Usein tuntuu, että ihmisen ymmärrys on hyvin vajavainen. Puhun tässä samalla itselleni. Toisinaan tulen siitä todella surulliseksi siitä, kun huomaan, että ihmiset tuomitsevat herkästi toisensa. En ole itse sen parempi. Kun kuulen muiden tuomitsevan toisia ihmisiä, katson peiliin ja tunnen pettymystä siitä kuka olen. Toisaalta tunnen myös kuuluvani tuohon joukkoon, ihmisiin, erehtyväisiin ihmisiin ja se saa minut rakastamaan muita sekä tuntemaan myötätuntoa. Meistä kukaan ei ole kummempi toista. Kun vauva syntyy, ei hän päätä, että minusta tulee nyt varas ja murhaaja. Toinen asia mistä tulen surulliseksi, on toisen syyllistäminen. Teen sitä myös itse. Harmittaa olla näin vajavainen, mutta se myös antaa minulle vapauden olla vain ihminen. Minun ei tarvitse yrittää olla enempää. Ihminen ihmisten joukossa.
Peräänkuulutan ja marmatan
NiinSurullista
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
https://www.youtube.com/watch?v=YU08gHNq_Pg
Mutta jotkut ovat sikoja, jotkut eivät.
Olen samaa mieltä kanssasi. Elämä on opettelua ja oppimista. Se on prosessi, joka ei koskaan tule valmiiksi. Pysymme aina vajavaisina, vaikka parempaan pyrimme. Itse pyrin oppimaan ja kehittymään kaikista kokemuksistani, niin hyvistä kuin huonoista. Joskus on vaikeaa olla tuomitsematta varsinkin, jos ei voi erottaa ihmistä ja hänen tekojaan. Tarkoitan tällä sitä, että tekoja voi tuomita, mutta niiden syyt ovat useimmiten ymmärrettävissä.
Myötätunto ja luottamus ovat mielestäni hyviä lähtökohtia ihmisten kohtaamiseen ihmisinä. Usein tosin äärimmäisen vaikeita toteuttaa käytännössä. Ja olen huomannut, että itseään kohtaan on kaikkein vaikeinta olla armollinen. Meissä kaikissa on myös huonot puolensa, mutta se miten toisia kohtelee on aina valinta. Valitsenko rakastavan suhtautumisen vai jotain muuta. Kaikilla ei tietysti ole samoja lähtökohtia tai mahdollisuuksia, sillä energia ja ajatukset saattavat mennä vain päivittäiseen selviytymiseen. Siksi olen kiitollinen elämälle siitä, että itselläni on ollut aikaa ja tilaa ajatella asioita.
Itselläni kehittyminen ja muutos ovat vaatineet myös oikeanlaista ympäristöä ja inspiroivia ihmisiä ympärilleni. Myös tästä olen kiitollinen ja yritän tehdä oman pienen osani muiden elämän helpottamiseksi ja ilostuttamiseksi. En tiedä, mikä tämän kaiken tarkoitus on, mutta toivon aina säilyttäväni nykyisen minäni. Etten koskaan enää kohtelisi toisia huonosti, välinpitämättömästi tai epäempaattisesti. Toivon myös, että muut ihmiset voisivat ymmärtää ja hyväksyä minut tällaisena.