korvaava reitti kun ei siitä ole ollut puhetta missään? Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin käy kuten kävi Karkunvuoren lävessä, 10-15 v kuluttua tunneli vuorollaan suljetaan kuukausien ajaksi eli käytössä on vain yksi tunneli mikä tietää yhtä kaistaa suuntaansa. Jos nytkin maanpäällisssä väylässä on auki vain yksi kaista johonkin suuntaan niin ruuhkat siihen suuntaan ovat aivan järkyttävät. Tunneliremontti tietäisi järkkyruuhkia MOLEMPIIN suuntiin kuukausien ajaksi. Tulee myös joskus aika jolloin tunnelin tekniikkaa on uusittava (vertaa talojen hissiremontit). Silloinkin seisokin kestoaika on vähintäin viikkoja.
Alkuvaiheessa tulee myös paljon takuuremontteja mutta maanpäällistä väylää ei enää ole koska se katkaistaan samana päivänä kun tunneli otetaan käyttöön.
Alkuvaiheessa tulee myös paljon takuuremontteja mutta maanpäällistä väylää ei enää ole koska se katkaistaan samana päivänä kun tunneli otetaan käyttöön.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Monettakohan kertaa noitakin harhoja tänne suolletaan?
Kerros jataasmennään harhojesi lomassa miksi Rantaväylä tai nyt tunneli yleensäkään on rakennettu jos niitä ei tarvita, kun liikenne mielestäsi hoituu ongelmitta muutenkin. Saa olla tukkeessa vaikka kuinka kauan eikä tule ongelmia.
Miksi kenenkään tulisi selittää harhakuvitelmistasi mitään? Etekin kun et osaa edes lukea?
En ymmärrä, miksi haluat kuvitella minun ajattelevan noin. Mutta siitä vaan jos se oloa helpottaa.
Rantatunneliin ei tulla tekemään samaa remonttia joka tehtiin Karkunvuoreen. Syy on kerrottu moneen kertaan joten aika hassua, että siitä taas kerran on joku älykkö päättänyt perinjuurin huolestua. Jossain vaiheessa tunneliin toki tarvitaan isompi remppa, mutta sen hoitavat sitten lapsenlapsemme.
Mutta jos nyt jo on tiedossa tarve sulkea tunneli, niin kannattaa olla yhteydessä allianssiin ja kaupunkiin. Osaavat sitten suhtautua asiaan sen vaatimalla vakavuudella, ja ryhtyvät tarvittaviin toimenpiteisiin.
-----Rantatunneliin ei tulla tekemään samaa remonttia joka tehtiin Karkunvuoreen----
Kas vain mikä tietoniekka palstalla on kun tietää asiat jo vuosikymmeniä eteenkinpäin. Jos Karkunvuoren tunnelin suunnittelijoita ja tekijöiltä olisi tätä samaa kysytty niin vastaus olisi ollut juuri yhtä "älykäs" kuin tuo sinun horinasi "ei tule vikoja eikä sitä koskaan tarvii sulkee".
----- mutta sen hoitavat sitten lapsenlapsemme----
Joo, murheitahan ei ole kun osaa siirtää ne toisille. Lisää osoitusta älystäsi.
Et siis tiedä, mitä Karkunvuoren tunnelissa tehtiin. Sinulla on omituinen tapa vääristellä muiden kirjoituksia.
-Kirjoitat aivan asiaa. "harhoja" ei ole kylmät faktat, mutta kaikilla ei ole kykyä nähdä (visioida) huomista pidemmälle.. Keskustan lävitse ne autot silloin tietenkin tunkee, kun tunneli ei vedä ja siitä tuleekin oikein todella viihdyttävä show.. Säälittävää, kun ei ymmärretä tosiasioita... :-/
-----Keskustan lävitse ne autot silloin tietenkin tunkee----
Niin ja Hämeenkatua varmaankin sinun unissasi. Toinen vaihtoehto tietenkin Satakunnakatu, buaah. Hyvin Satakunnakatu vetääkin Rantaväylän automassat, buaah. Mistä sontaläjistä sinunlaisiasi vitsiniekkoja oikein sikiää, sen kun tietäisi niin viisas olisikin.
Niin tää kommenttini oli tarkoitettu nikille jataasmennään. Se tässä sekoilee, sinä et.
no, kerrohan mistä muualta kautta ne auto määrät ajelee, kuin keskustan, kun toinen tunnelin puolikas suljetaan, kun kerran olet noin helvetin hauska vitsiniekka? (ei kai ole kankkunen?) :-D
Et vaan kestä hyvin perusteltuja kysymyksiä, koska sinulla ei ole niihin vastauksia? Ei ole ollut valtuutetuillakaan silloin, kun tunnelista äänestivät. Yksikin sanoi, että ei ole relevantti kysymys.. Erittäin kuvaava vastaus valtuutettujen ÄO:n määrästä.
Vain idiootit suunnittelevat jopa valtakunnallisesti tärkeälle väylälle tunnelin ilman suunnitelmaa varareitistä. Keskeisessä sähköverkossakin on aina varareitti olemassa vikojen varalle.
Mihin on mielestäsi suunniteltu nykyisen väylä varatie? Miten mielestäsi tunneli eroaa nyky väylästä jos tuke sattuu?
Niinpä, ei mitenkään.
------Mihin on mielestäsi suunniteltu nykyisen väylä varatie? Miten mielestäsi tunneli eroaa nyky väylästä jos tuke sattuu?----
Voiko joku kirjoittaa vakavissaan jotain noin älytöntä vai trollaatko vain? Ei maanpaäällinen väylä tarvitse varaväylää koska eihän ole mitään miksi se suljettaisiin viikoiksi tai jopa kuukausiksi. Pahin skenaario on kolari jolloin liikennekatkos voi enimmillään kestää tunteja mutta ei päiviä eikä viikkoja.
Jos tulisi jokin pitkä katkos jostain kumman syystä niin viereen tehdään murskeesta asfaltoitu kiertotie kuten nyt on tehty Santalahdessa jo montakin tilapäistietä. Mutta mitenkäs teet tunneliin tilapäisen kiertotien?
"Mutta mitenkäs teet tunneliin tilapäisen kiertotien?" Onko tämäkin liika vaikee sun tajuta, porataan hätsynpikaa viereen uusi tunneli ja sitte vasta suljetaan entinen. Näin helppoa on liikenteenjärjestely kun sen osaa, kaikki ei osaa.
Rantatunneli on tehty ajatuksella "se on sitten sen ajan murhe" jos tunneli joudutaan sulkemaan pitemmäksi aikaa. Jos sitä olisi nyt mietitty, kuten olisi pitänyt, niin hintalappu olisikin jo toista luokkaa ja jäänyt tunnelikiimasta huolimatta tekemättä.
Miten tunnelin sulkeminen eroaa nykyisen Kekkosentien sulkemisesta?
En ole edellinen kirjoittaja, mutta pointti on validi.
Toinen on tunneli toinen ei.
Niin mitä sitten? Miten se eroaa käytännössä?
Mistä noin pahasti todellisuudesta irtaantunut luulo on lähtöisin?
Niin mihin luuloon viittaat, joihinkin tunnelikiihkojen levittämiinkö?
Tuohon, johon kommentoin.
Onko sinulla putkiaivot, mietippä mistä ne nyt menee.
Onko sulla jääny koulu kesken ja aivot kätilöopistolle? Niin korvaava reitti menee Satakunnankadulla, jota ei jostain kumman syystä voida ilmeisesti käyttää tunnelin valmistuttua. Idiootti.
Niin, että muut tiet on siis pois käytöstä. Sinäkö putkiaivona olet yhden reitin kulkija.
------jota ei jostain kumman syystä voida ilmeisesti käyttää tunnelin valmistuttua.-----
Sinä siis tykkäät että Satakunnankadulle mahtuu sen nykyisen liikenteen LISÄKSI vielä tarvittaessa Rantaväylänkin liikenne ilman sen suurempia ongelmia.
Hyppää kiskoille, vaunuun tai alle. Eihän sen tarkoitus ole olla yksplus yhteen. Kiertotien se on. Hypätkää julkisiin siksaikaa tämän pysykää kotona uusavuttomat.
Se on siellä että kierretään moottoriteitä Lakalaivan kautta. Kyllä tulee lietsulaisella työ- tai koulumatkaa Kalevaan mutta pakkohan jostain on päästä aina kun tunneli on tukkeessa. Ellei sitten ole jo juuttunut ruuhkaan eikä pääse siitä minnekään.
Miksi lietsulainen ei menisi Pispala, Hämeenkadun tai Satakunnankatua? Niin koska se ei sovi vastustajien agendaan ja olisi liian sopiva ratkaisu.
Ei mene koska sinä olet toivoton toope. Ne kadut kun eivät yksinkertaisesti vedä sitä LISÄliikennettä mikä tulisi jos toinen tunneli on tukossa. Johan nytkin jos vain yksi KAISTA tukkeentuu kestää matka keskustasta Lielahteen n. tunnin. Entäs kun toinen väylä olisikin KOKONAAN tukossa???? Matka kestäisi noita kehumiasi katuja pitkin tunteja.
Mieti sitäkin että miksi Rantaväylä ylipäätään on laisinkaan rakennettu jos vanhat kadut riittäisivät sen liikenteen hoitamiseen, höh? Onko siis nykyinen maanpäällinenkin väylä ihan turha, miksi tehdään tunnelia laisinkaan jos sitä ei tarvita? Olisi vain rakennettu talot tien päälle ja ohjattu liikenne Satakunnankadulle.
Et siis ymmärrä edes tilanpäisen reitin ja pääväylien eroa? En kyllä enää ihmettele mitään, mitä te vastustajat päästätte näppäimistöltänne. :D
Oi Suuri Guru, jos Satakunnankatu riittää tilapäislliikenteeseen niin silloin se riittää mihin liikenteeseen tahansa. Liikenne kun on aina samanlaista, oli se normaalia tai tilapäistä, ei katu sitä tiedä kumpaa se on. Ainoastaan sinä sen tiedät.
Et siis ymmärrä vakituisen reitin ja tilapäisen reitin välistä eroa. Etkä paljon muutakaan.
Olipa typerä kommentti kun jauhot laitettiin suuhun! BUAHHAHAHAHA!