Svensk Ungdom haluaa laskea työnantajamaksuja ja tehdä työmarkkinoista joustavammat ottamalla mallia Tanskasta.
Perintövero tulisi poistaa ja lahjaveroa lieventää.
Ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus pitää poistaa.
Päivittäistavarakauppojen pitää saada vapaasti valita aukioloaikansa, riippumatta juhlapyhistä tai kaupan koosta.
Matkustajaliikenne välillä Hanko–Karjaa on jatkuvasti uhattuna ja sen tulevaisuus on pyrittävä turvaamaan.
Toisen kotimaisen kielen kouluopetuksen pitää alkaa niin aikaisin kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kolmannella vuosiluokalla.
Toinen kotimainen kieli pakolliseksi ylioppilastutkinnossa.
Seksin osto kiellettävä
Seksin ostaminen on kiellettävä.
Työhönotossa pitäisi käyttää anonyymejä ansioluetteloita yrityksissä, joissa on yli 50 työntekijää.
Suomi ottaa suuremman vastuun pakolaisista.
Oikeuden kantaa uskonnollisia tai kulttuurisia symboleja koulussa pitää olla itsestäänstuksiakoajaelvyys, kunhan se ei loukkaa tai syrji muita.
Osa Euroopan parlamentin paikoista pitäisi varata suurimmille historiallisille, kielellisille ja alueellisille vähemmistöille.
Suomen pitää hakea Naton jäsenyyttä heti.
On välttämätöntä, että Uudenmaan prikaati pysyy Raaseporissa.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1379060551352?ref=hs-art-artikkeli

Vastaukset 1
Vanhimmat
Huomaa selvästi, että SU on RKP:n kiihkojohdon uskollinen lakeija! Vaaditaan vaan LISÄÄ etuilua suruille ja velvollisuuksia muille kansanosille.
Verratkaapa vaikka kokoomusnuoriin, jotka ovat hankauksessa puoluejohdon kanssa lähes kaikissa asioissa!
SU ei nuoruudestaan huolimatta halua mitenkään tunnustaa maamme ja maailman muutosta? On surkuhupaisaa, kun nuoret elävät pää hiekassa jotain 50-lukua!