PPO:n hallinnolle tarvitaan painetta jäsenistöltä

Tällainen taas hallinnon "positiivinen" info oli ilmestynyt PPO:n nettisivuille:

Kevään osuuskuntakokous hyväksyi 14.4.2015 yksimielisesti hallituksen voitonjakoesityksen jakaa osuuskorkona 100 euroa/osuus. Osuuskorko oli tarkoitus maksaa jäsenille 5.8.2015. Osuuskunta PPO ei voi kuitenkaan laittaa koronmaksupäätöstä täytäntöön, koska osuuskuntakokouksen laillisuus on välimiesmenettelyssä kyseenalaistettu.

---Jo oli aikakin kyseenalaistaa hallinnon esitykset, kolme vuotta on jappastu erilaisten epämääräisten muka sijoitusten jakamisessa ja jäsenien oikeuksien polkemisessa. !

Lisäksi kantajat ovat hakeneet käräjäoikeudelta täytäntöönpanokieltoa osuuskuntakokouksen päätöksille. Osuuskunta PPO vastustaa täytäntöönpanokieltoa. Käräjäoikeus ei ole vielä tehnyt asiassa päätöstä.

--Tällä on voitu estää ettei hallitus ja itku-iita jaa ja siirtele enempi rahaa jäsenien saavuttamattomiin ja arvon pussiin jota hallinnoi entiset väärin tehneet hallintoihmiset !

Hyvä juttu sekin !

Kuten kaikki voivat kaikista jäsenille esiteyistä eri medioiden viestetistä päätellä niin yhtään kunnolla positiivista viestiä ei ole tuutista tullut. Kaikki on vain valitusta ja marinaa kun hallinto etunenässään toimitusjohtaja kiukuttelee kun jäsenet perää oikeuksiaan.

Tässä muutama tapahtunut vääryys ja kitinän aiheuttajasyy :

- osuusmaksun koron voi maksaa ja olisi voinut maksaa 5.8..sitä ei ole eikä olisi "moittinut"

mutta sitä ei HALLINTO halunnut tehdä vaan yrittää syyllistää kanteen tehneitä->turhaan

- jos jäsenien tekemät esitykset olisi otettu osuuskuntalain mukaisesti käsittelyyn ei tätä

tilannetta olisi syntynyt, miksi HALLINTO toimi toisin ja tekin väärin ? "tätä moititaan"

- jos olisi tehty aito jäsenäänetys, halutaanko omaisuus itselle vai halutaanko mukaan ns.

sijoitustoimintaan nykyisen HALLINNON ja kitisijän toimintaan niin tilanne olisi toinen eikä

kukaan olisi "moittinut"

- ja kun tarkastellaan kuka-ketkä ja mitkä tahot on edelleenn HALLINNOSSA niin käy ilmi

että samat jäynääjät siellä pelaa peliään ja jäsenoikuksien jälkeen suurimman vallan

omaava taho HALLINTONEUVOSTO vai hymistelee puheenjohtajistonsa ja vanhojen

jäseniensä maireillessa kanssakumppaneilleen mutta eivät hoida jäsenien tarpeita ?

- Koko kanteen tavoite on saada jäsenille jakoon kaikki omaisuus 1240 €/osuus siis

keskimäärin 3720 €/mummu pappa.. kännykkä käyttäjät älkää vaivaituko kommentoimaan
216390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 216

Vanhimmat

Elisa-kauppakirjaan olisi pitänyt laittaa ehto, jonka mukaan kauppa tulee voimaan, kun se on hyväksytty osuuskuntakokouksessa.

Hyväksyntä osuuskuntakokouksessa ja samalla toiminnan tarkoituksen ja sääntöjen muuttaminen sijoitusosuuskunnaksi, niin kaikki olisi selvää. Näinhän teki mm Nokia myydessään kännykkäliiketoiminnan Microsoftille. Yhtiökokous hyväksyi jälkikäteen kaupan.

Äänestä
  • ..juuri näin, mutta kun tiesivät ettei menisi läpi päätökset koska niihin vaaditaan yksimielinen päätös niin päättivät huijata hallintoneuvostoa ja yrittivät tehdä sen myös jäsenistölle.. Jos mietitään mitä "hiljaisesta" vallankaappauksesta olisi seurannut.. no jäsenet olisi saaneet 120 €/osuus ja loput ois kadonnut huitsin nevadaan meidän kannalta tavoittamattomiin..kuten kiukkumamma kokouksessakin sanoi sijoitusyhtiön osalta..en minä voi tehdä mitään päätöksiä koska se on eri yhtiö.. jonka kuitenkin Me jäsenet omistamme !

    Äänestä

..ja se ei ole ainoa vireillä oleva selvitettävä asia joita ppo:lla riittää, kuulin että on myös muita ihan viranomaispäätöksillä esilletuotavia epäselvyyksiä joita siellä on tapahtunut. Kyllä se oikeus vielä toteutuu mutta se vaatii vain sitkeyttä ja vääryyksien esilletuontia.

Ihmettelen kun se kannuksen veden jeppe joka oli puheenjohtajana ei ole herännyt kun avi-tarkastus toi julki että hallintoneuvosto on tehnyt väärän päätöksen myydessään ppo:n elisalle ja siitä voi seurata aika suuret sanktiot kun välimiesoikeus avaa tietoihin pääsystä luukut.. Kentällä on varmaan hyvää tahtoa siinä mielessä että jos osuuskunnan purku saadaan käyntiin ja omaisuus jakoon jäsenille niin sopu vois löytyä helpostikkin ?

Äänestä

Miksi vuoden 2014 osuuskorkoa ei ole maksettu 5.8.?

Osuuskunta PPO ei voi toistaiseksi laittaa maksuun osuuskorkoa vuodelta 2014.

Kukaan ei vaadi kevään osuuskuntakokouksen päätösten julistamista mitättömiksi eikä Elisa-kaupan mitätöimistä mutta esittävät oikeudenkäyntikulujensa korvaamista Osuuskunta PPO:n toimesta kuten on tehnyt hallintokin ja tekee nytkin..firman piikkiin joten osuuskoron voi ja olisi voinut maksaa ilmoitetulla aikataululla. Miksi näin ei tehty ? Sopii miettiä !

Kevään osuuskuntakokous hyväksyi 14.4.2015 yksimielisesti hallituksen voitonjakoesityksen jakaa osuuskorkona 100 euroa/osuus. Osuuskorko oli tarkoitus maksaa jäsenille 5.8.2015. Osuuskunta PPO ei halua kuitenkaan laittaa koronmaksupäätöstä täytäntöön, koska osuuskuntakokouksen joidenkin päätöksien laillisuus on viety välimiesmenettelyyn jossa ulkopuoliset asiantuntijat käyvät läpi mitä laittomuuksia on tapahtunut osuuskuntalain ja jäsenoikeuksien kannalta.

Kantajat ovat hakeneet käräjäoikeudelta täytäntöönpanokieltoa ettei välimieskäsittelyn aikana saa tuhlata osuuskunta PPO:n varoja vakuuksettomiin "sijoituksiin".

Ja kuten oli oletettavaa Osuuskunta PPO hallitus ja toimitusjohtaja vastustaa täytäntöönpanokieltoa.

Valitettavasti ovat jo toimineet virheellisesti koska käräjäoikeus ei ole tehnyt asiassa päätöstä ja käsittelyn aikana ei saa tehdä mitään toimenpiteitä osuuskunnan varallisuudella.

Äänestä

Välimiesoikeus voi ratkaista Osuuskunta PPO:n osuuden lunastushinnan arvon nopeasti hallinnon niin halutessa toimia.

Keskuskauppakamarin lunastuslautakunnan välimiesoikeus voi antaa päätöksensä osuuskunnan osuudenomistajien osuuksia koskevassa lunastusmenettelyssä.

Hallinnon käyttämä NAG-asiantuntijan mukaan välimiesoikeus voi päättää osuuden lunastushinnaksi 1240 € osuudelta. Hinta on sama kuin mitä jäsenaloitteissa on tarjottu mutta joita ei ole otettu osuuskuntakokouksien käsittelyyn josta nyt kiistellään.

Välimiesoikeuden päätöksestä voi valittaa 60 päivän kuluessa tuomion rekisteröimisestä.

Osuuskunta PPO voi maksaa lunastushinnan riidattomana jäsenille 30. syyskuuta 2015. Lunastushinnalle on maksettava 0,5 prosentin viitekoron mukaista korkoa 1.6.2013 lähtien.

Tällä menettelyllä päättyy asian tiimoilta kaikki eri toimenpiteet joita meneillään eri tuomioistuimissa .

Äänestä

Elisa Oyj:tä edusti tällä viikolla Anvian yhtiökokouksessa asianajaja Jukka Laitasalo. Tuttu mies.

Häneen tutustuimme osuuskuntakokouksessa lokakuussa 2013, jossa hänet valittiin puheenjohtajaksi. Erityisen tarkastuksen pyyntöä käsitellessä hän jätti huomiotta käsittelyssä esiintulleet jäsenten kannatetut esitykset.

Erityisen tarkastuksen pyyntöön hän laati PPO:n tílauksesta vastineen, jolla erityisen tarkastus rajattiin vain Datame Oy:hyn, koska kokouksen pöytäkirjassa ei muuta mainita.

Jukka tavattiin uudestaan kevätkokouksessa 2014 hallinnon puheenjohtajaehdokkaana. Kokous äänesti puheenjohtajaksi toisen henkilön. Vielä ei ole selvinnyt, kuka maksoi Jukka Laitasalon palkkion ko. kokouksessa, missä hän toimi Uutelan henkilökohtaisena avustajana. Hänellä oli myös kokoukseen valtakirja tunnetulta valtakunnalliselta yhtiöltä (ehkä siis se).

Viime huhtikuussa hän sai Korkeimmalta oikeudelta varoituksen esteellisyydestä. Hän oli toiminut Copterlinen yhtiökokouksen puheenjohtajana ja myöhemmin konkurssiin asetetun yhtiön pesänhoitajana.

Nyt siis Elisan edustajana Elisan kannalta hankalassa paikassa.

Onko mitään yhteyttä sillä, että Jukka Laitasalo, oli PPO:n osuuskuntakokouksen puheenjohtajana ja laati PPO:n tilauksesta vastineen erityiseen tarkastukseen, oli Elisan palkkalistoilla Anvia-asiassa ja on saanut korkeimmalta oikeudelta varoituksen esteellisyydestä?

Onko mitään yhteyttä siihen, että Elisa Oyj osti PPO:n ilman kilpailutusta ja osuuskuntalain ja PPO:n sääntöjen vastaisesti?

Hattua pitää nostaa osuuskuntakokouksen osallistujille, joista kukaan ei kysynyt, onko merkitystä sillä, että puheenjohtaja ja PPO:n toimitusjohtaja molemmat kuuluvat vapaamuurareihin?

Äänestä

Kyllä minullakin on sellainen käsitys että ns. tavalliset osuuskunnan hallintoneuvoston jäsenet on ihmeissään ja moni miettii mitenkähän tässä oikein tulee käymään. Hallitus on tuputtanut joka välissä ..ei mitään ole tehty väärin, kaikki on mennyt lakien ja sääntöjen mukaan mutta avi raportti osoitti että hallintoneuvosto oli se instanssi joka päätöksistä loppukädessä vastaa ellei toisin osoiteta..nyt olisi se aika jokaisella joka voi ns. nahkansa pelastaa jos on kokenut toimineensa hyvässä uskossa ja jäsenien etua ajatellen ja toimien.

Aika laajasti on jäsenkunnassakin käsitys että hallitus ja toimitusjohtajat on jotenkin väärin toimineet ja se pitäisi saada osoitettua ennenkuin syyttömät joutuvat päätöksistä kärsimään ja maksumiehiksi epäonnistuneista operaatioista vaikka ovat saaneet vakuutteluja useilta esille tuoduilta asiantuntijoilta mutta jotka valitettavasti ovat toteuttaneet ihan osuuskuntakokouksen puheenjohtajistoa myöten vanhaa sanontaa "sen lauluja laulat kenen leipää syöt"..sen on tajunnut paavot-jukat ja pikkujäärätkin.. nyt vain peesaillaan ja käydään viivytystaistelua jota näkyy koordinoivan julkisuuteen annetuilla lausunnoilla pauli ja jarmo sekä markku-asko ja tuomo ? Miksi he käyvät taistelua jäseniä vastaan jäsenien rahoilla ? Kuka tässä on loppupeleissä voittaja ? Kohta on omaisuus haaskattu eikä ole jälellä kuin savuavat rauniot ja omassatunnoissaan vääntelehtivä hallinto.. mukaansa ei saa täältä kukaan latiakaan..mutta oishan sitä ollut mukava päästä nauttimaan edes hetki.. ilmaisista lounaista ja rähmäpullakahveista !

Äänestä
  • On se hankalaa kun ei ymmärrä mitään ja LUULEE saavansa PPO:sta hirveitä summia euroja. Osuus- ja liittymämaksut ainoastaan takaisin niille jotka rahojaan vonkuvat.

    Äänestä

  • ..mihin loput, kenelle ne kuuluu..ei ainakaan hallitukselle ja hallinnolle eikä kitinkatin kontille !

    Siellä on 100 Me jäsenien rahoja joilla hallinto pelaa omaan pussiinsa ja jäseniä vastaan jos et tiedä, on osuusmaksut-rakennusrahastot, niin ja ihana Arvo..jossa oulun puhelimen osakkeet oli jo yli 20 M€ sulaa käsiin ja lisäksi sen kauppatöpeksinnän jälkeen 60 M€ josta datameen kusi 35 M€ oikein asiantuntijoiden hoitamana.

    Kyllä jäsenille kuuluu kaikki. ja sitten lappu luukulle.

    Äänestä

..tiedetään..tiedetään.. asko ja kumppanit yrittää johtaa jäsenien käsitykset sivuraiteille.. odotellaan nyt tuo välimies ratkaisu ja katsotaan sitten " kenelle rahat kuuluu"..sulle vai mulle !

Äänestä
  • Jäsenistöhän saa sijoittamansa rahat takaisin. Ei kai sitä muuta voi vaatiakkaan.

    Äänestä

..siis mitkä saa ja milloin ?? Kenelle ne muut kuuluu, lue säännöt niin se selviää miten toimitaan kun osuuskunnan toimiala on lopetettu--> omaisuus jaetaan jäsenien kesken osuuskien suhteessa= siis pääosalla on 3 osuutta joten 3*1240 €= 3720 € jäsenille !

Allaoleva..miten kuullostaa niin tutulta ppo:nkin kokouksissa tapahtuneena ! Vai mitä ?

hallinto saa antaa valtakirjan vaikka ukko..ulkopuoliselle, jäsenet ei ..ja sama jeppe on huseeraamassa ylimpänä jumalana..ja kalliilla palkalla !

Elisan valtaus ei onnistu millään ! 19.8.2015

Anvian keskiviikkona kello 14 alkanut jatkettu yhtiökokous ei ole sujunut alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Kokous keskeytettiin jo alkuvaiheessa sen laillisuutta koskevan pykälän kohdalla, kun Elisan edustaja Jukka Laitasalo vaati lausuman, jossa yhtiökokouksen toimihenkilöitä ja erityisesti kokouksen puheenjohtaja Stefan Vikmania velvoitettiin varmistumaan yhtiökokouksen valtakirjojen laillisuudesta. Anvian yritysjohdon tulee antaa tarvittavat tiedon asia varmistamiseksi.

Kokouksen puheenjohtaja Stefan Vikman keskeytti aluksi yhtiökokouksen 15 minuutiksi ja tämän jälkeen taukoa pidennettiin. Yhtiökokouksen on tarkoitus jatkua kello 15.30 Törnävä-salissa.

Kokouksesta on muodostumassa samanlainen juristien taistelukenttä kuin aiemmasta, toukokuussa pidetystä varsinaisesta yhtiökokouksesta.

Alun perin Anvian jatketussa yhtiökokouksessa oli tarkoitus vahvistaa yhtiön tilinpäätös ja päättää taseen osoittaman voiton käyttämisestä ja osingon maksusta.

Äänestä

Olen seurannut tätä keskustelua ja ihmetyttää miksi yksikään hallinnon edustaja ei ole kertaakaan kysynyt missään yhteydessä..olenko osuuskunnan jäsen ja mitä mieltä olen sen tulevaisuudesta ja mitä mieltä olen asioista ?

Tiedämme kaikki keitä he ovat ja mitä saamme lukea heidän kannoistaan lehdistä jne. mutta vastaako toimitusjohtajan ja hallituksen teot-ilmoitukset sitä mitä jäsenistön enemmistö haluaa?

Tänään nähtiin medioissa mitä osa kansasta on mieltä valtion hallituksen päätöksistä ja esityksistä. Niihin poliittiset päättäjät tulevat törmäämään joka suoralla ja mutkissa. Sama voi tapahtua myös ja toivottavasti tapahtuukin myös osuuskunta PPO.n edustajistolle.

Äänestä
  • Osuuskunnan kokouksissa jäsenistö päättää asioista ja enemmistön kanta voittaa. Asiahan on hyvin yksinkertainen.

    Äänestä

  • Asia ei ole juurikaan noin. Jäsenistö ei saa edes omia ehdotuksiaan kokouksen käsiteltäväksi. Lisäksi on määräenemmistöpäätökset joita ei ole toteutettu 2013

    Äänestä

  • ..kyllä jäsenistö päättää mutta esim sääntömuutoksissa vaaditaan "yksimielinen" päätös joita ei ole ole tosiaan tehty kertaakaan v.2013 aikana-jälkeen. Sitä välimiesoikeus tutkii !

    Äänestä

  • huihait kirjoitti:

    Asia ei ole juurikaan noin. Jäsenistö ei saa edes omia ehdotuksiaan kokouksen käsiteltäväksi. Lisäksi on määräenemmistöpäätökset joita ei ole toteutettu 2013

    Juuri niin ja tili-ja vastuuvapautta ei ole kerran PPO osuuskuntakokous hallituksells ja hallintoneuvostolle myöntänyt - olin kokouksessa mukana.

    Äänestä

Minä en ole mielestäni tehnyt mitään "sijoitussopimusta" osuuskunnan tai arvon kanssa ?

Luin tuolta Finanssivalvonnan sivuilta että sellainen kuuluu ehdottomasti asiaan ja niihin on tarkat määräykset ja niitä seurataan viranomaisen taholta. Näitä noudattaa kaikki muut jotka tarjoavat ao. palvelua joka ei siis ole " puhelin-tietoliikennepalvelua" josta sopimus aikoinaan PPO:lle tehty !

