Soini on jo saanut

haluamansa, eli ikuisen diplomaattipassin, ja yhteiskunnalta keinoteltua muutaman miljoonan vanhuudenturvakseen.
Soini tietää, että persut tulee häviämään puoluekartalta, ja jäljelle jää vain Kepu Sossut ja Kokoomus.
Toki tarkoitus on ollut hävittää kepukin, ja siksihän persut perustettiinkin, mutta siinä kävikin niin, että meinas mennä lapsi pesuveden mukana, kun sossut putoskin mutasarjaan, ja kepu nousi, vaika tarkoitus oli että maassamme olisi vain kaksi puoluetta, eli demarit ja kokoomus(kuitenkin yhtä ja samaa puoluetta, kuten viime hallituskaudellakin huomattiin), kuten jenkit on asian ajatelleet.
Yhtä kaikki persut näytetään ajettavan häntä koipien välissä sinne mistä ovat tulleetkin, niin näkyy nuo vihervassukkakokoomusdemarit päättäneen, ja tuskinpa kepukaan juuri asiaa vastustanee.
Kovinpa on persut kääntyneet ns. vanhojen puolueiden tavoille, eli kusettivat lupauksillaan äänestäjiä, ja samanlaisia ketkuja ovat kuin muutkin poliitikot.
Eli kahmivat vain itselleen, eikä yritetäkkään paneutua kansan olojen parantamiseen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


noloanoloa kirjoitti:

haluamansa, eli ikuisen diplomaattipassin, ja yhteiskunnalta keinoteltua muutaman miljoonan vanhuudenturvakseen.
Soini tietää, että persut tulee häviämään puoluekartalta, ja jäljelle jää vain Kepu Sossut ja Kokoomus.
Toki tarkoitus on ollut hävittää kepukin, ja siksihän persut perustettiinkin, mutta siinä kävikin niin, että meinas mennä lapsi pesuveden mukana, kun sossut putoskin mutasarjaan, ja kepu nousi, vaika tarkoitus oli että maassamme olisi vain kaksi puoluetta, eli demarit ja kokoomus(kuitenkin yhtä ja samaa puoluetta, kuten viime hallituskaudellakin huomattiin), kuten jenkit on asian ajatelleet.
Yhtä kaikki persut näytetään ajettavan häntä koipien välissä sinne mistä ovat tulleetkin, niin näkyy nuo vihervassukkakokoomusdemarit päättäneen, ja tuskinpa kepukaan juuri asiaa vastustanee.
Kovinpa on persut kääntyneet ns. vanhojen puolueiden tavoille, eli kusettivat lupauksillaan äänestäjiä, ja samanlaisia ketkuja ovat kuin muutkin poliitikot.
Eli kahmivat vain itselleen, eikä yritetäkkään paneutua kansan olojen parantamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu