Lukekaa Johanna Hurtigin todenperäisyys.

Maijan tarina kirjasta.

Maijan tarina ja Taivaan taimet ovat saaneet valtavasti mediahuomiota. Kirjojen väitteet on julkaistu lehdistössä pitkälti kritiikittä, ja mediakäsittely on saanut aikaan tyypillisen someajan keskustelun, jossa lestadiolaiset on tuomittu ryhmänä lasten hyväksikäyttäjiksi. Keskustelu on laskenut kynnystä syytösten esittämiseen, ja lestadiolaisalueella on liikkeellä valtavasti lestadiolaisiin liittyviä huhuja.

Eräs hurjimmista huhumyllyistä alkoi noin puoli vuotta Maijan tarinan julkaisun jälkeen. Samoihin aikoihin, kun Hurtig pokkasi Maijan tarinasta Vuoden kristillinen kirja -palkinnon, joku vuosi julkisuuteen väitettyjen hyväksikäyttäjien henkilötietoja. Kaikki saivat lokaa niskaansa, mutta eräs mies joutui mediapyöritykseen, jollaista ei tässä maassa lie aiemmin nähty. Suomi24-palveluun tuli päivittäin tuhansia viestejä: Lastenraiskaaja vankilaan! Hyi helvetti miten sairas tyyppi! Alahan pedofiili rasvata köyttä! Antakaa osoite, niin käyn hakkaamassa sen paskan! Tämä viestitulva jatkui hurjalla intensiteetillä yli vuoden. Mies oli koko tuon ajan sivuston puhutuin aihe, ja mustamaalaus levisi monille eri keskustelualueille. Webmaster yritti puuttua viesteihin, mutta joutui nostamaan kädet pystyyn. Kun he saivat viisisataa viestiä poistettua, palstalle oli tullut tuhat lisää.

Saan yhteyden mieheen marraskuussa 2014. Hän kieltäytyy ensin haastattelusta, mutta kun sanon, että olen kiinnostunut median toiminnasta tapauksen käsittelyssä, hän suostuu sanomaan jotakin.

”Silkkaa painajaista”, hän vastaa, kun kysyn millaisia viimeiset vuodet ovat olleet. ”Ihmiset ihmettelevät, miten pääni on kestänyt tällaista pyöritystä.”

Mies sanoo, että koko sinä aikana, jona Maijan tarinaa on käsitelty mediassa, mikään media ei ole kysynyt hänen kantaansa tai pyytänyt häneltä haastattelua. Hän olisi sanonut, että kirjan väitteet raiskauksista ovat perättömiä. Samaa mieltä ovat haastattelemani ihmiset samasta lestadiolaisyhteisöstä. Sanon miehelle, että en voi ottaa kantaa väitteiden todenperäisyyteen. Kysyn kuitenkin miehen kautta, haluaisivatko hänen perheenjäsenensä antaa haastattelua, mutta he eivät halua puhua toimittajalle. "He ovat joutuneet kärsimään tästä kohusta jo riittävästi", mies sanoo.

Mies sanoo, että kirja ei koskettanut vain häntä, vaan viilsi syvät haavat monien perheiden elämään. "Monille ihmisille on olemassa aika ennen Maijan tarinaa ja sen jälkeen."

Moni ajattelee, että jos Maijan tarina on totta, mies sai mitä ansaitsikin. Mutta onko se totta?

Maijan tarina voi tietenkin olla totta. Emme kuitenkaan voi tietää sitä varmuudella, sillä tarina on puhdasta subjektiivista kerrontaa. Se on kerronnan laji, jota laatumedia usein välttelee, sillä yksipuolinen kerronta harvoin kertoo koko totuutta. Subjektiivisessa kerronnassa ihminen voi kertoa käytännössä mitä vain, ellei faktoja tarkasteta ja vastapuolta kuunnella.

Sain itse kuulla Maijan tarinasta ensimmäisen kerran vuonna 2013. Silloin minuun otti yhteyttä psykologi, joka oli lukenut kirjan, ja hän oli huolissaan kirjan viittauksista valemuistojen mahdollisuuteen. Maija kertoo esimerkiksi käyneensä hypnoterapiassa, ”jotta pääsisin traumojeni sisälle”. Maija kirjoittaa: ”Kokemukseni tulivat enemmän pintaan ja päivätajuntaan, jolloin pystyin työstämään asioita lisää ja ymmärtämään, miksi jotkin asiat herättivät minussa niin voimakkaita reaktioita. Samalla minulle tuli varmuus siitä, että asiat olivat oikeasti tapahtuneet.” Tämä katkelma viittaa erittäin voimakkaasti siihen, että Maijalle on uskoteltu traumojen voivan unohtua ja että ne voidaan sieltä jollakin tekniikalla palauttaa muistiin.

Toisessa otteessa Maija kertoo aloittaneensa silmänliike- eli EMDR-terapian. ”Näin kävin läpi kaikki pahimmat kokemani seksuaaliset väkivaltatilanteet. Yhdenkin tapauksen purkamiseen meni puoli vuotta, helppoa se ei ollut.”

Valemuistoproblematiikan historiaa tuntevalle nämä ovat huolestuttavia signaaleja. Hypnoterapia ja silmänliiketerapia sisältävät suuren riskin valemuistojen syntymisestä. Psykologiliiton asiantuntija kuvailee niitä väärissä käsissä "vaarallisiksi menetelmiksi".

Maijan tarinasta ilmenee, että Maijalla on ollut useita terapeutteja. Näistä suurin osa on varmasti päteviä, mutta selvitykseni nostavat esiin kaksi terapeuttia, jotka elättelevät epätieteellisiä käsityksiä traumasta ja muistin toiminnasta.

Ensimmäinen on ei-akateemiselta pohjalta toimiva kehoterapeutti, jonka toiminta on pitkälti samanlaista kuin Eeron tapauksen kehoterapeutilla. Haastattelemani henkilöt kertovat, että terapeutti tunnustelee kehoa, ja jos hän löytää jäykkyyksiä lantion tai alaselän alueelta, hän tulkitsee herkästi niiden johtuvan lapsuudenaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämäkin terapeutti puhuu lihasmuistista, jonne unohtuneet traumat tallentuvat, ja josta ne voidaan vapauttaa.

Toinen terapeutti on asianmukaisen koulutuksen saanut psykoterapeutti. Haastattelemani henkilöt kertovat psykoterapeutin uskovan, että pedofiili ei k
782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hurtigin tarinat on nähtävästi täyttä puppua.

Äänestä

suksi aloittaja V..ttuun MAIJAS kans !ei kiinnosta jätä sinäki PÖNTTÖ tuon jo mielestäs!yli 40v takainen juttu !SATU keskity nykyisin raiskaus juttuihin niitä piisaa!RAISKATTUA MAIJAA EI OO!USKOVAISTEN KEKSIMÄ JUTTU!

Äänestä
  • pyydän aloittajalta anteeks!en lukennu kirjoitustas luulin että SAMA PÖLLÖ TAAS jankkaa MAIJASTAAN!uskon että se jankkaaja on varmaan joku raiskaaja joka saa tyydytystä siittä paskankirjoittelusta!on oikeesti vaarallinen henkilö!HYI INHOTTAVA SIKA ON!sinä kirjoitit fiksusti.ANTEEKS

    Äänestä

  • Milloin nimimerkin "voivoivoivit" mielestä Mikon ja muiden vanhoillislestadiolaisten lasten raiskaajien sikamaiset pienten tyttöjen raiskaukset pitää unohtaa?

    Mikä on aikaraja?

    PS. Sinä kirjoitat kuin apukoulun käynyt. Pääsitkö läpi apukoulusta vai jäitkö luokallesi?

    Äänestä

  • Mikä.on.aikaraja kirjoitti:

    Milloin nimimerkin "voivoivoivit" mielestä Mikon ja muiden vanhoillislestadiolaisten lasten raiskaajien sikamaiset pienten tyttöjen raiskaukset pitää unohtaa?

    Mikä on aikaraja?

    PS. Sinä kirjoitat kuin apukoulun käynyt. Pääsitkö läpi apukoulusta vai jäitkö luokallesi?

    Olikohan tuo sekopäinen kommentti Mikon itsensä tekemä?

    Millaisia kauppakirjoja mahtaa syntyä Asuntolandiassa...?

    Äänestä

Aina löytyy asioilla myös toinen puoli......

Äänestä

=Hullun marinat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Uskookenuskoo kirjoitti:

Maijan tarina kirjasta.

Maijan tarina ja Taivaan taimet ovat saaneet valtavasti mediahuomiota. Kirjojen väitteet on julkaistu lehdistössä pitkälti kritiikittä, ja mediakäsittely on saanut aikaan tyypillisen someajan keskustelun, jossa lestadiolaiset on tuomittu ryhmänä lasten hyväksikäyttäjiksi. Keskustelu on laskenut kynnystä syytösten esittämiseen, ja lestadiolaisalueella on liikkeellä valtavasti lestadiolaisiin liittyviä huhuja.

Eräs hurjimmista huhumyllyistä alkoi noin puoli vuotta Maijan tarinan julkaisun jälkeen. Samoihin aikoihin, kun Hurtig pokkasi Maijan tarinasta Vuoden kristillinen kirja -palkinnon, joku vuosi julkisuuteen väitettyjen hyväksikäyttäjien henkilötietoja. Kaikki saivat lokaa niskaansa, mutta eräs mies joutui mediapyöritykseen, jollaista ei tässä maassa lie aiemmin nähty. Suomi24-palveluun tuli päivittäin tuhansia viestejä: Lastenraiskaaja vankilaan! Hyi helvetti miten sairas tyyppi! Alahan pedofiili rasvata köyttä! Antakaa osoite, niin käyn hakkaamassa sen paskan! Tämä viestitulva jatkui hurjalla intensiteetillä yli vuoden. Mies oli koko tuon ajan sivuston puhutuin aihe, ja mustamaalaus levisi monille eri keskustelualueille. Webmaster yritti puuttua viesteihin, mutta joutui nostamaan kädet pystyyn. Kun he saivat viisisataa viestiä poistettua, palstalle oli tullut tuhat lisää.

Saan yhteyden mieheen marraskuussa 2014. Hän kieltäytyy ensin haastattelusta, mutta kun sanon, että olen kiinnostunut median toiminnasta tapauksen käsittelyssä, hän suostuu sanomaan jotakin.

”Silkkaa painajaista”, hän vastaa, kun kysyn millaisia viimeiset vuodet ovat olleet. ”Ihmiset ihmettelevät, miten pääni on kestänyt tällaista pyöritystä.”

Mies sanoo, että koko sinä aikana, jona Maijan tarinaa on käsitelty mediassa, mikään media ei ole kysynyt hänen kantaansa tai pyytänyt häneltä haastattelua. Hän olisi sanonut, että kirjan väitteet raiskauksista ovat perättömiä. Samaa mieltä ovat haastattelemani ihmiset samasta lestadiolaisyhteisöstä. Sanon miehelle, että en voi ottaa kantaa väitteiden todenperäisyyteen. Kysyn kuitenkin miehen kautta, haluaisivatko hänen perheenjäsenensä antaa haastattelua, mutta he eivät halua puhua toimittajalle. "He ovat joutuneet kärsimään tästä kohusta jo riittävästi", mies sanoo.

Mies sanoo, että kirja ei koskettanut vain häntä, vaan viilsi syvät haavat monien perheiden elämään. "Monille ihmisille on olemassa aika ennen Maijan tarinaa ja sen jälkeen."

Moni ajattelee, että jos Maijan tarina on totta, mies sai mitä ansaitsikin. Mutta onko se totta?

Maijan tarina voi tietenkin olla totta. Emme kuitenkaan voi tietää sitä varmuudella, sillä tarina on puhdasta subjektiivista kerrontaa. Se on kerronnan laji, jota laatumedia usein välttelee, sillä yksipuolinen kerronta harvoin kertoo koko totuutta. Subjektiivisessa kerronnassa ihminen voi kertoa käytännössä mitä vain, ellei faktoja tarkasteta ja vastapuolta kuunnella.

Sain itse kuulla Maijan tarinasta ensimmäisen kerran vuonna 2013. Silloin minuun otti yhteyttä psykologi, joka oli lukenut kirjan, ja hän oli huolissaan kirjan viittauksista valemuistojen mahdollisuuteen. Maija kertoo esimerkiksi käyneensä hypnoterapiassa, ”jotta pääsisin traumojeni sisälle”. Maija kirjoittaa: ”Kokemukseni tulivat enemmän pintaan ja päivätajuntaan, jolloin pystyin työstämään asioita lisää ja ymmärtämään, miksi jotkin asiat herättivät minussa niin voimakkaita reaktioita. Samalla minulle tuli varmuus siitä, että asiat olivat oikeasti tapahtuneet.” Tämä katkelma viittaa erittäin voimakkaasti siihen, että Maijalle on uskoteltu traumojen voivan unohtua ja että ne voidaan sieltä jollakin tekniikalla palauttaa muistiin.

Toisessa otteessa Maija kertoo aloittaneensa silmänliike- eli EMDR-terapian. ”Näin kävin läpi kaikki pahimmat kokemani seksuaaliset väkivaltatilanteet. Yhdenkin tapauksen purkamiseen meni puoli vuotta, helppoa se ei ollut.”

Valemuistoproblematiikan historiaa tuntevalle nämä ovat huolestuttavia signaaleja. Hypnoterapia ja silmänliiketerapia sisältävät suuren riskin valemuistojen syntymisestä. Psykologiliiton asiantuntija kuvailee niitä väärissä käsissä "vaarallisiksi menetelmiksi".

Maijan tarinasta ilmenee, että Maijalla on ollut useita terapeutteja. Näistä suurin osa on varmasti päteviä, mutta selvitykseni nostavat esiin kaksi terapeuttia, jotka elättelevät epätieteellisiä käsityksiä traumasta ja muistin toiminnasta.

Ensimmäinen on ei-akateemiselta pohjalta toimiva kehoterapeutti, jonka toiminta on pitkälti samanlaista kuin Eeron tapauksen kehoterapeutilla. Haastattelemani henkilöt kertovat, että terapeutti tunnustelee kehoa, ja jos hän löytää jäykkyyksiä lantion tai alaselän alueelta, hän tulkitsee herkästi niiden johtuvan lapsuudenaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämäkin terapeutti puhuu lihasmuistista, jonne unohtuneet traumat tallentuvat, ja josta ne voidaan vapauttaa.

Toinen terapeutti on asianmukaisen koulutuksen saanut psykoterapeutti. Haastattelemani henkilöt kertovat psykoterapeutin uskovan, että pedofiili ei k

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu