Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vettä tulppien ympärillä?

osajaskaa

307 1,6 bensa vm 2005, ajettu 160tkm. Kohta vuoden auto on käynyt huonosti, alkoi viime syksynä. Pari kertaa on moottorivalokin syttynyt ja antipollution fault. Aloin tutkimaan vikaa jotain autosta tietävän kanssa.

Nestepinnat ok. Kaverin testeri sanoo että 2- ja 3- sylinterit pätkivät. Avasimme koristekannen ja puolan pois luullen että vika olisi vain tulpissa. Kun tarkemmin katsoimme, oli kaikkien tulppien ympärillä siinä kupissa vettä. Tästäkö johtuu käyntihäiriöt. No, kuivasimme kuopat, vaihdoimme tulpat ja nyt toimi, hetken. Sitten alkoi taas pätkiä. Kaveria ei ollut nyt mukana, mutta avasin koristeet ja puolan otin pois, vähän oli vettä tullut tulppien juureen. Nyt aprikoin, onko kansi halki vai vuotaako vain tiiviste. Onko jotain keinoa todeta tuo ilman kannen avausta, siihen ei minulla ole välineitä, että saa oikein takaisin tiivisteen kanssa. Onko jollain kokemusta vastaavista ongelmista?

Tämä 307 on ollut kyllä oikea korjaamoiden toiveauto, minun lompakon kustannuksella. Lukitukset ei pelaa talvisin, kytkin luistanut kohta vuoden, nyt pelkona konevaurio, sähköt toimii miten sattuu, lamppuja palaa miten sattuu, lämppärimoottori pyörittää miten sattuu, jos pyörittää... Tämä on 4. pösö, muut toimineet perushuolloilla hyvin ja olen tyytyväinen merkkiin. 307 oli kyllä vika-ostos, huolta ja murhetta koko auto.

2

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajatalliin

      Puolat paskana vetäny oikkariin veden takia, vesi johtaa sähköä nääs vai oliko makiaa? Onko nais kuski kulattanu kytkimen? Lataako liikaa? Mistä vesi valuu koneen päälle?

    • RasseliJuzzi

      Puola sökö, siitä käyntihäiriöt. Vaihda tulpat samalla. Puola maksaa 100-150€ riippuen ostopaikasta. Tuolla pitäisi parantua. Puolavikaisella autolla ei kannata ajaa, se nimittäin roiskii palamatonta bensaa pakopuolelle ja aikansa kun tuota tekee, ei katalysaattori tykkää siitä yhtään, menee hiekaksi koko pöntö. Antipollution fault kertoo siitä, että nyt on vaaran paikka, älä ajele enää hupiajoja tai muutenkaan.

      Moottorivalo kun syttyy, on se merkki antipollutionin kanssa siitä, että polttoainehöyryjen puhdistus ei toimi. Eli vasemman renkaan vieressä muovisen lokasuojan takana on pieni pönttö, mallista riippuen suorakulmio tai pyöreä, joka puhdistaa polttoainehöyryt. Niitä saa romiksilta alle satasella.

      Varsinainen syy vikaantumiseen, se on vaikeampi paikka, kyllähän tuo vesi tiivistevuotoon viittaa, voi olla myös kannessa halkeama, se on jo tonnin juttu. Halvemmalla pääsee jos ostaa korjaussarjaksi jonkin aineen, oma kokemus on Holz-nesteestä, joka toimii kyllä selvissä vuodoissa. Jotkut mössöt ja sementit tukkivat sisälämppärin kennon, eli ei lämpene auto enää talvella kunnolla.

      Ennenkuin ostelet mitään, pistä auto käyntiin konepeitto auki ja minuutin-kahden päästä purista syyläriin menevää yläletkua. Jos on kova, on vika kannentiivisteessä, paineet tulevat jäähdytysjärjestelmään ulosvuodon lisäksi. Jos letku on pehmeä, voit olla rauhallisemmin mielin ja tuollainen aine voi auttaakin.

      Jos kanenntiiviste menee, se on kallis paukku, 307:n alumiinikannet kun vääntyilevät kun pultit avataan, siksi ne pitää oikaista hiomalla. Jos on rikki, kannattaa miettiä auton arvoa ja kannattaako korjata. Merkkihuolto vie kannen oikaisusta pari tonnia, samalla kun tulee hihnaremppa, vesipumpun vaihto jne jne. Uuden kannen osto siihen päälle, jos vanha onkin halki...

      Älä ajele turhaan tuolla autolla ennenkuin selvität vian, koska polttoaine ei pala kaikissa sylintereissä, sitä valuu sieltä pakojärjestelmään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2015
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1430
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      63
      1355
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      18
      1298
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      71
      1241
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe