Haluaisin kysellä kokemuksia, kuinka herkästi lääkäri määrää pakkohoitoon, jos kieltäytyy vapaaehtoisesta osastohoidosta. En kaipaa propakandaa.
Itselläni siis vakava masennus ja määrittämätön persoonallisuushäiriö. Lääkäri puhelimessa ehdotteli, että pääsen osastolle, jos haluan. En sinne kuitenkaan tahdo. Sen olen kokeillut, eikä sopinut itselleni.
Olen itsetuhoinen (selkeät toteuttamiskelpoiset itsemurhasuunnitelmat, halu kuolla, viiltelyä), mutten ole kuitenkaan psykoottinen. Ei ole harhoja ja olen mielestäni ihan skarppi, vaikkakin olen aika lamaantunut. Ei myöskään ole erikoisia luonteenpiirteitä tai harrastuksia, jotka lääkäri voisi tulkita väärin. Hygieniasta huolehdin huonosti (suihkuun kerran viikossa tai kahdessa, hampaiden pesu vain, jos lähden ihmisten ilmoille, tukkaa en jaksa harjata), kotini ulkopuolella pukeudun kuitenkin puhtaisiin vaatteisiin ja laitan kevyen meikin. Olen viimeaikoina myös jättänyt menemättä sovittuihin hoitotapaamisiin, koska motivaatio on nolla. Olen jäänyt oikeastaan vaan kotiin. Minulla on myös eräs fyysinen vaiva, jonka lääkkeiden syönnin laiminlyön täysin. Ruokaa syön epäterveellisesti, mutta energiansaanti on riittävää.
Päällimmäisenä siis itsetuhoisuus ja totaalinen luovuttaminen elämässä.
Kuulostaako siltä, että täytyy vähän pelätä pakkohoitoa vai olenko turvassa, koska olen vielä kartalla tästä maailmasta?
Kiitos!
Itselläni siis vakava masennus ja määrittämätön persoonallisuushäiriö. Lääkäri puhelimessa ehdotteli, että pääsen osastolle, jos haluan. En sinne kuitenkaan tahdo. Sen olen kokeillut, eikä sopinut itselleni.
Olen itsetuhoinen (selkeät toteuttamiskelpoiset itsemurhasuunnitelmat, halu kuolla, viiltelyä), mutten ole kuitenkaan psykoottinen. Ei ole harhoja ja olen mielestäni ihan skarppi, vaikkakin olen aika lamaantunut. Ei myöskään ole erikoisia luonteenpiirteitä tai harrastuksia, jotka lääkäri voisi tulkita väärin. Hygieniasta huolehdin huonosti (suihkuun kerran viikossa tai kahdessa, hampaiden pesu vain, jos lähden ihmisten ilmoille, tukkaa en jaksa harjata), kotini ulkopuolella pukeudun kuitenkin puhtaisiin vaatteisiin ja laitan kevyen meikin. Olen viimeaikoina myös jättänyt menemättä sovittuihin hoitotapaamisiin, koska motivaatio on nolla. Olen jäänyt oikeastaan vaan kotiin. Minulla on myös eräs fyysinen vaiva, jonka lääkkeiden syönnin laiminlyön täysin. Ruokaa syön epäterveellisesti, mutta energiansaanti on riittävää.
Päällimmäisenä siis itsetuhoisuus ja totaalinen luovuttaminen elämässä.
Kuulostaako siltä, että täytyy vähän pelätä pakkohoitoa vai olenko turvassa, koska olen vielä kartalla tästä maailmasta?
Kiitos!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei pelkoa et joudu pakkohoitoon. Kriteerit erittäin tiukat, siihen turvaudutaan vain äärimmäisessä hädässä. Itselläni tällä hetkellä kokoajan "kiikun kaakun" m1 lähete
Pakkohoitoon ei oteta kuin pakosta - ja paikat ovat erittäin tiukassa. Ei pelkoa, että otettaisiin jos ymmärrät mitä olet tekemässä etkä ole ns yleisvaarallinen.
Masennus loppuu vasta sitten kun masentunut haluaa parantua....sanoi eräskin lääkäri. Lääkkeillä hoidetaan vain oireita - ei masennuksen syytä, oli se sitten mikä tahansa.
Hyvi sanottu: Pakkohoitoon ei oteta kuin pakosta. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki .
Milloin sitten on pakko? Mistä tietää, että toinen ei ymmärrä mitä on tekemässä?
Päällimmäisenä sinulla siis, suuri anaaliutesi. Se on ominaisuus, ei vika.
Mikään hoito ei auta. Valitettavasti. Toivottavasti aika mennee nopeasti kohdallasi.
Ne voi laittaa pakkohoitoon esim. jos sanot, ettet syö lääkkkeitä, ja he haluavat että syöt, tai jos kieltäydyt heidän "terapioistaan" ja kotrollikäynneistä. Se on täysin niistä kiinni. Tässä ei ole oikeusturvaa. Ne kriteerit ei merkkaa mitään. Kaikki voidaa esim. valehdella tai retorisoida niin, että "kriteerit" täyttyy. Tämä on karu fakta. Todella karu onkin.
Aivan oikein. Olet ymmärtänyt pelin hengen.
aivan sairaalasta ja sen lääkäristä. Tutustuin kaverini siivellä erääseen pirkanmaan aluesairaalan hoitokäytäntöihin. Kaverin kertoman mukaan siellä oli psyk. osastolla jatkuvasti joku pakkohoidossa. Ei sillä seudulla voi millään olla sellaista määrää potilaita jotka oikeasti olisivat pakkohoidon tarpeessa, siis lainsäätämien kriteereiden mukaan.
Myös kaverini laitettiin pakkohoitoon, mutta hänellä olikin niin voimakkaat lääkkeiden vieroitusoireet, kun avopuolen lääkäri lopetti aivan liian nopeaan tahtiin monta lääkettä kerralla, että ei kestänyt sitä vaan hakeutui vapaaehtoisesti osatolle. Siellä tulkitiin, että potilas on niin huonokuntoinen että ei pysty huolehtimaan itsestään joten lähete pakkohoitoon tuli. Silloin minulle tuli sellainen tunne, että osaston täytyi saada hoitokertomuksiinsa jotian toimintaa ja potilaita laitettiinn siksi pakkohoitoon ja vietiin sähköön. Tällainen kokemus.
Kirjoittaako pakkohoitolähetteitä terveysaseman lääkärit? Ja jos kirjoittavat, niin minkälaisissa tapauksissa? Koskeeko ne yleensä sitä, että ei ole syönyt määrättyjä lääkkeitä vai mitä?
Sillä ettei syö lääkkeitään ei joudu pakkohoitoon. Ihan kuka tahansa laillistettu lääkäri voi tekasta vaikka ruutupaperille m1 lähetteen vaikkei ole varma pakkohoidon tarpeesta. Mutta saa sillä potilaan tarkkailuun 4 päiväksi. Osastolla pakkohoidosta päättää aina ylilääkäri.
Mistä tiedät, ettei siitä kukaa joudu pakkohoitoon siitä, että kieltäytyy "lääkkeistä?" Nehän voisivat sanoa, että henkilö on hoidon tarpeessa, ja koska ei syö lääkkeitä, on vaarallinen itselleen ja/tai muille.
Itse en ainakaan ole joutunut. tosin osastolta olen vasta kotiutunut mihin jouduin. vapaaehtoisesti menin-ehkäpä muuten ois tullu pakkohoitolähete. Pyrkivät aina vapaehtoisuuteen. Itse en ole vaaraksi muille-itselleni kyllä. siksipä taas osastolla olin
Aloittaja tässä!
Kiitos vastauksista. Niiden avulla uskalsin mennä keveämmin mielin tapaamaan psykiatria.
Koko osastoa ei lääkäri ottanut edes esille, mutta parin viikon sisään varasi seuraavan ajan kuitenkin. Tarkkailee selvästi. Lääkkeitä antoi taas uuden kokeiluun.
Vähän kyllä selvästi ärsytin häntä tai sitten halusi provosoida. Mm. heitti ilmaan, että lääkkeiden ja alkon yhteiskäyttö on vaarallista ja typerää. Samoin itsetuhoisuuden ehdotti olevan jännityksenhakua ambulansseineen. Ikinä en ole sekakäyttänyt, lääkkeitä syön resepin mukaan, alkoa käytän harvoin. Ambulanssilla ei minua ole ikinä kuljetettu enkä soittele mihinkään hätänumeroon. Korkeintaan olen tikit isoimpiin haavoihin päivystyksestä omin jaloin hakenut. Ehdotteli myös minulla olevan jonkun "viiltelykultin", jossa joukolla viillellään. En tunne muita vastaavassa tilanteessa olevia. Aika hassuja ajatuksenkulkuja kyllä.
Toistaiseksi skarppina olo ainakin riittää, vaikka elämä luisuukin alas.
Sanot että elämä luisuu alas. Mitä tarkoitat sillä?
Pysy siis avun piirissä. Täällä toinen viiltelijä, arvet ranteista kyynärpäihin. Ei ole leikkiä jos niin luulet. Viilsin niin että löysin itseni teholta. Olin vuotanut melkein kuiviin. Ja sitten ranteet kääreissä mielisairaalaan.
Älä leiki siis terveydelläsi. Jos haluat, niin anna mennä, olet omalla vastuullasi!