Soini Eroa

Soinin ulkoministerikausi on johtanut katatstrofista toiseen kahden viikon välein.
Nyt suomalaiset jo ovat jenkkien sanktiolistoilla. Sitä ennen Kreikka episodi, johon nolo koiran- naama vain työnsi päänsä pensaaseen. Kuten Immosen ja sotahullu J. Niinistön sekoiluille.
Tämä puoskari on nyt 8 vuotta kusettanut kansaa ns. karismaattisena johtajana, muttei pysty hallitseen edes omiaan.
Suomen talous murenee, venäjän suhteet on tuhottu ja itketään vaan kreikan perään, mitä helvetin reaalipolitiikkaa tämä on?
Venäjäpakotteisiin ei joutunut kuin suomi ja kypros, eikö olisi aika vaihtaa puolta, kysyn? Kuriositeettina kerron sangossa asuvalle kansalle, että USA käy täysillä kauppaa Venäjän kanssa, ja sanktiot on tarkoitettu vain euromaiden toteutettaviksi.
Ts. Us.corp. siis ryöstää bisnekset europelleiltä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

KYLLÄ PALKANNUSSIJAT ON AHNEUKSISSAAN AJANU SUOMEN PASKA JAMAAN MÄ MAAJUSSINA TIÄN NÄÄ ASIAT EI SIINÄ MUITA TAHOJA O TARVITTU KU RAJATON AHNEUS PUNKKILAISILTA SAADA ILMASTA LEIPÄÄ

Äänestä

Ei Venäjä eikä USA välitä Suomen mielipiteistä rahtuakaan. Siten suunsoitto on aivan turhaa. Uusi hallitus tekee aivan oikein harkitessa itsenäisesti vaikeita ratkaisuja. Ulkopolitiikassa pitäisi olla enemmän "sveitsiläistä" asennetta. Tähän suuntaan ollaan menossa.

Uusi puolustusministeri on hyvin paneutunut tehtäviinsä. Tämä varsinkin ärsyttää vanhoja katkeroituneita stalinisteja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuhontie kirjoitti:

Soinin ulkoministerikausi on johtanut katatstrofista toiseen kahden viikon välein.
Nyt suomalaiset jo ovat jenkkien sanktiolistoilla. Sitä ennen Kreikka episodi, johon nolo koiran- naama vain työnsi päänsä pensaaseen. Kuten Immosen ja sotahullu J. Niinistön sekoiluille.
Tämä puoskari on nyt 8 vuotta kusettanut kansaa ns. karismaattisena johtajana, muttei pysty hallitseen edes omiaan.
Suomen talous murenee, venäjän suhteet on tuhottu ja itketään vaan kreikan perään, mitä helvetin reaalipolitiikkaa tämä on?
Venäjäpakotteisiin ei joutunut kuin suomi ja kypros, eikö olisi aika vaihtaa puolta, kysyn? Kuriositeettina kerron sangossa asuvalle kansalle, että USA käy täysillä kauppaa Venäjän kanssa, ja sanktiot on tarkoitettu vain euromaiden toteutettaviksi.
Ts. Us.corp. siis ryöstää bisnekset europelleiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu