Jos nyt mietitään näin hypoteettisesti, että Kerttu ja Kyösti jonain päivänä löytäisivät toisensa ja Kerttu olisi halukas aloittamaan yhteisen elämän Lahden kävelevän darragöntsän kanssa - ihan jopa avoliiton muodossa! Sitten paljastuisikin shokkiuutinen: Kertun kuukautiset ovat myöhässä ja raskaustesti näyttää positiivisista. Yksi kiihkeä, suojaamaton yhdyntä uutistoimituksen kollegan, Matti Röngän kanssa, saikin aikaan masuasukin Kertun pieneen pötsiin. Olisiko Kyösti siitä huolimatta valmis jatkamaan suhdettaan Kerttuun ja ottamaan vastuun tuosta äpärälapsesta, joka tuli siitetyksi yleisradion toimituksen taukohuoneessa vain paria viikkoa ennen Kertun ja Kyöstin suhteen alkamista? Voisiko Kyösti kasvattaa lapsen omanaan vai antaisiko Kyösti kyynelsilmin lähtöpassit Kertulle yhteisestä kodista ja tuoreesta parisuhteesta? Pystyykö Kyösti ylipäänsä hyväksymään asiaa, että jonkun toisen miehen siitin olisi käynyt Kertun sisällä? Vai alkaako Kyösti paiskomaan ja rikkomaan tavaroita raivon vallassa hei?
Kysymys Lahden juopporetkulle!
EdiPenis
4
<50
Vastaukset
- kAsTrAaTiO
Nyt saa Rönkä maksaa ja kalliisti..
terveisin Kyösti Kyllähän asia on niin, ettei Kyösti pystyisi leikkimään isukkia jollekin Röngän pennulle. Kyösti kyllä ymmärtäisi sen, jos esim. YLE:n pikkujouluissa Kerttu ja Rönkä olisivat humalassa erehtyneet olemaan "silleen", mutta jos siitä seuraisi raskaus, niin se olisi liikaa Lahden Sex Machinelle.
- F.Kapikatti
Röngän tyylissä on aika paljon samaa kuin Gilbsulla.
- faktattiskii
Tosin Rönkä on todellinen henkilö - "Gilbsu" ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3272762Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?932069En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201610Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731144- 711022
- 61983
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41940Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.143883Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290832- 40744