Miten tämä voi yleensäkkään olla mahdollista Osuuskunta PPO:lla ?? siis ilman rahojen omistajan lupaa ?..kuka korvaa menetykset jos rahat hupenee eikä omaisuuttaan saa pois silloin kun haluaa, myös nuo sivukulut ja muut kulut on täysin piilossa..kuka vastaa ?

Äänestä

Osakkaiden enemmistö päättää yhtiön sijoituksista, sijoitusyhtiöstä...osuuskunnan muutoksista..ei sitä kysellä jokaiselta toopelta erikseen. Enemmistön päätöksillä mennään.

Äänestä
  • Onkos Asko saanut vapaapäivän PPO: painatuskeskuksesta kun horisee taasen höpinöitään. Jäsenet ei ole päättäneet yhtään mitään PPO:ssa moneen vuoteen. Hallitus ja hallintoneuvosto on päättänyt asioista ja toimitusjohtaja on toiminut aisankannattajana. Etkö usko edes sitä erityistarkastuksen raporttia. Mitä tällä hetkellä osuuskunnassa sitten tapahtuu, ilmeisesti kerätään valtakirjoja L mielisiltä ja yrityksiltä ja samalla jaellaan jäsenten rahoja holtittomasti. Mikä on PPO:n tämän hetken arvo, kuinka paljon alle 100 miljoonaa. Olihan se joskus jopa yli 170 miljoonaa. Lasku on ollut melkoinen ja jatkuu edelleen.

    Äänestä

  • Jäsenet ovat aina päättäneet PPO osuuskunnan asioista. Osuuskunnan omistamista yhtiöistä (OY) päättää hallinto ihan sääntöjen mukaan.

    Äänestä

  • Askolla se on luja luulo. Ei osuuskunnassa päätä omistajat kun ei saa edes asioita käsiteltäväksi kokouksissa, niin miten niistä päättää. Uusissakin (2015) rekisteröidyissä säännöissä (sääntö 3) on selvästi, että hallitus päättää. Hallitushan päättää ketkä saa liittyä osuuskuntaan ja mitä asioita kokouksissa käsitellään. Näinhän Uutela lausui viime kokouksessa, jos sitten lie oikeassa mutta näillä on menty. Oikea ilmaus olisi, että omistajien pitäisi saada ja voida päättää mutta PPO:ssa ei vain näin ole.

    Äänestä

  • Kuka valitsee hallintoneuvoston jäsenet PPO:ssa?

    Äänestä

  • Serbialaiset YPA:n potkupallonpelaajat. ei osuuskunnan omistajat. valtakirjakikkailulla hommat hoidetaan. eihän saliin päästetty edes osuuskunnan L-osuuksien omistajia käsittelemään omaa asiaansa. prosessoinnissa sitten PPo maksoi itsensä kipeäksi noin 250000€ laittomuuksistaan mutta silloin omistajien rahoilla. asia salattiin myös siltä sinun hallintoneuvostolta. hallintoneuvosto ei päätä yhtään mistään. se painaa nappia juuri silloin kuin hallitus sanelee. olepas tarkempana siellä hallituksen kokouksissa, äläkä ole tiettesi tietämätön. PPO:n omaisuus on suurelta osin siinä arvo-investissä elikkä omistajien ulottumattomissa. hallitus hallinnoi PPO:ta ja tuota arvoa. hallintoneuvostolla ja jäsenistöllä ei ole mitään sanomista niihin asioihin. Asia toimii aivan samoin kuin entisessä neuvostoliitossa. sielläkin kansalla oli kuulema kaikki valta mutta kremli kuitenkin korjasi potin ja korjaa edelleenkin. äänestyksissä tuli ja tulee aina 100% kannatus. kuka nyt venäjällä omistaa rikkaudet, kansako, ei todellakaan. onko venäjällä kansalla valta, jos mielestäsi on niin muuta sinne. Siellä on sinunlaistesi hyvä olla niin kauan kuin valta on sillä "kansalla". jos ei tuota ymmärrä niin sille ei sitten mahda mitään.

    Äänestä

  • Mistä nuo valtakirjat tulevat joilla potkupalloilijat kikkailevat hallintoneuvoston valinnassa? Miksi tämä osuuskuntaa purkava perseaukisten joukko ei itse kikkaile vaan ottaa turpiinsa ja vinkuu?
    Kuka valitsee PPO:n hallituksen?

    Äänestä

Itsehän lausuit oikein, että kikkaillaan valtakirjoilla. Vastasit siis itse kysymykseesi. Nytkin tärkein tehtävä on hallinnolla levitellä omistajien rahoja pitkin toimialuetta ja ulkopuolellekin ja samalla keräillä valtakirjoja , siis kikkailla (ostaa) valtakirjoja omistajien rahoilla. Valtakirjoilla siis valitaan myös hallitus. Hallituksessa olevana sinun pitäisi myös ymmärtää se. Teidän "pikkuyrittäjien" pitää koittaa konstilla millä hyvänsä pysyä perskärpäsenä rahamiehen takamustossa. Tuossa leikissä vain voi jossain vaiheessa palaa ne rahamiesten perskarvat ja silloin paljastuu ne puhkeamassa olevat pukamat. Siivosta voi tulla melkoinen kun joudutaan putsaamaan sitä alapäätä setelirahalla.

Äänestä
  • Hallintoneuvosto valitsee hallituksen myös PPO:ssa. Tämä on sitä ihan perustietoa mikä pitäisi tietää ennenkuin ruikuttaa.

    Äänestä

Se riippuu keneltä on ja keneltä ei . Kysytty on sellaisilta tahoilta jotka ovat äänestäneet hallituksen esityksien puolesta ja heitä on lisäksi informoitu tekemään niin jatkossakin. Nytkin toimitusjohtaja kiertelee alueella etsien-manipuloiden tahoja taakseen ja sitten jopa haukkuu niitä jotka on olleet jäsenien kannalla ja ylivaltaa vastaan kannattamalla osuuskunnan purkamista enemmistön tahdon mukaisesti jos tuovat sen hänelle julki . Onko se tuossa asemassa olevan kannalta korrektia..kiukuttelee kuin pikkulapsi kun ei saa tahtoaan läpi.

Kyllä hänen kannattais sinne peiliin katsoessa ottaa ajatuksiin se lausuma "unelma-ammatti" tai 100 miljoonan nainen. Niissä korostuu hänen ideologia kun on tuollaisia kuvitelmia itsestään, kun koko osuuskunnassa toimintansa ajan on vain haastanut riitaa tai riidellyt omistajien kanssa.. on siinä unelmaa kerrakseen...ja se tulee jatkumaan koska "yksimielisiä" päätöksiä vaativia sääntökohtia ei voi poistaa !

Äänestä

Toimitusjohtaja on jäsenten valitseman hallintoneuvoston nimittämä ja tarvittaessa erottama. Ei siinä auta vinkua ja nilkasta purra jos tj. nauttii nimittäjänsä luottamusta.Kannattaa joskus tavata osuuskunnan säännöt lävitse niin luulot vähenee.

http://www.osuuskuntappo.fi/jasenille/osuuskunnan-saannot/

Äänestä
  • ..tavasin säännöt ja niissä lukee "toimialan muutos vaatii osuuskuntakokouksen yksimielisen päätöksen " Toimiala myyty..mistä siis on päätetty yksimielisesti ?

    Kannattaa mennä alakouluun tavaamaan jotta joskus voisi oppia ymmärtämään luettua..eikun tavattua tekstiä..

    Äänestä

  • Piiri pieni pyörii ja konnat siinä hyörii. Koska on kysytty omistajilta mitä ne haluavat.
    Omistajat haluavat rahansa pois täysimääräisenä mutta sitä ei hallinto halua koska heidän elantonsa karahtaisi silloin kiville. Kokouskutsut, valtakirjat, jäsenien oikeus aloitteisiin, hallintoneuvostolla ei ollut oikeutta hyväksyä pääliiketoimialan myyntiä, L- osuuksien laiton lopettaminen (lasku 250000€), eriarvoisuus osuuskunnassa jne.

    Äänestä


Tuo otsikko on tosi asiallinen ja sen toteutuessa saisi moni päättämässä ollut mielenrauhan. Nyt varmasti monilla on epävarmuus päällimmäisenä "miten tässä käykään ? " Olen ollut mukana tekemässä noita vääriä lain ja sääntöjen vastaisia päätöksiä mutta se johtui siitä ettei tullut perehdyttyä mitä olen näissä edustamassa. Annoin toisten johdattaa ajatukseni heille edullisiin ja voimakkaasti esitettyihin ratkaisuihin joissa loukataan yli 27 000 ihmisen oikeuksia ja leikitellään heille kuuluvalla omaisuudella. Mihin tämä voi johtaa, joudunko edesvastuuseen, tuleeko jotain korvausvaatimuksia tai viranomaismenettelyjä ?

Ainakin noissa metsäkartelli päätöksissä se taho joka toi sen ensin esiin , pääsi pienimmillä sanktioilla, käykö tässä samoin, aika näyttää mutta kuten maan hallituskin nyt on jyrkkien kantojensa osalta valmis kuuntelemaan ay-väkeä, niin uskoisin että tässäkin tapauksessa ennen päätöksiä välimieskäsittelyssä olisi mahdollista löytää ratkaisu joka tyydyttäisi myös jäsenkuntaa..muista vastaanpanijoista ei valitettavasti niin väliä. Kannattaa hallinnossa pohtia

Äänestä

Juurihan tuolla ylempänä vongutaan että jäsenet eivät tee päätöksiä vaan hallitus ja hallintoneuvosto. Päättääkää jo vinkujat kuka niitä päätöksiä oikein tekee.

Äänestä
  • Ei hallintoneuvosto tee mitään päätöksiä. Hallitus tekee kaikki päätökset. Miten jäsenistö voi päättää asioista kun ei saa niitä edes esille kokouksissa. Askon kannattaa nyt vähän rauhoittua. Kyllä vielä jonkun aikaa saa tilauksia kun vain jaksaa kannatta sitä aisaa. Mitä se haitta vaikka jäsenistö hymyilee toimintatavoillesi, hymyilläänhän sitä muillekin pelleille. Tosissaan kukaan ei kuitenkaan ota. Koita vain nyt piilotella siellä pykälien takana ja luikerrella siellä hallituksessa.
    Kongi voi kumahtaa jossain vaiheessa ja sitten olet ilman kavereita ja mahdollisesti vielä maksumiehenä.

    Äänestä

Hallintoneuvosto valitsee hallituksen ja toimitusjohtajan. Hallintoneuvosto myös valvoo hallituksen ja toimitusjohtajan toimintaa ja lainmukaisutta sekä sääntöjen noudattamista. Osuuskunnan jäsenet taas valitsevat hallintoneuvoston. Näin toteutuu demokratia, jäsenten valitsema hallintoneuvosto on se valvova elin, hallitus on toimeenpaneva elin tj:n kanssa.

http://www.osuuskuntappo.fi/osuuskunta/hallinto/

Äänestä
  • ..noin sen pitäisi olla ja mennä mutta kun se ei vain ole eikä ole mennyt noin. Kaikki toiminnot joita on tehty ei ole olleet etukäteen hallintoneuvoston käsittelyssä jotta he olisivat voineet ( tai tahtoneet) kysyä mitä mieltä asioista on jäsenet=omistajat.
    Se on ihan turha yritää tyrkyttää "oikeellisuutta" nyt kun asiat on menneet jälleen tutkintaan jossa ne ratkaistaan faktojen ei olettamuksien ja luulottelujen pohjalta.
    Kyllä kaikilla on tiedossa kuka ja ketkä yrittää hämätä jäseniä ja miksi !
    Oikeudessakin syytetty saa valehdella niin paljon kuin sielu sietää mutta tosiasiat kuitenkin ratkaisee loppukädessä "tuomion".. ja ette Te hyvät päättäneet saa yhtään enempää mukaanne kun se viimeinen lause lausutaan. Amen

    Äänestä

Ei hallintoneuvosto mitään jäseniltä kysele, sehän on jäsenten valitsema elin jolla on jäsenten valtuutus hoitaa osuuskunnan asioita. Ei eduskuntakaan kysele äänestäjiltä apuja, kansanedustajat ovat siellä päätöksiä tekemässä äänestäjiensä valtakirjalla.

Äänestä
  • ..ookko nää sitä mieltä.. no hyvä.. se mandaatti tulee päättymään..

    Äänestä

  • Hallintoneuvoston pitää juurikin kysellä koko ajan jäsenistöltä asioita ja toimia sen mukaan. Tuossahan se asian ydin juuri onkin. Tämän on nykyinen hallinto unohtanut. Jäseniställe pitää antaa mahdollisuus evästää koko ajan hallintoneuvostoa ja koko hallintoa. Nythän sitä mahdollisuutta ei ole, kun ei edes jäsenaloitteita oteta kokoukseen. Siitähän tässä nyt riidellään ja on riidelty vuositolkulla, jäsenistön vallan syrjäyttämisestä.

    Äänestä

Valitkaa vinkujat itsellenne sopiva hallintoneuvosto seuraavassa osuuskunnan kokouksessa. Ei tuota itkua ja vikinää jaksa kukaan kuunnella. Itsehän te sen hallintoneuvoston valitsette.

Äänestä

Asko hyvä koita nyt ymmärtää, että oli siellä hallintoneuvostossa tai hallituksessa kuka hyvänsä niin heidän pitää kuunnella aina jäsenistöä. Sinulle sitä taitoa ei ole näemmä annettu ja olet silloin väärässä paikassa. Kovin voimakkaasti olet sitä mieltä, että hallinnon toiminta on oikeaa. Oletko huomannut miten osuuskunnan tila on tullut äärimmäisen riitaiseksi ja tase on käsittämättömän paljon laskenut. Jos asioita on hoidettu hyvin, niin silloin ei olisi riitoja ja omaisuuden arvo karttuisi koko ajan, nythän asiat on juuri päinvastoin. Tosiasiat on vain tunnustettava jossain vaiheessa jos rehellisesti toimitaan. Se on sitten eri asia jos konnuutta harjoitetaan niin silloin ei hyväksytä edes tuomioistuimien päätöksiä.

Äänestä

..askoa harmittaa kun se tietää että kati saa yli 7000 € kuussa palkkaa ei tarvi tehdä muuta sen eteen kuin riidella jäsenien kanssa. Ja sitä pitää puollustaa kun tuli mentyä korpikuusen kyytiin..eikun tassin. Ei tullut kannatusta eduskuntaehdokkaan..ei kokoomuksen ryhmässä jne.. sulaa kaikki klamouri..niin goldwingi ja jaguar ajoilta eikä kukaan muista nuopparimeriittejä joita tuli viiksivalluna rehvasteltua..niin se vain aika kuluu ja maine katoaa..

Äänestä

Minäpä lähettelen tekstareita kaikille kymmenille tuhansille jäsenille viikottain ja kyselen heidän mielipiteitään. Näin ne hommat saadat sujumaan ja turhat vinkujat hiljaisiksi. Älykkäitä neuvojia aina tarvitaan.

Äänestä
  • ...et taida osata sitäkään..sehän hoituu nykyaikana yhdellä lähetyksellä ja maksaa...2,90 €/kk..mutta sehän oiskin sulle liikaa "uhrata" jäsenille 6 kilometrin km-korvaus..

    Äänestä

  • Vastaako 30 000 jäsentä myös minulle yhdellä tekstiviestillä? Ei se haittaa jos edes joskus vinkujilla järki pelaisi.

    Äänestä

  • ..ei uskois tuota kommenttia "alalla" olleelta..eikun alalla vain itseään edustamassa olleena

    Kuka muistaa ketkä vei osuuskunnan Datameen ja ketkä sitä vastustivat?

    Unohtui taas vanha veisuu; "kuka ottaa takaakseen se ottaa maksaakseen".

    Äänestä

..onkohan akso lähtenyt lomille kun ei ole pöljiksi haukkumassa jäsenoikeuksien takia ketään täällä ? Vai alkaako vastuu painamaan ja pitää laittaa rässihousut jalkaan ettei näytä aivan pelleltä ?

Äänestä
  • Onko perseaukiset vinkujat tulleet vihdoinkin järkiinsä vonkuessaan luulemiaan osuusrahoja? Vai jatketaanko vielä osuuskunnan päätöksenteon käsittelemistä jatkokursseilla?

    Äänestä

  • Gttrrfggvvv kirjoitti:

    Onko perseaukiset vinkujat tulleet vihdoinkin järkiinsä vonkuessaan luulemiaan osuusrahoja? Vai jatketaanko vielä osuuskunnan päätöksenteon käsittelemistä jatkokursseilla?

    Sinäpä sen tiedät onko niitä meidän rahoja enää olemassa. Tarina kertoo, että parhaanne mukaan niitä yritetään pelmuuttaa ympäri maakuntaa ja sen ulkopuolellekkin. Kuulema valtakirjoja kerätään rahanjaon yhteydessä. Jäsenistölle ei ole tullut mitään tietoa tuosta oikeusprosessista mikä ilmeisesti on vielä "ylösajovaiheessa" niin kuin tämä entinen toimitusjohtaja lausui Datamesta. Sijoitustoiminta ei ole ollut niin kannattavaa kuin luullaan. Datamessa hävisi yleisen tiedon mukaan reilut 30 miljoonaa. Milloin hallitus saa tienattua tuon rahan takaisin.

    Äänestä

Kuka on tienannut PPO:n omaisuuden jota nyt perseaukiset ruinaavat? Onko omaisuuden tienannut eri taho ja huonot sijoitukset eri taho? Onko jollain ruikuttajalla jakomielitauti? Käsittääkseni PPO:n omaisuuden on tienannut sama johto joka on tehnyt myös välillä huonompia sijoituksia.

Äänestä
  • ..siis tienannut ?? On siinä ihmeellinen luulo. Varallisuus on kertynyt 10 v aikana niin osuusmaksuista, rakentamisrahastosta kuin ..datatien-radiolinjan-dna jne investointien myynnistä. Ei siis sijoituksista !
    Nykyjohto ja aikaisempi on aiheuttanut vain tappiota tuottaneet ja datame-dicame-bcc-cuuma-gisforest-riofori-jpc studio-softera-oulutel ostoilla 35 M€ tappiot jäsenille elisalle myydyn toimialan alihinnoitteluna 70 M€ menetykset. Kts Anvia privatel/Partnera (ent. OuluIct-ent Oulunpuhelin) arvon kehitys !
    Nyky- ja v 2012 toiminutta johtoa ja hallintoa kannattaa tosiaan kehua..kohta voi olla joku "persaukinen" päättäjä...tien päällä..en se minä ollut vaan pirkka..

    Äänestä

  • Onko tämä polvihousupoika ollut kartuttamassa pääomia vai syömässä niitä. Kuka ohjasti osuuskunnan varoja tuohon Datameen ja muihin aisanjatkeisiin toimitusjotalalle. Kuka muurasi peruskiven Mastokiinteistöön. Kuinka paljon masto on tuottanut jaettavaa. Paljonko tase on laskenut 4 vuodessa. Kanattas otta ne punaiset potkuhousut jo jalasta.

    Äänestä

  • Paljonko tase on noussut kymmenessä vuodessa?

    Äänestä

  • Tarkoitatko Asko sitä, että puhelinpuoli oli se joka sen taseen kasvatti ja sijoittaminen söi rahat. Nyt täti suuttuu. Otitko tosiaan ne punaiset potkuhousut jalastasi. Eikös tämä sijoittaminen ole aloitettu joskus 5 vuotta sitten. Mitä se teidän täti oikein lausuikaan asiasta tuon sijoitustoiminnan aloittamisen suhteen. Tietokilpailu, mikä oli se vuosiluku milloin osuuskunnasta tuli sijoitusoisuuskunta ja milloin taseen alamäki alkoi.

    Äänestä

Eihän se haittaa jos tuntisi edes yhtiön historiaa. PPO on harjoittanut sijoitustoimintaa jo yli kymmenen vuotta. Tasearvo on noussut yli 100 prosenttiyksikköä samana aikana. Nyt tietenkin pääomia on enemmän sijoitettavaksi.

http://www.osuuskuntappo.fi/sijoittaminen/

Äänestä
  • ..perustele "harjoittanut sijoitustoimintaa" ?.. Miksi tasearvo on noussut yli 100 prosenttiyksikköä ?
    Mihin oli sijoitettu, paljonko olisi ollut oikea tasearvo 12/2012 ?
    Osaatko vastata noihin ?

    Äänestä

  • Kerro meille Asko mihin on sijoitettu 10 vuotta sitten. Sijoitettiinko akkunatehtaisiin vai lankarulliin, ehkäpä johonkin autotalliverstaaseen. Siis mihin PPO sijoitti 10 vuotta sitten. Onko sijoittaminen sama asia kuin investoinnit oman toimialan parantamiseen. Minkälainen sijoitus tämä Datame oli, paljonko siitä tuli tai meni kokonaisuudessaan. On heitetty luku reilut 30 miljoonaa miinusta. Pitääkö se paikkansa. Kenen rahoja siinä meni, hallituksenko. Sellainenkin huhu on liikkeellä, että hallitus omistaa ppo:n varallisuuden. Omistajat kuulema omistavat vain sen 120€/osuus, siis menikö hallituksen rahat.
    Mistä tuo PPO:n varallisuus on oikein tullut. Jos ei Datamesta, eikä Mastosta, niin mistä. Onhan esitetty sellainenkin väite, että teletoiminta ei enää kannattanut. Tarkoitatko tällä sitä, että Datame ei koskaan kanattanut, ei edes siinä ylösajovaiheessa. Miksi satsattiin Datameen vaikka teletoiminta ei kannattanut. Mastokaan ei ole tuottanut koskaan mitään. Kuntosali ei tule tuottamaan koskaan mitään. Elementtitehtaan seinät eivät tule koskaan tuottaman kuin saman mitä mastokin tuottaa.
    Olisi syytä vaihtaa jo oikeat housut jalkaan niiden potkuhousujen sijaan.

    Äänestä

PPO sijoituksia vuosilta 2000-2007
Radiolinjan perustaminen ja myynti
Operaattoriosakkeiden osto ja myynti
DNA:n perustaminen ja myynti

Tuotto noin 20 miljoonaa yhteensä.

Nyt sijoituksia hoitavat osaltaan tasaosin myös Nordean, Dansken ja LähiTapiolan sijoitusammattilaiset.

Äänestä
  • Paljonko oli investointi Radiolinjaan ? Paljonko saatiin myynnistä Helsingin Puhelinyhdistykselle (nyk. Elisa ), pakko oli myydä.. otappa selvää miksi ?
    Paljonko investointi Datatiehen ? Paljonko saatriin myynnistä..nyk elisalle..Miksi ..taas pakko ! Selvitä miksi?
    DNA:han investointi, paljonko ?..paljonko saatiin..paljonko olisi saatu "nyt" (vrt Oulun Puhelin..Oulu ICT..nyk. partnera)..kerro ihmeessä.
    Oulun Puhelimen osakkeita ostettu kun niitä omistajat tarjosi..paljollako ? Paljonko niistä olisi saanut 2014 alussa..paljonko niiden arvo on nyt ?..saako niistä enää mitään ? Miksi ?

    Tuotto mistä noin epämääräinen summa n. 20 miljoonaa..markkaa..euroa.. Kirjanpidosta selviää tarkat kirjaukset. Kerro, ota selvää, esitä faktat..ne selviää aikanaan kyllä.

    Liiketoiminnan myynnistä saadut ns. putsatut varat joista on alaskirjattu Datamen 35 M€ tappio ovat tosiaan ammattilaisten hoidossa..onneksi, mutta entäs nämä hallitus ja typykkä-sijoittajat ?? Mitä ne on saaneet aikaan muuta kuin jaettua noin 8 M€..mutta ei tuottoa yhtään ?

    Vastaappa Miksi jäsenen pitäisi antaa "sijoitettavaksi" hänelle kuuluva 1240 €/osuus ?
    Kerro, mitä jäsen hyötyy, miksi hän ei voi saada omaisuuttaan pois.
    Vanha kommentti kentällä kuuluu "se on rosentin voitto kun markalla ostaa ja kahdella myy"..mutta silloinkin erotus jää itselle.. Miksi jäsenille ei palauteta heille kuuluvaa omaisuutta kuten säännöissä on ?..Vastaatko ja perusteletko ! Kiitos

    Äänestä

  • Eikös tuo tuotto ole tullut jurikin siitä pulelinliiketoimintojen myynnistä, ei sijoitusten, mutta sinulta Asko jäi hankitakulut noistakin kokonaan huomioitta. Nuo kaikkihan on teletoimijoita, siis meidän päätoimialaa ja jäsenyyden edellytys. Eikös säännöissä lausuta:
    2 Toimiala
    Osuuskunta PPO:n toimialana on tuottaa jäsenilleen tietoyhteiskunnan tarvitsemia
    tietoliikenteen, tietotekniikan ja viestintäalan palveluita sekä edellä mainittuihin toimintoihin liittyvää tai niitä tukevaa tai palvelevaa toimintaa.
    3 Jäseneksi liittyminen
    Osuuskunta PPO:n jäseniksi voivat liittyä luonnolliset henkilöt, yhteisöt ja säätiöt.
    Jäsenyyden hyväksymisen edellytyksenä on aina osuuskunnan tai sen konserniyrityksen palvelusten käyttö.
    Odotankin Askolta sijoitustoiminnan tuottoja noilta vuosilta. Datamenkin tuotot voisit ilmoittaa ja samoin Mastokiinteistön (ovatko nämä sijoituksia vai investointeja, hankittaessa sijoituksia ja myydessä investonteja tai miten haluat vaikka toisin päin).
    Datamehan olisi voinut tarjota palveluita mutta se jäi siihen Korpi-Tassin ylösajovaiheeseen ja sitten tuli ulosottomies.
    Potkuhousut puristaa edelleen.

    Äänestä

Ei kenelläkään jäsenellä ole tuollaista 1240 euron osuutta PPO:ssa jonka voi vaatia pois heti kun rahapula yllättää. Tuo laskennallinen osuusarvo on ihan jotain muuta jos nyt ruvettaisiin myymään PPO:n omaisuus ja maksettaisiin verot. Myy osuutesi 750 euroa ja lopeta turha vinkuminen koska se ei mihinkään johda, kuten on jo nähty.

Äänestä

PPO osuuskunta on harjoittanut AINOASTAAN sijoitustoimintaa (Holding-yhtiö) jo vuodesta 2002 lähtien omistamalla ainoastaan yhtiöiden osakkeita. Kaikki tuotot ovat tulleet myös pakostakin sijoitustoiminnasta eli tuotoista ja myynneistä. Joukossa on tietenkin huonompiakin sijoituksia mutta yhteissummaltaan erittäin hyvää sijoitustoimintaa.

Äänestä
  • ..kuka se hoiti tuolla ajanjaksolla teletoiminnan ?..jos ppo vain sijoitteli. Kyllä on pullat ja vellit veli veikkosella / tai pököpimulla sekaisn mutta kun aika koittaa niin kutsukellot soittaa.. asia x.. itse asiassa kuultuna sanoo vastaaja seuraavaa: en minä tiennyt että ne rahat oli jäsenien..en se minä ollut vaan pauli ja jarmo sanoi..eikun pirkka !

    Äänestä

PPO osuuskunnan (Holding-yhtiö ) osittain tai kokonaan omistamat yhtiöt hoitivat liiketoimintaa, myös teletoimintaa. Osuuskunta sijoitti rahaa yhtiöihin, oli perustamassa yhtiöitä, myymässä omistuksiaan mutta osuuskunnan rooli oli pelkästään olla sijoittajana jo vuodesta 2002 lähtien. Valittajilla on tuo ymmärrys hyvin vähäistä, vingutaan vaan osuuskunnan sijoitustoiminnan tuottoja itselle ja samalla haukutaan osuuskunnan johtoa huonoksi sijoittajaksi.

Äänestä
  • Tinkiällä on potkuhousut Askolla. Eikös Datamestakin pitänyt tulla teletoimija. Sehän ei ollut mikään sijoitus vaan päätoimialaa ylläpitävä puulaaki. Tietääkö Asko mikä oli osuuskunnan päätoimiala ja mikä oli lisäksi sijoitustoimintaa. Annatko hallituksen puolesta tässä lausunnon, siis sen, että osuukunta on ollut sijoitusosuukunta jo 2002. Miksi sitten ihmisä on erotettu osuuskunnasta jos eivät ole käyttäneet osuuskunnan palveluita. Sijoitustoimintahan ei ole tuottanut palveluita muuta kuin ulosottomiehelle. Miksi säännöt on jotain muuta kuin osuuskunta on. Sanoit, että huonompiakin sijoituksia on ollut, aika lievä ilmaus jos yhdessä konkursissa menee reilut 30 miljoonaa.

    Äänestä

PPO osuuskunnalla ei ole koskaan ollut juridisesti yhtä "päätoimialaa", kaikki toimialat samanarvoisia.
PPO osuuskunnalla on ollut vuodesta 2002 lähtien ainoastaan omistuksessaan liiketoimintaa harjoittavia yhtiöitä, verottaja on myös hyväksynyt tämän rakenteen jo vuonna 2007.

Osuuskunnan jäsenehdoissa määritellään velvoitteet osuuskunnan tarjoamien palvelujen käytöstä, omien tai omistuksessa olevien.

Jollekkin Askolle vielä terveisiä että hyvin menee, valittaja höpöttää kokoajan jostain Askosta. Valittaja on joko pönttö sekaisin tai sitten hänellä joku näkymätön kaveri.

Äänestä
  • Lukutaitoinen lukee Askolle niitä sääntöjä sieltä sääntövihkoista. Aloittaa vaikkapa sieltä 100 vuoden takaa. Jarmo voi lukea jos Askon klasit on hukassa.

    Äänestä

..hei täällähän kommentoikin hallintoneuvos jarmo..se onkin oikein asiantuntija..hahaa..
askolla on kyllä ollut punaiset housut ja pitkät viikset mutta ei nuo bisneksisistä ole kumpikaan ymmärtäneet koskaan, kuhna on huulet heiluneet niin ympäristö on luullut että onpa viisaita kommentteja. Milloin se olikaan pähkinäsaaren rauha sovittu.. no siihen ei tarvi viisautta kunhan lukee kirjoista.
Niinistö ja Soini on tulossa NY:kista..valittakaa niille jos housut tutisee

Äänestä

Pitäisikö minun pyytää palkkio Askolta, Jarmolta, Katilta.....kun hoidan tätä vaativaa pönttöjen kouluttamista. Varmasti uikuttajia harmittaa kun he pikkuhiljaa huomaavat olleensa täysiä pellejä näissä uikutuksissaan ja valittavat asioista ihan omaa tyhmyyttään. Pienelläkin asioihin perehtymisellä pöntöt olisivat huomanneet PPO:ta hoidetun hienosti ja sääntöjen mukaan.

Äänestä
  • sinähän saat jo kokouspalkkiot-matkakorvaukset ja ilmaiset lounaat.. ja lisää pitäisi saada ?
    Kuka sanoo noin että hoidettu hyvin ? Tuo yksikin tavallinen jäsen esille joka ei ottaisi 1240 €/osuus heti pois ..hallinnon lakeijoista ei niin väliä ! 26802-466=26336 haluaa fyffet handuun !

    Äänestä

Mistä tuo vinkumanne raha eli 1240€/osuus on PPO:n kassaan ilmestynyt? Vuonna 2002 alkaneesta onnistuneesta sijoitustoiminnastako? Siihen kun lisätään se rahamäärä joka on jo jaettu vuoden 2002 jälkeen osakkaille niin jo pöljempikin valittaja pitää PPO:n sijoitustoimintaa todella loistavana.

Äänestä
  • Datamessa meni 30miljoonaa ja mastokiinteistöä pääomitetaan alituiseen. Riskisijoitukset näihin rupuyhtiöinin on järjn köyhyyttä. Mikä on puulaakin tase ensi vuonna tämän loistavan sijoituspöljäilyn jälkeen. Hallituksen edustajana voit varmaan antaa lausunnon. Nouseeko tase vai laskeeko. Telepuolen rahat on syöty oulun puhelinta myöden.

    Äänestä

Vieläkö Datameen sijoitetaan? Taas uutta tietoa.

Äänestä
  • Sinähän näistä rupuyhtiöistä olet tietoinen. Eikös silellä ole jotain lankakeräkauppaa, pikku verstas josssa tehdään tilaustyönä jotain alumiinin leikkausta, määrätyn suunnan rakentamista, akkunatehtaita ja mitä lie tulossa. Missä on näiden tuotot, ne hulppeat onnistumiset. Paljonko siihen Datameen sijoitettiin ja paljonko oli tuotot. Mikä on tase ensi vuonna, 10 vuodessa luvattiin tuplata. Siitä on jo 2 vuotta joten tempun tekemiseen on jäljellä 8 vuotta. Taidetaan olla jäljessä aikataulusta vai eikä me pököpäät tiedetä kaikkea. Te viisat saatte nyt meitä valistaa ja antakaa nyt jotain tietoa siitä välimiesoikeusistunnosta. Se me kuitenkin tiedetään, että teletoiminta oli meidän tapa saada palveluita ja siitä on ne tuotot tulleet. Sääntöjen mukaan pitää käyttää palveluita, että on oikeutettu osuuuskunnan jäsenyyteen. Kerrosta nyt Asko milloin koko porukka erotetaan, teillä siellä hallituksessa on siihen oikeus. Miksei hallitus noudata omia sääntöjään.

    Äänestä

On se harmi että pelkkiä tappioita tulee sijoituksista joita PPO on tehnyt jo vuodesta 2002 alkaen ihan päätyönään. Silti nämä perseaukiset vonkuvat itselleen osuuskunnasta rahoja 1240€/osuus. Miten tuommoisia rahoja voi jakaa pelkkiä sijoitustappioita tehneestä holding-yhtiöstä? Nämä vinkujat lienevät jakomielitautisia.

Äänestä

PPO osuuskunnassa osakkaan piti AIKAISEMMIN sääntöjen mukaan käyttää osuuskunnan palveluita tilanne muuttui jo 2013. Tämäkin asia olisi ollut helppo selvittää. Lukutaito on vinkujille myös hyvä ominaisuus, luetun ymmärtäminen kruunaa kaiken.

http://www.osuuskuntappo.fi/jasenille/jasenyys/

Äänestä
  • ..siis minkä osakkaan, minä ainakin olen jäsen ja edelleen on säännöissä kohta että pitää käyttää osuuskunnan palveluja..mitä palveluja ?? Liiketoiminta myyty eikä puhelin-telepalveluja voi osuuskunnalta saada ?
    Ei sulla nyt ole ihan kaikki "muumit laaksossa" tai "intiaanit kanootissa", taidat vain ajankuluksi urputtaa mustaa valkoiseksi..ei onnistu

    Äänestä

PPO on jo vuonna 2012 päättänyt että varsinaiset ja vapaaehtoiset osuudet säilyvät voimassa ja nuo mainitut osuudet eivät edellytä palveluiden käyttöä. Samalla päätettiin että uusia jäseniä ei enää oteta. Missä tynnyrissä sinä elät?
Osuuskunnassa on jäseniä (osakkaita)......jotka ovat sijoittamallaan osuudella mukana......

Äänestä
  • 1 Toiminimi ja kotipaikka
    Osuuskunnan toiminimi on Osuuskunta PPO ja kotipaikka Ylivieskan kaupunki.

    2 Toimiala
    Osuuskunta PPO:n toimialana on tuottaa jäsenilleen tietoyhteiskunnan tarvitsemia
    tietoliikenteen, tietotekniikan ja viestintäalan palveluita sekä edellä mainittuihin toimintoihin liittyvää tai niitä tukevaa tai palvelevaa toimintaa. Lisäksi Osuuskunta PPO voi harjoittaa sijoitustoimintaa.

    Osuuskunta PPO:n palveluksia voivat käyttää hyväkseen myös muut kuin Osuuskunta PPO:n jäsenet, mikäli hallitus ei toisin päätä.


    3 Jäseneksi liittyminen
    Osuuskunta PPO:n jäseniksi voivat liittyä luonnolliset henkilöt, yhteisöt ja säätiöt.
    Jäsenyyden hyväksymisen edellytyksenä on aina osuuskunnan tai sen konserniyrityksen palvelusten käyttö.

    Osuuskunta PPO:n jäsenyyttä haetaan kirjallisesti hallitukselta. Hallitus päättää hakemusten hyväksymisestä tai hyväksymismenettelystä ja hyväksymisen edellytyksistä.
    Missä tuossa sanotaan, että ei edellytä palveluiden käyttöä. Kenen ne loput rahat on jotka ovat muutakuin osuusmaksua, esim. liittymismaksuja. Kenen rahaa yleensä on osuuskunassa.
    Paljonko tuli turpaan teidän toilailusa siinä Datamekonkurssissa ja paljonko pääomitetaan sitä Mastokiinteistöä/vuosi. Tietääkä tai taitaako polvihousupoju vastata

    Äänestä

Voiko PPO:hon liityyä edelleen uusia jäseniä jakamaan tuota rahapottia niinkuin sinun postaamissa säännöissä lukee? Nythän kannattaa kaikkien liittyä ja vaatia itselleen noita rahoja. Sinunkin osuutesi pienenee äkkiä kun muutama kymmenen tuhatta uutta jäsentä liittyy ilmaista rahaa jakamaan. Huomaatko kuinka huvittava olet kaikessa tyhmyydessäsi? Toivottavasti naapurisi ja sukulaisesi eivät sinua tunnista.

