Jos lapsilla on oikeus tavata isäänsä, niin miksi

Aina sanotaan, että on lapsen oikeus tavata isäänsä.
Jos äiti ei anna, voi isä viedä tämän oikeuteen ja saa tätä kautta tapaamisoikeuden, eikö?
Miksi sitten tämä maa on pullolaan miehiä, jotka sanovat etteivät saa tavata lapsiaan? Ja nämä miehet ovat ihan normaaleja, ei ät väkivaltaisia tai narkkareita. Miksi sitten tapaaminen evätään? VI eivätkö he vain vie asiaa tuomioistuimeen asti?
4473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

kopioi sosiaaliviranomaisten valehtelun ja perättömän lausuman lapsen olosuhteista sanasta sanaan omaksi päätöksekseen ottamatta huomioon
lainsäädntöä ja muuta todistelua tuomioistuimessa lapsen olosuhteista; jossa erityisesti valehdeltu lasten oma-aloitteiset toiveet, mielipiteet ja lausunnot asumisestaan isällään ja mistä lastenvalvojalla yhdessä van-hempien kesken sovittu eli yhteishuolto ja laajat tapaamisoikeudet ennen kuin äiti ja viranomaiset käänsivät takkinsa lapsia ja lapsenoikeuksia, isää vastaan katkeruudessaan ja sairaudessaan. Suomen valtiossa tuomiois-tuimen ratkaisu lapsia koskevissa asioissa = sosiaaliviranomaisen perätön lausuma lapsen olosuhteista.

Äänestä

Kappas kun kukaan ei vastannut sulle. Jospa kaikki miehet on alkoholisoituneita, mielisairaita väkivaltaisia narkkareita. Ainiin. Unohdin narsismin.

Äänestä
  • myös yhäriruikkuuden ja lapsen vieraannuttamisen "viranomaisten ja äidin" toimesta; valehdellessaan tuomioistuimessa lapsen olosuhteet, toiveet ja lausunnot asumisestaan osittain myös isällään ja mistä las-tenvalvojalla yhdessä sovittiin eli yhteishuolto ja laajat tapaamis-oikeudet ennen kuin "äiti ja viranomaiset" kääsivät takkinsa lapsia ja lapsen oikeuksia vastaan sairaudessaan ja katkeruudessaan..

    Äänestä

Minä saan tavata lastani, mutta hyvin harvoin. Tämä johtuu siitä, että kun pyysin lisää tapaamisoikeutta, exä muutti yli 660km päähän lapsen kanssa asumaan. Minä perheineni jäimme itekemään, että mitä helvettiä... Emme mitenkään pysty tapaamaan niin pitkän matkan päästä jatkuvasti. Yritämme parhaamme, että sisaruksilla pysyisi tiivis suhde ja lapseni voisi olla isänkin kotona. Exä ei ole tullut asioissa vastaan vähääkään. Hänellä ei ollut edes mitään syytä muuttoonsa. Halusi vain "omia" lapsen. Nyt jo näen, että lapsella alkaa katkeruus äitiään kohtaan kasvaa. Lapsen äiti on itse yh-äitinsä kanssa kasvanut eikä ole missään väleissä. Taitaa sama kaava nyt toistua. Ikävää. Itse olisin kannattanut vuoroviikkoasumista.

Ehkä jos olisin sinkkuisä, voisi tapaamisia olla hitusen enemmän, koska yksin matkustaminen, majoittuminen ja muu on helpompaa. Mutta minulla on muutakin perhettä. Jotka hekin kaipaavat puuttuvaa perheenjäsentä. Exä muutti pari vuotta sitten. Jotenkin ollaan sopeuduttu, mutta toisinaan iskee kova katkeruus ja inho exää kohtaan, ja pohjaton ikävä lasta kohtaan.

Eipä tähän voi vaikuttaa. Ja vaarana on se että jos kovin riitaantuu, muutta perässä (mikä olisi töidenkin vuoksi oikeastaan mahdotonta), niin exä lähtisi ulkomaille lapsen kanssa. Eli tällä mennään, ettei menetetä vielä enemmän.

Koskaan en tule ymmärtämään. Ja takuulla kerrotaan lapsen kasvaessa hyvin selvästi, että hänen äitinsä oli se, joka esti lapsen kasvamisen myös meidän kanssa.

Äänestä
  • Lisään vielä että minä vein siltä osin asian tuomioistuimeen, että alunperin siis lähdin oikeudesta hakemaan vuoroviikkoja tai edes pidennettyjä viikonloppuja. Siitä seurasi siis exän muutto, koska exä säikähti häviävänsä.
    Minun oli pakko muuttaa toiveitani, ja oikeus vahvisti sellaisen sopimuksen, mikä oli mahdollista toteuttaa tällä välimatkalla ja hankalilla kulkuyhteyksillä. Ja ilman äidin yhteistyöhalua.

    Äänestä

  • isä75KK kirjoitti:

    Lisään vielä että minä vein siltä osin asian tuomioistuimeen, että alunperin siis lähdin oikeudesta hakemaan vuoroviikkoja tai edes pidennettyjä viikonloppuja. Siitä seurasi siis exän muutto, koska exä säikähti häviävänsä.
    Minun oli pakko muuttaa toiveitani, ja oikeus vahvisti sellaisen sopimuksen, mikä oli mahdollista toteuttaa tällä välimatkalla ja hankalilla kulkuyhteyksillä. Ja ilman äidin yhteistyöhalua.

    ei kuitenkaan viranomaiset valehdelleet tuomioistuimessa perättömässä lausumassaan lapsen olosuhteita, toiveita ja lausuntoja asumisestaan myös isällään ja mitä todellisuudessa on tapahtunut, mistä lastenvalvojalla sovittu; mulla tuomioistuimen ratkaisu 12 h/ kk, kun alunperin oli lastenvalvojalla sovittu jo yhteishuollosta, viikonloppu ja kesätapaamisista, mutta lasten toivoessa enemmän ja halutessani myös arki- ja juhlapyhien, ja yhden arkiillan tapaamista käänsi äiti ja viranomaiset takkinsa lapsia ja isää vastaan sairaudessaan..

    No siinäpä aika raukkamainen äiti, jos syy vain se, että halusi karkoittaa lapsen elämästäsi. Ilmeisesti mustasukkainen lapsestaan.

    Äänestä

  • ilmeisestisulla kirjoitti:

    ei kuitenkaan viranomaiset valehdelleet tuomioistuimessa perättömässä lausumassaan lapsen olosuhteita, toiveita ja lausuntoja asumisestaan myös isällään ja mitä todellisuudessa on tapahtunut, mistä lastenvalvojalla sovittu; mulla tuomioistuimen ratkaisu 12 h/ kk, kun alunperin oli lastenvalvojalla sovittu jo yhteishuollosta, viikonloppu ja kesätapaamisista, mutta lasten toivoessa enemmän ja halutessani myös arki- ja juhlapyhien, ja yhden arkiillan tapaamista käänsi äiti ja viranomaiset takkinsa lapsia ja isää vastaan sairaudessaan..

    oikeuden ratkaisun perusteet, jos niitä perusteiksi voi sanoa; vanhem-mat (lue äiti) ei luota toisiinsa ja ristuiriidat, lapsen ja isän suhteessa
    ei huomautettavaa; lasten ja isän suhde erittäin läheinen ja lämmin, tapaamisia ei voida kuitenkaan myöntää kuin minimaalisesti vanhem-pien välisen luottamuksen ja ristiriitojen vuoksi

    Äänestä

  • Eikös lapsi saa 12v. jos haluaa muuttaa sun luo ? Raskiiko muuttaa kun kaikki tuttu ja turvallinen jää entiseen. Koulu, ystävät, harrastukset yms. Ei se kuitenkaan niin helppoa ole, niin pitkän matkan takaa.

    Äänestä

  • Bbmmcc kirjoitti:

    Eikös lapsi saa 12v. jos haluaa muuttaa sun luo ? Raskiiko muuttaa kun kaikki tuttu ja turvallinen jää entiseen. Koulu, ystävät, harrastukset yms. Ei se kuitenkaan niin helppoa ole, niin pitkän matkan takaa.

    äidin ja viranomaisten manipulidessa ja vieraannuttaessa lasta tarkoitushakuisesti 4- vuotiaasta asti isää vastaan; kuka tähän
    Suomessa puuttuu, ei ainakaan tuomiuoistuin kopioidessaan
    sos. viranomaisten valehtelun ja perättömän lausuman omaksi
    päätöksekseen lapsen olosuhteista sairaudessaan..

