AL kartoitti 31.7 Treen etnisiä ravintoloita.
Huomio kiinnityy etupäässä siihen, että ne ovat tykkänään aasialaisten hallinnassa. Turkkilainenkin on olemassa.
Jo aamun ensimmäisillä TKL linjoilla nämä ahkerat aasialaiset lähtevät kotoaan ravintoloihinsa työskentelemään.
Aasialaiset ovatkin sopeutuvaa, ahkeraa, palvelualtista ja vähään tyytyvää väkeä. He eivät pidä itsestään meteliä. Lisäksi laittavat hyvää ruokaa. He elävät ja asuvat saamallaan palkalla sekä maksavat veronsa ollen kaikinpuolin hyödyksi maallemme.
Juuri tällaiset maahanmuuttajat ovat sitä rikkautta joille Soini ja Immoset hymyilevät.
Heidän kulttuurinsa sopii elämään rakentavalla tavalla meidän kulttuurimme kanssa. Se sopii tänne täydellisesti ja tuloksena on aito monikulttuuri.
Huomiota kiinnittää sekin, että afrikkalaiset, irakilaiset, afgat jne puuttuvat ravintolamaailmasta täysin.
Miksi 20v Suomessa olleet somalit eivät ole saaneet aikaan yhtäkään ravintolaa minnekään päin Suomea?
Miksi Lähi-idästä tulleet jäävät asteelle pitseria. Ne ovatkin osittaisia maahantulokeskuksia jonka avulla koko suku ja hyvät kaverit saatetaan työluvan ansiosta Suomeen ja lopulta kansalaisiksi.
Syynä haluttomuuteen on työmoraali ja tapa tehdä työtä vain silloin kun se on välttämätöntä.
Heitä ei koskaan näe TKL aamuaikaisissa bussivuoroissa menemässä työhön. He alkavat liikkua kohti keskustaa kello 9 jälkeen. Silloin ei enään mennä edes opiskelemaan.
Suomessa työnteko heille ei ole välttämättömyys. Siitä pitävät sosiaaliturva, ilmainen asuminen ja elämiseen tarpeiden mukaan annettava raha huolen. Työtä ei tarvitse tehdä kun ilmankin tulee mainiosti toimeen.
Koska työntekoon ei tarvitse ryhtyä, jää sitä vapaa-aikaa runsain mitoin. Ja silloin toimitaan kuten kotimaan kulttuuriin kuuluu: seurustellaan ja kyläillään.
Tämänlainen kulttuuri tuskin on minkäänlainen RIKKAUS maallemme ja meille. Se on lähinnä verrattavissa kuppaan ja syöpään. Eikä se ole edes välttämätön olemassakaan näillä leveysasteilla.
Myöskään monet muut länsimaille vieraat arvot tulevat räikeästi julki; naisen asema ja silmille räiskyvä uskontonsa julistaminen. Vertaa tätä seikkaa aasialaisiin jotka osaavat harjoittaa uskontoaan sivistyneesti kotonaan toisin kuin muslimit.
Kirjavat vaatteet, outo kieli ja tumma iho ei pitkälle kanna kun punnitaan siitä yhteiskunnalle ja meille koituvaa rikkautta.
Tuollainen kulttuuri ehkä sopii afrikkaan, somaliaan ja muualle muslimimaihin jos niihinkään. Nykypäivänä tämänkin voi todeta kuinka ovat onnistuneet yhteiskunnissaan omilla säännöillään. Surkeasti.
Kaikki kulttuurit eivät suinkaan ole hyvästä. Jos uskonto sotketaan vaatetuksesta lähtien soppakauhan varteen asti, ei sellainen kulttuuri ole rikkautta. Se on lähinnä syöpä jonka ei saa antaa levitä.
Siksi Suomen on oltava tarkkana siitä, minkälaista kulttuuria tulija edustaa. Voiko sellaisen kulttuurin kanssa elää naapureina?
Suomalainen ei myöskään hyvällä katso ulkomaalaista väkeä joka elää ja on tekemättä työtä. Suomalainen vertaa itseään heihin huomaten miten nuo ulkomailta tulleet ja hetken Suomessa olemaan ehtineet elävät mukavalla tavalla tavarataivaassa seurustellen omiensa kanssa tekemättä työtä.
Tampereen etniset ravintolat
4
89
Vastaukset
- holkkiperse
Miks pitää kartottaa entisiä ravintolita miksei nykyisiä?
- Silvio.B
Hei ihan tosi. Miksi ravintolan pitää autea ennen 11:sta? Onko sitä ennen yhtään asikasta? Jos ei laske aamukaljalle tulevia spugeja.
No, joo. Jos on turkkilaisista sanottu pahaa, niin jos pelaa perheen edun vuoksi, niin se on hyväksyttävää.
Somalialainen ruoka? Mitä se on? Suomalainen ruoka, mitä se on? Onko muuta kuin karjalalainen ruoka? Se on selviytymistä. Siinä vaiheessa kun on enemmän kuin tarvitsee voi ruveta hienostelmaan. - HyväSuomalainenRuoka
Perheen edun vuoksi paljastui laaja pitseriakartelli. Oli jonkun suvun. Ilmeisesti mustalaisten...haha eiku...
Mitä on somalialainen ruoka? En tiedä. Ilmeisen ravitsevaa.
Mitä on suomalainen ruoka?
50-luvulla se oli peruna, lihat, porkkana, sipuli, punajuuri ja sillain. Kouluissa vedettiin napaan keittoja ja puuroja.
Entä pitsa? Ei seEi ainakaan. Pitsa tuli 70- luvulla. Kebab 80- luvulla. Somaliruoka ei koskaan kun ei ees täällä Hesassa ole somaliravintolaa.
Ennen pitsoja tuli hampurilaiset ja hot Dogit. Jenkeistä. Bradvursti tuli Saksasta. Gulassi Unkarista.
Onko joku TexMex suomalaista ruokaa? Kaukana siitä.
Onko kauppojen aistopisteiden leipa suomalaista. Ei ole.
Ulkoa on tullut paljon menuvaikutteita mutta niitä ei tarvitse syödä niillä elääkseen. Ne on vaihtelun vuoksi.
Onneksi meillä isossa työmaaruokalassa on tarjolla kunnon ruokaa. Kotimaisin keittiövoimin aikaansaatua suomalaisista raaka-aineista paikianpäällä alusta asti valmistettua hyvää ravitsevaa ja terveellistä ruokaa.
Älä unohda maailman parhaita leipiämme. Vaaleat ja tummat leivät hakkaavat mennen tullen ulkomaalaiset.
Hanasta saa raikasta kylmää vettä.
Voisitko syödä aamupalasi mallilla; mauton vitivaalea leipä marmelaadilla, paistettu munakokkeli ja pekoni. Juotavaksi karseeta olutta tai litkuviiniä tai teetä.
Vesikin pitää olla pullovettä.
Suomi - sinä ihana raikas maa !!!!!! - mustaa_huuleen
Tampereella pitää ehdottomasti ryhtyä vaalimaan etnisiä mustamakkarabaareja, koska Tampereella tykätään muutenkin mamuista. Mustaa sen olla pittää, ei voi mittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2462399Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1731529Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt581376- 741095
Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31089- 78980
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni218967Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45875Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15700Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39699