Oiva Härkönen vieritti syyn tuloerojen kasvusta Paavo Lipposen hallitusten liberalistisen politiikan syyksi. Tilastojen mukaan tuloerot ovat kyllä kasvaneet, mutta kasvu alkoi jo vuonna 1993 eli Aho hallituksen aikana.
http://www.stat.fi/tk/el/tulo/tulonjako_modoecd_desiilit.html
Palkka- ym. tuloissa tuloerot eivät näytä kasvaneet. Sen sijaan bruttotuloissa ja käytettävissä olevissa tuloissa eroa on syntynyt. Tämän perusteella voisi epäillä, että tuloerojen kasvu johtuu vero- ja tulonsiirtopolitiikasta. Näin varmaan osin onkin.
Ahon hallituksen aikana aloitettiin voimakkaat tulonsiirtoleikkaukset, jotta lamasta selvittäisiin eikä valtiontaloutta ajettaisi aivan kuralle. Tulonsiirtoja ei senkään jälkeen liene korjattu lamaa edeltävälle tasolle. Lipposen hallitusten toimista lähinnä veropolitiikka on se, mikä on voinut vaikuttaa tuloeroihin. Vanhasen hallitus on jatkanut tätä veropolitiikka ja nähtäväksi jää, minkälainen vaikutus sillä on tuloeroihin.
Kaikkein suurituloisempien potti kaikista tuloista on kasvanut ja kaikkein pienituloisimpien vähentynyt. On kuitenkin huomattava, että kyse on nyt tuloeroista. Se ei siis tarkoita sitä, että pienituloisten tulot olisivat vähentyneet. Tuloeroja on suurentanut erityisesti suurituloisten entistä suuremmat tulot. Kaikkein rikkaimmat ovat siis rikastuneet. Syyksi tähän on vaikea kuvitella ensisijaisesti veropolitiikkaa. Tässä taitanee olla kyse puhtaasta tulotason noususta (esim. optio- ja osinkotulot).
Lisäksi on hyvä muistaa se, että pienituloisten määrä työttömyyden vuoksi kohosi 1990-luvun alussa. Tämän on omiaan kasvattamaan tuloeroja, kun suuren väestönosan tulotaso tippui kerralla huomattavasti. Lipposen hallituksen työllistävän politiikan olisi tietysti pitänyt kaventaa tuloeroja, mutta näin ei ole käynyt. Vanhasen hallituksen viimeisin toimi oli päätös varallisuusveron poistosta. Jokainen voi arvata, ettei tämä ainakaan kavenna tuloeroja (en tosin ole varma onko tämä huomioutu tulotilastoissa, koska se kohdentuu varallisuuteen eikä tuloihin).
Tuloerojen kaventamisessa on kaksi mallia. Toinen on se, mitä ainakin vaalien alla Keskusta, Vasemmistoliitto ja Vihreät ajoivat eli tulonsiirtojen lisääminen ja stoppi verotuksen alentamiselle. Toinen malli on Kokoomuksen ja lipposlaisen SDP:n malli eli verotuksen ja maltillisten tulosopimusten kautta työllisyyden parantamiseen ja sitä kautta tuloerojen kaventamiseen. Jostain syystä Keskustajohtoisen hallituksen tähän astiset toimet ovat olleet tätä viime mainittua, vaikka Keskustan puheet vaalien alla olivat ihan muuta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi Koklipit ei toteuttaneet malliaan silloin kun ne oli hallituksessa?
Vastustaako ne nyt tätä mallia?
Älä nyt hyvä mies puhu tuloeroista noin ympäripyöreästi. Joku pian ymmärtää että olisit tuloeroja vastaan. Leimaudut vielä kaunapoliitikoksi.
Palkkaerojen pitää antaa kasvaa, jos halutaan, että työmarkkinat toimivat ja työllisyys paranee. Keski- ja hyvätuloisten marginaaliveroa pitää alentaa, jotta heilläkin sailyy motiivi pyrkiä tienaamaan parempaa palkkaa. Nythän tämä motiivi on tukahdutettu liian ankaralla veroprogressiolla, kun palkan lisäyksestä ei jää mitään käteen.
Valtiolla ei saa olla mitään muuta tavoitetta kuin maksimaalisen talouskasvun aikaansaaminen kulloisessakin suhdannetilanteessa, sillä juuri talouskasvu tuo valtiolle verotuloja.
Tältä pohjalta olisi äkkiä hylättävä vasemmistovihreä hapatus veropolitiikassa, jonka mukaan pitäisi suosia pienituloisia ja rangaista suurituloisia.
Eihän Suomessa edes ole suurituloisia kuin muutama sata ihmistä. Nyt rangaistaan jo keskituloisia, kun ei palkkatulon tarvitse olla kovinkaan kummoinen ennakonpidätysprosentin ja varsinkin marginaaliveroprosentin noustessa aivan älyttömäksi.
Unohdetaan siis kateus ja annetaan palkkaerojen kasvaa.
Samalla kasvaa työn motivoiva houkuttelevuus, kun palkan lisäyksestä jää enemmän ostovoimaa.
Ostovoima luo taas markkinoilla kysyntää ja kysyntä luo lisää työpaikkoja, mikä vähentää työttömyysmenoja, kun passiiviset työttömät siirtyvät kuluttamasta muiden ansaitsemaa verorahaa aktiivisiksi työllisiksi tienaamaan rahaa itselleen ja verotuksen kautta myös valtiolle.
Konservatiivinen vasemmisto lietsoo kateutta ja pyrkii kateuden avulla estämään työllisyyden paranemisen, koska ilman kateutta ja ilman kadehdittavia "hyvätuloisia" ei olisi vasemmistolla äänestäjiäkään.
Siksi vasemmisto niin halukkaasti vaatii palkkaerojen tasaamista, koska näin vaatiessaan se saa kaikkien naapurikateellisten äänet.
Mahdollisuuksien yhteiskuntaan saadaan kuitenkin kasvua aikaan ainoastaan, jos ahkeruudesta palkitaan. Tästä syystä olisi verotuksen rakennetta muutettava niin, että myös palkkatuloilla pääsee halutessaan rikastumaan ilman, että verottaja alkaa viedä yli puolet palkan lisäyksestä.
Se ei ole enää verottajankaan kannalta viisasta, koska eivät ne, joilta kohtuuttomasti viedään enää ota palkkaansa palkkatuloina, vaan muina etuuksina, mistä aiheutuu aivan turhaa työtä sekä yrityksissä verosuunnittelun muodossa että verottajan puolella verotarkastusten muodossa.
Yksinkertaisempi verotus ja palkkaerojen kasvamisen salliminen olisi koko yhteiskunnan etu pitkän päälle, koska se lisää talouskasvua ja vähentää työttömyyttä.
Nyt kun olen ihan unohtanut, kuulepas infinitiivinikkari, niinkö se oli että sinun mielestäsi kilpailuhenkisten yrittäjien etologinen toimintadraivi on annettu realiteetti, jonka mukaan muiden ihmisten maailma on järjestettävä?