"Hyvinvointia" pedofiliakohulla

Paljon on ylistetty Johanna Hurtigin, Johannes Alarannan, Mari Leppäsen ja Antti Pentikäisen toimintaa pf-kohun nostattamisessa. Palkintoja on pokattu. Pf-kohulla on kuitenkin kääntöpuoli, pf-kohun uhrit. Heistä, heidän jaksamisestaan ja heidän hyvinvoinnistaan pf-kohun nostattajat eivät ole julkisesti lausuneet mitään. Kurkistetaanpa pf-kohun riepottelemien perheiden elämään muutamlla sitaatilla Jani Kaaron kohuartikkelista Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla:

"Lopulta syyttäjä teki Eeron asiassa syyttämättäjättämispäätöksen. Eerolle se ei kuitenkaan ollut helpotus vaan järkytys. ”Minun kannaltani se oli pahin mahdollinen vaihtoehto. Nyt asia jää selvittämättä.” Hanna sanoo, ettei kyse ole vain siitä, että he ovat menettäneet tyttärensä. He eivät myöskään saa nähdä Marian lapsia. Syytökset ovat repineet koko perhettä."

"Mies sanoo, että kirja ei koskettanut vain häntä, vaan viilsi syvät haavat monien perheiden elämään. "Monille ihmisille on olemassa aika ennen Maijan tarinaa ja sen jälkeen.""

"Kun Reijon tuomio tuli, perhe oli tyrmistynyt. "Rahaa ei tullut mistään. Pienimmät lapset kyselivät, miksi isä ei tule kotiin". Anna oli ollut parikymmentä vuotta kotiäitinä, mutta nyt hänen oli pakko löytää työtä jostakin.

Samanaikaisesti kun Anna koetti löytää työtä, kouluikäisille lapsille avautui helvetti, jollaisesta he eivät olleet tienneet mitään. Reijon henkilöllisyys oli vuodettu jollekin vihasivustolle, ja sieltä se vuoti lasten kouluihin.

Ensin koulussa vain katsottiin hieman pidempään. Sitten alkoi huutelu. "Isäs on lastenraiskaaja." "Pedofiilin kakaroita." Ida sanoo, että hän kuunteli huutelua päivittäin ja ajatteli kestävänsä sen niin kauan kuin bestikset pysyivät hänen rinnallaan. Bestikset kuitenkin katosivat yksi kerrallaan, ja kun viimeinenkin käänsi hänelle selkänsä, hän päätti luovuttaa. Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti. "Vihasivustojen pitäjillä ei taida olla aavistustakaan, miten paljon vahinkoa he aiheuttavat viattomille sivullisille", Ida sanoo. Idan nuoremmat sisarukset itkivät ja raivosivat joka aamu ja kieltäytyivät lähtemästä kouluun. Lapset saivat psykiatrista apua selvitäkseen kouluhelvetistä, mutta lopulta neljän lapsen oli vaihdettava koulua, mitä ei ollut yksinkertaista järjestää harvaanasutulla alueella. Annalle kävi kuten hänen lapsilleen. Naapurit, lasten koulukavereiden vanhemmat, vanhat ystävät, toiset lestadiolaiset perheet – kaikki lakkasivat puhumasta hänelle."