Silminnäkijä: vakuutusyhtiön hylkäämät

Heti kättelyssä päästään seuraamaan miten Viikkarilla vuonna 2002 vammautunut joutuu tappelemaan ilmeisesti merieläkekassan kanssa. Piru mulkkusi syökööt jos väität että yllätyt kun MEK nousee jälleen kerran esiin tällaisessa yhteydessä.
http://areena.yle.fi/1-2296709
Viimeistään N-Y-T varsinkin sinä kansipuolen koulutuksen käynyt hankit itsellesi mahdollisuuden hyvinkin nopeasti lähteä opiskelemaan toista ammattia maissa. Et luultavasti voi enää tänä syksynä hakeutua ammattikorkeaan kun korkeintaan täydennyshaussa mutta yliopistokursseja voit selata osoitteessa avoinyliopisto.fi. AMK-puolella ei ilmeisesti ole omaa vastaavaa portaalia, vaan kukin oppilaitoksen kurssit on heidän omilla sivuilla.
Yliopistopuolella etäopintoja tuntuu löytyvän aikuispedagogiikasta ja akateemisista opiskelutaidoista yritysjuridiikkaan ja äidinkieleen. Vähimmillään voit hankkia itsellesi vapautuksia jos alat tutkinto-opiskelijaksi, ja parhaimmassa tapauksessa voit hankkia opiskelupaikan erillishaussa. Opiskelupaikka ei lankea avoimen väylän kautta kun manulle päivällinen, vaan joudut kuten minäkin vuosia sitten hakemaan erillishaussa määrättyyn aikaan vuodesta. Ja sitten työttömänä on vaikeampaa hankkia opintosuorituksia johtuen työkkärin byrokratista.
Olet nimittäin tyhjän päällä jos vammaudut työkyvyttömäksi. Tee kuten raumalainen HK meille aikanaan neuvoi ja varaudu siihen ettet enää pysty olemaan merellä.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


evp-seilori kirjoitti:

Heti kättelyssä päästään seuraamaan miten Viikkarilla vuonna 2002 vammautunut joutuu tappelemaan ilmeisesti merieläkekassan kanssa. Piru mulkkusi syökööt jos väität että yllätyt kun MEK nousee jälleen kerran esiin tällaisessa yhteydessä.
http://areena.yle.fi/1-2296709
Viimeistään N-Y-T varsinkin sinä kansipuolen koulutuksen käynyt hankit itsellesi mahdollisuuden hyvinkin nopeasti lähteä opiskelemaan toista ammattia maissa. Et luultavasti voi enää tänä syksynä hakeutua ammattikorkeaan kun korkeintaan täydennyshaussa mutta yliopistokursseja voit selata osoitteessa avoinyliopisto.fi. AMK-puolella ei ilmeisesti ole omaa vastaavaa portaalia, vaan kukin oppilaitoksen kurssit on heidän omilla sivuilla.
Yliopistopuolella etäopintoja tuntuu löytyvän aikuispedagogiikasta ja akateemisista opiskelutaidoista yritysjuridiikkaan ja äidinkieleen. Vähimmillään voit hankkia itsellesi vapautuksia jos alat tutkinto-opiskelijaksi, ja parhaimmassa tapauksessa voit hankkia opiskelupaikan erillishaussa. Opiskelupaikka ei lankea avoimen väylän kautta kun manulle päivällinen, vaan joudut kuten minäkin vuosia sitten hakemaan erillishaussa määrättyyn aikaan vuodesta. Ja sitten työttömänä on vaikeampaa hankkia opintosuorituksia johtuen työkkärin byrokratista.
Olet nimittäin tyhjän päällä jos vammaudut työkyvyttömäksi. Tee kuten raumalainen HK meille aikanaan neuvoi ja varaudu siihen ettet enää pysty olemaan merellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu