Venäjän syönti, USAN tuhopolitiikkaa

Usa on hävittänyt toimivia kulttuureja Lähi-idässä ja Afrikassa. Nyt kiristele natokoirilla saartoa Venäjälle. On typerää touhua, ainakin Euroopan kannalta. Kyse on tietenkin valasta, eli rahasta. Jenkit laskee, että Europan kauppa Venäjän kanssa on niiltä pois. Sai Merkelin juoksemaan narussaan,. EU retku tekemään Ukrainatyperyyden. Pakolaisvirrat Afrikasta on jenkkien syytä.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Rahasta ja markkinoistahan tässä on kysymys, ja USA:n tarpeesta varmistaa ylivaltansa. Valtava Venäjän maa ja sen luonnonvarat pitäisi saada USA:n yritysjättien käyttöön, niin kuin kävi Etelä-Amerikassa.

Äänestä
  • Näinhän piti hävittää kulttuurit Afrikassa, mitkä ei myötämielisiä riistolle, ja rahan lapioinnille jenkeille!

    Äänestä

Suomessakin kita ammollaan natokiima apinat meuhkaa jenkikoirien puolesta!

Äänestä

Mitähän kulttuureja tarkoitat? Afriassa ja Lähi-idässä.

Afrikasta tulee mieleen Arabien harjoittaman orjakaupan lopettaminen. Kun Islm levisi Pohjois-Afrikkaan alkoi välimerellä kauppalaivojen ryöstely. Laivat ja lasti myytiin hyvään hintaan ja aluksen miehistöt ja matkustajat päätyivät orjiksi. Eurooppalaisia kaupattiin orjamarkkinoilla yli miljoona. Ja jopa tuplasti enemmän sai surmansa puolustautuessaan kaappaajia vastaan.

Yhdysvaltoihin ostettiin arabien kaappaamia orjia laivallasteittain, mutta lopulta monet Kristityt alkoivat kritisoida orjakauppaa. Orjakaupan lopettamisen vuoksi käytiin jopa verinen sisällissota. Ja lopulta USAn laivastotuhosi Afrikalaiset orjakauppapaikat. Moni orjakaupalla hyvin voinu arabi varmaan piti julmana hyvän elinkeinon ja orjan metsästyskulttuurin tuhoamista. Sitäkö tarkoitit.

Äänestä

TTIP-vapaakauppasopimus, EU ym. tähtäävät yhteen maailmanhallintoon, jota johdetaan USA:sta rikkaan eliitin ja suuryritysten toimesta, kyseessä on globaali riistokapitalismi ja imperialismin laajin ilmenemä. Tämä tarkoittaa jättimäistä tuloerojen kasvua ja orjapalkkatyötä miljardeille ihmisille, sekä läntisten hyvinvointivaltioiden alasajoa ja oikeiston ajamaa yövartijavaltiota https://fi.wikipedia.org/wiki/Yövartijavaltio joka suojelee vain rikkaiden omaisuutta ja turvallisuutta. Järjestelmä vaatii myös massiivisten valvonta- ja urkintarakenteiden luomista (tyyliin NSA) jotta muuten pakolliset vallankumoukset estetään tunnistamalla poliittiset uhkatekijät ajoissa, ja manipuloimalla tai poistamalla heidät. Tämä pitää moraalittoman supereliitin vallassa Rooman valtakunnan ja kuningaskuntien tapaan. Sirkushuveina tarjotaan sotia, jotka tietenkin myös rikastuttavat eliittiä.
Jo nyt bussilastillinen -alle 100 maailman rikkainta omistaa varallisuutta enemmän kuin maailman köyhempi puolisko eli 3,5 miljardia ihmistä. Rikkaiden veronkierron ja poliitikkojen mahdollistaman "verosuunnittelun" takia varallisuuden keskittyminen kiihtyy koko ajan ja tuloerot kasvavat. Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Raha ei synny tyhjästä, joten se revitään muiden selkänahasta alipalkkauksella ja suoranaisella orjatyöllä. Rikkaat eivät siis ansaitse kaikkea koska ovat niin ahkeria, he varastavat omaisuudet, koska ovat äärettömän ahneita. Kohtuullisuus on kadonnut itsekkyyttä korostavassa oikeistolaisessa ilmapiirissä.

Äänestä
  • USA on hävittänyt diktatuureja Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta. Hyvä niin.

    Äänestä

  • Jönas77 kirjoitti:

    USA on hävittänyt diktatuureja Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta. Hyvä niin.

    Mitä Gaddafin tai Husseinin tilalle on tullut, vakauttako???

    Äänestä

  • Jönas77 kirjoitti:

    USA on hävittänyt diktatuureja Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta. Hyvä niin.

    Saanut sekasorron ja kaaoksen Irakiin ja Libyaan. sekö hyvä?

    Äänestä

Venäjä ja Kiina ovat pahimmat esteet USA:n johtamalle maailmanhallitukselle joka luo maailmanlaajuiset standardit eliitin verohelpotuksille ja riistäjien halpatyövoimalle. Imperialismia pahimmillaan. TTIP on askel maailmanhallitukseen jossa rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.

Äänestä

Eurooppa jo Merkelin johdolla täysin jenkkien narussa. Suomi rähmällään, oi kokoomus ja pressa!

Äänestä

Suomi syödään mieroon, jos meidän länteen rähmällään oleva johto ei ryhdistäytdy!

Äänestä

Tälläkin palstalla nämä sossunloiset kirjaston koneella uhoo Venäjä vihaa tajuamatta, millä raha niiden loisimiseen saadaan! Typerintä on tuhota Venäjäsuhteita!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahnehtia kirjoitti:

Usa on hävittänyt toimivia kulttuureja Lähi-idässä ja Afrikassa. Nyt kiristele natokoirilla saartoa Venäjälle. On typerää touhua, ainakin Euroopan kannalta. Kyse on tietenkin valasta, eli rahasta. Jenkit laskee, että Europan kauppa Venäjän kanssa on niiltä pois. Sai Merkelin juoksemaan narussaan,. EU retku tekemään Ukrainatyperyyden. Pakolaisvirrat Afrikasta on jenkkien syytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu