EU:n maatalousvienti kasvoi viime vuonna uuteen ennätykseen Venäjän asettamasta elintarvikkeiden tuontikiellosta huolimatta. EU piti asemansa maailman suurimpana maatalousviejänä Venäjän tuontikiellosta huolimatta, EU-komission tuore tilastojulkaisu kertoo.
Vienti lisääntyi etenkin Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Venäjän tuontikielto pudotti maatalousvientiä Venäjälle viime vuonna 23 prosenttia. EU-maista vietiin maataloustuotteita 122 miljardin euron arvosta unionin ulkopuolisiin maihin, mikä vastaa seitsemää prosenttia kaikesta tavaraviennistä.
Yhdysvallat vahvisti asemaansa EU:n maataloustuotteiden tärkeimpänä vientikohteena. Vienti Yhdysvaltoihin kasvoi 7 prosenttia eli 16 miljardiin euroon. Osasyynä viennin kasvuun on euron kurssin aleneminen.
Myös tuonti Yhdysvalloista lisääntyi selvästi. Kauppa oli kuitenkin noin kuusi miljardia ylijäämäistä EU:n hyväksi. Ylivoimaisesti suurimman osan Amerikan viennistä muodostavat viinit, viskit ja muut alkoholijuomat. Eniten kasvua oli oliiviöljyn ja sianlihan viennissä. Yhdysvalloista Eurooppaan tuodaan varsinkin hedelmiä, soijaa ja alkoholijuomia.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/amerikan-imu-kiihtyy-usa-paikkasi-venäjän-aukon-eu-n-maatalousviennissä-1.125448

Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin, ei EU maataloustuotteiden viennissä ole riippuvainen Venäjästä. Ja vienti Venäjälle toimii edelleen, kunhan tuoteet toimitetaan vaikka Valko-Venäjän kautta. Vaihdetaan vain vähän pakkausta ja tehdään tuotteesta valkovenäläinen. Siellä osataan välistäveto hyvin.
Ja osaavat välistävedon venäläiset itsekin. omia kansalaisia huijatakseen. Markkinoilla on venäläistä juustoa, pakkauksessa tyypillinen suomalainen järvimaisema ja Suomen lippu!
Kyllä vain jenkit itse pukkaa tänne halvalla mataloustuotteita. EI paikkaa pakotekatasroffia. Väärä tietoa taas natokiimapelle levittämässä. Suomikin on kusessa!
Mikäs helvetin Toksovan sikafermerin salainen nettiagentti sinä olet? Katso vaan, että saat porsaat seipäille ennen syksyä!
Suomen elintarviketuonti USA:sta on muuten aivan minimaalista! Ja ryssien trikinisten lihojen onneksi nolla.
Ja opettelisit edes suomea, pullopersesika, kun suomalaisillapalstoilla heilut!
Jospa en ole katkerahomo, kuten sinä. Miksi sysäät päivät pitkät valeita kirjaston koneella tänne, maleksien sossurahalla. Elätän sinut. Mitä höpiset , minun venäjällä olosta? Olen vain realipolitiikko, korjailen valeitasi!
Erittäin hyvä uutinen.
Oletko homoparven sihteeri?