jotain vaikkei siellä mitään ole.
2. Moos. 15:3 "Herra on sotamies; Herra on hänen nimensä."
Kuka tuo hän on? Oliskohan itse pääpiru.
Toisessa raamatussani sama asia on näin:
3.Herra on soturi, Jahve on hänen nimensä.
Satanisti: "Minä olen herra."
Saatananpalvoja: "saatana on herra."
Jumala on Jumala
Jeesus on Jeesus
Pyhän Henki on Pyhä Henki
herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
herran mielestä häneen uskovat ovat sieluttomia kuin elukat, järjettömiä ja ymmärtämättömiä ihmisten laille niinkuin elukat yleensä:
Uskon tunnustus: http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa. (mielenvikaisia ja/tai rikollisia ja/tai alempiarvoisia).'
herra mainitseminen Jumalaan ja Jeesuksen Nimeen liitettynä on Jumalan ja Jeesuksen pilkkaamista. Jumalan ja Jeesuksen asettaminen pedofiili pappien, kirkko herrojen jne kaltaisiksi on törkeää Jumalan ja Jeesuksen pilkkaamista ja ivaamista.
Raamattu on paha opettaja väärennettynä ja mm katekismus vielä pahempi....
Jeesusta elukkana teurastavan teutan saatanallisuus oppia:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."
kouluttanut ehkä tämänkin papin tai hellä on yhteinen saatana opettajana:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9823701/#comment-49138876
"Mutta alkuperäiseen kommenttiin liittyen vastaan, että Jeesus oli äpärä. Siitäkin huolimatta, että ilmaisu on ruma.
Antti-pappi " - TEUTA
Nuo lauset oli ATHANASUKSEN USKON TUNNUSTUKSESTA ,joka on pitkä kolme sivua . kaikkineen . No piti siitä voimasta kertoa , Pyhän Hengen voima on lähtöisin
JUMALASTA ja JEESUKSESTA. ELI HÄN VOI OLLA VAIKKA KUINKA VAHVÄ , KOSKA
KENENKÄÄN EI TULE LUULA ETTÄ HE EI OSAA JAKAA VOIMIAAN ,.
SILLÄ SITÄ VOI OLLA VAIKKA KUINKA PALJON , JOS JUMALA ON TEHNYT NIIN ISON KIVEN ETTÄ EI JAKSA SITÄ NOSTAA KUINKA SUURI SE VOISI OLLA .. NOIN
14.000.000.000KG ,NO KUINKA ISO SE VOISI ,OLLA 4,666.667,KUUTIOMETRIÄ.
mELKO VAHVA .. - teuta
jsjxjsjwj kirjoitti:
höpöhöpö
Taas teutan piti saada pilkata Jeesusta!!!
teuta kumartaa kirkon herraa herra epäjumalineen!!!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Herra
Herra on suomen kielessä esiintyvä saksalaisperäinen lainasana, jota keskiajalla käytettiin ritareiden ja pappien arvonimenä.
HERR A < > A ERRHE tarkoittaa "Jumalan erehdys/virhe". Sitä titteliä ei tunneta Sielujen Valtakunnassa. Taivasten Valtakuntaa ei nimittäin ole (Tuomaan Evankeliumi) vaan oikeaoppisesti on Sielujen Valtakunta. Piru osoittelee taivaalle missä ei ole mitään, ja tyhmä uskoo näkevänsä jotain vaikkei siellä mitään ole.
2. Moos. 15:3 "Herra on sotamies; Herra on hänen nimensä."
Kuka tuo hän on? Oliskohan itse pääpiru.
Toisessa raamatussani sama asia on näin:
3.Herra on soturi, Jahve on hänen nimensä.
Satanisti: "Minä olen herra."
Saatananpalvoja: "saatana on herra."
Jumala on Jumala
Jeesus on Jeesus
Pyhän Henki on Pyhä Henki
herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
herran mielestä häneen uskovat ovat sieluttomia kuin elukat, järjettömiä ja ymmärtämättömiä ihmisten laille niinkuin elukat yleensä:
Uskon tunnustus: http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa. (mielenvikaisia ja/tai rikollisia ja/tai alempiarvoisia).'
herra mainitseminen Jumalaan ja Jeesuksen Nimeen liitettynä on Jumalan ja Jeesuksen pilkkaamista. Jumalan ja Jeesuksen asettaminen pedofiili pappien, kirkko herrojen jne kaltaisiksi on törkeää Jumalan ja Jeesuksen pilkkaamista ja ivaamista.
Raamattu on paha opettaja väärennettynä ja mm katekismus vielä pahempi....
Jeesusta elukkana teurastavan teutan saatanallisuus oppia:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."
kouluttanut ehkä tämänkin papin tai hellä on yhteinen saatana opettajana:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9823701/#comment-49138876
"Mutta alkuperäiseen kommenttiin liittyen vastaan, että Jeesus oli äpärä. Siitäkin huolimatta, että ilmaisu on ruma.
Antti-pappi "vAIKKA ÖRVELÖ SANOO ETTÄ SNOTA ON RUMA ,MISTÄPÄ TULI MIELEEN
NIMITTÄIN SIINÄ OLI Jumalan OIKEUS JA KYSYTTY LUPA , Jumala OLI ASIA
LAILLISESTI VALMIS ;;MUTTA SINUN SANA JA MAAILMAN SANA ON YHTÄ VÄÄRÄ
KOSKA ET OLE SYNNITÖN ,SIIS ET OLE TEHNYT PARANNUSTA , .
.
KYLLÄ MINÄ SINULLA KERRAN SANOIN , KOSKA jUMALAN ON KAIKKI VALTA
YHTÄ SE ON POJANKIN VATA ,KUN GAAPRIEL SAI TEHTÄVÄKSI TUODA VISTI ,JA
TOISEKSI TIEDUSTELLA MARIALTA LUPA ETTÄ SE KÄVISI ,EI OLLUT MARIALLA MITÄÄN SITÄ VASTAAN , kUN MARIA EI TIEDÄ KUINKA SE KÄY ,SANAA GAAPRIEL ETTÄ PYHÄ HENKI SIITTÄÄ HÄNET,
.
TÄSSÄ OLI KAIKKI MUUTEN HYVIN , MUTTA KUKAAN EI MUISTANUT KERTOA
JOOSEFILLE , JOKA OLI KIHLAUTUNUT MARIAAN KANSSA , SITTEN ERÄÄNÄ YÖNÄ KUN JOSEFF MAKAA VALVEILLA ,JA HUNTEERAA TILANNENNETTA .
ILMESTYY ENKELI HÄNELLE ,SELITTÄÄ TILANTEEN , JA TERVEISET HERRALATA
NYT VASTA JOOSEFF YMMÄRSI ASIAN JA SITÄ TAPAUSTA SILMÄLLÄ PITÄEN
TULI MUITAKIN OHJEITA JA JOOSEF EI YHTYNYT HÄNEEN RASKAUDEN AIKANA
EI ENNEN EIKÄ JÄLKEEN ,KUIN VASTA PUHDISTUS RIITIN JÄLKEEN JOKA OLI 40
PÄIV'ÄÄ SYNNYTYKLSESTÄ .
ENNENKUIN HE LÄHTI EGYPTIIN ,TULI UUSIA OHJEITA JA TAAS JOOSEFILLE .
ESIMERKIKSI ETTÄ KUNINGAS OLI LAITTANUT RAMAAN (BETLEHEMIN ) LAPSET
SIIS POIKA LAPSET PITÄÄ KAIKKI TAPPAA 2.VUOTIAAKSI ASTI ETTEI KUKAAN VOISI MENNÄ PAKOON , KUITENKIN HERRA OLI POIKANSA ISÄ. JOTEN OLISI
PITÄNYT SELVITTÄÄ GAAPRIELIN MAHDOLLINEN KIHLAUS .
.
KUITENKIN KAIKKI MENI SÄÄNTÖJEN MUKAAN LOPPUJEN LOPUKSI . TIETÄJÄT
TULI KAUKAA , ON LASKETTU ETTÄ N.3000KM. PÄÄSTÄ JA HEIDÄN MATKA
OLI ALKANUT JO HIEMAN YLI VUOSI SITTEN , HEILLÄ OLI LAHJOJA JEESUKSELLE .
JOTKA OLI KALLISARVOISTA MIRHAA ,KULTAA , JA NIILLÄ NE TÄMÄ PYHÄ PERHE TULI TOIMEEN EGYPTISSÄ ,KUNNES JUMALA KUTSUI POIKANSA . - teuta
jsjxjsjwj kirjoitti:
höpöhöpö
Taas teutan piti saada pilkata Jeesusta!!!
teuta kumartaa kirkon herraa herra epäjumalineen!!!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Herra
Herra on suomen kielessä esiintyvä saksalaisperäinen lainasana, jota keskiajalla käytettiin ritareiden ja pappien arvonimenä.
HERR A < > A ERRHE tarkoittaa "Jumalan erehdys/virhe". Sitä titteliä ei tunneta Sielujen Valtakunnassa. Taivasten Valtakuntaa ei nimittäin ole (Tuomaan Evankeliumi) vaan oikeaoppisesti on Sielujen Valtakunta. Piru osoittelee taivaalle missä ei ole mitään, ja tyhmä uskoo näkevänsä jotain vaikkei siellä mitään ole.
2. Moos. 15:3 "Herra on sotamies; Herra on hänen nimensä."
Kuka tuo hän on? Oliskohan itse pääpiru.
Toisessa raamatussani sama asia on näin:
3.Herra on soturi, Jahve on hänen nimensä.
Satanisti: "Minä olen herra."
Saatananpalvoja: "saatana on herra."
Jumala on Jumala
Jeesus on Jeesus
Pyhän Henki on Pyhä Henki
herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
herran mielestä häneen uskovat ovat sieluttomia kuin elukat, järjettömiä ja ymmärtämättömiä ihmisten laille niinkuin elukat yleensä:
Uskon tunnustus: http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa. (mielenvikaisia ja/tai rikollisia ja/tai alempiarvoisia).'
herra mainitseminen Jumalaan ja Jeesuksen Nimeen liitettynä on Jumalan ja Jeesuksen pilkkaamista. Jumalan ja Jeesuksen asettaminen pedofiili pappien, kirkko herrojen jne kaltaisiksi on törkeää Jumalan ja Jeesuksen pilkkaamista ja ivaamista.
Raamattu on paha opettaja väärennettynä ja mm katekismus vielä pahempi....
Jeesusta elukkana teurastavan teutan saatanallisuus oppia:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."
kouluttanut ehkä tämänkin papin tai hellä on yhteinen saatana opettajana:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9823701/#comment-49138876
"Mutta alkuperäiseen kommenttiin liittyen vastaan, että Jeesus oli äpärä. Siitäkin huolimatta, että ilmaisu on ruma.
Antti-pappi "ITTELLES : ja varmasti tiät miksi : siksi kun minun tekoni dei vaikuta mihnkään
Mitään ,mutta eipä sinunkaan , Sinä luulet vain ,että minä pilkkaan kuitenkin ..
Totuus on etten pilkaa ,muttei törppäö sitä huomaa että hän pilkkaakin itse koko
aika ,eikä siinä mitään joillekin sattuu vahunko , mutta örvelölle sattuu kokoaika .
joko tarkoituksella tai juuri tarkoituksella . . .
.
Puhut TUOMAAN evangeliumista ,SE ei ole sille oikea nimitys ,vaan Apogryyfinen kirja ,Silti TUOMAS kirjoittaa Sielujen Valtakunta , Joka on Paratiisi.. Josta olen kirjoittanut viime aikoina aika paljon ,ja voin kirjoittaa lisääkin jos on tarve ..
.
Örvelö ei tiedä kaikkea ,ja hän myöntää sen vapaasti koska kirjoittaa ettei ole
järkeä,, sitä minä en myönnä koska Jumala on antanut järkeä ja muuta älyä,
sopivasti ei liikaa enkä pakahdu noihin kuitenkaan , mutta se on Jumlan tietoa
Myös Jeesuksen Kristuksen ,joista örvelö on jäänyt paitsi ,vähän samoin kuin
eräs marjassa kävijä, hän meni 10l ämpärin kanssa metsään ,ja tullessa huomasi
että 9litraa oli liikaa tilaa ,kun litrakin olis riittänyt.
.
se siitä jos suutin sinut ,,anna anteeksi , mutta oleta että' sinullakin on jotain tehtävää, , Hyvästi jääkää , nyt hyväät ystävät, kun maille vierahille nyt pääskyt ...
- mhgfe
miekka sivityksen rikollisella kristinuskolla on yli 3500 lahkoa herrojaan jumaloivina ja siihen sitten lisäksi toisen, aasialaisetkin suunnat...
- teuta
Ja sitten ne ala lahkot jokaisen opin suhteessa , tosin ei niitä tarvi jokaisesta edes ketään pelastua ,no ketähän ne on ,,selvästi joitakin Buhdalaisia ,hinduja ,konfusta -
laiset taolaiset ja muut Luonnonuskoiset . yms. . .Jatkan joskus.- TEUTA
KERRON ,TÄSSÄKIN YHTEYDESSÄ , KIUNKA USKON LAHKO :MUODOSTUU...
USKONNOLLINEN YHTEISÖ , JOKA OPPINSA , SEURAKUNTAJÄRJESTYKSENSÄ
TAI TAPOJENSA VUOKSI ON IRROTTAUTUNUT VALLITSEVASTA KIRKKOKUNNASTA JA JÄRJESTÄYTYNYT ISENÄISEKSI USKONTOA HARJOITTAVAKSI YHTEISÖKSI ..
.
TÄMÄ EI POIS SULE NIITÄ AIKAISEMPI MÄÄRITTEITÄ. VAAN VAHVISTA NE .
VOIDAAN EROTTAA KAKSI LAJIA LAHKOISTA.. 1. ON HEREETIKOT ,OPIN VUOKSI KIRKOSTA ERTTUVAT/LUOPUVAT. ,2.. SKISMAATIKOT ,NE JOILLA ON OIKEA OPPI
MUTTA OVAT MUISTA( KIRKKOJÄRJESTYSTÄ tai -KURIA KOSKEVISTA )SYISTÄ ERONNEET KIRKON YHTEYDESTÄ.
SITTEN ON KASVEILLA OMA LAHKOKUNTA ..
JA JOSSAKIN TYÖ YHTEISÖSSÄ TYÖ LAHKO (OSUUSKUNTA . ) - mnlkjhgfd
TEUTA kirjoitti:
KERRON ,TÄSSÄKIN YHTEYDESSÄ , KIUNKA USKON LAHKO :MUODOSTUU...
USKONNOLLINEN YHTEISÖ , JOKA OPPINSA , SEURAKUNTAJÄRJESTYKSENSÄ
TAI TAPOJENSA VUOKSI ON IRROTTAUTUNUT VALLITSEVASTA KIRKKOKUNNASTA JA JÄRJESTÄYTYNYT ISENÄISEKSI USKONTOA HARJOITTAVAKSI YHTEISÖKSI ..
.
TÄMÄ EI POIS SULE NIITÄ AIKAISEMPI MÄÄRITTEITÄ. VAAN VAHVISTA NE .
VOIDAAN EROTTAA KAKSI LAJIA LAHKOISTA.. 1. ON HEREETIKOT ,OPIN VUOKSI KIRKOSTA ERTTUVAT/LUOPUVAT. ,2.. SKISMAATIKOT ,NE JOILLA ON OIKEA OPPI
MUTTA OVAT MUISTA( KIRKKOJÄRJESTYSTÄ tai -KURIA KOSKEVISTA )SYISTÄ ERONNEET KIRKON YHTEYDESTÄ.
SITTEN ON KASVEILLA OMA LAHKOKUNTA ..
JA JOSSAKIN TYÖ YHTEISÖSSÄ TYÖ LAHKO (OSUUSKUNTA . )niin tai oikeastaan...
"TAI TAPPOJENSA VUOKSI ON IRROTTAUTUNUT VALLITSEVASTA KIRKKOKUNNASTA JA JÄRJESTÄYTYNYT ISENÄISEKSI USKONTOA HARJOITTAVAKSI YHTEISÖKSI .."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[14] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[15] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia." Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[18]
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/
KAUAN SITÄ MIEKKA SIVISTYKSEN TAPPO KARUSELLIA JATKUU kun Jumalasta ja ihmisyydestään lupuneet järjettömät ja ymmärtämättömät pedot saa riehua!!!
JEESUKSEN evankeliumia Markuksen mukaan:
12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."
"pitkissä vaipoissa" kulkeville pitäs uskovaisen vaihtaa vaippoja! Alkavat muuten haisemaan. - teuta
mnlkjhgfd kirjoitti:
niin tai oikeastaan...

"pitkissä vaipoissa" kulkeville pitäs uskovaisen vaihtaa vaippoja! Alkavat muuten haisemaan.MINÄ EN USKO MIHINKÄÄN NOITIIN ..ENKÄ TIEDÄ MISTÄ MIKASTA PUHUT,
MINULLE ON POLIISI SE MIEKANKÄYTTÄJÄ ,TOSIN NIIN LYHYT TERÄINEN JA
VAOIKEA SELKOINEN ..
.
kUN JUUTALAISEN , KIRJANOPPINEEN PITI ALKAA TIEDOLLA TUOTTAMAAN ANSIOITA SIIHEN KUULUI ,VÄHÄN LEVEÄMPIÄ RUKOUSNAUHA LAATIKKO ..
HIVENEN SUUREMMAT TUPSUT NARUVYÖSSÄÄN ,JA TODELLA VIITTA JOS
SE OLI ALOITETTU JOSTAKIN MITASTA , SE KASVOI JA KASVOI KUNNES HÄN
KOMPASTUI SIIHEN , ELI HÄNEN PITI TEHDÄ VAIKUTUS LESKEEN NO SE EI
ONNISTUNUT JOS KOMPUROI .
.
PERIAATTEESSA NUO 12:38-12:40. OLI AIVAN OIKEIN ... MUTTA NE JOTKA
KUVISSA ON PÄITÄ IRROITTAMASSA MIEKALLA .ON JULKEAA KUKA ON SANONUT ETTÄ MIEKANHEILUTTAJA ON OIKEASSSA , JA KUKA OLIKIN
HIRRESSÄ ,,,nÄKYY SELVÄSTI ETTÄ pAAVIN INVISIITTORIT ON ASIALLA
ERÄÄSSÄ KUVASSA OLI pAAVIN POPPOO PALAUTTAMASSA MIEHIÄ .
TAKAISIN ,HEILLÄ OLI KYLLÄ PALUU AIKA MUTTEIVÄT KÄYTTÄNEET
SITÄ LAINKAAN SIINÄ OLI 5-15 KAULAN KATKAISU JA KAHSESSA HIRSI
PUUSSSA OLI 20 MIESTÄ. ,,HE EI OLLEET HALUNNEET PALATA .
- dårhushjonet
vakio harhaoppi...kun sisäinen Hengen todistus puuttuu, sitten yksi alkaa sitoa kristinuskon seurakunnan jäsenyyden, ja muut ulkoiset asiat. Mutta en kiellä, että tosi kristityt löytyvät esikoinen seurakunnassa.
- ekkckeke
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
JA PAAVALILAIS-LUTERILAISUUDEN LESTADIOLAISET OVAT OPPEINEEN JUMALASTA, IHMISYYDESTÄÄN, JÄRJESTÄ, YMMÄRRYKSESTÄÄN JNE LUOPUNEET JOTEN HEILLÄ EI OLE MUUTA KUIN SAATANALLISUUDEN epäpyhyyttä kuten mm teutakin opeillaan on osoittanut.
TÄSSÄ JUMALASTA ERON VARMUUS:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
JA JO TÄLLÄKIN JEESUKSEN NIMEEN VALEHTELEMALLA OSOITTAA TÖRKEÄÄ SAATANALLISUUTTA SUORASTAAN JEESUKSELLE V.............TUILEMALLA:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
"teuta
21.6.2011 18:31
KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .Mat. 5:43-48
SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."
Tuollaista oppia Jeesus ei ole opettanut vaan tällainen sairas narsisti teuta:
FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
järjettömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
Ymmärtämättömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'
Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
saatana ja herra jumala uudeksi jumaliksi:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Aivopesu perkeleen tavoite on turmella ihminen ja hänen Jumalan Valtakunnan kaltaisuus jonka Jeesus ilmoitti jo lapsilla olevan:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/16.html
'Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdotonta selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi.'
------
Eikö tuollaiseksi itsensä tunnustaminen ole sairasta idioottimaisuutta?
http://www.synonyymit.fi/idiootti
"tollo, hölmö, tomppeli, tyhmä, typerys, kollo, ääliö, vajaa, lapsenmielinen, tylsämielinen, hullu, typerä, tonttu, paukopää, imbesilli, narrata, naruttaa, pöhkö"
ja jos/kun tuollaisten joukosta koulutetaan pappi, joka herra jumalalle ja sen opeille lupaa uskollisuuttaa näin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
Pappislupaus
Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."
Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"
TUOLLAISILLE EKSYTTÄJILLE teuta VÄITTÄÄ VALEHDELLEN "KRISTUKSEN" ASETTANEEN VIRKAAN!
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/47306902
"kaste kirja n. 350 luvulta
teuta 22.12.2010 22:17
Pappedella on tärkeä merkitys sakramentin oikein toimittamisessa , Papilla ei ole omia ansioita , vaan Kristuksen antama virka . "
TÄSSÄ NIITÄ teutan "kristuksia" on asettajina:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ordinaatio
"Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ordinaatio järjestetään papeille, diakoneille ja piispoille. Ennen ordinaatiota järjestetään siihen osallituville ordinaatiokoulutus.[1] Vihkiminen tapahtuu aina sen hiippakunnan tuomiokirkossa, jossa kyseinen henkilö tulee työskentelemään. Vihittävät antavat pappis- tai diakonialupauksen, jonka jälkeen papit puetaan alttarilla tilaisuudessa stolaan ja kasukkaan, kunta taas diakoneille puetaan pelkkä stola.[2] Ordinaation jälkeen pappi tai diakoni saa työskennellä hänelle osoitetussa virassa."
KUKA VALEHTEE, JEESUS vain teuta?
Tässä tieto Jeesuksen antamasta varoituksesta joten teuta saa hyvää seuraa "kristuksistaan" leveästä portista helevettiin matkaajana....
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion." - Niglacon
Ja me täällä Jellyvaressa eksytämme lisää..
- kjujntf
Lahkoista lyhyesti.
Kaikki lahkokot ovat >kristittyjen< lahkoja.
Siis uskontunnustuksen herra (epä)jumalalle antaneiden, maailmaa kalttavan yli 3500 lahkoina eksyttäjineen ja ihmisyydestää, järjestää, ymmärtämisestään jne luopunut ikuinen syntinen/rikollinen kristittyjen lauma.
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
12:30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
11:23 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
----
KRISTILLISILLÄ ei ole lahkoja, eikä apostoleita eikä herra jumalia.
KRISTILLISILLÄ ON JUMALA, JEESUS JA HEIDÄN VALTAKUNNAN KALTAISUUS. KRISTILLINEN ON JÄRKEVÄ, EMMÄRTÄVÄINEN IHMINEN JOKA EI OLE JUMALALLISUUDEN LAHJOISTA LUOPUNUT.
Käytännössä nuo kaksi ryhmää eroaa toisistaan monella tavalla. Miekka sivityksen rikollisuuden kristityt esiintyvät valheellisesti, kristillisinä eksyttäen ihmisiä pois Jumalasta ja ihmisyydestä kaltaisikseen järjettömiksi. Heistä Jeesus on omiaan varoittanut:
JEESUKSEN evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:24 "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
7:15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia."
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:5 "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta."
ja kristittyjen papeista Jeesus opettaa...:
JEESUKSEN evankeliumia Markuksen mukaan:
12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."
Siis varokaa, ettei kukaan teitä eksytä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733