Äänestä
  • Enpä tiennyt askoa noin ylivertaisen yksinkertaiseksi. Vastaappa nyt, ketkä käyttävät sääntöjen pakottavaa määräystä käyttää osuuskunnan palveluita. Osuuskuntaan otetaan koko ajan uusia jäseniä sekin on fakta.
    Paljonko siinä Datamen konkursissa tärväsitte osuukunnan rahoja ja kuinka paljon olette pääomittaneet Mastoa. Jaloa sukua on tämä neropatti, jos ei oikein aatelinen punaisine polvihousuineen. Jos et osaa lukea niin kansakouluun tavauskursseille. Kenen ne rahat osuuskunnassa on. luetun ymmärtäminen on joillekin vaikeaa. Oletko evästänyt yhtä taidokkaasti välimiesoikeutta . Kerro meile ulkopuolisille miten pelastatte nahkanne.

    Äänestä

Voit ihan rauhassa ottaa uusia jäseniä ja käyttää PPO:n pakottavia palveluita. Luulen että päätäsi pakottaa aika pahasti, mutta kuten sanoin niin elä vaan noine vanhentuneine tietoinesi omassa haavemaailmassasi ja unelmoi 1240€ osuudestasi. Toivottavasti uskoa riittää.

Äänestä
  • Tiedossahan on ollut, että askoja ei säännöt koske. Uusia jäseniä tulee koko ajan ja palveluja ei ole tarjolla osuuskunnan taholta kenellekkään. Askot eivät myöskään tiedä paljonko turpaan tuli Datamen konkursissa ja paljonko pääomitetaan Mastoa vuosittain, sekoilevat kun kysytään. Tietääkö edes paljonko on voimaa kolt vingissä vai onko sekin hallituksen päätettävissä. Askot tarvitsevat kiireen vilkkaa pesuohjeita punaisille potkuhousuille. Kulkeeko motokutsi edellä vai takana neuvoja antamassa. Ei taida askot vastata paljonko siinä Datamen konkursissa meni niitä jäsenistön rahoja ja paljonko sitä Mastoa pääomitetaan omistajien rahoilla vuosittain. Kun kysyy niin itkupotku raivarin saa ja selittelee satujaan. Taidatteko askot vastata selvään kysymykseen.

    Äänestä

Asiaa seuranneena ihmettelen, miksei selviin kysymyksiin saa oikeita vastauksia. Tässä ketjussahan on kysytty paljonko mikäkin on tuottanut tai vienyt. Onko säännöt voimassa ja onko niitä noudatettava. Kuka voi toimia sääntöjen vastaisesti ja kuka siitä sääntöjen vastaisesta toiminnasta vastaa. Minusta joku hallinnon edustajista on ollut rakkikoirana mutta ei pysty asialliseen vastaamiseen. Jos hallinto toimii kauttaaltaan noin niin silloin ei kunnian kukko laula pitemmän päälle. Ei vaikuta ammattimaiselta toiminnalta.

Äänestä

Ei noihin perseaukisten jankutuksiin osuuskunnan purkamisesta ja laittomuuksista voi vastata enää muu kuin psykiatri. Ei kukaan täysjärkinen voi olla niin tollo että ei ymmärrä asioita joita tässäkin ketjussa on lävitse käyty. Helpommalla varmasti nämä ruikuttajat pääsevät kun uskovat omiin luuloihinsa ja jatkavat vinkumista. Jos PPO:ssa on laittomuuksia niin rikosilmoituksia tekemään heti, turha niistä on vuosikaupalla puskassa mankua.

Äänestä
  • ..tuohan olikin taas uusi aisantuntija jonka hallinto tarvitsee sotkujensa selvittämiseen. Eikö noita ole jo ollut helsinkiä myöten kehissä eikä mitään muuta ole saatu aikaan kuin epäsopua kun yritetään mustaa väittää valkoiseksi.

    Äänestä

  • Paljonko sitä tappiota tuli siinä Datamen konkurssissa ja paljoinko pääomitetaan Mastoa/vuosi. Paljonko on palkojen loppusumma /vuosi, paljonko hallinnon kulut/vuosi. Pitääkö voimassaolevia sääntöjä noudattaa. Mikä on se foorumi missä jäsenistö saa esittää aloitteita osuuskunnalle. Mitä palveluita osuuskunta tarjoaa jäsenille. Paljonko tase oli vuonna 2012, 2013, 2014, 2015 ja paljonko se on ensi vuonna. Miksi asioita kierrellään, kaarrellaan ja hypitään asian sivuun.
    Suora vastaus suoraan kysymykseen. Tuommoiset ääliöpuheet on aivan turhia ja niiden lausuja on moukka.

    Äänestä

Paljonko PPO osuuskunta on jakanut omistamiensa sijoitusyhtiöden tuottamia rahoja jäsenilleen 15 vuoden aikana?
Paljonko PPO osuuskunta on kerännyt varallisuutta 15 vuoden aikana omistamiensa sijoitusyhtiöiden avulla?
Miksi nyt vingut PPO osuuskunnalta sijoitusyhtiöden tuottamaa omaisuutta itsellesi? Eikö sinun pitäisi tyytyä siihen että ei ole rahaa mitä jakaa, rahathan ovat menneet tappiollisiin sijoituksiin sijoitusyhtiöiden kautta. Eihän PPO:n kassassa voi olla rahaa kun vielä palkkoja maksetaan ja on maksettu jo kymmeniä vuosia. Mitä palveluita luulet osuuskunnan omistamien sijoitusyhtiöiden tarjoavan PPO:n jäsenille? Varmaan vanhusten vaipanvaihtoa.

Äänestä
  • Siksi vingun kun omistan osuuskuntaa osuuksillani. Mikset vasta kysymyksiin kun kysytään, onko ymmärryksessäsi vikaa. Onko luvut kuitenkin niin dramaattisen huonoja, että niitä et uskalla suustasi päästää. Kun isäntiä moititaan, niin silloin rakit ärhtää lauloi Mikko Perkoila.

    Äänestä

  • Ei sijoitusyhtiöt ole tuottaneet yhtään omaisuutta Osuuskunnalle. Kaikki omaisuus on tullut investoimalla eri alan toimijoihin jotka tuottivat tele-puhelin ja ictpalveluja. Kun niistä on jouduttu--> JOUDUTTU luopumaan kuten esim Radiolinja-Datatie jne niin niistä saatu omaisuus on osuuskunnan jäseniltä kerättyä ja heidän telepalveluista maksamien maksujen kerryttämää ja tuottoa oikea-aikaisten investointien myymisestä hyvään hintaan. EI SIIS LATIAKAAN SIJOITUSTUOTTOJA . DNA:n myyntikään ei ollut huippua vaan yhden korppi-tassin suuruudenhulluuden harha kun ei päässyt kaliffiksi kaliffin paikalle niin houkutteli halinnon myymään alihintaan kun sitä vertaa esim Oulun Puhelimen/OuluICT:n saamaan rahamäärään. Nyt DNA:n omistamat yhtiöt käärii suuria "sijoitustuottoja"...ja menossa pörssiin...siis oikeaan sijoitustoimintaan kattaakseen kasvunsa tarvitseman laajentamishankkeen.

    Ainoa päätös, jos sitäkään oikein voi sanoa sijoitukseksi, oli ostaa Oulun Puhelin Oy:n osakkeita kun omistajat niitä alkoi tarjoamaan. Mutta sekin tie on kuljettu loppuun kun niiden osakkeiden arvo on laskenut 4,55 €/kpl arvoon1,65 €/kpl..kauppapaikalla, Niitä on osuuskunnan omistamalla Arvolla ja osuuskunnalla 4 023 152 kpl eli niistä aikoinaan maksettu hintakin on tämän päivän "sijoitustasolla" mennyt pakkasen puolelle kun viime vuoden tulokseen piti sieltä palauttaa 4 M€ jotta saatiin sijoitustuotto näyttämään plussaa.. On siinä oikein kunnon sijoittajat asialla ! Hävitetty 11 M€ jotta mamma saa sädekehää oulun talousalueella vc:hen.. eikun cv:hen.

    Herätkää jo todellisuuteen tai pyytäkään raahen sairaalasta herätyslääkettä kokouksiinne.

    Äänestä

Kuka on nämä voittoa tuottaneet investoinnit alan toimijoihin suorittanut?
Onko kyseessä ollut suoraan PPO osuuskunta vai PPO osuuskunnan omistamat sijoitusyhtiöt(Oy)?
Voiko osuuskuntaa myydä vai ovatko myynnissä olleet aina PPO osuuskunnan omistamat YHTIÖT (sijoitus)?

Äänestä
  • Vastaappas nyt jos taidat, paljonko siinä Datamen konkursissa tuli takkiin ja kuinka paljon pääomitetaan sitä Mastokiinteistöä. Pitääkö sääntöjä noudattaa tai ei. Kuka omistaa ne sijoitusyhtiöt jos ei osuuskunnan jäsenet osuuskunnan kautta. Paljonko oli hallituksen kulut/vuosi. Paljonko hallintoneuvoston/vuosi. Kuinka pitkä lasku on konsulteilta tullut. Nämä uudet sijoitukset paljonko niistä on tullut tuottoja. Kuinka paljon on tuottanut pankkien salkut/pankki. Paljonko on tuottanut Katin salkku.
    Miten tase on kehittynyt alkaen 2012. Kakaise ulos äläkä piiloudu sinne selittelyisesi taakse. Jos on mennyt niin hyvin kuin väität niin miksi piilottelet tietojasi ja höpötät hallituksen erinomaisuutta.

    Äänestä

Onko sijoituksista tullut tappioita enemmän kuin voittoja? Minä lasken yhteispottia (jaettuja rahoja ja omaisuutta) joka on syntynyt näiden investointien (sijoitusten) ansiosta. Osuuskunta on omistamiensa sijoitusyhtiöiden kautta tienannut paljon vaikka otetaan huomioon nämä epäonnistumiset. Osuuskunta noudattaa osuuskuntalakia, oy osakeyhtiölakia, asia on yksinkertainen. Palkkojen maksu, konsulttien käyttö, sehän on ihan normaalia. Osuuskunta on voittoatuottamaton, oy saattaa jopa tulouttaa voittoja myös perseaukisille vinkujille.

Äänestä
  • Askoilla näyttää palavan ajatukset pohjaan. Et vain osaa vastata mitä sinulta on kysytty. Mitä nimität tuotoiksi on sitä telepuolen tuloa ei suinkaan sijoitustuottoja. Tämän telepuolen myynti asetti sitten osuuskunnan sääntöjensä vastaiseen tilaan. Koita nyt kakistaa ulos se mitä sinulta on kysytty. Olet kymmeneen kertaan kehunut hallinnon toimet ja niiden tuotot. Ne on kerta toisensa jälkeen ammuttu alas ja sinä vain pyörit piiriä niiden kuvitelmiesi ympärillä. Jos asiat on niin kuin kerrot taseen pitäisi olla noin 200miljoonaa. Osuuskuntahan on kertonut maksaneensa korkoa ei syöneensä kuormasta. Katin mukaan pääomista ei ole syöty, sinunhan se pitäisi tietää kun kannatat aisaa niissä porukoissa. Kati on myös vannonut taseen olevan kaksinkertainen 10 vuoden päästä. Siitä on kulunut jo vuosia. 7 vuoden päästä meidän omaisuus pitäisi olla jotain 300miljoonaa jos puheesi pitävät paikkansa. Nyt sinä tunnut tietävän jo jäsenten varallisuudenkin. Toivottavasti sinulla on massi kunnossa, voit vielä tarvita sitä kun aikaa vähän kuluu.
    Kakista nyt vain ulos paljonko siinä Datamen konkurssissa tuli turpaan, paljonko sitä mastoa pääomitetaan/vuosi ja minkälaiset tuotot on niistä neljästä salkusta, kustakin erikseen. Tase vuodesta 2012 alkaen ja mitä se on 2016. Paljonko on syöty kuormasta ja onko kuormasta syönti sama kuin koron maksu. Onko säännöissä maininta palveluidenkäytöstä vai ei ja voiko hallitus vain päättää, että palveluita ei tarvitsekaan käyttää. Miksi aikaisemmin erotettiin osuuskunnasta jos ei käyttänyt palveluita. Mitkä palvelut oikeuttivat osuuskunnan jäsenyyteen, lista tästä.

    Äänestä

Mikä on telepuolen tulo? Kuka harjoitti telepuolen liiketoimintaa? Osuuskuntako vai osuuskunnan perustama oy joka investoi eli sijoitti telepuolen liiketoimintaan josta saatiin sitten osuuskunnalle tuloja? Osuuskunta on jakanut näitä sijoitustuottoja jäsenilleen kymmeniä miljoonia. Onko osuuskunta pyytänyt jäseniltään lisää rahaa sijoitustappioiden paikkaamiseen?
Mikä PPO:n toiminnassa on sääntöjen vastaista?

Äänestä
  • ..mistä osuuskunnan perustama oy sai rahat joilla oli investoitu osuuskunnan aikana mm radiolinjaan..datatiehen..dna:han ?.. Oy:kö esim nykyisen arvon tapaan 2500 € pääomalla on hoitanut nuo asiat noin..mahtavaa..upeaa.. minulta saat heti 2500 € jos lupaat että saan siitä ens vuonna 100 M€..tai edes 2700-2750 €..puhtaana käteen .. onnistuuko? tee heti sijoitus sopimus ja nimet alle ..mitä annat vakuudeksi ?

    Äänestä

  • Ei vain pysty vastaamaan vaan hortoilet huuruissasi ja kannatat hallinnon aisaa. Kysymyksiä on esitetty mutta et taida osata vastata, tai sinua on kielletty vastaamasta. Kakista vain nyt ulos ne tiedot kun kerran olet laskenut ne tuotot. Pura ne luvut laskuistasi, miksi salaat noin tärkeän tiedon.

    Äänestä

Toivottavasti olet korvamerkinnyt kaikki setelisi osuuskunnan kassassa että kukaan ei niitä pääsisi sijoittamaan mihinkään tuottavaan. Eihän nyt osuuskunnan rahoja voi lainata osuuskunnan omistamiin yhtiöihin kuten aikoinaan Radiolinjaan.

Äänestä

Vinkuja ei osaa ilmeisesti lukea PPO:n vuosikertomuksia, sieltähän ne luvut löytyvät, voitot ja tappiot, jaetut rahat ja taseet. Kaikki ovat netissä luettavissa ja julkista tietoa.
Vielä kun osaat kertoa sen että mikä PPO:n toiminnassa on laitonta ja sääntöjen vastaista?

Äänestä
  • ..missä on ne hallinnon pöytäkirjat joista voi päätökset tarkistaa ?

    Äänestä

  • Et vain osaa pistää niitä lukuja tänne luettavaksi. Säännötkin on mielestäsi siinä kunnossa, että niitä voi noudattaa. Palveluita vain ei tuoteta niin kuin säännöt määräävät. Perikunnilta viedään ääniä kun osuudet siirretään. Kakista nyt ulos nuo lukutiedot jos ne on kerran sinulla tiedossa. Valista meitä tietämättömiä äläkä panttaa tietoasi. Aisankannattaja voi olla ja joo joo miehenä hallituksessa mutta jäsenistölle ei vastata selviin kysymyksiin. Paljonko siinä Datamen konkurssissa meni persiilleen. Kuinka paljon pääomitetaan Mastoa/vuosi. Niiden salkkujen tuotto, kakaise ulos. Paljonko maksaa hallinnointi tässä konsernissa. Mistä saan niitä sääntöjen määräämiä palveluita ennen erotettiin jos ei käyttänyt palveluita. Missä on se lista mitä palveluita pitää käyttää.
    Vinkujat haluaa tietää luvut, mutta sinusta ei ole niiden lukujen esittäjäksi. Pisnestä on tehty vain puhelinliikenteen ja verkkojen myynnillä ja sekin alihintaan. Etkö näe niitä lukuja sieltä laatimistasi papereita. Kuka tekee puulaakille ne paperit mistä sinä puhut, siis painaa ja tekee ne fyysiseen muotoon. Onko ne palvelut kilpailutettu ja paljonko siihen uppoaa rahaa. Katsopas tiliotteet ja kerro meille jotka olemme tai meidän pitäisi olla isäntiä. Vinkujat vaativat saada numerotieto mutta sinulla näyttää nuo numerot olevan hukassa, jos lie hukassa paljon muutakin.

    Äänestä

Ovatko osuuskunnan hallituksen pöytäkirjat julkisia? Mistä näitä vinkujia tulee jotka eivät tunne edes perusasioita hallinnon toiminnasta?

Äänestä
  • ..siis mikä Osuuskunta PPO:n toiminnassa on ollut laitonta ja sääntöjen vastaista. Ei mikään jäsenien toiminta mutta hallinto on tehnyt päätöksiä ilman jäsenien ja osuuskuntakokouksen antamaa valtuutusta. Mm myynyt liiketoiminnan jolloin sääntöjen mukaan ( ja osuuskuntalain) on osuuskunta purettava ja "mahdollisesti" jäljellä oleva omaisuus jaettava "velkojen" maksun jälkeen jäsenille. Datamen konkurssin 35 M€ alakirjaus on tehty ja jäljellä on vielä 100 M€ joka tekee sen konsulttien laskelman mukaan 1 240 €/osuus...vai onkokaan enää tuota summaa kun rahaa on jaettu ilman vakuuksia ?
    Lisäksi hallitus ( ja hallintoneuvosto) ei ole ottanut jäsenien tekemiä laillisia aloitteita v.2012 jälkeen osuuskuntakokouksien esityslistalle käsiteltäväksi.

    Näihin pariin esimerkkiin tarvitaan pöytäkirjojen kirjaukset jotka tulee viranomainen saamaan kun niitä ei kerran jäsenet saa edes lukea.. vai onko ne annettu myynnin yhteydessä elisalle kuten uutela ja korppi-tussi lakeijoineen väittää.. Nauraa teille jo naurismaan aidatkin noiden väitteidenne johdosta.

    Äänestä

Liiketoiminnan myymiseen ei kysellä jäsenten lupia, niistä päättävät hallitus ja hallintoneuvosto. Vai luuletko Oy:n myymisen sujuvan paremmin kun siitä julkisuudessa mölistään ja paljastetaan ostajan ja myyjän liikesalaisuudet. Ei siitä ainakaan kauppahinta nousisi.

Kerrotko vielä tarkemmin miten PPO:n säännöissä on tuo jäsenten aloiteoikeus osuuskuntakokouksessa on varmistettu?Kopioi vaikka PPO:n säännöistä se kohta nähtäväksi.

Äänestä
  • Oletko unohtanut lukea Osuuskuntalain. Vingu sieltä tietoa turha sitä on sinulle selittää kun et kuitenkaan ymmärrä. Vaikka lukisitkin niin tellähän on tapana kiistää vaikka lainvoimainen tuomioistuimen päätös.

    Äänestä

  • Tämä on tosin turhaa koska näköjään luetun ymmärtäminen on joillekkin täysin ylivoimaista.

    Alla pari esimerkkiä "toistuvista" Osuuskunta PPO:n hallituksen rikkomuksista Osuuskuntalain mukaan:
    6 § Oikeus saada asia osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi

    Jäsenellä on oikeus saada osuuskunnan kokoukselle tämän lain nojalla kuuluva asia osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti
    hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

    31 §
    .....
    Sääntöjen muuttamista koskevan pätevän päätöksen edellytyksenä on niiden jäsenten kannatus, joilla on vähintään yhdeksän kymmenesosaa kokouksessa annetuista äänistä,
    Sääntöjen muutosta koskevan pätevän päätöksen edellytyksenä on kuitenkin kaikkien kokouksessa edustettujen jäsenten kannatus ( yksimielinen päätös)

    Äänestä

  • 6 §

    Oikeus saada asia osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi

    Jäsenellä on oikeus saada osuuskunnan kokoukselle tämän lain nojalla kuuluva asia osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

    Pörssiosuuskunnassa vaatimuksen katsotaan aina tulleen riittävän ajoissa, jos hallitukselle on ilmoitettu vaatimuksesta viimeistään neljä viikkoa ennen kokouskutsun toimittamista.

    Esimerkiksi

    Äänestä

Eipä noita kohtia ole rikottu kertaakaan. Nyt kannattaa vielä opetella ymmärtämään mitä nuo pykälät oikeasti tarkoittavat. "Tämän lain nojalla kuuluva asia.." Ei muuta kuin rikosilmoituksia kehiin ja paljasta persettä kusiaismättääseen.

Äänestä
  • Eikös tuosta ole jo tehty kanne välimiesoikeuteen.
    Askojen kanattaisi nyt rauhoittua ja käydä vaikka lenkki sillä pappamopolla Alavieskassa, jos vaikka ajatukset vähän selkiintyisivät. Niitä numeroita ei vain nämä askot saa puristettua palstalle. Kakista vain ulos aläkä vingu niitä virsiäsi, vai etkö uskalla kun kannatat sitä aisaa isompiesi takana. Katso sieltä painotuotteista, totta sinne kioskiin on jäänyt joku kappale. Lukuja kehiin niin näemme kuinka hohdokasta se sijoittaminen on ollut. Jos et saa selvää niin kysy sieltä herraporukalta, voihan olla, että kykysi ei oikein riitä ja ymmärryksesi ei yllä, se on sitten vai voi, voi.

    Äänestä

Erkkien kannattaisi saada myötäjuoksijoineen jo muutakin aikaan kuin monivuotista vinkumista netissä. Milloin aiotte saada 1240€/osuus tilillenne? Tuleeko tähän vastaus vai jatkuuko loputon itku netissä?

Äänestä
  • ..vastaus tulee aikanaan..mutta sitä ennen erkit saa kuulla hallinnon tekemien väärien päätösten seuraukset. Kun saa ehdonalaista niin ei passaa pienessä sikunassa motskalla pörrätä..jallu luuraa !

    Äänestä

Erityistilintarkastus totesi myös Datame-jutun hoidetun sääntöjen mukaan. PPO ei myöskään kärsinyt Datame-konkurssissa mitään tappioita koska se kuului yhtenä osana Elisa kauppaan. Elisa olisi vähentänyt kauppahinnasta saman summan jos Datame vastuut olisivat jääneet Elisalle. Vinkujien kannattaa lukea tuota erityistilintarkastuksen loppuraporttia ja siitä valittajien aiheuttamaa 80 000 euron laskua.

http://www.osuuskuntappo.fi/news/erityisessa-tarkastuksessa-ei-todettu-vaarinkaytoksia

Äänestä
  • Voi pyhä yksinkertaisuus.
    Askot ei vain osaa vastata kysymyksiin, jos lie sillä moporeissulla saanut liikaa kylmää. Taitaa kuitenkin olla niin, että aisankannattaja ei saa vastata kun rakin isännät komentaa. Askojen tehtävänä on puuhastella niiden pikku tilausten kimpussa ja koittaa nuolla isäntiä jotta saa pysyä talutusnuorassa. Numerot on niin rumia, että ei voi julkaista. Saahan sieltä osuuskunnasta aisankannattaja murusia kun jaksaa portinpielessä räksyttää. Rakkikoiran asema on asetettu askoille ja sehän sopii kunhan saa illalla kuppiinsa isänniltä papuja. Numerotietoja ei kuitenkaan tällä askoilla ole jaettavana omistajille. Ei poloinen tiedä paljonko suli Datamessa ja paljoko syödään maston puolesta joka ikinen vuosi. Onko sitten mennyt nuo teleyhtiöt sekaisin, vaihtanut paikkaa Datame ja PPO. Datamehan kangistui ennen kuin syntyikään ja PPO:n tappoi rakkikoiran taluttajat.

    Äänestä

  • Mistä ihmeen vastuista tämä polvihousupoika oikein puhuu. Mitä ne vastuut oli ja kuinka paljon ja miksi oli vastuita. Eihän se Datame mielestäsi edes mennyt konkurssiin kun tuotti niin hirmuisesti, että elisakaan ei huolinut. Pitäisi polvihousupojan ottaa iltapulverit ja lasi vettä päälle.

    Äänestä

Erityistilintarkastus kertoo......
1. Vaihtoehto
PPO myi ICT-liiketoiminnat Elisalle, kaupan ehtona oli Datamen jääminen PPO:lle.
Elisa maksoi noinhinnoin 100 miljoonaa euroa.
Datame konkurssi maksoi PPO:lle 35 miljoonaa euroa
PPO tienasi nettona 65 miljoonaa euroa.
2. Vaihtoehto
Elisa ostaa PPO:n ICT-liiketoiminnat joissa Datame mukana ja maksaa 65 miljoonaa euroa.
PPO tienasi nettona 65 miljoonaa euroa.

Paljonko oli ero nettosummissa vaihtoehtojen välillä? 0 euroa.
Kaistapäät valittavat ja tekevät turhia kuluja oduuskunnalle.
http://www.osuuskuntappo.fi/news/erityisessa-tarkastuksessa-ei-todettu-vaarinkaytoksia

Äänestä
  • Paljonko siis Datamen konkursissa paloii rahaa, siis osuukunnan rahaa. Ei mitään eroja vaan mikä oli hintalappu konkursissa. Kaistapää koittaa nyt vain vastata tuohon. Talvi on tullut vaihda pitkät housut jalkaan, ettei palellu muukin kuin alapää.

    Äänestä

Tyhjästä valittajat luulevat tehneensä itse PPO:n onnistuneet sijoitukset ja "Asko" on sitten tehnyt nämä huonommat sijoitukset. Rahaa pitäisi kuitenkin löytyä näille perseaukisille PPO:sta 1240€/osuus joka ilmeisesti on syntynyt ihan tyhjästä. Nyt vinkujia kiinnostaa ainoastaan Datame tappiot, ei kokonaisvoitto Elisa kaupasta. Erityistilintarkastus oli kuitenkin turha, ainoastaan osuuskunnan rahoja tuhlattiin 80 000 euroa. Pönttöjä on monenlaisia.

http://www.osuuskuntappo.fi/news/erityisessa-tarkastuksessa-ei-todettu-vaarinkaytoksia

Äänestä
  • ..kyllä minäkin tuolla summalla sanoisin "ei mitään" ja maksaja olisi tyytyväinen kun lausunto olisi tuollainen. No olihan siinä että hallintoneuvostoa vedettiin nenästä..eikun isoista nokista ja sekin asia selviää kun aikansa miettivät mitä tuli tehtyä ja kenen manipuloimana..jarmo-korppi-asko-markku..jne ja tarmot ja pullat meni siinä mukana..

    Äänestä

  • Mikä on kokonaisvoitto. Minkä hintainen oli ppo myytihetkellä ilman datamen konkurssia. Arviot liikkuvat jossain 175 miljoonaa. Saatiin vain reilut sata. Mikä on siis se koknaisvoitto.

    Äänestä

Pöntöt ovat edelleen sekaisin. Eihän Elisalle myyty koko PPO:ta vaan ICT-liiketoiminta. Sen arvo ei ole koskaan ollut 175 miljoonaa euroa, ainakaan täyspäisten tekemissä arvioissa. Hatustahan voidaan tempaista arvoksi vaikka 200 miljoonaa euroa ja uudet itkut peliin.

Äänestä
  • ...mitä muuta liiketoimintaa PPO:lla oli kuin ICT ? Paljonko sen muun liiketoiminnan Arvo on ollut "ei täyspäisten" tekemissä arvioissa ( siis konsulttien). Hatusta voi verrata arvoa esim Anviaan jota sama ostaja yrittää vallata mutta siellä onneksi hallinto on talon ja alueen tulevaisuuden puolesta.
    Nimittäin kun verrataan näiden liikevaihtoa ja osuuksien-osakkeiden arvoa niin Osuuskunta PPO:n myydystä liiketoiminnasta olisi pitänyt saada 180 M€ in cash..puhtaana käteen eikä 100 M€ - datame epäonnistunut hankinta-35 Me=65 M€ oli reaalinen saanto.
    Oulun Puhelin-Oulu ICT-nyk Partnera osakkeiden hinta oli v.2014 4,55 €/kpl nyt 1,65 €/kpl, niitä on Osuuskunta PPO:lla ja sen omistamalla ent PPO Sijoitus Oy-nykyisin arvo nordik inwest yhtiöllä yhteensä 4 032 152 kpl eli OLI 18 346 291,60 €:n arvosta 18,3 M€ ja nyt niiden arvo on 6 653 050,80 €:a.. 6,6 M€ siis 11 693 240,80 € 11,6 M€ hävitty-hukattu-menetetty ..no kuitenkin aRVO alentunut eikä koskaan enää palaa.. kuka hullu nyt tuollaisia osakkeita ostais 4,55 €/kpl ??

    Siis tosiaan pöntöt on edelleen hallinnolla ja toimivalla johdolla täysin sekaisin mutta eihän kysymys olekkaan omista rahoista..vaan jäsenien pitkien asiakassuhteiden aikana kerätyistä investointeihin säästetyistä palveluhinnoista.
    Tätä ei katit-paulit-jarmot-hellet-askot-tuomot kait ymmärrä vaan jatkavat edelleen linjaansa..mulle..mulle eikä kellekkään muille !

    Äänestä

kovin on mennyt hiljaiseksi ja salamyhkäiseksi osuuskunnan tiedottaminen. Estradilta luvattiin avointa menettelyä mitä-missä-milloin tapaan saatujen rahojen tilanteista. Muuta niistä ei ole esilletullut kuin että sitä on jaettu jopa 5 M€ jollekkin alueen ulkopuoliselle rakennusfirmalle ja joihinkin pieniin käyttöpääoma tarpeisiin muutaman hengen pajoihin. Mikähän niissäkin on taloustilanne jos eivät saa pankeista 2 % korolla+marginaali lainaa, jos pitää ottaa 8-10 % korolla osuuskunnalta ? No tietenkin jos ei tarvi antaa vakuuksia niin silloinhan se voi ollakkin firman omistajille edullista..rahat pois ja luxenburkkiin..menoksi.

Äänestä

Oulu ICT jakoi keväällä omaisuuttaan pois 1,63 euroa/osake. Paljonkohan PPO siitä nettosi? Turha vinkua mistään osakkeen alenemisesta.

Äänestä

Oulu ICT rahavarat olivat 2014 150 miljoonaa euroa, osakkaille jaettiin 60 miljoonaa euroa jolloin kassaan jäi 90 miljoonaa euroa. Pönttöjen mielestä osakkeen arvon olisi pitänyt kuitenkin pysyä samana. Ilmeisesti nämä pöntöt maksavat osakkeista samaa hintaa vaikka yrityksen kassaa tyhjennetään rajusti.

Oulu ICT:n kassassa on edelleen rahaa 2,1 euroa per osake ja muuta omaisuutta 0,7 euroa per osake, yhteensä varallisuutta 2,80 euroa per osake, silti osakkeen kauppahinta on noin 1,85 euroa. Ei kukaan pönttö maksa osakkeen hintana samaa kuin tasearvo tai varallisuus. PPO:ssa sama tilanne, ei tasearvo (1240€) ole sama kuin osuuden kauppahinta (750-800€) vaikka pöntöt näin vinkuvat.

http://www.forum24.fi/sivut/artikkeli/5794/Oulu-ICT-vaihtaa-nime_-Uusi-nimi-PartneraOy-kuvaa-kumppanuutta

Äänestä
  • Miksei heti makseta kaikkia pois kun kerran kuormasta syödään, vai eikö tuo olekkaan kuormasta syöntiä. Onto tuo sama asia kuin koron maksu jos pääomia syödään. Tietysti hallinnon kulut juoksee ja kenen kassaan. Missä lie sitten se Katin tuplaus siihen taseeseen. Aikaa jäljellä noin 7 vuotta.

    Äänestä

  • ..mihin siitä välistä oli kadonnut 50 M€ OuluIct:stä kun DNA:n myynnistä saivat 200 M€ ?..noin ne manit häipyy jos ei pidä lompsaa kiinni..jota ei ppo:lla hallitus halua..eikä muut osaa vaan se rempsottaa auki kuin entisellä tytöllä..

    Äänestä

Oulu ICT (Partnera) on myös konserni kuten PPO. Omaisuutta on myös konsernin muissa yrityksissä sijoitettuna, ei kaikki DNA myynnin rahat ole tietenkään käteisenä.

Äänestä

Tämä askotti on lainannut aivonsa raahen viisaimmalle miehelle, datame seireenille ja haamuna taustalla huhuilevalle kriminaali polliisille. Tanakka täti tietysti taputtelee käsiään näille asiantuntijoille ja askot räksyttää. Sitä tekevät mitä luulevat osaavansa.

Äänestä

Eikös nämä samat askot moittineet aikanaan lesdatiolaisiakin kovin rumaan sävyyn. Miten nyt ollaan rahanlainaajina samalle yhteisölle rakennusliikeiden kautta.

Äänestä

Kalevassa oli aika mielenkiintoinen juttu eräästä säätiöstä ja siihen liittyvistä tutkimuksista uusista epäilyistä.

Poliisi epäilee, että useat säätiön hallituksessa olleet henkilöt ovat syyllistyneet rikoksiin. Heitä epäillään törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä kavalluksesta ja luottamusaseman väärinkäyttämisestä. He ovat syyllistyneet samankaltaiseen menettelyyn josta joku on jo aikaisemmin tuomittu. Asiakirjat ovat siirtymässä syyttäjälle syyteharkintaan... Hovioikeus on määrännyt yli 3,6 M€ vahingonkorvauksia tuomitun maksettavaksi.

Miten tämä liittyy kompetenssinä osuuskunnan toimintaan on mielenkiintoista seurata tilanteen kehittymistä. Eihän "puhalluksessa" ole ollut kuin n 100 M€ potti josta on aiheutettu 35 M€ kupru jäsenistölle..missä jallu luuraa ja mitä asiakirjat tulee kertomaan ?

Äänestä

Sama pönttö taas postaa sekoilujaan monelle palstalle. Joko on rikosilmoitus PPO:sta tehty vai nähdäänkö vain märkiä päiväunia?

Äänestä
  • Eikös se haaste ole tehty, näin olen ymmärtänyt. Selostappas nyt meille missä sen kanssa mennään. Rahat ainakin näyttää PPO:ta hupenevan näiden askojen puuhasteluun. Kaikki on tehty oikein ja mitään vilunkiaei ole milloinkaan tehty mutta kukaan ei saa mitään tietoa. Uskovaisia mollataan mutta omistajien pitäisi uskoa askojen höpinöitä. Salassa pidetään paperit ja tieto. Mikä oli kolmannen kvarttaalin tulos eriteltynä kukin sijoitus tai miksi niitä pitäisi nimittää.

    Äänestä

Tahvotanelierkille.. alat olla jo jyvällä ..pönttöyhtiön työmiehet on sinusta "pönttöjä"..mutta sinähän se taidat ollakkin oikein "tosipönttö" kun kommentoit kaikilla palstoilla.. etkö kestä lukea totuutta vaan on usein niitä sinun aivoissa pyöriviä kommentteja joukossa jotka ovat : ÄÄÄäaaaöööööaaaaaaagggggggöööööö eli siis : "tomma tunnor bullra mest" tyyliin ei mitään tule tyhjästä päästä kuin "ölinää..ja älinää" kyllä se askoa-katia-paulia-jarmoa-markkua..jotain noista harmittaa ja kohta vielä enemmän.

Äänestä

Askot luulevat olevansa yläpuolella muiden mutta niin vain tuhertavat niiden printtiensä kanssa ja koittavat saada ilman kilpailutusta töitä. Miten lie vapaat markkinat. Juoksupojat on juoksupoikia ja kioskipitäjät ovta vain kioskinpitäjä vaikka kuinka pöyhistelisi.

Äänestä

Milloin me perseaukiset pääsemme osuuskunnan (ei jäsenen) rahoihin kiinni? Valitusta ja itkemistä on kestänyt jo monta vuotta ja mitään ei tapahdu.

Äänestä

Ainakin näyttää uusi mies vielä kiertävän tilaisuuksissa kertomassa ilosanomaa edullisesta rahoituksesta joita Osuuskunta PPO:n jäsenien pussista ollaan tarjoamassa. Ihan vain mielenkiinnosta olisi hyvä kuulla mikä tulee olemaan rahojen omistajien saanto ?..palkolliset ja hallinto saa kyllä hyvästi hynää mutta kun se näkyy syövän pääomaa eikä tuottavan lupauksien mukaisia "suuria" tuottoja jäsenosuuksien omistajille ?

Äänestä

Välimiesoikeus on kuulema tulossa, jossa on haastettuna PPO:n hallinto kepposistaan. Milloinkahan tämä prosessi käydään. Miksi meitä omistajia pidetään pimennossa kun PPO:n sivuilla ei ole mittään inffoa.

Äänestä
  • Mitä välimiesoikeus oikein tutkii, valittajathan vetivät hameen päälleen ja peruivat suurimman osan vaatimuksistaan ihan itse?

    Äänestä

  • Sattuipas paikalle tietävä henkilö. Selostappas nyt perusteelisesti mistä oikein on kysymys. Nämä hamepuheet ei kiinosta mutta se mitä oikesti tutkitaan.

    Äänestä

  • Sinä-vastaat kirjoitti:

    Sattuipas paikalle tietävä henkilö. Selostappas nyt perusteelisesti mistä oikein on kysymys. Nämä hamepuheet ei kiinosta mutta se mitä oikesti tutkitaan.

    Pihlajamaa, Pihlajamaa (Savenmaa ky) ja Lahti ovat valittajat. Sitä en tiedä ymmärtävätkö nämä ammattivalittajat itsekkään mistä valittavat ja mitä valituksia peruivat hame korvillaan. Kyselkää heiltä valituksen aiheista ja motiiveista, minä seuraan huvittuneena sivusta tätä aikuisten lapsellista juonittelua.

    Äänestä

  • Et siis tiedäkkään oikeastaan mitään. Leikit vain niitä hameleikkejäsi. Vai onko niin, että tietoa ei haluta antaa koska kaliffi on kieltänyt. Eikösi tilanne ole ollut osuuskunassa juuri sellainen, että tietoja ei anneta. Ainakin kokouksissa on ilmoitettu, että kaikki on salaista. Erikoista, että omistajat eivät saa tietoja omistamastaan osuuskunnasta. Ei kait välimiesoikeudessa käsitellä hameleikkejä, vaan oikeita asioita, jotka meiltä salataan. Ainoa tieto on, että rahoja kylvetään yrityksiin jotka eivät jostain syystä ota pankista, josta rahaa saa monin verroin halvemalla.

    Äänestä

Minäpä kysyin mutta enpä kerro..välimies kanteen asiat on ihan selviä ja päätöksestä ei voi valittaa. On palanut ja tulee palamaan ihan turhaan Osuuskunnan rahaa ja niiden saaminen jäsenille korvauksena mm. Datamen 35 M€ tappioista tulee olemaan raakaa leikkiä. Siellä ei taida olla hallinnossa kuin yksi jolta vois osan saada ulosmitattua ja siksi siltä hiki virtaa ja on joka kokouksessa virrannut otsalta . Ei lehmipojilla ja konkkakokeneilla ole fyrkkaa muutenkaan. Niitä ei maitotileistä eikä kuvien kopioinneista niin vain kerralla maksetakkaan..sanoi siirakki.

Äänestä

Jäsenten osuusmaksut ovat turvassa myös PPO:ssa, muuta rahaa jäsenillä ei ole osuuskuntaan sijoitettuna. Vinkukaa ja valittakaa, sehän on joillekkin elämäntapa.

Äänestä
  • ..kenen ne Osuuskunta PPO:n liiketoiminnan myynnistä saadut rahat on ?

    Äänestä

  • Osuuskunnan omaisuus on osuuskunnan omaisuutta. Ei osuuskunnan omaisuutta voi tyhjentää ilman osuuskunnan lakkauttamista. Osuuskunnan rahanjako jäsenille säädetään erittäin tarkasti osuuskuntalaissa.

    Äänestä

  • Tyyuijjbbb kirjoitti:

    Osuuskunnan omaisuus on osuuskunnan omaisuutta. Ei osuuskunnan omaisuutta voi tyhjentää ilman osuuskunnan lakkauttamista. Osuuskunnan rahanjako jäsenille säädetään erittäin tarkasti osuuskuntalaissa.

    Niin kait mutta kenen omaisuutta se osuuskunta on. Askot on taasen pääseet vauhtiin. Nyt sillä jo heiluu hame ja alkuun se oli niissä polvihousuissa, on siinä miehellä virka.

    Äänestä

  • Jäsenet omistavat osuuskunnan. Jäsenille ei voi kuitenkaan jakaa rahoja ulos osuuskunnan yhteisestä omaisuudesta kuin ainoastaan osuuskuntalain tiukkojen ehtojen mukaan tai sitten 2/3 enemmistöllä on käynnistettävä osuuskunnan purkaminen. Silloin palkataan selvitysmiehet, myydään omaisuus, maksetaan velat, selvityskulut ja lopuksi katsotaan mitä jää viivan alle. Ja silloin ollaan kaukana nyt kahjojen höpöttämästä tasearvosta 1240 euroa osuus. Hyvä jos jäljelle jäisi 700 euroa osuus.

    Äänestä

  • Gtyyhhhb kirjoitti:

    Jäsenet omistavat osuuskunnan. Jäsenille ei voi kuitenkaan jakaa rahoja ulos osuuskunnan yhteisestä omaisuudesta kuin ainoastaan osuuskuntalain tiukkojen ehtojen mukaan tai sitten 2/3 enemmistöllä on käynnistettävä osuuskunnan purkaminen. Silloin palkataan selvitysmiehet, myydään omaisuus, maksetaan velat, selvityskulut ja lopuksi katsotaan mitä jää viivan alle. Ja silloin ollaan kaukana nyt kahjojen höpöttämästä tasearvosta 1240 euroa osuus. Hyvä jos jäljelle jäisi 700 euroa osuus.

    Ei muuta kun joukolla osuuskunnankokoukseen . Esityksiä on tehtävä osuuskunnankokoukselle ja niistä sitten päätetään mitä päätetään mihin äänet riittää. Kun Hallitus/hallintoneuvosto-osapuoli hankkii valtakirjoja ja käyttää 8-9 tuntia per osuuskunnankokous niin se on pois heidän työajastaan ja panoksestaan siis ei mitään halpaa lystiä. Ja tämä jatkuu niinkauan kuin PPO on lakkautettu ja pyykit pesty ja loput rahat jaettu kaikille osuuskunnan jäsenille . Se se tulee olemaan lopputulos tästä .

    Äänestä

  • Gtyyhhhb kirjoitti:

    Jäsenet omistavat osuuskunnan. Jäsenille ei voi kuitenkaan jakaa rahoja ulos osuuskunnan yhteisestä omaisuudesta kuin ainoastaan osuuskuntalain tiukkojen ehtojen mukaan tai sitten 2/3 enemmistöllä on käynnistettävä osuuskunnan purkaminen. Silloin palkataan selvitysmiehet, myydään omaisuus, maksetaan velat, selvityskulut ja lopuksi katsotaan mitä jää viivan alle. Ja silloin ollaan kaukana nyt kahjojen höpöttämästä tasearvosta 1240 euroa osuus. Hyvä jos jäljelle jäisi 700 euroa osuus.

    Tarkoitat siis, että osuuskunnan taseessa on kupla. Mihin perustat tietosi. Omaisuus on eupäässä helposti realisoitavissa papereissa. Vain nämä lainat on huu haata ja niistä varmasti tulee turpaan purettiin tai ei. Nämä lainat on vain pikku osa ei siis merkittävä taseen kanalta. Masto kiinteistö on sitten sitä turskaa joka ei tule antamaan sijoituksia takaisin koskaan. Kaikki nämä turskat on PPO:n amattisijoittajien tekemiä. Pankkien sijoitukset on ainut mihin voi luottaa ja ne voi purkaa kovinkin helposti. Siinä olet oikeassa, että jos osuuksia aletaan kauppaamaan PPO:n hallinoimassa kauppapaikassa vaihdanta on näivettynyttä ja ostajina ei ole todellisia sijoittajia vaan tietty piiri joka haluaaa tietyllä tavalla tyhjentää kassan. Kauppapaikalla ei osuuden arvo tule olemaan tuo 700€ vaan paljon alempi ja siksi sitä kauppapaikaa halutaan. Onhan tietyn piirin halvempi ostaa kauppapaikalta sinun 700€ osuuksia vaikkapa 400€:lla. Tosiasiassa pankkien salkut pitävät arvonsa ja nämä PPO:n amattilaisten sijoitukset kusevat kintuolle mutta sillä ei ole konaisuuden kanalta mitään merkitystä tietyn tahon toiminalle, päinvastoin, sekin on kuulunut sunitelmaan. Onhan helpompi kaapata yritys sisältäpäin kuin ulkoa. Jaossahan on 100miljoonaa ja sen kaappaamiseen tarvitaan vain pari miljoonaa ja sekin otetaan omistajien rahasta. Tietyt tahot eivät siis tarvitse omaa rahaa tähän hyväntekeväisyyteen centtiäkään. Ainut kanto kaskessa on tuo välimiesoikeus, siis ne jäsenet jotka uskaltavat potkia näitä pelimiehiä vastaan.

    Äänestä

  • Gtyyhhhb kirjoitti:

    Jäsenet omistavat osuuskunnan. Jäsenille ei voi kuitenkaan jakaa rahoja ulos osuuskunnan yhteisestä omaisuudesta kuin ainoastaan osuuskuntalain tiukkojen ehtojen mukaan tai sitten 2/3 enemmistöllä on käynnistettävä osuuskunnan purkaminen. Silloin palkataan selvitysmiehet, myydään omaisuus, maksetaan velat, selvityskulut ja lopuksi katsotaan mitä jää viivan alle. Ja silloin ollaan kaukana nyt kahjojen höpöttämästä tasearvosta 1240 euroa osuus. Hyvä jos jäljelle jäisi 700 euroa osuus.

    ..paljonko sitä on jo velkaakin kertynyt ja mistä ? Kyllä nyt pitäisi äkkiä realisoida ne niissä kolmessa salkussa olevat sijoitukset ja myydä vaikka tappiolla ne partnerin osakkeet kun niistä vois saada jotain. Ei ne sitten selvitysmiehetkään voi määrättömästi rokottaa pelkästä yhteenlaskusta. Maston ostaa Raahen sijoitusyhtiö uutinen-miilulangas, ylivieskan toimiston markkusaskostatiiva ja katin työsuhdeautosta saa vielä romutuspalkkiota 2500 €.. Siinä se oli selvitetty lähtötilanne ja jäljellä olevilla voi hallitus sitten käydä vaikka sotkamossa avantouinnilla muistelemassa mennyttä hyvää aikaa ja aikaansaannoksiaan.
    Jäsenille tulee näin osuutta kohden n. 1 200 €..menköön se 40 € vaikka oksanrei-istä puuhevoselle persreikiä tekevälle hollannin vientitueksi.

    Äänestä

Näkisin mielelläni esimerkkejä tasearvolla myydyistä yrityksistä, laitatko linkin muutamiin esimerkkeihin.
Ostaisitko minulta PPO:n osuuksia tasearvolla ja kuinka paljon? Saisit varmasti helposti suuria määriä ostettua.
Osuuskunnan purkamisessa on realisointikulujen jälkeen myös verottaja osilla. Ensiksi osuuskunta maksaisi arvonnousuista 20 prosenttia veroja. Sen jälkeen jäsenet maksaisivat saamistaan rahoista pääomaveroa 30 prosenttia. Ei tarvitse kummoistakaan laskutaitoa havaita että osuuskunnan purkamisessa ei ole mitään järkeä.

Äänestä
  • ..paljonko sinun mallilla menee veroja ja paljonko jäsenet saisi ?

    Minä vain ihmettelen mihin se omaisuus katoaa..kun kaikkien viisaiden laskuopeilla osuuden arvo on 1 240 € ja siitä 25 % on verotettavaa tuloa jos verottaja niin katsoo..jota se ei tee koska on kysymys aikoinaan "koti-irtaimistoksi" luokiteltu hankinta josta saa tehdä 40 % hankintavähennyksen. Siis 1240 -40 % Jää 744 € josta 25 % on verotettavaa ( jos verottaja niin päättää..kuka tietää ?) joka olisi 186 € josta mahdolisesti menisi no pannaan se 30 % pääomaveroa=56 € eli 1240-56= 1184 € saa jäsen osuudestaan..onhan se paljon enemmän kuin mitä täällä joku hallinnon edustaja tai "lähiomainen "yrittää vääntää mustaa valkoiseksi.
    Osuuskunta konserni Purkuun ja surut sekä murheet niille jotka haluaa jatkaa "sijoittamista"

    Äänestä

  • Verot on aina maksettava, sehän ei ole epäselvää. Jos sinulla on 100 miljoonan seteli kädessäsi niin paljonko se on kun tallennat sen pankkiin. Tasearvo voi olla huomattavasti pienempikin kuin yhtiön substanssi markkinoilla, se voi olla myös huomattavasti korkeampikin, eikä se ole kovinkaan harvinaista. Esimerkkinä nämä suomen pelifirmat joiden omaisuus on siellä osaajien hatun alla. Niiden omaisuuden arvo voi olla huomattavan pieni mutta isot pojat maksavat niistä käsittämättömiä summia ja pärjäävät vielä itsekin loistavasti.
    PPO taasen on huonosti hoidettu ja vuositolkulla sotkettu osuuskunta. Se ei kiinnosta ketään, sillä ei ole myytävänä mitään muuta kuin pankkien salkut ja sitten ne turskaa tuottavat lainapaperit ja mastokiinteistö. Mitään osaamista ne eivät voi myydä koska sitä ei ole. Sen näkee jo siitäkin, että konsulttien laskut on käsittämättömät ja suurin osa tuotoista tulee pankkien kautta. Siitähän seuraa se tosiseikka, että myytävänä on vain ppo:n realinen omaisuus, joka on ilmeisesti hyvin lähellä tasearvoa, muuta myytävää ei ole. Voit olla oikeassa siinä, että taseesta pitää tehdä ensi vuonna arvonalennuksia esim. Partneran suhteen jokunen miljoona. Samoin tasetta syö nuo osuuspääoman korkojen maksut jotka eivät ole missään tapauksessa korkoja vaan kuormasta syöntiä (taseesta pois). Vaikka kannatat hallinnon harjoittamaa politiikkaa niin itsekin toteat aivan saman minkä kaikki muutkin tietävät. Ei ole myytävänä tietotaitoa jolle olisi ostajia mutta osakesalkut on ja sitten ilman muuta noista lainoistakin jotain saadaan. Mastosta jouduttaneen myynnin yhteydessä kirjaamaan melkoiset tappiot, onhan sinne jo syydetty vuosien varrella rahaa melko tukko. Eikös PPo ole itse arvioinut hinnakseen 1240€/osuus. Lisäksi on julkisesti ilmoitettu toimitusjohtajan suulla, että tase tuplataan 10 vuodessa. Aikaa on kulunut ja tase ei näyttäisi tuplaantuvan mutta puoliutuvan. Nyt olisi jo korkea aika lunastaa lupauksensa ja lopettaa pajunköysi.
    Toisessa yhteydessä kehutaan osuuskuntaa ylivertaiseksi tuotoiltaan ja nuhteettomasti hoidetuksi mutta riitoja on jatkunut jo vuositolkulla ja tuomioistuimeen asti on jo päästy. Nyt sitten selitellään, että osuuskunnasta ei kukaan maksa oikein mitään ja kaikki on hankalaa ja omaisuuden arvo on kuplassa. Onko nyt niin, että työntekijät ovat ainoa hyötyjä hallituksen ja hallintoneuvoston kanssa. Tietysti se lakimiesten armeija ja konsulttien korkea käyttöaste.

    Äänestä

Osuuskunnan PURKAUTUESSA maksaa osusuuskunta ensiksi veroa 20 prosenttia arvonnoususta. Sen jälkeen jäsenet maksavat PÄÄOMAVEROA 30 prosenttia saamastaan summasta. Kyseessä on siis osuuskunnan PURKAMISEEN liittyvästä verotuksesta.

Vinkujilla on ihmeellinen logiikka osuuden arvon ja sen myynnin suhteen. Jos osuuskunta purettaisiin niin käteen jäisi nyt noin 700 euroa/osuus. Kuitenkin he haluaisivat myydä tai ostaa osuutensa hintaan 1240 euroa.

Äänestä
  • ..mistä tiedät ? Onko pyydetty uusi lausunto verohallinnolta vai toistatko uutelan ukinoita ?
    Kun verrataan esim Luottokunnan vastaavaan purkuun niin ei siinä mitään "rokotusveroja" peritty. Kaikki meni lakien ja asetusten mukaan.
    Sinä haluat että jotkut luopuisi osuuksistaan hintaan 700 € mutta vaikka kuinka yrität jankuttaa niin se osuuden arvo on "asiantuntijoiden" laskemana 1 240 € ja siitä on saatavissa tuo 1 184 € huonoimmassakin tapauksessa ellei sitten ole jotain sellaista jota pitää kissojen ja koirien kanssa yrittää piilottaa ettei se purettaessa tule julki. Onko jotain tällaista..kerro ?
    Kyllä tämä muu maailma menee ihan ilman epäselviä kommerverkkejä ja kunnon ihmiset jotka osuuskunnan on rahoittaneet saavat purettaessa vain omaisuutensa itselleen. Miksi se pitäisi antaa jonkun "ei asiantuntijan" leikkeihin ? Kerro ?

    Äänestä

  • Sinulleko tämä verotirehtööri kertoi jutun. Kuka on kysynyt, miten ja mitä. Veroa menee aina kun on piisalle tuloja. Sitä veroa ei mene jos ei ole tuloa. Tällä hallinnon vapaasti vaihdettavalla kauppapaikalla ei sitten tietysti mene veroa, vai meneekö. Kertoiko se verotirehtööri sitä. Pistätkö tämän verotirehtöörin lausunnon tänne kun tiedät sen, vai onko sekin salainen. Jos on salinen niin miksi sitä täällä levittelet määrätyiltä osin. Jos ei ole niin miksi sitä ei julkaista PPO:n sivuilla sanasta sanaan ja perään vielä mitä on kysytty sanasta sanaan ja milloin on kysytty ja milloin on vastattu. Kova huoli sinulla on omistajien veronmaksusta. Eikö se ole jokaisen oma asia tuo veronmaksu tuosta myynnistä jos sitä tulee.
    Muutenko voitaisiin myydä jos ei menisi veroja. Sinulle on liikaa vastattavaa ja tiettesi olet tietämätön, elikkä olet askot.

    Äänestä

"Osuuskunnan PURKAUTUESSA maksaa osusuuskunta ensiksi veroa 20 prosenttia arvonnoususta. Sen jälkeen jäsenet maksavat PÄÄOMAVEROA 30 prosenttia saamastaan summasta. Kyseessä on siis osuuskunnan PURKAMISEEN liittyvästä verotuksesta."

Niillä jotka nyt hoitavat PPO:aa on verojenmaksu kauhistuttava ajatus. PPO on purettava ja verot on maksettava niinkuin verottaja verottaa. Edesvastuuseen pitäs joutua koko tämän sotkun tekijät . Kas tuolla Haapajärvellä rakennetaan valokuitua ja saadaan erinomaista palvelua, nopeita ja hyviä yhteyksiä. Meillä vilkuttaa mollukka " ei ole yhteyttä tietokoneelle" se siitä PPO myymisestä saatiin. Kiitos teille!

Äänestä

..tuo ilmoittamasi tieto oli jo ikivanhaa ja maailma muuttuu joka päivä.

Faktaa on: usea asiantuntija-arvio on ilmoittanut osuuden arvoksi 1 240 €
- puhelinosuus on koti-irtaimistoa, sen arvosta saa tehdä 40 % hankintavähennyksen
- osuuden saantohinnasta on 25 % veronalaista tuloa josta voi..siis voivoi..ei ehkä
- pääomaveroa voi mennä 30 % joten
- 1 240 € - 56 € = 1 184 € voidaan maksaa jäsenelle/osuus purettaessa. Ja piste

On ihan turha kantaa kaikkien jäsenien puolesta turhaa huolta kun sitä ei ole tehty tässä asiassa ja mielessä v. 2012 joulukuun jälkeen tehdyissäkään päätöksissä jotka päinvastoin ovat kaikki-jatkuvasti ja joka käänteessä olleet jäsenien kantoja ja etuja vastaan . Ainoat jotka tästä on tähän asti hyötyneet on toimiva johto-hallitus ja hallintoneuvosto sekä hallituksen/toimitusjohtajien palkkaavat juristit ja vastarannan kiiskenä toimivat muka asiantuntijat.

Näyttöä poika..näyttöä poika toimintojen hyvin hoitamisesta ja jäsenien etujen esilletuomisesta. Löytyykö.. eipä taida olla mitään kerrottavaa..ja varmaan itkuvirtesi veroista ja muista juonitteluista jatkuu.. vaikka tiedät että tulilanka palaa ja vastuun pitkä käsi on ojentumassa oikean takataskun sisältöön..no eihän sulla olekkaan siellä mitään sorry, sinähän olet hamuamassa mummujen ja pappojen maksaman omaisuuden itsellesi.. Ei onnistu !

Äänestä
  • Osuuden saantohinta...........ei liity mitenkään osuuskunnan purkuun...
    Puhelinosuus.....ei liity mitenkään osuuskunnan purkuun.....
    Pääomaverotus.....maksetaan ihan eriasiasta.
    Ihan rauhassa voitte jatkaa vinkumista.

    Äänestä

  • ..ahaa siellähän onkin tosi epäasiantuntija. Kaikki mitä tuolla ylempänä on sanottu noissa merkeissä on totta ja voit tarkistaa verottajalta !
    -osuuden saantohinta on osuuden arvo+ylijäämän palautus osuuskunnan jaettavasta omaisuudesta ..
    -puhelinosuus= osuusmaksun tuoma omistajuus osuuskunnasta ja kuuluu koti-irtaimistoon (-40 % hankintakulu vähennysoikeus jne)
    - pääomavero maksetaan saadusta esim osuusmaksun korosta jne..ja voi..tai olla ettei mene ylijäämän palautuksesta..sen aika näyttää.. joltain voi mennä jos on muista pääomatuloja..(25 % osuus voi olla tai sitten ei ole veronalaista )

    Eli sulla ei ole minkäänlaista todellista käsitystä miten asiat hoituu..

    Jatka siis valittamista jos asioiden oikeellisuuden esiintunti on "vinkumista"..kuuntele katia..eikun paula kuunteleekin tomppaa !

    Äänestä

  • Puhelinosuus=osuusmaksun tuoma osuus omistajuus osuuskunnasta ja kuuluu koti-irtaimistoon (-40 hankintakulu vähennesoikeus jne..)

    Kerrotko euroina?

    Äänestä

  • ..paljonko olet aikoinaan maksanut että olet saanut puhelimen ?..ne rahat on liitymismaksurahastoituna, osuusmaksu on tällä hetkellä 120 €..joka sekin oli oisko ollut -60-70 luvulla 200 Mk ja nostettu 400 Mk:aan joskus -197x siis nykyrahassa 67 €..katin (ja muiden huithapeleiden) visiona sen arvon pitäisi siis olla kasvanut 10 vuodessa aina kaksinkertaiseksi..v-80 =134 €..v-90=268 € ..v.2000 =536 € ja pannaan nyt reilusti v.2010= 1072 €..v-2015 *vain 1,5 kertoimella = 1608 €.. eikä rakentamisrahastoon ole vielä edes koskettu..
    Kun siihen lisätään sieltä 16,5 M€:n liittymismaksurahoista 611 €/osuus niin aika kiva potti on kertynyt ajan saatossa...nyt tosin vain 1 240 € julistetaan ARVOksi.
    Koko 100 vuotta kerätty liiketoiminnan investointi siis myytiin alihintaan 100 M€:lla ja siihen lisättynä Partneri rahat jne.. niin pikkuisen on mennyt taseet alaspäin mitä nyt yritetään vinguttaa että sijoittakaa..sijoittakaa tai myykää puoleen hintaan. Kukaan ei edes tulisi ostamaan osuuksia 700 €:llakaan..paitsi se hämäysosto osuuskunnan omilla 5 M€:lla.. aika katalia kiemuroita olette suunnitelleet mutta onneksi ei mennytkään läpi ihan yhdellä pierasulla vaan nyt katsotaankin kortit..kenellä se ässä on hihassa eikä hameen alla piilossa.

    Äänestä

  • Hienoa matematiikkaa, paitsi täysin perseestä. PPO on jakanut puhdasta voittoa jäsenilleen 2000-luvun alusta alkaen jo noin 2400 euroa per jäsen eli osuusmaksulle melkoinen tuotto. Tähän kun lisätään vinkujien laskema jakamaton osuus niin päästään jo koviin lukemiin.

    http://www.osuuskuntappo.fi/jasenille/osuuspaaoman-korko/

    Äänestä

  • Yuuhhbb kirjoitti:

    Hienoa matematiikkaa, paitsi täysin perseestä. PPO on jakanut puhdasta voittoa jäsenilleen 2000-luvun alusta alkaen jo noin 2400 euroa per jäsen eli osuusmaksulle melkoinen tuotto. Tähän kun lisätään vinkujien laskema jakamaton osuus niin päästään jo koviin lukemiin.

    http://www.osuuskuntappo.fi/jasenille/osuuspaaoman-korko/

    Ai että on jaettu voittoja noin 70 miljoonaa 2000 luvun alusta. Kovat on rosentit askoilla. Taitaa olla niitä tummien rosenttilaskuja.

    Äänestä

  • Kuulin aivan vahingossa tuolla Ylivieskassa näiltä PPO:n valtiaita, että ei se verotus menekkän niin kuin vuosia sitten ilmoitettiin omistajille. Pystyy kuulema tekemään hankintamenoolettaman ja sittenkin on puhelinosuus kotiirtaimistoa joka on verovapaata 5000€:n asti. Vero ei kuulema olekkaan siitä pääomapuolelta 30 % vaan paljon pienempi. Liekkö nuo hallintoherrat taasen narraavat. Minusta siinä köörissä oli näitä jarmoja, askoja, markkuja, pauleja, tuomoja ja ketä lie. Supatusta pitivät, että ei oikein selvää saanut mutta tuontyylistä oli puhe. Pioneeri korvassa oli mutta patterit olivat vähän heikot joten kuuluvuus ei ollut paras mahdollinen.

    Äänestä

  • Yuuhhbb kirjoitti:

    Hienoa matematiikkaa, paitsi täysin perseestä. PPO on jakanut puhdasta voittoa jäsenilleen 2000-luvun alusta alkaen jo noin 2400 euroa per jäsen eli osuusmaksulle melkoinen tuotto. Tähän kun lisätään vinkujien laskema jakamaton osuus niin päästään jo koviin lukemiin.

    http://www.osuuskuntappo.fi/jasenille/osuuspaaoman-korko/

    Oletko sinä maksanut pelkän osuusmaksun, etkä muuta. Jäikö liittymismaksu maksamatta ja paljonko olet maksanut puhelinmaksuja. Minä maksoin jäsenmaksuna vain 1 markan, sain erikoisedun ja liittymämaksu meni naapurin piikkiin. Puhelinlaskuja en koskaan saanut vaikka linjat toimivat. Minulla se vasta kova tuotto onkin. Niin, ja rahastoanissa sitten tuli jokin virhe ja sain silloin 30 uutta V-osuutta. Hyvä tuuri ja korkea tuotto mutta älä askotti kerro kenellekkään, nämähän on salaisia nämä PPO:n asiat.

    Äänestä

Paljonkohan maksettiin niille L-osuuksien omistajille jotka oli viemässä "riitaa" osuuden hinnasta välimiesoikeuteen ? Lehdessä nassu ilmoitti säästäneensä 200 000 € josta voi päätellä että koska niitä eteläsuomalaisia omistajia oli 3 joiden asianajajien kanssa sopimus tehtiin niin 50 000 € sai ainakin jokainen osapuoli koska eihän ne nyt juristitkaan talkootöinä noita tee. Oli varmaan se julkisuudessakin moitteita saanut jeppe mukana joka yhden osuuskunta kokouksen oli pitkittämässä.. tämä on 17 mennessä ohi sanoi pale ja ehdit hesaan iltauutisille..vielä vartin yli 21 väännettiin jäsenien esitystä joka menikin läpi. Taas tuli uusi tahra liituraitapukuun kun se sai tietoonsa luottamuksellisia asioita joita käytettiin jäseniä vastaan, niitä tietoja ei jäsenet saa näköjään nähtäväkseen kuin lakiteitse..kun ei ole moitittu on parran pärinän asiantuntijalausunto

Äänestä
  • Uikuttaja säästää 200 000 euroa maksamalla joillekkin 200 000 euroa. Mistä näitä sekopäitä riittää?

    Äänestä

  • Mitkä on oikeat luvut..miten ensin maksaa ja siten säästää..minä vaan kysyn asko ?

    Äänestä

  • ..silloin oli osuuden arvo 170 M€/82000 osuutta = 2 070 €/osuus.
    Stadilaisilla oli yhteensä 300 osuutta jolloin heille olisi voinut tulla 621 000 € kun osuuskunta puretaan. No tämä näkyy vievän vähän aikaa joten sopivat että saavat 421 000 €..niin säästyihän siinä 200 000 € joo..noinhan se oikeusministeriön kahvilan mukaan menikin.

    Vai miten se meni ?

    Äänestä

Tor verkon kautta http://silkkitiehdg5mug.onion/rekisteroidy/pVbA
niin pääsee tilaamaan turvallisesti humehia ja vaikka mitä!

lataa ensin torproject.org
torselain
sitten vaan tillaamaan! Kaikkea kivvaa löytyy ja turvallisesti kotiin tulee nopeasti :)

Äänestä
  • ..onko hameväki perustanut jo verkkokaupankin ?? nyt menee jo ihan ulalle niillä aivoilla..bisnekset !

    Äänestä

  • Askot kannatta jo vaihtaa tyyliä, viikset on jo kuluneet. Laita pikku nääveli ja sitten oikein leukaparta. Sitten voi päristellä sitä partaasi. L-osuuksista jouduttiin maksamaan salaisesti koska päivänvalon ei suoda valaisevan totuutta. Lasku oli melkoinen osuuskunnalle. Tämänhän askot jo tietääkin. Esson paarissakin jo tietävät.

    Äänestä

Askot, eikö bolitbyroossa anneta luppaa selventää L-osuuksien lunastuskustannuksia jäsenistölle. Marionetti jota bolitbyroo sätkyttää kuka se on askot, salaista on niin salista, että Esson paarikakaan saa puhua kuin kuiskaamalla.

Äänestä

Minä vain ihmettelen mihin se omaisuus katoaa..kun kaikkien viisaiden laskuopeilla osuuden arvo on 1 240 € ja siitä 25 % on verotettavaa tuloa jos verottaja niin katsoo..jota se ei tee koska on kysymys aikoinaan "koti-irtaimistoksi" luokiteltu hankinta josta saa tehdä 40 % hankintavähennyksen. Siis 1240 -40 % Jää 744 € josta 25 % on verotettavaa ( jos verottaja niin päättää..kuka tietää ?) joka olisi 186 € josta mahdolisesti menisi no pannaan se 30 % pääomaveroa=56 € eli 1240-56= 1184 € saa jäsen osuudestaan..onhan se paljon enemmän kuin mitä täällä joku hallinnon edustaja tai "lähiomainen "yrittää vääntää mustaa valkoiseksi.

Osuuskunta konserni Purkuun ja surut sekä murheet niille jotka haluaa jatkaa "sijoittamista"

Äänestä

Miksi perseaukiset vonkuvat vuosikaupalla jotain rahoja itselleen? Eikö se olisi helpointa laittaa osuuskunta purkuun ja rahat jakoon? Jäsenethän sen päättävät. Vai onko näitä perseaukisia vonkujia ainoastaan kourallinen joilla pyyhitään persettä osuuskunnan kokouksessa?

Äänestä
  • Näinkö se bolitbyroo käskytti askottia ruikuttamaan.

    Äänestä

  • Jäsenten pitäisi päättää mutta eipäs päätäkkään. Eihän hallitus ota asiaa edes kokouksen esityslistalle. Kuka siis päättää purusta, ei ainakaan jäsenistö. Jäsenkyselyä ei ole tehty. Joku kalluppikysely oli mutta eihän se ole jäsenkysely, kun kaikki eivät saa antaa kantaansa osuuskunnalle. Tämä räksyttäjä vain räksyttää mutta hänestä ei sitten muuhun olekkaan. Jäsenet ei ole päättäneet osuuskunassa enää vuosikymmeneen. Eihän edes valtakirjaa saa antaa, sekin on estetty. Hallituksen piski sen kuin räksyttä mutta sehän on hänen tehtävänsä. Koirien tehtävä on juuri se räkytys, ihmisten lahkeissa roikkuminen, muriseminen ja hampaiden näyttely. Saataa vain olla jossain vaiheessa rankkuri joka vie rakit sinne jonnekkin.

    Äänestä

Paljonkos se L-osuuksien riiteleminen maksoi PPO:lle. Sellainen luku on heitetty kuin 250000€. Tuolloinhan ei ilmeisesti päädytty leivättömän pöydän ääreen kun PPO maksoi kiltisti kantajille korvaukset. Asianajajat kuittasivat valistuneen arvauksen perustella noin 30000€, ei ilmeisesti enempää koska käsittely loppui lyhyeen.
PPO maksoi siis noin 220000€ kantajille. Maksumiehinä oli siis osuuskunnan omistajat, eivät ne jotka takkusivat asian. Nämä asithan salataan tarkoitushakuisesti koska PPO oli häviävä osapuoli. Herrat sotkevat ja jäsenistö maksaa. Vastuuta ei kanneta, vain tuo hallinnon rakkikoira räksyttää leukojaan.

Äänestä

Meinaatko "kalluppia" tekemällä hoitaa osuuskunnan purkamisen ja lakkauttamisen? Aika outo päätöksientekomalli.

Äänestä
  • Sinähän sen sanoit, tai oikeammin se porukka joka on pistänyt sen pannan kaulaasi ja kuljettaa sitten narunpäässä.

    Äänestä

Kerrotko vielä ne osu6skuntalain sääntöpykälät joissa "kalluppi" määrää osuuskunnan lakkauttamisen?

Äänestä
  • Askotilla on hallinnon panta kovin tiukalla kaulassaan ja remmi kireällä. Te piditte kalluppikyselyn jossa väititte, että jäsenistö ei halua purkaa osuuskuntaa. Sinähän sait vastata kalluppiisi ja kaverisi, ei siihen valittu kuin rekisteristä ne jotka ovat äänestäneet oikein teidän päänne mukaan. Selaa niitä osuuskunnan kansioita, sinultahan ei salata kaikkea niin kuin jäsenistöltä. Miksi sinä kyselet kun osaat kaiken niin hyvin kuin sinulle on taluttajasi käskyttänyt. Mitä sinä yleensä välität ja mitä taluttajat välittävät säännöistä tai osuuskuntalaista, miksi sitä siis kyselet. Onko muistissasi vikaa kun kyselet omia kalluppejasi. Aamulääkkeet kannattaa ottaa ajallaan ja kysyä taluttajalta milloin pitää räksyttää. Kyllä hallinto ruokkii räksyttäjiä juuri sen verran, että pysyvät isännille uskollisina.
    Paljonko iskitte omistajien kynsille tuossa L-osuuksissa, niitä jotka eivät lähteneet kanteeseen mukaan. Siinä taisi olla vastapuolella ne paragraaffit paremmin hallussa. Sekin on turha luulo, että salassapito pitää. Ei todellakaan pidä. Vuotoja on, ja tulee olemaan. Miksi teidän rivit vuotavat, onko jonkun varpaille astuttu kun tietoa on kuitenkin saatavilla.

    Äänestä

Miten allaolevaa sovelletaan "pakkosijoittamiseen" ja toteutuuko se myös Osuuskunta PPO:ssa nimenomaan asiakkaiden tuntemisen osalta ?

Nyt Osuuskunta PPO ja sen omistama Arvo toimivat luottolaitoksena jolloin nuo väärinkäytös skenaariot voi tulla kompetenssinä yllättäen eteen jolloin on toimittu "tahallisuuteen" verrattavissa tehdyllä tavalla. Kaikki sisäpiiri-läheis sidokset on pitänyt olla selvitettynä ja jääviyskysymykset päätöksien teossa huomioitu.

Pankeilla on luottolaitoslakiin perustuva velvollisuus tuntea ja tunnistaa asiakkaansa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että pankkien on kerättävä ja kirjattava tietoa asiakkaistaan säännöllisesti ja aiempaa tarkemmin. Tarkemmalla seurannalla pyritään estämään pankkipalveluiden mahdollinen väärinkäyttö sekä takaamaan palveluiden turvallisuus. Asiakkaan tunteminen ja siihen liittyvät kysymykset perustuvat luottolaitoksille kohdistettuun sääntelyyn, kuten luottolaitoslakiin ja lakiin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä.