    Äänestä

  • Bbmmcc kirjoitti:

    Eikös lapsi saa 12v. jos haluaa muuttaa sun luo ? Raskiiko muuttaa kun kaikki tuttu ja turvallinen jää entiseen. Koulu, ystävät, harrastukset yms. Ei se kuitenkaan niin helppoa ole, niin pitkän matkan takaa.

    12v ei saa muuttaa meille jos haluaa, mutta sen ikäistä kuunnellaan oikeudessa, ja hänen toiveellaan on sitten painoarvoa. Nyt ei vielä ole ollut, koska ikää on selvästi vähemmän. Vaikea sanoa mikä tilanne silloin on. Useinhan sen ikäinen tekee ratkaisunsa kavereiden perusteella, ei vanhempien perusteella. Se jää sitten nähtäväksi, että missä silloin on ne sen hetken tärkeimmät kaverit. Tällä hetkellä ne on täällä. (Mm. samaa sukupuolta oleva sisarus, joka on samana vuonna syntynyt. Olisivat halunneet samaan kouluun. Se ei nyt ole mahdollista.) Tulevaisuudessa toki koulukaverit äidin kodin lähellä nousevat tärkeään rooliin, se on selvää.

    Tässä on kuitenkin vuosia edessä. Tuskaista matkustamista koko perheeltä. Lasta on ikävä, rahaa palaa reissaamiseen yms, aikaa ei ole liikaa kun töissäkin on käytävä...

    Olisihan se paljon parempi, jos lapsen vanhemmat asuisivat lähekkäimmin, ellei ole välttämätönsä asua kaukana toisistaan. Todella ikävä asia tämä on kaikille, paitsi lapsen itsekeskeiselle äidille. No, hän alun alkaenkin tuli raskaaksi "vahingossa", vaikka käytti pillereitä. Ikää jo oli, ja selvästi halusi lapsen. Hän vain ei halunnut lapselle isää tai muuta perhettä. Reilua?

    Tuskin on koskaan pysähtynyt miettimään, mitä lapsi ajattelee aikuiseksi kasvettuaan. Lapsen äidillä on kaikin puolin heikompi tilanne lapsen kasvun ja kehityksen tukemiseen. Varmaan ihan turvallinen äiti, siis ei päihteitä, väkivaltaa tms. Mutta hän on työtön, veikkaan että ikuisesti ilman parisuhdetta (ei ole oikein kykenevä tai halukas parisuhteeseen), asuu vuokralla pienessä kerrostaloasunnossa, ei jaksa lapsen kanssa ihmeemmin mitään touhuta kuin joskus harvoin (kasvattajana on tv)... Meillä sen sijaan on sisarukset, kaksi aikuista (jotka molemmat töissä ja taloudellisesti normaali tilanne), ok-talo lapsille ihanteellisessa ympäristössä, halua viettää lasten kanssa aikaa, isovanhemmat lähellä... No, tällaista tämä nyt on. Turha se on valittaa. Tavataan lasta kun voidaan. Siinäpä se.

    Hienoa kuitenkin että välität lapsestasi ja pidät yhteyttä. Lapsi kasvaa ja aikuistuu. Eihän sitä tiedä josko vanhempana muuttaa sinne teillepäin.

    Äänestä

No, mä tiedän kyllä pari tapausta, missä isä jaksaa valittaa, kun ei saa tavata lastaan. Sit kun olis tapaamisen aika, tulee äkkiä muita menoja.

Äänestä
  • kunhan vahvistetaan yhteishuolto, vuoroasuminen ja ettei elatusapua suoriteta sekä vaihdetaan lasten sukunimet entiselleen lapsen toiveiden
    mukaisesti ilman äidin ja viranomaisten lapsen manipulointia, vieraan-
    nuttamista, pelottelua ja uhkailua omaa isää vastaan sairaudessaan..

    Äänestä

  • tässätapauksessaeiniin kirjoitti:

    kunhan vahvistetaan yhteishuolto, vuoroasuminen ja ettei elatusapua suoriteta sekä vaihdetaan lasten sukunimet entiselleen lapsen toiveiden
    mukaisesti ilman äidin ja viranomaisten lapsen manipulointia, vieraan-
    nuttamista, pelottelua ja uhkailua omaa isää vastaan sairaudessaan..

    Onko lasten nimillä jotain väliä? Tai sillä miten huoltajuus ja asuminen on? Eikö lapsi ole aina tärkeä?

    Äänestä

  • miksilapsieinytkelpaa kirjoitti:

    Onko lasten nimillä jotain väliä? Tai sillä miten huoltajuus ja asuminen on? Eikö lapsi ole aina tärkeä?

    ja lapsi tärkein; ei sillä lapsille vieraalla ihmisellä, äidin puolisolla ja
    äidillä ole mitään oikeutta omia lapsia kuin jotain kauppatavaraa ja vaihtaa lasten nimiä ilman lapsen suostumusta käyttäessään lasta tarkoitushakuisesti ainoastaan koston välineenä, katkeroituneena
    entistä puolisoaan vastaan/ kohtaan valehdellessaan viranomais-
    ten kanssa tuomioistuimessa lapsen olosuhteet ja lausunnot perät-tömässä lausumassaan lapsen asumisesta osittain myös isällään ja
    mistä lastenvalvojalla vanhempien kesken yhdessä sovittu ennen-
    kuin äiti ja viranomaiset kääntyivät katkeruudessaan ja sairaudes-
    saan lapsia ja lapsen oikeuksia vastaan siitä mitä todellisuudessa
    on tapahtunut ja mistä sovittu..

    Äänestä

  • tottakaionväliä kirjoitti:

    Miksi sillä lapsen nimellä on väliä? Eikö lapsi ole isälle rakas väärän nimisenä. Onko sen pakko olla sinun kanssa saman niminen? Onko lapsen arvo kiinni siitä minkä niminen lapsi on?

    Äänestä

  • vääränniminenköeikelpaa kirjoitti:

    Miksi sillä lapsen nimellä on väliä? Eikö lapsi ole isälle rakas väärän nimisenä. Onko sen pakko olla sinun kanssa saman niminen? Onko lapsen arvo kiinni siitä minkä niminen lapsi on?

    ei lasten nimeä kuulu vaihtaa äidin katkeroitumisen vuoksi käyttäessään lasta tarkoitushakuisesti ainoastaan koston välineenä, katkeroituneena
    entistä puolisoaan vastaan/ kohtaan valehdellessaan viranomaisten kanssa tuomioistuimessa lapsen olosuhteet ja lausunnot perättömässä lausumassaan lapsen asumisesta osittain myös isällään ja mistä lasten valvojalla vanhempien kesken yhdessä sovittu ennenkuin äiti ja viran-omaiset kääntyivät katkeruudessaan ja sairaudessaan lapsia ja lapsen oikeuksia vastaan siitä mitä todellisuudessa on tapahtunut ja mistä sovittu..

    LASTEN TAHDON MUKAISESTI LASTEN NIMEÄ EI VAIHDETA.

    Tottakai lapsi on isälle rakas; mutta kuinka rakas on äidille estäessään
    katkeruudellaan ja sairaudellaan viranomaisten kanssa lapsen oikeudet
    omaan isäänsä valehtelemalla tuomioistuimessa lapsen olosuhteet,
    toiveet ja lausunnot perättömässä lausumassaan, mitä oikeasti on ta-
    pahtunut, mistä sovittu ja mitä lapset lausuneet ilman manipulointia,
    vieraannuttamista, uhkailua ja pelottelua lasten omaa isää vastaan..

    Äänestä

  • äläjauhapaskaa kirjoitti:

    Siis kenen tahdon mukaisesti ne pitäisi vaihtaa. Jos ne vaihdetaan takaisin, niin sehän olisi SINUN tahdon mukaista, ei lasten.

    valehtelemalla tuomioistuimessa lapsen olosuhteet,

    Ei sillä ole mitään väliä mitä exäsi on sanonut. Oikeuden päätös ei perustu ihmisten puheisiin, vaan viranomaisten merkintöihin teistä kummastakin.

    Äänestä

  • sinustakaikkienmuidenpu kirjoitti:

    "Siis kenen tahdon mukaisesti ne nimet pitäisi vaihtaa".. ei kekenkään tahdon mukaisesti; lapset vaihtavat itse aikuisena, jos haluavat. Totta-
    kai nimet vaihdetaan takaisin, koska lapset eivät ole koskaan edes ha- lunneet nimeänsä vaihtaa äidin uuden puolison nimiin ilman lapsen manipulointia, vieraannuttamista, uhkailua ja pelottelua omaa isään-
    sä vastaan lapsen tahdon vastaisesti.. niin sehän/ lasten nimien vaih-
    dos oli alunperin vain äidin tahdon mukaista, ei lasten.. käyttäessään lapsia tässäkin asiassa häikäilemättömästi katkeroituneena koston-välineenä isää vastaan..

    "valehtelemalla tuomioistuimessa lapsen olosuhteet, toiveet ja lausun-
    not perättömässä lausumassaan, mitä oikeasti on tapahtunut, mistä sovittu ja mitä lapset lausuneet ilman manipulointia, vieraannuttamis-
    ta, uhkailua ja pelottelua lasten omaa isää vastaan.."

    Kyllä sillä on merkitystä ja VÄLIÄ mitä exä on sanonut valehdellessaan
    viranomaisten kanssa yhdessä mitä oikeasti on tapahtunut, mitä lapset ovat lausuneet ja mistä vanhempien kesken viranomaisten/ lastenval-
    vojan läsnäollessa on oikeasti yhdessä sovittu.. aivan oikein; "Oikeuden päätös ei perustu ihmisten puheisiin, vaan viranomaisten merkintöihin teistä kummastakin"; eli viranomaisten perättömään lausumaan ja va- lehteluun tuomioistuimessa lapsen olosuhteista mitä oikeasti on tapah tunut, mitä lapset lausuneet ja mistä vanhempien kesken viranomais-
    ten/ lastenvalvojan läsnäollessa on oikeasti yhdessä sovittu tuomiois-tuimen kopioidessa em. perettömän lausuman sanasta sanaan omaksi päätöksekseen, perusteetta.

    Äänestä

  • äläyhruikkujauhapaskoo kirjoitti:

    Et taaskaan osaa kirjoittaa.

    Äänestä

  • senlisäksiettäoletpöpika kirjoitti:

    Et taaskaan osaa kirjoittaa.

    et taaskaan osaa kirjoittaa; seiraavaksi tulee "oletko vammainen"

    Äänestä

  • senlisäksiettäoletpöpiti kirjoitti:

    et taaskaan osaa kirjoittaa; seiraavaksi tulee "oletko vammainen"

    Sitä ei tarvitse sinulta edes kysyä.

    Äänestä

  • jaoikeestitosin kirjoitti:

    Sitä ei tarvitse sinulta edes kysyä.

    ei sinultakaan tarvitse sitä edes kysyä.

    Äänestä

  • vääränniminenköeikelpaa kirjoitti:

    Miksi sillä lapsen nimellä on väliä? Eikö lapsi ole isälle rakas väärän nimisenä. Onko sen pakko olla sinun kanssa saman niminen? Onko lapsen arvo kiinni siitä minkä niminen lapsi on?

    On varmasti rakas isälleen olkoon minkä niminen tahansa. On aika loukkaavaa äidiltä että vaihtaa lapsen nimen , nykyisen miehensä nimelle. Eikö sekin kerro jo äidistä jotain.

    Äänestä

Kyllähän ne ois halunneet tavata mutta kun isille ei käynyt. Tai otti lapset luokseen ja lähti baariin. Jostain syystä lasten käynnit harveni ja loppuu. Joskus olis kyllä äitikin tarvinnut vapaata.

Äänestä
  • heittäytyessään viranomaisten kanssa yhäriruikuksi estäessään isän huoltajuuden, tasavertaisen vanhemmuuden ja lapsen oikeudet sairaudessaan..

    Äänestä

  • tosiaansyyllinenonäiti kirjoitti:

    heittäytyessään viranomaisten kanssa yhäriruikuksi estäessään isän huoltajuuden, tasavertaisen vanhemmuuden ja lapsen oikeudet sairaudessaan..

    Tajuathan oikeasti, ettei kaikki naiset ole sinun ex-vaimosi?

    Äänestä

  • vastaatainasamaasekoa kirjoitti:

    Tajuathan oikeasti, ettei kaikki naiset ole sinun ex-vaimosi?

    heittäytyessään viranomaisten kanssa yhäriruikuksi estäessään isän huoltajuuden, tasavertaisen vanhemmuuden ja lapsen oikeudet sairaudessaan.......

    Äänestä

  • tosiaansyyllinenonainaäi kirjoitti:

    heittäytyessään viranomaisten kanssa yhäriruikuksi estäessään isän huoltajuuden, tasavertaisen vanhemmuuden ja lapsen oikeudet sairaudessaan.......

    Eli sinun mielestä ex-vaimosi kirjoittaa kaikki viestit tänne. Suomessa ei ole ketään muita naisia olemassakaan.

    Äänestä

  • teilläsyyllinenolitsinä kirjoitti:

    Eli sinun mielestä ex-vaimosi kirjoittaa kaikki viestit tänne. Suomessa ei ole ketään muita naisia olemassakaan.

    ei yhäriruikut ole naisia:)

    Äänestä

  • oikeastsyyllineolitsinä kirjoitti:

    ei yhäriruikut ole naisia:)

    Eikä etäruikut miehiä.

    Äänestä

  • syyllinenolisekokari kirjoitti:

    Eikä etäruikut miehiä.

    eikä yhäriruikut naisia.

    Äänestä

  • syyllinenolisekotiina kirjoitti:

    eikä yhäriruikut naisia.

    Sinä taas olet pikku-munainen sekopää :)

    Äänestä

  • ihanvaantiedoksesikari kirjoitti:

    Sinä taas olet pikku-munainen sekopää :)

    Sinä taas olet pikku-pimpsanen sekopää :)

    Äänestä

  • ihanvaantiedoksesitiina kirjoitti:

    Sinä taas olet pikku-pimpsanen sekopää :)

    Pimpsoja sinä et oikeassa elämässä näekkään...

    Äänestä

  • puutteessaoot kirjoitti:

    Pimpsoja sinä et oikeassa elämässä näekkään...

    Mulkkuja sinä et oikeassa elämässä näekkään...

    Äänestä

  • puutteessaoot kirjoitti:

    Pimpsoja sinä et oikeassa elämässä näekkään...

    Mulkkuja sinä et oikeassa elämässä näekkään.....

    Äänestä

Huostaanotettujen alaikäiset odottavat äidit jotka on holhoojiensa vastuulla kun eivät ole laitoksessa ja valehtelevat sossuntädeille ja vanhemmilleen että ei tapaa lapsen isää ja tapaa kuitenkin koko ajan,mutta antaa kuitenkin lapsenisästä väärää tietoa koko ajan kun ei osaa kun valehdella.Tälläsien lapset pitäis ottaa huostaan saa todella huonot lähtökohdat ,ainakin säännölliseen tarkkailuun.

Äänestä

Aloittaja kysyy:
En vieläkään ole mielestäni saanut vastausta kysymykseeni. Tai vain yhden: exä muutti niin kauas. Tämä on selkeä vastaus, mutta ilmeisesti myös äärimmäisen harvinainen. Harvalla meistä on työpaikka odottamassa Lapsissa.

Eikö haukkumiseen ja panetteluun tarvita todisteita? Ei kai oikeudessa voi syyttää väkivaltaisuudesta, jos ei ole näyttöä?

Eikö siis aina oikeus anna isälle tapaamisoikeuden, jos ädillä EI ole näyttöä väkivaltaisuudesta tai insestistä?

Jälleen oletuksena on, että isä on normaali eikä päihdeongelmainen, isä on aiemmin hoitanut kaikki tapaamiset sovitusti eikä tehnyt ohareita. Eikö isä aina saa oikeudessa tapaamisoikeuden?

Äänestä
  • oikeudessa koska tuomioistuin kopioi omassa päätöksessään sosiaali-viranomaisten valehtelun ja perättömän lausuman lapsen olosuhteista sanasta sanaan omaksi päätöksekseen; ottamatta huomioon lainsää
    däntöä ja muuta todistelua tuomioistuimessa lapsen olosuhteista;
    jossa on erityisesti valehdeltu lasten oma-aloitteiset toiveet, mielipiteet
    ja lausunnot lapsen asumisesta osittain myös isällään ja mistä lastenval-vojalla yhdessä vanhempien kesken sovittu eli yhteishuolto ja laajat ta- paamisoikeudet ennen kuin äiti ja viranomaiset käänsivät takkinsa lapsia ja lapsenoikeuksia, isää vastaan katkeruudessaan ja sairaudessaan...

    Suomen valtiossa tuomioistuimen ratkaisu lapsia koskevissa asioissa = sosiaaliviranomaisen perätön lausuma ja valehtelu lapsen olosuhteista.

    Kyllä Suomessa sosiaaliviranomainen syyttää isää äidin halutessa mistä vain, vaikka ei ole edes näyttöä ja peruu jopa oman lausumansa vanhem pien yhteishuollosta lapsen edun mukaisena äidin kieltäytyessä yhteis- huollosta vaatiessa yksinhuoltoa vastoin mitä yhdessä on aiemmin las-tenvalvojan kuullen yhdessä sovittu. Eikä oikeus anna tapaamisoikeutta viranomaisen lyöttäytyessä äidin kanssa yhteen valehdellessaan puo-lustuskyvyttömän lapsen oma-aloitteisen toiveen ja lausunnon asumi-sestaan isällään..helppoa viranomainen kun voi lausua mitä sattuu eikä tarvitse todistella omaa lausuntoaan oikeaksi millään tavoin; vaikka isä on normaali ja hoitanut yhteisiä lapsia avioliiton aikana äitiysloma- ja vanhempainaikaa lukuunottamatta enemmän kuin äiti ottaessaan koko naisvaltaisen vastuun lapsen hyvinvoinnista, kasvatuksesta ruokailui-
    neen ja virikkeineen..viranomainen vain hermostui ja kosti yhdessä äi-
    din kanssa isän vaatiessa yhteishuoltoa, tasavertaista vanhemmuutta j
    a vuoroviikkoja/ laajoja tapaamisoikeuksia lasten toiveiden mukaisena halutessaan suorittaa elatusavut käytännössä huolehtimalla ja hoita-
    malla yhteisiä lapsia: se kun on myrkkyä viranomaisille ja kun ei muuta keksitty kun isä osää ruokaakin laittaa ja siivota alettiin sitten yhdessä äidin kanssa valehtelemaan tuomioistuimessa leimaten isä hulluksi,
    joustamattomaksi, periksiantamattomaksia narsistiksi, vaikka isä mm.
    suostui äidin vaatimuksiin tapaamisten lisäämisestä pikkuhiljaa äidin
    itse kieltäytyessä omasta ehdotuksestaan tapaamisten lisäämiseksi..

    Äänestä

  • Niin omasta puolestani sanon, että ei lapsen äiti työn perässä muuttanut. Hän muutti työttömäksi.

    Ja mitä olen kuullut, ei ole kovin harvinaista, että lapsen lähivanhempi muuttaa lapsen kanssa kauas.

    Äänestä

  • Tapaamisoikeusen saa yleensä aina, jos on suhteellisen terve isä. Sen sijaan se, kuinka laajan tapaamisoikeusen saa, on se asia, josta useimmiten tapellaan. Eli jos vaikka isä haluaa vuoroviikot, niin sitä hän hyvin harvoin oikeudessa saa, jos vanhemmat ovat erimielisiä. Eli isän on tyytyminen joka toinen vkl tapaamisiin. Tästä käsittääkseni suurin osa isistä valittaa. Se ettei saa tavata ollenkaan, on hyvin harvinaista.

    Äänestä

  • vastauksiasulle kirjoitti:

    Tapaamisoikeusen saa yleensä aina, jos on suhteellisen terve isä. Sen sijaan se, kuinka laajan tapaamisoikeusen saa, on se asia, josta useimmiten tapellaan. Eli jos vaikka isä haluaa vuoroviikot, niin sitä hän hyvin harvoin oikeudessa saa, jos vanhemmat ovat erimielisiä. Eli isän on tyytyminen joka toinen vkl tapaamisiin. Tästä käsittääkseni suurin osa isistä valittaa. Se ettei saa tavata ollenkaan, on hyvin harvinaista.

    saa yleensä aina, jos on suhteellisen terve äiti ja viranomainen.. se ettei saa tavata on hyvin yleistä ja kertoo viranomaisen sairaudesta käyttäessään lasta yhdessä äidin kanssa "pelinappulana" isää vastaan
    valehdellessaan tuomioistuimessa lapsen olosuhteet perättömässä lausumassaan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hähjahöh kirjoitti:

Aina sanotaan, että on lapsen oikeus tavata isäänsä.
Jos äiti ei anna, voi isä viedä tämän oikeuteen ja saa tätä kautta tapaamisoikeuden, eikö?
Miksi sitten tämä maa on pullolaan miehiä, jotka sanovat etteivät saa tavata lapsiaan? Ja nämä miehet ovat ihan normaaleja, ei ät väkivaltaisia tai narkkareita. Miksi sitten tapaaminen evätään? VI eivätkö he vain vie asiaa tuomioistuimeen asti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu