Monikulttuurisuus, monokulturismi ja pakkoruotsi

Tehkääpä, piloillehemmotellut svensk-jugend-nuorukaiset, itsellenne selväksi suomenkielinen terminologia, ennen kuin alatte mollata suomalaisia siitä, mitä he Suomessa puhuvat. Lukekaapa nyt ensi hätiin vaikkapa

http://willerydman.fi/immos-kohu-monikulttuurisuus-ja-monikulturismi/

- jos olette pitäneet korvanne auki suomen tunneilla niin hyvin, että osaatte suomea riittävästi ymmärtääksenne, mitä siellä sanotaan.

Luonnollinen, normaali monikulttuuriSUUS on OK. Siis sellainen, jossa ulkomaalaisia muuttaa Suomeen, ja he kotoutuvat suomalaisiksi, säilyttäen kuitenkin piirteitä omasta, alkuperäisestä kulttuuristaan.

Hallinnon, eliitin, viherpiipertäjien, kukkahattusetien ja etenkin ruotsalaisten, etenkin rkp:läisten älynjättiläisten ajama monikultturISMI taas on täysin tuomittava asia. Siis se, että yhteiskunnan säännöin ja lainsäädännön sekä "positiivisen syrjinnän" avulla korotetaan maahanmuuttajien vieraskulttuuriset piirteet ja ominaisuudet paikallisten piirteiden ja ominaisuuksien tasolle tai jopa niiden yli, kuten esimerkiksi ruotsalaisuuden ja ruotsin kielen korottaminen suomalaisuuden ja suomen kielen tasolle, ja jopa yli, kuten Suomessa on tehty.

Ja mitä Immonen siis sanoi?

"I'm dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism. This ugly bubble that our enemies live in, will soon enough burst into a million little pieces. Our lives are entwined in a very harsh times. These are the days, that will forever leave a mark on our nations future. I have strong belief in my fellow fighters. We will fight until the end for our homeland and one true Finnish nation. The victory will be ours."

Immonen siis tuomitsi monikultturISMIN, ja aivan oikein ja perustellusti, koska se ei ole koskaan toiminut missään, eikä toimi, kansalaisten edun mukaisesti, ei enemmistön eikä vähemmistöjenkään. Sitä vastaan tulee siis TAISTELLA. Ja jos aloitamme TAISTELUN ajoissa, emmekä anna tilanteen pahentua Ruotsin, Ranskan tai Englannin tasolle, se on myös mahdollista voittaa. Emme varmaankaan kukaan halua Suomeen mitään Malmön kaltaista tilannettta, jossa poliisite eivät enää uskalla mennä "monikulttuurisille" alueille, emmehän? Vai haluavatko rkp ja sen svensk jugend ehkä sellaista? Miksi? Tuhotakseen Suomen?
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus. Harmi vain, että suotsinkieliset eivät sitä ymmärrä.

Ruotsinkielinen nuoriso (15-20 vuotiaat) ovat rannikolla pateettisia rasisteja suomalaisia kohtaan. Heille on uskoteltu kuninkaan edustajan etuoikeutta tms. sillä mikään muu ei selitä sitä silmitöntä vihaa ja halveksuntaa suomalaisia kohtaan.

Äänestä
  • Pelkäsin, että Meillä on unelma-mielenosoitus muodostuu tukikonserttitunnelmoinniksi, mutta aikaan saatiinkin ihan oikea mielenosoitus. Viimeistään persupuheenvuoron myötä.
    http://blogit.image.fi/tamankylanhomopoika/

    Äänestä

  • EinoEpätoivous kirjoitti:

    Pelkäsin, että Meillä on unelma-mielenosoitus muodostuu tukikonserttitunnelmoinniksi, mutta aikaan saatiinkin ihan oikea mielenosoitus. Viimeistään persupuheenvuoron myötä.
    http://blogit.image.fi/tamankylanhomopoika/

    Surkea kirjoitus. Kuka toi tyyppi on? Tai oikeastaan mikä toi tyyppi on? Ei poju ainakaan näyttänyt ymmärtävän rasismista mitään. Oliskohan vähän erkaantunut todellisesta elämästä ja yhteiskunnasta? Jaksamista hänelle.

    Äänestä

  • "Ruotsinkielinen nuoriso (15-20 vuotiaat) ovat rannikolla pateettisia rasisteja suomalaisia kohtaan."

    Ja kukahan on mahtanut opettaa. Vain kolme vaihtoehtoa: vanhemmat tai opettajat, tai molemmat. Aktiivisten rasistien lapsista tulee rasisteja.

    Äänestä

Ihan asiallinen kirjoitus vaihteeksi kaiken suomalaisvastaisen kiihkoilun rinnalla.

Tosin Wille heti aluksi erehtyi, kun esitti kolme syytä poliittisen kohun alkamiseen. Nimittäin vaihtoehdoista puuttui se TODELLINEN syy. Immoskohun, kuten monen aikaisemmankin, loi pelkästään MEDIA.
Poliitikot ja puolueet tulivat mukaan vasta parin päivän päästä, kun svekomedia oli lietsonut OMAN kiihkonsa äärimmilleen. Poliitikot vain peesasivat opportunistisesti, kuten heillä on aina tapana. Eli hyödynsivät suurta julkisuutta.
On tärkeää puhua asioista niiden oikealla nimellä. Muuten sorrumme mediapelin uhreiksi.

Äänestä
  • Noin se meni. Poliitikot ja TV:n linssiluteet eivät voi olla eri mieltä kuin ruotsalaisvetoinen media.

    Äänestä

"Hallinnon, eliitin, viherpiipertäjien, kukkahattusetien ja etenkin ruotsalaisten, etenkin rkp:läisten älynjättiläisten ajama monikultturISMI taas on täysin tuomittava asia."

Onko tämä nyt se kauan kaivattu immoslaisten vastamielenosoitus? Jos ap. lähtee huutelemaan kaduille näin, niin aika nopeasti toimitetaan hoitoon. Onglemana teillä nefeillä on kyvyttömyys muodostaa sellaisia argumentteja, jotka voisi kuka tahansa ottaa vakavasti.

Äänestä

Hurrit ovat laiskoja koulussa, siitähän oli tutkimus.

Äänestä
  • Åbo Akademin laajojen ja perusteellisten tutkimusten mukaan Suomen ruotsalaiset ovat laiskoja ja tyhmiä, mutta erittäin ILOISIA!

    Äänestä

Media ei vieläkään osaa (tai halua) tehdä eroa monikulttuurisuuden ja monikultturismin välillä! Sen mielestä on parempi vaan mollailla persuja siinä toivossa, että rkp taas joskus pääsisi hallitukseen vaa'ankieleksi pitämään demokratiaa pilkkanaan.

Äänestä

Terminologia on aina ollut ruotsalaisille erityisen vaiketa. Eväthän ne oikin ymmärrä edes, että mitä eroa on suomalaisella ja ruotsalaislla...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SvenskaFörklaringAB kirjoitti:

Tehkääpä, piloillehemmotellut svensk-jugend-nuorukaiset, itsellenne selväksi suomenkielinen terminologia, ennen kuin alatte mollata suomalaisia siitä, mitä he Suomessa puhuvat. Lukekaapa nyt ensi hätiin vaikkapa

http://willerydman.fi/immos-kohu-monikulttuurisuus-ja-monikulturismi/

- jos olette pitäneet korvanne auki suomen tunneilla niin hyvin, että osaatte suomea riittävästi ymmärtääksenne, mitä siellä sanotaan.

Luonnollinen, normaali monikulttuuriSUUS on OK. Siis sellainen, jossa ulkomaalaisia muuttaa Suomeen, ja he kotoutuvat suomalaisiksi, säilyttäen kuitenkin piirteitä omasta, alkuperäisestä kulttuuristaan.

Hallinnon, eliitin, viherpiipertäjien, kukkahattusetien ja etenkin ruotsalaisten, etenkin rkp:läisten älynjättiläisten ajama monikultturISMI taas on täysin tuomittava asia. Siis se, että yhteiskunnan säännöin ja lainsäädännön sekä "positiivisen syrjinnän" avulla korotetaan maahanmuuttajien vieraskulttuuriset piirteet ja ominaisuudet paikallisten piirteiden ja ominaisuuksien tasolle tai jopa niiden yli, kuten esimerkiksi ruotsalaisuuden ja ruotsin kielen korottaminen suomalaisuuden ja suomen kielen tasolle, ja jopa yli, kuten Suomessa on tehty.

Ja mitä Immonen siis sanoi?

"I'm dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism. This ugly bubble that our enemies live in, will soon enough burst into a million little pieces. Our lives are entwined in a very harsh times. These are the days, that will forever leave a mark on our nations future. I have strong belief in my fellow fighters. We will fight until the end for our homeland and one true Finnish nation. The victory will be ours."

Immonen siis tuomitsi monikultturISMIN, ja aivan oikein ja perustellusti, koska se ei ole koskaan toiminut missään, eikä toimi, kansalaisten edun mukaisesti, ei enemmistön eikä vähemmistöjenkään. Sitä vastaan tulee siis TAISTELLA. Ja jos aloitamme TAISTELUN ajoissa, emmekä anna tilanteen pahentua Ruotsin, Ranskan tai Englannin tasolle, se on myös mahdollista voittaa. Emme varmaankaan kukaan halua Suomeen mitään Malmön kaltaista tilannettta, jossa poliisite eivät enää uskalla mennä "monikulttuurisille" alueille, emmehän? Vai haluavatko rkp ja sen svensk jugend ehkä sellaista? Miksi? Tuhotakseen Suomen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu