Verotarkastus

Meillä kävi pari naista. Toinen nuorempi, toinen ikäloppu pian jäämässä eläkkeelle. (Vanhempi näytti mallia nuoremmalle) Nuorempi yritti olla asiallinen, mutta eihän se ikäloppu antanu sen olla asiallinen, vaan provosoi minua ja yritti viestittää, että kyllä minä olen paska perkeleen huojari, koska olen yrittäjä. No, eihän siinä nuoremman auttanu tämän ikälopun rinnalla muuta kuin yrittää olla samoilla linjoilla, vaikka hänen ilmeensä ja ilmeisen vaivautunut olemuksensa oli anteeksipyytävä.

Tämä vanhempi teki mm. kaikenlaisia ristikuulustelutyyppisiä kysymyksiä saadakseen minut syytteeseen rikoksesta. Milloinkahan valtiovalta älyää luopua näistä inkvisitio aikaisista menettelyistä ja siirtyisi kautta linjan nykyaikaan?

Olen jutellut monien yrittäjien kanssa, jotka eivät todellakaan yritä kiertää veroja, mutta tottakai pyrkivät järkevään verosuunnitteluun, jotta yrityksellä olisi edellytyksiä jatkaa tuottavaa toimintaa, eikä suinpäin työnnä tuottoa suoraan verottajalle.

Systeemi pitäisi rakentaa yrittäjiä tukevaksi eikä syyllistäväksi. Nyt kun verottajalla on ilmiantosysteemi, moni haluaa tehdä jäynää kateudesta yrittäjiä kohtaan ja tekee aiheettoman ilmiannon. Siinä tapauksessa verottaja ei saisi automaattisesti ajatella, että kyseinen yrittäjä on rikollinen, vaan vain neutraalisti tutkia kirjanpito, mutta kuten aiemmin sanoin, lähettää asiallinen nuorempi tarkastaja, joka kykenee tarkastelemaan asian asiana, eikä lähde syyllistämään yrittäjää.

Vanhat ikäloput verotarkastajat ovat saaneet niin paljon kielteistä palautetta työssään vuosien varrella, että niillä on automaattisesti vain kosto mielessä, kun he menevät kohteeseen. Ne opettaa nuoremmille, että minäpä näytän miten otetaan luulot pois tältä yrittäjärikolliselta.

En kyllä yhtään ihmettele, että yrittäjät tulevat katkeriksi ja haluavatkin kiertää veroja, koska heitä kohdellaan valtion taholta huonosti. Toisaalta samalla päättäjät syoksevät tyhmyydellään kansalaisilta repimänsä rahat hukkaan esim johonkin kreikan tyyppiseen paskaan. Eikö tämä ole rikollista?

Voi voi, tässä pitäisi sitten yrittää:(
271927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

No eihän sulla ole mitään hätää jos olet hoitanut asia oikein ja lakien mukaan.

Työtä noi tarkastajatkin tekee ja ei se olisi ensimmäinen kerta kun firman ja omat rahat menevät vähän sekaisin "tunnolliselta yrittäjältä".

Lisäksi verosuunnittelu kannattaa jättää oikeasti sellaiselle henkilölle joka sen hallitsee. Kaikki yrittäjät eivät siihen pysty, vaan alkavat soveltamaan ja lopputuloksena on verotarkastuksen jälkeen kunnon mätkyt ja pahimmassa tapauksessa konkurssi ja vika on tietysti silloinkin työtä tekevän valtion virkamiehen..

Äänestä
  • Kyllä minuakin yrittivät ahdistella, mutta kun kirjanpito oli viimeistäkin vetoa myöten kunnossa, niin luopuivat. Omituisinta oli se, että jouduin lukemaan verottajalle lakia, sillä sain heidät perääntymään laittomasta vaatimuksesta poistaa yritys ALV-rekisteristä. Kyllä Finlexiä kannattaa yrittäjän lukea.

    Äänestä

  • 2xyrittäjä kirjoitti:

    Kyllä minuakin yrittivät ahdistella, mutta kun kirjanpito oli viimeistäkin vetoa myöten kunnossa, niin luopuivat. Omituisinta oli se, että jouduin lukemaan verottajalle lakia, sillä sain heidät perääntymään laittomasta vaatimuksesta poistaa yritys ALV-rekisteristä. Kyllä Finlexiä kannattaa yrittäjän lukea.

    Finlex ja pienyrittäjyys. siinä syy moneen konkurssiin.

    Äänestä

  • Näin on, itse ei saa koettaa pienyrittäjä lakikirjaa tulkita. Siihen pitää ottaa avuksi lakimies, ja se veloittaa 260 €/h alv, ja tällä neuonnalla päästään jo aika pitkälle veottajaa vastaan.

    Äänestä

  • eisaaollatyhmä kirjoitti:

    Finlex ja pienyrittäjyys. siinä syy moneen konkurssiin.

    Eipä päde täällä ainakaan, hyvin toimii kun tietää mitä tekee. Verottaja heittää koepalloja ja ei niitä pidä säikähtää. Turhaa maksaa lakimiehelle tonnikaupalla valohoidosta, kyllä yrittäjän pitää osata lukea lakia muutenkin.

    Äänestä

Niiden on pakko puristaa kaikki pienyrittäjiltä ja palkansaajilta, koska ison yrityksen ei enää tarvitse maksaa veroja. On niin helppoa perustaa yritys ulkomaille edullisen verotuksen maahan ja esim. konepaja ostaakin sen jälkeen kaikki metallitangot tältä uudelta ulkomaiselta yritykseltä. Ei siihen tarvitse laittaa ylihintaa tangolle kuin pikkaisen, niin koko yrityksen verotettava kate valuu sinne ulkomaille. Samalla voi "jättää rannalle" "turhat omistajat" tuloksenjaosta. Tästä syystä ei välttämättä kannata sijoittaa rahaa edes menestyviin yrityksiin tänäpäivänä.

Konstit on monet. Huippukonsultti voi tulla englannista luennoimaan työntekijöille ja johdolle. Tästä laskutetaan satoja tuhansia. Huippukonsultti on sitten oikeasti konsernin oma mies jerseyltä. Jne.

Äänestä

Vinkki sulle: keksityssäkin tarinassa pitäisi olla kuitenkin faktat oikein. Jos et osaa tai tajua, niin trollaa sellaisista asioista, jotka hallitset.

Äänestä

Alkuperäisen stoorinkertojan stoori vaikuttaa aika heppoiselta. Kerropas alkuperäinen kirjoittaja, että millä toimialalal sinä toimit?
Jos pystyt sen toimialasi uskottavasti kertomaan, niin ehkä saadaan edes hiukan lisää lihaa tuon ohkaisen tukirangan ympärille kiedotulle stoorillesi.

Äänestä

Nimeä nämä verotarkastajat, niin juttusi on paremmin uskottava.

Jos joku haluaa olla vittumainen, pitää siihen aina vastata olemalla vielä vittumaisempi, ikävyyksiä voi järjestää verotarkastajillekin. Se opettaa heitä, pelko tekee ihmisestä nöyrän, muuten ei ihmisen käytöstä muuteta.

Äänestä
  • meinaatko että verovelat kuitataan nikkelillä = 0

    Äänestä

"Tämä vanhempi teki mm. kaikenlaisia ristikuulustelutyyppisiä kysymyksiä saadakseen minut syytteeseen rikoksesta." Onpa erikoista tuo verotus jos kuulustelemalla löytyy virheet? Kuinkahan itseni kävisi "kuulustelussa" en ymmärrä mitään kirjanpidosta enkä verotuksesta kirjanpitäjä hoitaa kaiken!

Äänestä
  • Kait ne kyselee alku 'kuulustelussa' yrityksen liiketoiminnasta asioita, niin ei tarvitse perusasioita selvitellä myöhäisemmässä vaiheessa. Toiset taitaa kutsua tätä alkukeskusteluksi, toiset ristikuulusteluksi

    Äänestä

  • keka.tietaako kirjoitti:

    Kait ne kyselee alku 'kuulustelussa' yrityksen liiketoiminnasta asioita, niin ei tarvitse perusasioita selvitellä myöhäisemmässä vaiheessa. Toiset taitaa kutsua tätä alkukeskusteluksi, toiset ristikuulusteluksi

    Alku keskustelu15 min siinähän se koko yritystoiminta niille aaseille selviää

    Äänestä

Laittomia verotuspäätöksiä tehtailevat ainakin Ari Oksanen ja Matti Nieminen sekä heidän esimies Pentti Latva
Olli Turakainen ja Terttu Tikka sekä heidän esimies Juhani Kuutio
Asianvalvojana toiminut yleensä Marko Niemelä
Kaikki edellä mainitut henkilöt ovat aiheuttaneet ja ovat vastuussa lukuisien yrittäjien kuolemista. Heidät pitää saada vastuuseen teoistaan.

Äänestä
  • Entäs toi kolmio, oliko paikalla?

    Äänestä

  • Orell-Pajunen myös. Näyttää nimiä piisaavan. Tekevät laittomia vaateita valtion pussiin ja ohjauksia miten vastaisuudessa tulee toimia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Orell-Pajunen myös. Näyttää nimiä piisaavan. Tekevät laittomia vaateita valtion pussiin ja ohjauksia miten vastaisuudessa tulee toimia.

    Onko vaade laiton siinä mielessä, että et haluaisi maksaa veroja vaikka olet tehnyt firman rahoilla omia hankintoja vai siinä mielessä, että tuomioistuin on todennut laittomaksi?

    Äänestä

Kyllähän se vaan on tosiasia että suomi on hirvittävässä rahapulassa ja verotarkastusten todellinen tarkoitus on imuroida rahaa valtion kassaan. On ikävä kyllä todettava että se ei ole kestävää kehitystä.
Koska kansalaisia ahdistetaan näin, sillä on seurauksensa. Kansalainen ei enää luota epäreiluun systeemiin ja etsii jatkuvasti uusia keinoja kiertää veroja ja löytää kiertotiet, joilla saa jäämään ansion omaan käteen itse tekemästään työstä.
Valtiovalla olisi viisasta poistaa kokonaan tuollainen kansalaisten alistaminen ja kehitellä tasapuolinen reilu ja uudenlainen nykyaikainen sivistynyt keino kerätä veroja.
Ajattele nyt jo lähtökohtaisesti tuota sanakin ” verotarkastus”, sehän antaa ymmärtää, että yrittäjät ja muut kansalaiset kiertävät tahallaan veroja, joten on syytä tarkastaa ja lisäverottaa.
Ja toisaalta, verotarkastajat ihmisinä ovat raadollisia. Vaikka muka koulutettuja tehtäväänsä, niin ikävä kyllä heistä huokuu kostonhimo

1Äänestä

Käykö ne paikan päällä????

Äänestä
  • Eikö ne vaan soita ja tiedustele asioita?

    Äänestä

  • No käy käy

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Eikö ne vaan soita ja tiedustele asioita?

    No ei ei

    Äänestä

Kuka noita valvoo jos menee kassan ohi muutama tuote per kk?
Yrittäjät on ahneita yleisesti ottaen.

Äänestä

Pisit heittäny sen lehmän pihalle.

Äänestä

Ilmiannot ei ole kiusantekoa. Vaan perustuu aina johonkin asiaan. Ei ole koskaan tullut mieleenkään kiusata ketään.

Äänestä

Olen sitä mieltä että jos talousjärjestelmä muutettaisiin omavaraiseksi, elikkä maatalousyhteiskunnaksi, jossa ei rahaa käsiteltäisi ollenkaan, niin ei tarvitsisi myöskään mitään verotarkastajia. Pikemminkin nekin joutuisivat tekemään oikeita töitä

Äänestä

Juuu...Sulla on kanoja ja munia ne vois vaihtaa kauraa tai lihaan. Vaihtotaloutta kannatan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yrittäjärikos kirjoitti:

Meillä kävi pari naista. Toinen nuorempi, toinen ikäloppu pian jäämässä eläkkeelle. (Vanhempi näytti mallia nuoremmalle) Nuorempi yritti olla asiallinen, mutta eihän se ikäloppu antanu sen olla asiallinen, vaan provosoi minua ja yritti viestittää, että kyllä minä olen paska perkeleen huojari, koska olen yrittäjä. No, eihän siinä nuoremman auttanu tämän ikälopun rinnalla muuta kuin yrittää olla samoilla linjoilla, vaikka hänen ilmeensä ja ilmeisen vaivautunut olemuksensa oli anteeksipyytävä.

Tämä vanhempi teki mm. kaikenlaisia ristikuulustelutyyppisiä kysymyksiä saadakseen minut syytteeseen rikoksesta. Milloinkahan valtiovalta älyää luopua näistä inkvisitio aikaisista menettelyistä ja siirtyisi kautta linjan nykyaikaan?

Olen jutellut monien yrittäjien kanssa, jotka eivät todellakaan yritä kiertää veroja, mutta tottakai pyrkivät järkevään verosuunnitteluun, jotta yrityksellä olisi edellytyksiä jatkaa tuottavaa toimintaa, eikä suinpäin työnnä tuottoa suoraan verottajalle.

Systeemi pitäisi rakentaa yrittäjiä tukevaksi eikä syyllistäväksi. Nyt kun verottajalla on ilmiantosysteemi, moni haluaa tehdä jäynää kateudesta yrittäjiä kohtaan ja tekee aiheettoman ilmiannon. Siinä tapauksessa verottaja ei saisi automaattisesti ajatella, että kyseinen yrittäjä on rikollinen, vaan vain neutraalisti tutkia kirjanpito, mutta kuten aiemmin sanoin, lähettää asiallinen nuorempi tarkastaja, joka kykenee tarkastelemaan asian asiana, eikä lähde syyllistämään yrittäjää.

Vanhat ikäloput verotarkastajat ovat saaneet niin paljon kielteistä palautetta työssään vuosien varrella, että niillä on automaattisesti vain kosto mielessä, kun he menevät kohteeseen. Ne opettaa nuoremmille, että minäpä näytän miten otetaan luulot pois tältä yrittäjärikolliselta.

En kyllä yhtään ihmettele, että yrittäjät tulevat katkeriksi ja haluavatkin kiertää veroja, koska heitä kohdellaan valtion taholta huonosti. Toisaalta samalla päättäjät syoksevät tyhmyydellään kansalaisilta repimänsä rahat hukkaan esim johonkin kreikan tyyppiseen paskaan. Eikö tämä ole rikollista?

Voi voi, tässä pitäisi sitten yrittää:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu