eli tälläinen juttu on vireillä.
Tilasin saksasta videokameran vuosi sitten ja rahat yritys on saanut tilillensä ja niiden oma kirjanpito on vahvistanut sen.
mutta tuote ei ole saapunut vieläkään minulle. saksan posti ilmeisesti on kadottanut sen mutta sitä kukaan ei ole vahvistannut todeksi.
olen lukuisia kertoja vaatinut palauttamaan rahat viivästyskorkoineen mutta tuloksetta. olen ollut yhteydessä eu-kuluttaja-asiamieheen suomessa sieltä olen saanut tietoja selville kuten sen että yritys on joutunut mustalle-listalle saksassa, mutta nyt on taas poistunut.
nyt olen laittamassa uutta postia heille että olen vaikka valmis menemään vaikka oikeuteen jos he välttämättä haluavat sellaista mainosta yrityksellensä (yritys on suhteellisen suurikin saksassa)
eli mistä kaikista syytekohdista voin nostaa kanteen heitä vastaa saksan lain mukaan, laittaisin heidän sähköpostiin vähän esimakua mitä on tuleman.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinun ei itse kannata lähteä sooloilemaan tuollaisessa asiassa tai et kyllä ikinä saa rahojasi takaisin. Ota yhteyttä esim asianajajaan joka tuntee kauppalain säännöt ja kv-yksityisoikeuden (esimerkiksi lainvalintakysymys ei ole mikään itsestäänselvyys) ja pyydä tätä ottamaan yhteyttä siihen saksalaiseen lafkaan. Jos homma menee oikeuteen homma tulee kalliiksi ja aina on olemassa se riski että joudut itse maksumieheksi, kannattaa siis punnita, että onko se kamera sen arvoinen. Voin suositella pätevää asianajajaa jos haluat, mutta tällä palstalla ei ilmeisesti saa julkaista yhteystietoja markkinointimielessä, joten jos annat vaikka oman sp-osoitteesi niin lähetän yhteystiedot sinne.
Tarkoitus olisi näillä oikeustoimi hommilla pelotella kyseistä yritystä, josko se maksaisi suosiolla pois.
vuoden allussa jos ei tapahdu muutosta niin asiaa rupeaa hoitamaan http://www.eurooppa-tiedotus.fi/hakuopas/kohta.idc?paaluku=13&alaluku=5
...olla aika kiireinen kaveri, mahtaako herralla olla aikaa sinun videokameraongelmia setvimään? No, ehkä jotain tapahtuu sitten kun olet vanhainkodin vakituinen asukki.
Oletko pyytänyt heitä lähettämään kopion postiosoitelapusta, jolla he ovat kyseisen tuotteen sinulle lähettänyt? Nähtävästi olet? Jos olet ja siinä osoite tietosi ovat oikeat ja leimakin löytyy silloin vika on postissa, joko saksan tai suomen, näin luulisin.