Äänestä

- Osuustoimintakin voidaan rakentaa ja pilata jäsenistöstään vieraantuneeksi pääomavaltaiseksi bisnekseksi, jota ohjaa sijoitustoiminnan tarve.
Tähän ei Osuuskunta PPO:n pidä sortua. Ihmisten - jäsenten huono kohtelu on suoraan verrannollinen hallinnon ja yritysjohdon sekä lähisidosryhmien rahanahneuteen,

Äänestä

..samalla selvitetään se niille L-osuuksille maksettu hyvitys jotka oli viemässä asiaa välimiesoikeuteen mutta maksettiin hiljaiseksi..voipi olla kiusallista sen julkistus jäsenkunnan tietoon..kaikilla sama yhdenvertaisuus.. osuusmaksu 120 €, liittymismaksu- ja vararahastossa 805 €/jäsen..sijoituksissa 730 €/osuus..eli 1 655 € tuossapa sitä on se jaettava potti jäsenille joilla suurimmalla osalla 3 osuutta.

Mielenkiintoista miten on kirjattu kirjanpitoon ja tilinpäätöksiin "asiantuntijoiden" hoitamana isoja palkkioita vastaan.

Äänestä

Tutkijat ovat nykyään löytäneet todisteita siitä, että todella tehokas onnellisuuden lähde on mielenrauha

Myötätunto on jotain johon voimme luottaa.

Vaikka on taloudellisia ongelmia ja meidän omaisuus vähenee, olemme silti tilanteessa jossa voimme jakaa myötätuntomme lähimmäisten kanssa. Kansallisissa ja maailmanlaajuisissa talouksissa on monia ylä- ja alamäkiä, mutta niiden kaikkien läpi voimme säilyttää myötätuntoisen asenteemme, joka auttaa meitä pääsemään hyvään lopputulokseen.

Näyttää siltä että joidenkin ihmisten mielestä myötätunnon ideaan sisältyy täydellistä halveksuntaa tai jopa heidän omien intressien uhrausta. Tosiasiassa meillä täytyy ensinnäkin olla halu olla itse onnellinen - jos ei rakasta itseään näin, kuinka voi rakastaa muita?

Kiinnostava asia ahneudessa on että vaikka perimmäinen motiivi onkin etsiä tyydytystä, et kuitenkaan ole tyytyväinen sait sitten haluamasi tai et. Se on tämä loputon, kalvava halu enemmästä joka johtaa ongelmiin. Toisaalta jos olet todella tyytyväinen, ei ole väliä saatko haluamasi vai et. Joka tapauksessa pysyt tyytyväisenä.

Siinäpä ajateltavaa jäsenien asioita hoitaville ja heidän toiveitaan huomiotta jättäville.

Äänestä

Alla informaatio jonka toimitusjohtaja oli laittanut PPO:n sivuille. Referoituna oikein todellisuudessa olevat asiat..ei siis vääristeltynä:

27.07.2015

Kolme Osuuskunta PPO:n jäsentä käynnistänyt välimiesmenettelyn

Kolme Osuuskunta PPO:n jäsentä on käynnistänyt välimiesmenettelyn, jonka tarkoituksena on 14.4.2015 pidetyn osuuskuntakokouksen päätösten moittiminen. Nämä jäsenet ovat Tapio Pihlajamaa ja Savenmaa Ky/Hannu Pihlajamaa Nivalasta ja Timo Lahti Ylivieskasta.

- miksi nyt heti julkaistiin nämä nimet, ketä oli ne jotka v.2013 (2014) tekivät vastaavan jäsenoikeuksiin kuuluvan esityksen mutta se olikin sovittu kulissien takana, paljonko silloin maksettiin "ylimääräistä" osuuksiin liittyen jotta asia vedettiin pois välimieskäsittelystä ?

Kantajat vaativat kevään osuuskuntakokouksen päätösten julistamista pätemättömiksi, vuonna 2012 tehdyn Elisa-kaupan julistamista mitättömäksi ja kaikkien oikeudenkäyntikulujensa korvaamista osuuskunnan toimesta.

- lehdistä olen saanut lukea ettei kantajat vaadi todellakaan osuuskuntakokouksen 2015 päätösten julistamista pätemättömiksi, esim kukaan ei moittinut osuusmaksukoron maksua .. eikä osuuskunnan liiketoimintakaupan julistamista mitättömäksi vaan siihen liittyvän aluevalvontavirastonkin selvityksessään toteaman hallinnon toimivallan ylityksen selvittämistä ja pyydetään kantaa pitääkö sääntöjä muutettaessa olla yksimielinen päätös jos se koskee liiketoiminnan myyntiä tai jäsenmäärään vaikuttavia sääntömuutoksia .

Siis annetaan kuva että kaikkea on moitittu..no siihen on kyllä aihettakin

Osuuskunta PPO tulee kiistämään kaikki kantajien vaatimukset.

- ainahan "syylliset " kiistää kaiken..ja maksaa viulut !

Välimiesmenettelyn kestäessä hallinto ei voi kuitenkaan laittaa maksuun osuuskorkoa jäsenistölle suunnitellussa aikataulussa 5.8.2015. Myös osuuksien vaihdannan mahdollistavaa jäsenpalvelua ei voida toistaiseksi aloittaa.

- voi laittaa, olisi voinut heti laittaa ja kun tajusivat mikä on oikein laittoivat osuusmaksun koron maksuun..kuukauden myöhässä, ihan selvästi tarkoitushakuista jäsenien aliarvostusta..siis omistajien kusetusta !

Osuuskunta PPO pahoittelee jäsenistölle aiheutuvaa haittaa.

- ei taida ihan riittää pelkkä pahoittelu enää tässä vaiheessa.. vai mitä ?

Äänestä

Olen katsellut tuota touhua ja ihmettelen, että ei voi myydä osuuksiaan toiselle, miksi. Kuka on niin päättänyt. Sekin lienee aivan selvä, että perikunnat saavat siirtää osuuksia (vaikkakin kyseenalaisin seuraamuksin), samoin yhteisöt, missä sitten on rajattu rivijäsenen mahdollisuus siirtää osuutensa kenelle haluaa. Ainoa ongelma näyttäisi olevan rekisteröinti. Mihin sitä kauppapaikkaa oikein tarvitaan, pelkkä lisäkustannus. Palveluiden käyttämättömyyteenhän ei voi hallinto vedota koska kukaan ei käytä palveluita (palveluita käyttävät vain hallinto ja palkkaa saavat toimihenkilöt jotka kuppaavat kuukausipalkkoja ja kokouspalkkioita, ei jäsenet)

Äänestä

Olen katsellut tuota touhua ja ihmettelen, että ei voi myydä osuuksiaan toiselle, miksi. Kuka on niin päättänyt.

Normaalia PPO käytäntöä ja toimintaa poljetaan osakkaiden oikeuksia ja ryöstetään sadanvuoden varoja . Tehkää uusia keskustelualoituksia -ei näitä jaksa selata tänne loppuun asti!

Äänestä

Jäsenten pitäisi päättää mutta eipäs päätäkkään. Eihän hallitus ota asiaa edes kokouksen esityslistalle. Kuka siis päättää purusta, ei ainakaan jäsenistö. Jäsenkyselyä ei ole tehty. Joku kalluppikysely oli mutta eihän se ole jäsenkysely, kun kaikki eivät saa antaa kantaansa osuuskunnalle.

Yllä totta

Äänestä

Osuuskunnan purkamisessa on realisointikulujen jälkeen myös verottaja osilla. Ensiksi osuuskunta maksaisi arvonnousuista 20 prosenttia veroja. Sen jälkeen jäsenet maksaisivat saamistaan rahoista pääomaveroa 30 prosenttia. Ei tarvitse kummoistakaan laskutaitoa havaita että osuuskunnan purkamisessa ei ole mitään järkeä.

Järkeä tai ei mutta PPO purettava ja rahat jaettava koko jäsenkunnalle - se on sitten siinä, muuten maakuntiin rakennetaan uusia valokuitulinjoja , jotta yhteydet pellaa paremmin kuin mokkulayhteyksillä.. se siitä PPO:n myynnistä .

Äänestä
  • Ja mihin perustat tämän 20 rosentin veron ja mihin tuo 30 rosentin veron. Pääomatuloista saa tehdä vähennyksiä ja tuo 20 rosettia on huu haata. Koti irtaimistoa johon pyhelinosuus kuuluu saa myydä 5000€ verovapaasti

    Äänestä

Lankapuhelinliittymään oikeuttava osake kuuluu koti-irtaimistoon

Tuloverolain (TVL) 48 1 §:n 2 kohdan tulkinnassa voidaan hakea suuntaa myös entisen VVL 10.1 §:n 1 kohdasta, jossa säädetään nyt jo kumotussa varallisuusverotuksessa verovapaaksi katsottavasta koti-irtaimistosta. Esim. yksinomaan verovelvollisen ja hänen perheensä henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun kotipuhelimen puhelinliittymään oikeuttava puhelinyhteisön osake, osuus- tai jäsenkirja voidaan katsoa tavanomaiseen koti-irtaimistoon kuuluvaksi myös luovutusvoittoa koskevia säännöksiä sovellettaessa. Edellytyksenä on, että osaketta tai osuustodistusta ei voida luovuttaa erillään puhelinliittymästä. Muut kuin edellä tarkoitettuun puhelinliittymään oikeuttavat puhelinyhteisön osakkeet ja niiden merkintäoikeudet, osuustodistukset yms. eivät kuulu tavanomaiseen koti-irtaimistoon.

Hallinto voi maksaa niitä verojaan mutta jäsenen ei tarvise. Onko hallinto tehnyt tieten puhelinosuudesta verollisen kun se väittää, että ei tarvise olla puhelinpalveluita ollakseen osuuskunnan jäsen.

Äänestä

Milloin sitä veroja on alettu maksamaan jo kumottujen säädösten perusteella? Kuulostaa aika huvittavalta.

Äänestä

isä-asko on jokapäiväinen porraskävijä ja valuvan nenän niistäjä Paulille, Jarmolle ja Katille. Jos asko ei ehdi linjoiltaan, niin isä-Pauli toimittaa kädestä kiinnipitämisen ja osallistuu kaupungintalolla kokoontuvaan hau-hau-piiriin. Eero on ottanut pienen nurkkasiivun hoitaakseen.

Äänestä

..korjaus v.2013 kokouksen jälkeen välimieskanteen jättäneiden määrään. Heitä oli 3 kpl, nimiä ei heti julkistettu, Miksi ? Kun nyt jo etukäteen oli nassunaama Raahen lehtiin laittanut viimeisimmän kanteen jättäneiden nimet.

Lisäksi kehuttiin että säästettiin "sopimalla" 200 000 €..mistä tuo summa oli määritetty ?....säästetty mutta ei käynyt ilmi paljonko maksettiin ? Läheltä eteläsuomen oikeuslaitosta olleelta saadun kommentin mukaan kanteen jättäneet saivat yhteensä 300 000 € ja kun siihen lisätään tuo 200 000 € = 500 000 € eli jos osuuksia oli 300 kpl ja osuuden tasearvo 2 130 €/kpl niin ..tulihan siinä säästöä.. kun etelän ihmiset ei jaksaneet odottaa lopputulosta niin ottivat sen 450 000 € eli 1500 €..eihän se ollut kuin 0,2 % koko sen hetkisestä taseen arvosta 175 M€.. ja sai fyffet handuun heti !..Loput faktat selviää kirjanpidosta..vaikka sitä on yritetty kierrättää jopa nimeä vaihtaneen omistusyhtiönkin kautta !

Todista väitteet vääriksi, käyn mielelläni kirjanpidon ja hallituksen pöytäkirjaukset läpi ..jos sallitaan. Samalla selviää toimineiden tilintarkastajien rajoitetun mandaatin raamit !

Äänestä

Eikös tälle viikolle olut joku oikeuden tuuminki. Pitikö jättää jotain papereita syynättäväksi. Kuka on istumassa oikeutta PPO:n puolesta. Onko se se Raahen viisas mies vai Oulusta se PPO:n kirjoilla oleva vakiovieras kuiskaaja Simonii. Toivottavasti jäsenten etua puolustavat ovat ottaneet oikean lakimiehen. Onko tutkittu vapaamuurarien lobbaukset taustalla. Eikös se Korpitassi ole vapaamuurari ja sehän on kaiken sotkun saanut aikaan. Onko hän ollut puolustamassa tekosiaan, miksi yleensä vääryyttä pitäisi puolustaa.
Askotti varmaan valistaa meitä hullujen huoneelle meniöitä. Samalla voisi selvittää sen mikrotietonsa toimiko se.

Äänestä

..missäs ..aivopieruja..uyjjjpp yms. on kun eivät ole kertoneet mitään satuja pitkään aikaan. On taitanut menneisyys painamaan ja nyt haetaan luolaa kuten ketut johon piiloutua kun myrsky nousee.. ne nuo välimatkat nykyisin lyhyitä ja jos lähtee aavalle merelle vuotavalla veneellä niin pitää olla pelastusliivit päällä, toivottavasti myös uimataitoinen. Se on nyt niin että Kauppakatu 8. ja Itäinen Rantakatu 64 / Manilla. on vaiennut..miksi
Kertokaa totuus, esittäkää pöytäkirjat ja tilit niin asia saadaan helposti grande finaleen..jota hallitus ei halua..

Äänestä

Taitaa taittaja olla taittamassa. Liekkö se sen mikrotemppu mennyt pitkäksi kun ei puhu rumia. Anonyymit kotikiusatut ei ole antaneet määrärahhaa.

Äänestä

..niinpä taitaakin olla, ei näkynyt referenssinäkään ppo:ta ? Oisko loppunut automaattitilaukset ilman kilpilutusta kun "arvokin" vaikuttaa tehdyn kokkolan suunnalla ? Niin se maailma muuttuu ja kähmintäänkin saadaan rajansa

Äänestä
  • ..jaa se on polvihousuerkki mennyt uikuttamaan tänne, se on kiva kun sillä ei ole mitää asiallista sanottavaa vaan aika urputtaa toisten mielipiteistä. Ei ole vissiin saanut nassua kuviin tai sitten on puolueen rahavarat vähissä niin ei voi retostella virallaankaan..vahapurkki esiin ja sandyyn esille..kyllä siellä joku voi jonkun kommentin heittää..hetken..kun on alennettu persaukiseksi..

    Äänestä

..eikä se osaa laulaa sitä hoosiannaakaan, huulet vain liikkuu sanojen tahdissa mutta ääntä ei kuulu, ei se muuten saanut niitä ääniäkään kummissakaan vaaleissa kovin runsaasti mutta kun on tarpeeksi härski niin toki "alamaiset" luulee että ompa siinä fiksu tyyppi, ei se mikään fiksu ole se on "polvihousuinen matkija" joka esittää toisten kommentteja ominaan. Minusta se oli törkeää että moittii jatkuvasti meitä tietyn suunnan vakaumuksellisia . Miten tuollainen voi olla missään esillä ja saada yhtään kannatusta ? Hyi..hävetköön !

Äänestä

..tiipolku vaikenee..meni ääni !

Äänestä
  • Olisin kysynyt Nivalan viisailta miehiltä makelta ja juntilta onko kaikki nyt mennyt sääntöjen ja lakien mukaan. Raahen viisas mies ei osaa vastata, Kalajoen-Ylivieskan persaukisiin liittynyt ei halua vastata ja Arkkukarin landepaukku ei uskalla vastata ? Miksi ei ?

    On löröt housussa . Totta vai tarua ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


korkojakoonsiltiheti kirjoitti:

Tällainen taas hallinnon "positiivinen" info oli ilmestynyt PPO:n nettisivuille:

Kevään osuuskuntakokous hyväksyi 14.4.2015 yksimielisesti hallituksen voitonjakoesityksen jakaa osuuskorkona 100 euroa/osuus. Osuuskorko oli tarkoitus maksaa jäsenille 5.8.2015. Osuuskunta PPO ei voi kuitenkaan laittaa koronmaksupäätöstä täytäntöön, koska osuuskuntakokouksen laillisuus on välimiesmenettelyssä kyseenalaistettu.

---Jo oli aikakin kyseenalaistaa hallinnon esitykset, kolme vuotta on jappastu erilaisten epämääräisten muka sijoitusten jakamisessa ja jäsenien oikeuksien polkemisessa. !

Lisäksi kantajat ovat hakeneet käräjäoikeudelta täytäntöönpanokieltoa osuuskuntakokouksen päätöksille. Osuuskunta PPO vastustaa täytäntöönpanokieltoa. Käräjäoikeus ei ole vielä tehnyt asiassa päätöstä.

--Tällä on voitu estää ettei hallitus ja itku-iita jaa ja siirtele enempi rahaa jäsenien saavuttamattomiin ja arvon pussiin jota hallinnoi entiset väärin tehneet hallintoihmiset !

Hyvä juttu sekin !

Kuten kaikki voivat kaikista jäsenille esiteyistä eri medioiden viestetistä päätellä niin yhtään kunnolla positiivista viestiä ei ole tuutista tullut. Kaikki on vain valitusta ja marinaa kun hallinto etunenässään toimitusjohtaja kiukuttelee kun jäsenet perää oikeuksiaan.

Tässä muutama tapahtunut vääryys ja kitinän aiheuttajasyy :

- osuusmaksun koron voi maksaa ja olisi voinut maksaa 5.8..sitä ei ole eikä olisi "moittinut"

mutta sitä ei HALLINTO halunnut tehdä vaan yrittää syyllistää kanteen tehneitä->turhaan

- jos jäsenien tekemät esitykset olisi otettu osuuskuntalain mukaisesti käsittelyyn ei tätä

tilannetta olisi syntynyt, miksi HALLINTO toimi toisin ja tekin väärin ? "tätä moititaan"

- jos olisi tehty aito jäsenäänetys, halutaanko omaisuus itselle vai halutaanko mukaan ns.

sijoitustoimintaan nykyisen HALLINNON ja kitisijän toimintaan niin tilanne olisi toinen eikä

kukaan olisi "moittinut"

- ja kun tarkastellaan kuka-ketkä ja mitkä tahot on edelleenn HALLINNOSSA niin käy ilmi

että samat jäynääjät siellä pelaa peliään ja jäsenoikuksien jälkeen suurimman vallan

omaava taho HALLINTONEUVOSTO vai hymistelee puheenjohtajistonsa ja vanhojen

jäseniensä maireillessa kanssakumppaneilleen mutta eivät hoida jäsenien tarpeita ?

- Koko kanteen tavoite on saada jäsenille jakoon kaikki omaisuus 1240 €/osuus siis

keskimäärin 3720 €/mummu pappa.. kännykkä käyttäjät älkää vaivaituko kommentoimaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu