>>>Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukainen vaatimus yli 60 prosentin kotimaisesta tai siihen rinnastettavasta omistuksesta Fennovoiman ydinvoimahankkeessa täyttyy, vahvistaa elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.).<<<
Mitä on kotimaiseen rinnastettava omistus?
Mitä on kotimaiseen rinnastettava omistus?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Muissa EU-maissa toimivat ulkomaiset omistajat rinnastetaan tuossa kotimaisiin omistajiin, koska EU-maat muodostavat yhdessä sisämarkkina-alueen.
Eli käytännössä ei tarvittaisi yhtään ainoaa oikeasti suomalaista omistajaa?
Sanotaan mieluummin, että periaatteessa ei tarvittaisi. Käytännössä valtiovalta voisi silloin suhtautua rakennuslupaan nykyistä penseämmin.
EU-maista tuleva omistus rinnastetaan kotimaiseen omistukseen. Tällä hetkellä Fennovoiman omistajina ei taida olla enää muita kuin suomalaisia venäläisten lisäksi. E-ON oli alkuvaiheissa mukana, mutta pudottautui sittemmin saksalaisten omista sisäpoliittisista syistä pois ja myös ruotsalaiset yritykset kuten Boliden ovat jättäneet Fennovoiman. Siinä vaiheessa kun Fennovoima on saanut rakentamisluvan ja varsinainen voimalan rakentaminen on alkanut, niin uusia omistajia saattaa tulla eri puolilta Eurooppaa. Nyt he ovat pysytelleet poissa, koska poliittiset riskit ovat olleet varsin suuret, ja muutaman kuukauden ajan näytti tosiaan siltä, että koko projekti kaatuu. Nyt näyttää selvästi paremmalta. Osa kiitoksista kuuluu elinkeinoministeri Rehnille..
Kotimaani oooompi eeeuuu, eeeeuuu armas synnyinmaa. Siellä valkolatvatuomi eeeuuun laitaaaaa reunustaaaaa....
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/97851-jukka-oksaharjulta-tayslaidallinen-fortumille-ja-valtiolle-kuka-hullu-enaa-uskoo?utm_source=Sidebar viikon valinnat&utm_medium=Title&utm_campaign=US sidebar viikon valinnat