Olisinko valmis?

Olen siis ratsastanut noin 4 vuotta ja käynyt hoitamassa hevosia säännöllisesti. Olen tehnyt ratsastus koululla ilta/aamu talleja (eli ruokkinut hepat, vieny ulos yms.). Ratsastan 1 kerran viikossa yleensä. Paitsi silloin, kun hevoset tarvitsevat liikuntaa niin minut pistetään sinne selkään. Olen kokeillut vikellystä. Ottanut selvää ruokinnasta ja hoidosta. Kannattaisiko minun vielä odottaa muutama vuosi ja sitten harkita uudelleen hevosen ottamista? Meillä on siis varaa kaikkiin kuluihin, mutta mietin olisinko siihen valmis?

Tässä samalla kysyisin minkä lainen hevonen minulle sopisi. Painon ja pituuden peruteella?Olen 150cm pätkä ja 40kg painava. Saa ehdottaa myös eri rotuja! Olen miettinyt islanninhevosta tai jotain muuta pienehköä hevosrotuja.

Kiitos vastauksista!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvää ja asiantuntevaa vastauksia kannattaa etsiä vaikka valmentajaltasi, tai ihan jostain muualta kuin täältä

Äänestä

4 vuotta on tosi vähän, eikä se vielä kummoista taitoa vaadi että ohjeen mukaan osaa kaataa ruuat kippoon ja taluttaa hevosen ulos.

Toki jos taustajoukot on kunnossa, kyllä oman hevosen kanssa voi pärjätä, mutta se vaatii ihan oikeasti rahaa. Tuossa vaiheesa sinun tulisi käydä valmennuksissa ihan joka viikko ja mielellään valmentajan kannattaisi myös läpiratsastaa hevonen ainakin kerta viikkoon. Lisäksi hevonen tulisi viedä tallille, jossa päivittäin ammattitallityöntekijä paikalla.
Taidat myös olla kovin nuori, jolloin vanhempien pitäisi olla täysillä mukana ja ihan oikeasti olla siellä tallillakin sinun kanssa, ainakin välillä.

Rotua on ihan turha tuijottaa hevosta ostaessa. Tärkeämpää on koulutustaso ja luonne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heppahöperö1 kirjoitti:

Olen siis ratsastanut noin 4 vuotta ja käynyt hoitamassa hevosia säännöllisesti. Olen tehnyt ratsastus koululla ilta/aamu talleja (eli ruokkinut hepat, vieny ulos yms.). Ratsastan 1 kerran viikossa yleensä. Paitsi silloin, kun hevoset tarvitsevat liikuntaa niin minut pistetään sinne selkään. Olen kokeillut vikellystä. Ottanut selvää ruokinnasta ja hoidosta. Kannattaisiko minun vielä odottaa muutama vuosi ja sitten harkita uudelleen hevosen ottamista? Meillä on siis varaa kaikkiin kuluihin, mutta mietin olisinko siihen valmis?

Tässä samalla kysyisin minkä lainen hevonen minulle sopisi. Painon ja pituuden peruteella?Olen 150cm pätkä ja 40kg painava. Saa ehdottaa myös eri rotuja! Olen miettinyt islanninhevosta tai jotain muuta pienehköä hevosrotuja.

Kiitos vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu