Kuka hallituksessa tekee likaisimmat (raskaimmat) työt?
Lapioiko Timo Soini?
Haalarimies
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei kun lomailee.
Onko meille tärkeämpää huolehtia muiden maiden kansalaisista
kuin omistamme,
siltä ainakin näyttää kun tämän ajan asioita katsoo.
Vanhuksemme on jätetty heitteille mutta muualta tulleille järjestetään
kaikki palvelut, ilmaiseksi, ei siinä mitään jos joku joutuu pakenemaan
säilyttääkseen henkensä ja hänelle turvapaikka annetaan,
mutta nythän suurin osa tulee Suomeen vain saadakseen ilmaisen elannon meidän rahoillamme,
ja kaiken lisäksi he esittävät erilaisia vaatimuksia suureen ääneen,
luulisi sellaisen ihmisen jonka henki pelastetaan olevan kiitollinen
ja valmis tekemään työtä,
elantonsa eteen.
Meidän omat päättäjämme ohjaavat heitä vaatimuksia esittämään.
Puututaanpa nyt tähän vanhusten hoivaan ja otetaan osaa tähän aloitteeseen,
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1282
Arvokas vanhuus on se mitä vanhuksemme tarvitsevat ja ansaitsevat,
he tekivät työtä ja kouluttivat meidät.
Hyvä hoiva saadaan vain jos siihen osoitetaan varoja, nyt niitä ei ole,
koska EU nielee tuloistamme vähintään 3miljardia vuodessa,
jsm, ja korkomenoina, puhumattakaan euron tukiaisista.
Siksi meidän on erottava EU,sta ja eurosta, vain omalla rahalla ja
päätösvallalla saamme kansamme hyvinvoinnin parempaan suuntaan, niin vanhusten kuin kaikkien muidenkin osalta, siksi-
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338
Irti EU;sta ja eurosta.
No Soini ystävällisesti kurjistaa eläkeläisten elämää. Kovimmat leikkaukset eläkeläisille ja lapsiperheille. Sitä saa mitä tilaa.
Mistä saamme ne puolueet jotka pitäisi Suomalaisten puolta,
Soini lupasi mutta söi sanansa,
nyt on IPu ja Muutos, mikäli he saavat kannattajakortit kerättyä,
ainoat itsenäisyyttä haluavat.
Kovimmille joutuu Timo Soini. Nyt kun kaikki pienipalkkaiset siivoojat ja muu loisväki on irtisanottu, hallituskabinetin lattiasiivous tapahtuu siten, että ainoa ei-irtisanottu (200 cm, 120 kg, bodari) sitoo köyden Soinin takajalkoihin ja pyyhkii miehellä lattian. Alkupyyhintä mahalla, loput persuksilla ja nurkat nuolettamalla.
Soinilla on suuret sanat,mutta teot ovat ihan muuta...köyhä kansa vielä enemmän kyykkyyn.
Kyllä nyt jo jokaisen pitäisi nähdä,että persut on äärioikeistolainen puolue.
Perussuomalaiset olleetn,20vuotta kuka voisi kertoa yhden asian mitä ne on saaneet aikaiseksi edes yhden asian lahkon historiassa?Nythän ne kyllä saaneet aikaiseksi vähän liikaakin esim, Kreikkalaisten veronkiertäjien rahoitus,ennätysmäärän mamujen n.8000 ujutus suomeen seuraavaksi verorahohojen kikkailu moskeijaan,takinkäännöt kaikissa vaalilupauksissa Suomen eläkeläisten,työttömien ,sairaiden,opiskelijoiden olojen kurjistaminen mamujen kustannuksella melkoisia perussuomalaisia ja Soini vaan luimistelee piilossaan ja välillä tää kumileimasin käy vähän lipasemassa Sipilää ja Stubbia et sais olla ministerinä ,äänestäjistä viis ja lupauksista häikäilemätön omanedun tavoittelija.Immonen sentään on rehti kun puhuu asioista niiden oikeilla nimillä siinä on räksytys kaukana toisin kun tällä yhdellä petturilla.Onko tuo tyhmä Soinin keksimä sana jytky sama kuin takinkääntö kyllä täytyy jytjyn olla synonyymi sanalle takinkääntö