Paasannut oppositiosta monia vuosia.
Elä Soini kuten olet opettanut
2
<50
Vastaukset
- mahakasvaa
Soini siirtyy kohta lihomaan lisää rasvaselle ministerineläkkeelle!
- Supliikkimiehet
Ex-pomojen loikka Portugaliin sekoitti pakan - Suomi pyristelee eroon kohutusta verosopimuksesta
Helsingin Sanomat kertoi tänään Keskon entisen pääjohtajan Matti Halmesmäen, Rautaruukin entisen toimitusjohtajan Sakari Tammisen ja Nokian Renkaiden entisen toimitusjohtajan Kim Granin siirtäneen kotipaikkansa kevään aikana Portugaliin.
Suomi ei saa verottaa Portugaliin maksettavia eläkkeitä, jotka ovat kertyneet työsuhteesta yksityiseen yritykseen. Portugalilla on oikeus verottaa maassa asuvien eläkkeitä, mutta käytännössä se on jättänyt tämän oikeuden käyttämättä. Maahan muuttavilla suomalaisilla on siis mahdollisuus saada eläkkeensä puhtaana käteen.
Samaan aikaan pääministeri Juha Sipilä (kesk) kannustaa työmarkkinajärjestöjä yhteiskuntasopimukseen, jonka tavoitteena on parantaa Suomen kilpailukykyä. Keinoiksi on ehdotettu muun muassa työajan pidentämistä ja monivuotista nollalinjaa palkankorotuksissa.
Neuvotteluista on povattu erittäin vaikeita, ja viime aikojen uutiset johtajien palkkioiden kasvusta ja nyt mahdollisesta veropakolaisuudesta tulevatkin työmarkkinajärjestöjen mukaan hankalaan saumaan.
"Eihän tämä nyt tietenkään neuvotteluilmapiiriä paranna", SAK:n työelämäasioiden johtaja Saana Siekkinen sanoo Talouselämälle.
Myös Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus katsoo uutisen olevan yhteiskuntasopimusneuvottelujen kannalta kiusallinen.
"Suomessa on sellainen tilanne, että varsinkin vastuullisessa asemassa olevien ja siinä olleiden pitäisi osoittaa erityistä kohtuutta ja maltillisuutta etujen suhteen, että sikäli tämä on ilmapiirin kannalta huono ja huonoon ajankohtaan osuva."
Suomi on pyrkinyt uusimaan verosopimusta Portugalin kanssa jo vuodesta 2013 lähtien, finanssineuvos Antero Toivainen valtiovarainministeriön kansainvälisen verotuksen yksiköstä kertoo. Toinen neuvottelukierros käytiin viime toukokuussa, kolmas on vielä edessä.
"Yritetään nyt löytää varmaan syksyn aikana ratkaisu suuntaan tai toiseen", Toivainen sanoo.
Voisiko sopimuksen irtisanominen tulla kyseeseen, jos Portugali ei suostu Suomen muutosehdotuksiin?
"Se on kysymys, johon pitää ottaa korkeammalla tasolla poliittisesti kantaa, ja eduskuntahan sen loppujen lopuksi päättää", Toivainen sanoo. Sopimuksen irtisanominen edellyttää eduskunnan lupaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792339Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411822Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141646Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661346Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391332Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191126Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641076- 621034
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja111766Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46709